Kuukauden levyklassikko 28: Accept - Metal Heart

Huhtikuun klassikkona perinteistä 1980-luvun heavya Saksasta.

Accept - Metal Heart julkaistiin vuonna 1985 ja albumi olikin sulavaa jatkoa yhtyeen loistavalle, 1983 julkaistulle Balls To The Wall-levylle. Monien mielestä Balls To The Wall onkin "se" Accept-levy, mutta itselle on aina kolahtanut enemmän Metal Heart ja sen upeasti rullaavat ja melodiset kappaleet. Udo Dirkschneiderin karhea ääni sopii levyn ilmeeseen hienosti ja kitarakaksikko Wolf Hoffman & Jörg Ficher tarjoavat parastaan. Huikeaa kitarailotulitusta läpi levyn.

Metal Heart tarjoaakin melodisen, mutta samalla raskaan kasariheavyn ystäville lähes täydellisen paketin eikä tämän levyn parissa pääse pitkästymään!

Nimibiisi Metal Heart käynnistää juhlat mahtipontisin sävelin ja kappaleen Beethovenilta pöllitty kitarasoolo jaksaa viehättää kerrasta toiseen.
Midnight Mover jatkaa raippaalla otteella ja hienolla melodialla ja tehokkaasti jytisee myös sitä seuraava Up To The Limit.
Nopea Wrong Is Right on huippu, huikean hieno heavyralli ja Sreaming For A Love-Bite Jyrää vahvalla kitarariffillään vastustamattomasti.
Too High To Get It Right tuo mieleen AC/DC:n, vahvaa jyräystä ja maukasta stemmalaulantaa.
Dogs On Leads alkaa hieman vaisuhkosti, mutta kasvaa kertosäkeeseen jälleen maukkaaksi ja tyypilliseksi Accept-vedoksi.
Teach Us To Survive on levyn väliinputoaja ja jää jamitteluhenkisyydessään jälkeen levyn muista kappaleista.
Suvantovaihe on kuitenkin lyhyt ja Living For Tonight palauttaa palikat taas vastaanpanemattomasti oikeaan asentoon. Tehokas ja upeasti jyräävä biisi!
Hienoa melodiaa tarjoilee päätöskipale Bound To Fail. Rullaavasti kulkeva teos onnistuu mainiosti ja päättää lähes täydellisen levykokonaisuuden.

Upea levy joka puolustaa paikkaansa yhtenä 1980-luvun merkittävimmistä heavyjulkaisuista.

Udo Dirkschneider: Lead vocals
Wolf Hoffmann: Guitars, electric sitar on intro of "Metal Heart", backing vocals
Jörg Fischer: Guitars, backing vocals
Peter Baltes: Bass Guitar, keyboards, backing vocals
Stefan Kaufmann: Drums

Kuukauden levyklassikko 27: Rainbow - Down to Earth

Maaliskuun levynä


Rainbow: Down to Earth, Deluxe Edition, 2011

Vanhoja klassikkolevyjä julkaistaan aina tasaisin väliajoin uusina cd-painoksina esim. muutaman bonusbiisien kera ja hyvin usein näissä on vahvasti rahastuksen makua, sillä näin saadaan fanit ostamaan ”sama levy” yhä uudelleen ja uudelleen.
Rainbown Down to Earthin kohdalla uusi julkaisu oli kuitenkin paikallaan. Uudelle ”Deluxe Editon”-cd:lle on remasteroidun albumin lisäksi koottu runsaasti lisämateriaalia ja vanhatkin fanit saavat näin katetta rahalleen.

Down to Earth julkaistiin alun perin vuonna 1979 ja Rainbow'n lähtötilanne levyntekoon oli varsin haastava, sillä laulaja Ronnie James Dio oli jättänyt yhtyeen ja levylle oli löydettävä uusi solisti. Musiikillisestikin muutosta aiempiin verrattuna oli tulossa, sillä yhtye tähtäsi tosissaan vielä sille valloittamattomille Amerikan markkinoille ja musiikkia lähdettiin viemään tarkoituksellisesti hieman aiempaa popimpaan ja kaupallisempaan suuntaan. Kitaristi Ritchie Blackmore pyysikin apuun tutun miehen. Ex-Deep Purple basisti Roger Glover lupautui levyn tuottajaksi ja päätyi lopulta myös yhtyeen jäseneksi basistina.
Laulajaksi löydettiin entinen The Marbles-vokalisti Graham Bonnet, jonka vahva ääni istuukin kokonaisuuteen hienosti.

Itse levyllä All Night Long on räväkkä avaus ja ”hittimateriaalihakuisuus” paistaa heti läpi. Menevä ja hyvä ralli.
Toisena kuultava hienolla introlla alkava jylhä Eyes Of The World on levyn parhaimmistoa, vahva biisi kulkee eteenpäin kuin juna.
Nopea rock No Time To Lose ja melodinen Makin’ Love jatkavat tasaisesti, kunnes singlenäkin julkaistu Russ Ballardin kynäilemä Since you Been Gone tempaisee mukaansa. Vahvat riffit, hieno melodia, loistava kappale, vaikka osa yhtyeestä olikin kuulemma ollut biisin levyttämistä vastaan.
Hidastempoinen Love’s No Friend ja reippampi Danger Zone jatkavat hyvää kokonaisuutta, mutta bändiltä löytyy vielä yksi ässä hihasta. Päätöskappale Lost In Hollywood on vahva, hienon melodia omaava ja mukaansa tempaiseva kappale. Hyvä päätös levylle, joka oli avaus myös Rainbow’n tuleville, Dion aikaa kevyemmille levytyksille.

Graham Bonnetin visiitti yhtyeessä jäi tähän yhteen levyyn, sillä seuraavilla kolmella albumilla mikrofonin varressa oli kiinni Joe Lynn Turner.

Down To Earth Deluxe Edition tarjoaa lisämateriaalina pari Singlejen B-puolta, Bad Girl ja hieno instrumentaali Weiss Heim. Mukava lisä on myös No Time To Lose ja Love No Friend biisien alkuperäiset sanoitukset Spark Don't Mean A Fire ja Ain't Lot of Love In The Heart Of Me.
Levyllä kuultavien kappaleiden instrumentaaliversioita kuullaan myös ja ne avaavatkin kappaleisiin hyvin erilaista näkökulmaa. Edesmennyt rumpali Cozy Powell saa myös kunnianosoituksen, sillä All Night Long-kappaleen ”Cozy Powell Mixiin” on pääosaan miksattu tämän legendaarisen rumpalin työskentely.

Down to Earth mallia 2011 on hyvä uusintajulkaisu, mutta ennenkaikkea loistava hard rock-levy.

Graham Bonnet – Vocals
Ritchie Blackmore – guitar
Don Airey – keyboards
Roger Glover – bass
Cozy Powell – drums

Track List

Disc 1

1. All Night Long (Album Version)
2. Eyes Of The World
3. No Time To Lose
4. Makin' Love
5. Since You Been Gone (Album Version)
6. Love's No Friend
7. Danger Zone
8. Lost In Hollywood
9. Bad Girl (Single B-side)
10. Weiss Heim (Single B-side)

Disc 2

1. All Night Long (Instrumental Outtake)
2. Eyes Of The World (Instrumental Outtake)
3. Spark Don't Mean A Fire
4. Makin' Love (Instrumental Outtake)
5. Since You Been Gone (Instrumental Outtake)
6. Ain't A Lot Of Love In The Heart Of Me
7. Danger Zone (Instrumental Outtake)
8. Lost In Hollywood (Instrumental Outtake)
9. Bad Girl (Instrumental Outtake)
10. Ain't A Lot Of Love In The Heart Of Me (Alternative Outtake)
11. Eyes Of The World (Instrumental Outtake Take 2)
12. All Night Long (Cozy Powell Mix)

Kuukauden levyklassikko 26: Gary Moore - Corridors of Power

Gary Moore 1952 - 2011

Lähestyminen tämänkertaiseen klassikkolevyyn on varsin surullinen, sillä viime sunnuntaina 6.2.2011 kantautui tieto, että Pohjois-Irlantilainen pitkän linjan muusikko Gary Moore oli kuollut vain 58 vuotiaana.

Gary Moore oli hieno kitaristi ja muusikko, tehden pitkän uran niin rockin kuin bluesinkin parissa usealla vuosikymmenellä. Monilla lieneekin muistissa vaikkapa miehen ajat Thin Lizzyn kitaristina, josta tuloksena jälkipolville jäi muun muassa upea klassikkoalbumi Black Rose.
Sooloalbumeilleen Moore sai koottua lähes aina huippumuusikoita ja albumit kuten Wild Frontier tai Still Got The Blues olivat suurmenestyksiä.

Gary Moore keikkaili ahkerasti ja itsellänikin oli mahdollisuus todistaa neljä konserttia. Perinteistä hardrockia edustivat keikat 1987 Messukeskuksen UKK-hallissa, sekä Helsingin Jäähallissa 1989. Hartwall Areenalla 2002 Moore soitti ZZ Topin lämmittelijänä silloisen Scars yhtyeensä kera ja vuoden 2006 blueskeikan paikkana oli jälleen Jäähalli. Hienoja muistoja. Yhteensä Moore kävi konsertoimassa Suomessa peräti 16 kertaa.

Kuukauden levyksi valitsin albumin vuodelta 1982:

Corridors of Power

Tämä tyylikäs hardrocklevy on yksi taspainoisimmista Gary Mooren soololevyistä. Levyn tekoon oli kasattu todellisia huippumuusikoita:

* Gary Moore - guitars, lead vocals
* Ian Paice - drums, percussion
* Neil Murray - bass
* Tommy Eyre - keyboards
* John Sloman - backing vocals on "Always Gonna Love You"
* Jack Bruce - co-lead vocals on "End of the World"
* Bobby Chouinard - drums on "End of the World"
* Mo Foster - bass on "Falling in Love with You"
* Don Airey - keyboards on "Falling in Love with you"

Levy tarjoaa hienon kokonaisuuden melodista hardrockia, tyylikkäitä balladeja, sekä myös raskaampaa tulkintaa, kuten rankalla kitarasoololla alkava jykevä End Of The World. Muista kappaleista tässä voisi nostaa esiin railakkaan Rockin' Every Night'in, sekä hienon melodian omaavan Always Gonna Love You'n. Tosin, kuten aiemmin totesin, koko albumi on tasapainoinen ja sen jokainen kappale puolustaa paikkaansa mallikkaasti. Turhia "täytepaloja" ei tällä levyllä ole. Kaihoisa päätöskappale I Can Wait Until Tomorrow tarjoaa tunteikkaat lähes kahdeksan minuuttia, jonka aikana voi vaikkapa hiljentyä muistelemaan tätä legendaarista muusikkoa. Gary Moore on valitettavasti poissa, mutta onneksi perintönä on runsaasti upeaa ja monipuolista musiikkia.

1. Don't Take Me For A Loser
2. Always Gonna Love You
3. Wishing Well
4. Gonna Break My Heart Again
5. Falling In Love With You
6. End Of The World
7. Rockin' Every Night
8. Cold Hearted
9. I Can't Wait Until Tomorrow

Kuukauden levyklassikko 25: Deep Purple - In Rock

Loogisena jatkona kuluvan kuun puolessa välissä Tavastialla koettuun Purple Nightiin sopii tämänkertainen kuukauden levy, joka on Deep Purplen legendaarinen In Rock.

"Jos biisi ei ole dramaattinen tai jännittävä, sillä ei ole mitään asiaa tälle levylle"
Ritchie Blackmore

In Rock julkaistiin vuonna 1970 ja se onkin yksi ensimmäisistä täysverisistä heavyalbumeista. Tämä Deep Purplen neljäs albumi onkin monien mielestä se ensimmäinen oikea DP-levy, sillä levyllä esittäytyy yhtyeen legendaarisimmaksi muodostunut kokoonpano, ns. mark 2:

Ritchie Blackmore – kitara
Ian Gillan – laulu
Roger Glover – basso
Jon Lord – kosketinsoittimet
Ian Paice – rummut

In Rock on tyrmäävän raskas ja särmikäs, mutta samalla melodinen sekä sävykäs heavylevy.

"Uhkaavan intron" jälkeen levyn starttaava Speed King näyttää heti mitä tuleman pitää. Nopea rockjyrä tarjoaa hengästyttävän avauksen.
Bloodsucker jatkaa voimalla. Kappale "lämmiteltiin" uudelleen myös vuoden 1998 Abandon levyllä.
Child In Time: Yksi levyn kulmakivistä. Pitkä, vaihtelevatunnelmainen kappale imaisee mukaansa. Yhtye panee parastaan ja laulaja Ian Gillan venyttää ääntään ennenkuulemattomasti. Ritchie Blackmoren kitara soi runsaana ja mahtipontisena. Huikea teos.
Flight Of The Rat on rumpali Ian Paicen näytöstä. Raipas ja upea menopala on suotta jäänyt enkä levyn hieman tuntemattomimpien kappaleiden joukkoon. Jon Lord saa urkuineen myös runsaasti soolotilaa.
Into The Fire: Raskas riffittely ja toimiva melodia on perusvarmaa "helppoa" purplea.
Living Wreck jatkaa vahvana ja jyrää vastustamattomasti. Hieno melodia. Gillan ja Lord loistavat.
Hard Lovin' Man päättä alkuperäisen albumin. Jälleen vahvaa kitarointia ja Jon Lordin runsasta, viiltävän tehokasta kosketintyöskentelyä.

Seitsemän kappaletta sisältävältä levyltä puuttui kuitenkin levy-yhtiön mielestä singlebiisi, joten päätettiin tehdä vielä yksi kappale. Tuloksena oli Black Night. Kappale, josta muodostui yksi DP:n tunnetuimmista ja suosituimmista, päätyi singlejulkaisun lisäksi vain levyn joillekin versioille, sekä vuoden 1995 remasteroidulle cd-versiolle.

Jos In Rockia ei levyhyllystä löydy, niin suositeltavin hankinta onkin juuri tuo vuoden 1995 cd-julkaisu, jolla siis hienosti remasteroidun alkupeäisen albumin lisäksi kuullaan runsaasti herkullista lisämateriaalia.

Nimensä mukaisesti kivenkova klassikko joka ehdottomasti yhdessä Machine Headin kanssa edustaa merkittävintä osaa Deep Purplen tuotannossa.


Speed King
Bloodsucker
Child In Time
Flight Of The Rat
Into The Fire
Living Wreck
Hard Lovin' Man

Black Night (Original Single Version)
Studio Chat
Speed King (Piano Version)
Studio Chat
Cry Free (Roger Glover Remix)
Studio Chat
Jam Stew (Unreleased Instrumental)
Studio Chat
Flight Of The Rat (Roger Glover Remix)
Studio Chat
Speed King (Roger Glover Remix)
Studio Chat
Black Night (Unedited Roger Glover Remix)

Vuoden 1995 remasteroidun cd:n kansi

Kuukauden levyklassikko 24: Iron Maiden - Iron Maiden

Vielä juuri ennen vuodenvaihdetta ehditään ottaa käsittelyyn joulukuun klassikkolevy, joka on yksi NWOBHM-aallon kirkkaimmista tähdistä, eli Iron Maiden.

Tämä kaikkien aikojen suosituimpiin heavybändeihin kuuluva yhtye on pysytellyt genren terävimmässä kärjessä jo 30 vuoden ajan, nykykokoonpanon täyttäessä konserttisaleja ja stadioneita ympäri maailman.
Kuten monilla yhtyeillä, ei alkutaival ollut pelkää ruusuilla tanssimista, vaan menestyksen eteen oli tehtävä lujasti töitä ja bändi hioikin kappaleitaan runsaalla keikkailulla jo ennen ensimmäistäkään julkaisua. Myös miehistöä vaihtui tiuhaan tahtiin. Paljon nykyisestä "klassisesta" kokoonpanosta poikkeavalla ryhmityksellä äänitetty ensimmäinen albumi Iron Maiden loi kuitenkin jo vahvan pohjan sille mitä tuleman pitää, joten tässäpä tämänkertainen valinta kuukauden levyksi.

Tämä yhtyeen nimeä kantava albumi julkaistiin huhtikuussa 1980, vieläpä samana päivänä kuin toisen suuren Brittimetallibändin Judas Priestin legendaarinen British Steel.

Iron Maidenin kokoonpano tällä levyllä oli perustaja basisti Steve Harrisin lisäksi seuraava: Paul Di'anno (laulu), Dave Murray (kitara), Clive Burr (rummut), sekä Dennis Stratton (kitara). Tästä kokonpanosta Harrisin lisäksi vain Murray vakiinnutti paikkansa yhtyeessä pysyvästi.

Levyllä kuultavat kappaleet olivat siis hioutuneet lopulliseen muotoonsa ahkeralla keikkailulla ja lopputulos onkin erittäin hyvä. Hyvät melodiat, ajan henkeen kuulunut "punk-henkisyys", (varsinkin Di'annon laulussa), sekä sopivan rosoinen äänimaailma toimivat hyvin ja levy sisältääkin monta kuolematonta Iron Maiden-klassikkoa.

Räväkkä Prowler avaa pelin, jota seuraa vielä Paul Di'annon seuraajan Bruce Dickinsoninkin aikana keikkabravuuriksi muodostunut Sanctuary.
Remember Tomorrow esittelee Maidenin "tavaramerkiksi" muodostuneen monimuotoisen kappalerakenteen ja Running Free on suoraviivainen, hyvin mieleen painuva levyn ensimmäinen singlelohkaisu, joka säilyi pitkään kiinteänä osana yhtyeen konsertteja.
Phantom Of The Opera: Myöhemminkin IM:n tuotannossa tuttu "laukkaava" rytmi kiidättää kappaletta eteenpäin kuin höyryveturi. Yksi albumin helmistä.
Instrumentaali Transylvania toimii myös mallikkaasti ja "herkkä" Strange World keventää tunnelmaa sopivasti. Charlotte The Harlot on reipas, "punkahtava" rock ja päätöskappale Iron Maiden jyrää vakuuttavasti. Tämä yhtyeen nimibiisi kuuluukin vielä nykyäänkin 100% varmasti bändin keikkasettiin.

Levyn kannessa esiintyvä hirviö "Eddie" muodostui yhtyeen "maskotiksi" ja hahmo esiintyykin eri muodoissa bändin levyillä ja oheistuotteissa. Myös Iron Maidenin konserteissa tämä Eddie yleensä käy näyttäytymässä muodossa jos toisessa.

Iron Maiden jatkaa suosittuna siis edelleenkin. Paul Di'anno keikkailee nykyään sooloartistina, Clive Burrin ura loppui? ensin alkoholiongelmiin, sittemmin vakavaan sairauteen ja Dennis Stratton on ollut mukana muutamissa menestystä vaille jääneissä bändeissä.

Iron Maiden on ollut aina tunnettu hyvistä live-esiintymisistään, joten tässä taltiointi vuodelta 1980 - Phantom Of The Opera:

Kuukauden levyklassikko 23: Deep Purple - Come Taste The Band

Vuonna 1975 julkaistu Deep Purple - Come taste The Band sai vihdoin ansaitsemansa "uusintakäsittelyn" 35th Anniversary Editionin muodossa, joten tässä ilmiselvä tämän kuukauden klassikko.

Come Taste The Band on varmastikin yksi Deep Purplen vähiten tunnetuista levyistä, sillä jo ilmestyessään se sai huomattavsti vähemmän huomiota kuin edeltäjänsä. Suuri vaikutus levyn vastaanottoon oli varmastikin siinä, että kitaristi Ritchie Blackmore oli jättänyt bändin jo aiemmin ja tilalle palkattiin suurelle yleisölle tuntematon amerikkalainen Tommy Bolin. Tämä Deep Purple-kokoonpano jäi myös varsin lyhytikäiseksi, sillä levyä seuranneen kiertueen päätteeksi maaliskuussa 1976 bändi ilmoitti lopettavansa. Kaiken lisäksi Tommy Bolin menehtyi huumeiden yliannostukseen vielä saman vuoden joulukuussa.

Mutta itse levyyn. Come Taste The Band on aina jakanut vanhat purplefanit ikään kuin kahteen leiriin, puolesta ja vastaan, mutta mielestäni aivan suotta, sillä niin hyvä tämä suurimmaksi osaksi Bolinin ja David Coverdalen työstämää materiaalia sisältävä albumi on.

Comin' Home on vahva aloitus, Coverdalen laulu pursuaa voimaa ja koko bändi kuullostaa hyvälle.
Lady Luck jatkaa samoissa tunnelmissa, mutta levyn kolmas raita Gettin' Tigher yllättää. Glenn Hughesin laulama kappale on vahvan funkvaikutteinen, poiketen yhtyeen aiemmasta tuotannosta. Erittäin onnistunut kappale, jota ainakin Hughes on myöhemmin ahkerasti esittänyt soolokeikoillaan.
Raskas Dealer tarjoaa vahvaa kontrastia edelliselle ja kappaleessa ääneen pääsee Coveradalen lisäksi myös Tommy Bolin.
Seuraavina I Need Love - Coverdale "lempiaiheensa" parissa ja Drifter - vahva ja nopeahko rockbiisi.
Love Child jyrää taas vastustamattomasti, Kosketinsoittaja Jon Lord on urkuineen huikeassa vedossa. Jykevä esitys myös Coverdalelta.
This Time Around / Owed To G: upea parivaljakko, jossa ensin Glenn Hughesin laulama herkkä "balladi", jota seuraa saumattomasti Bolinin säveltämä upean vahva instrumentaaliosuus.
Monipuolinen You Keep On Moving päättää vahvan kokonaisuuden laadukkaasti. Laulussa toimiva Coverdalen ja Hughesin duetto.

35th Anniversary Edition tupla-CD tarjoilee levyn äänimaailman "päivitettynä nykyaikaan", sekä muutaman kivan bonusraidan.
Tällä julkaisulla Come Taste The Band kuullostaa paremmalle kuin koskaan!

35th anniversary edition 2CD

Disc one (Original Album Remastered)

1. "Comin' Home" – 3:54
2. "Lady Luck" – 2:48
3. "Gettin' Tighter" – 3:36
4. "Dealer" – 3:53
5. "I Need Love" – 4:24
6. "Drifter" – 4:05
7. "Love Child" – 3:07
8. "This Time Around" / "Owed to 'G'" – 6:13
9. "You Keep on Moving" – 5:22

Bonus track

10. "You Keep on Moving (Single Edit)" – 4:32

Disc two (2010 Kevin Shirley Remixes)

1. "Comin' Home" - 4:08
2. "Lady Luck" - 2:46
3. "Gettin' Tighter" - 4:23
4. "Dealer" - 3:55
5. "I Need Love" - 5:16
6. "You Keep on Moving" – 5:18
7. "Love Child" – 3:05
8. "This Time Around" - 3:24
9. "Owed to 'G'" – 2:56
10. "Drifter" – 3:59

Bonus tracks (previously unreleased)

11. "Same in LA" (Coverdale, Hughes, Paice, Lord) – 3:19
12. "Bolin/Paice Jam" (Bolin, Paice) – 5:47

Yhtye:

* Tommy Bolin - guitars, vocals, bass guitar on "Comin' Home"
* David Coverdale - lead vocals
* Glenn Hughes - bass, vocals (lead vocals on "Gettin' Tighter" and "This Time Around")
* Jon Lord: keyboards, piano, synthesizer, backing vocals on "Comin' Home", bass on "This Time Around"
* Ian Paice - drums, percussion

Kuukauden levyklassikko 22: Bruce Springsteen - Born To Run

Vaihdetaan kuukauden klassikossa tällä kerralla hieman kevyemmälle otteelle, sillä vuonna 1975 julkaistiin tämä yksi kaikkien aikojen hienoimmista rocklevyistä. Kyseessä on Bruce Springsteenin kolmas albumi Born To Run, jonka myötä myös legendaarinen "Pomon" taustabändi The E Street band hioutui kivestä timantiksi. Myös levyn tekoon apuun pyydetyn kriitikko, tuottaja John Landaun merkitystä levylle pidetään suurena.
Levyn musiikki on vahvaa ja tunteikasta. Sävellystyö tehtiin pianolla ja tämä kuuluu selkeästi myös lopputuloksessa. Suuri bändi luo levylle muhkean ja monipuolisen äänimaailman jota on ilo kuunnella. Läpi levyn kappaleet ovat joko hyviä, tai erittäin hyviä.
Tunteikas ja vahva avaus Thunder Road on henkeäsalpaava, "Funkya" fiilistä tarjoaa Tenth Avenue Freeze-Out ja rockimpaa materiaalia edustavat hienot Night ja kuolematon nimikappale Born To Run. Pitkä Jungleland on taas huikea osoitus The E Street Bandin monipuolisesta yhteistyöstä. Vahva, sävykäs ja upea rock-klassikko.

1. Thunder Road – (4:49)
2. Tenth Avenue Freeze-Out – (3:10)
3. Night – (3:00)
4. Backstreets – (6:30)
5. Born to Run – (4:30)
6. She's the One – (4:30)
7. Meeting Across the River – (3:18)
8. Jungleland – (9:35)

Vuonna 1995 levystä julkaistiin "30th Anniversary Edition", joka onkin ehdottoman suositeltava hankinta. Remasteroidun cd:n lisäksi paketista löytyy kaksi dvd:tä, joista toisella nähdään laadukas dokumentti levyn syntyvaiheista, kun taas toinen levy tarjoaa upean konserttielämyksen Bruce Springsteen & The E Street Band Hammersmith Odeon, London 1975. Tämä yli parituntinen keikkataltiointi on hienoa kuultavaa ja katsottavaa, johon tumma valaistus ja tietty toteutuksen "vähäeleisyys" tuovat oman lisänsä.


The E Street Band

* Roy Bittan – piano, Fender Rhodes, background vocals
* Ernest "Boom" Carter – drums on "Born to Run"
* Clarence Clemons – saxophones, tambourine, background vocals
* Danny Federici – organ, glockenspiel on "Born to Run"
* Suki Lahav – violin on "Jungleland"
* David Sancious – piano, organ on "Born to Run"
* Bruce Springsteen – vocals, guitars, harmonica, percussion
* Garry W. Tallent – bass guitar
* Steven Van Zandt – background vocals on "Thunder Road", horn arrangements
* Max Weinberg – drums

Tässä Thunder Road liveversiona lokakuulta vuodelta 1975:

Kuukauden levyklassikko 21: Metallica - Master Of Puppets

Metallica nousi valtaisaan maailmansuosioon viimeistään vuoden 1991 "Black Albumin" myötä ja siltä lohkaistut hitit Enter Sandman ja Nothing Else Matters ovat varmasti tuttuja vähemmän metallimusiikkia seuraavillekin.

Paljon tapahtui kuitenkin aikaisemminkin. Vuoden 1983 esikoisalbumi Kill 'Em All oli vielä hiomaton timantti, eli hienoja biisejä sisältänyt "raakile", joka esitteli uuden tulokkaan nousevassa speed- ja trashmetalligenressä.
Kakkoslevy Ride The Lightning (1984) oli jo parempi kokonaisuus ja bändin ote oli hioutunut huimasti.
Nyt käsittelyssä oleva kolmoslevy Master Of Puppets (1986) loikin sitten jo metallimusiikin historiaa. Yhtye oli hioutunut saumattomaksi ryhmäksi ja lopputulos on häkellyttävän kova.

Master Of Puppetsia pidetään yleisesti yhtenä trashmetallin klassikoista ja sen vaikutus koko musiikkityyliin on ollut huomattava. Levy onkin useissa äänestyksissä valittu kaikkien aikojen kovimmaksi metallilevyksi.

Avausbiisi Battery avaa levyn akustishenkisellä kitaroinnilla, kunnes tärähtää ja kunnolla. Nopea, melodinen ja raskas kappale takoo metallihistoriaa. Loistava avaus.
Nimibiisi Master Of Puppets on varmastikin monien Metallicafanien suurin suosikki yhtyeen tuotannosta, eikä suotta. Hieno ja vaihtelevatunnelmainen teos, johon hidas väliosa tuo oman säväyttävän lisänsä. Tarttuva kertosäe on klassikko-osastoa jo itsessään.
The Thing That Should Not Be tarjoaa raskasta poljentoa ja hitaahkoa tempoa, mutta seuraava Welcome Home (Sanitarium) on taas monipuolisempi, melodinen ja vaihtelevatempoinen. Vastaanpanematon klassikko.
Raskaalla otteella jyräävä Disposable Heroes kulkee vahvana ja pysäyttävänä kuin mummo lumihangessa ja armoa ei anna seuraava kappalekaan Leper Messiah. Biisi on yksi levyn raskaimmista.
Pitkä instrumentaali Orion pitää otteensa koko reilun kahdeksan minuutin kestonsa ajan, harvinaista herkkua. Upea teos.
Päätöskappale Damage Inc. nostaa taas kierrokset huippuunsa ja vauhti tempaisee mukaansa. Kappaleen tunelmassa on jotain samaa kuin avausbiisi Batteryssa, joten ympyrä sulkeutuu ja levy saa täydellisen päätöksen.

Tätä levyä kuunnellessa aika kuluu kuin siivillä. 55 minuuttia metallimusiikin historiaa!

Tämä albumi jäi basisti Cliff Burtonin viimeiseksi, sillä mies menehtyi traagisesti Ruotsissa sattuneessa auto-onnettomuudessa kesken yhtyeen Euroopankiertueen.

1. Battery – 05:10 (Hetfield, Ulrich)
2. Master of Puppets – 08:38 (Burton, Hammett, Hetfield, Ulrich)
3. The Thing That Should Not Be – 06:32 (Hammett, Hetfield, Ulrich)
4. Welcome Home (Sanitarium) – 06:28 (Hammett, Hetfield, Ulrich)
5. Disposable Heroes – 08:14 (Hammett, Hetfield, Ulrich)
6. Leper Messiah – 05:38 (Hetfield, Ulrich)
7. Orion – 08:12 (instrumentaali, Burton, Hetfield, Ulrich)
8. Damage, Inc. – 05:08 (Burton, Hammett, Hetfield, Ulrich)

* Cliff Burton - basso, taustalaulu
* Kirk Hammett - soolokitara
* James Hetfield - laulu, rytmikitara
* Lars Ulrich - rummut

Kuukauden levyklassikko 20: Scorpions - Love At First Sting

Tällä kerralla kuukauden levynä perinteistä heavy/hardrockia saksasta, eli käsittelyssä 1984 julkaistu Scorpions - Love At First Sting.
Vaikka Scorpionsin aiemmat levyt olivat jo hyviä, tai jopa loistavia, kuten vaikkapa vuonna 1982 julkaistu Blackout, niin vasta tämä järjestyksessään yhdeksäs studioalbumi oli se lopullinen läpimurto yhtyeen uralla.

Love At First Sting tempaakin mukaansa heti alkumetreiltä lähtien.

Bad Boys Running Wild on huikea avaus, vahva riffi, hieno melodia - niin tyypillistä "kulta-ajan" Scorpionsia. Parhautta.
Jatkoa seuraa - Rock You Like A Hurricane jyrää hienosti, ehdoton klassikko.
I'm Leaving You soi edellisiä asteen kevyempänä, mutta hieno melodia kuljettaa kappaletta upeasti.
Coming Home alkaa seesteisen rauhallisena pysäyttäen kuuntelemaan, kunnes tempo vaihtuu räväkkään voimarockiin ja upea kappale kulkee soljuvasti ja vastustamattomasti eteenpäin. Yksi kaikkien aikojen Scorppari-suosikeistani.
The Same Thrill kokee väliinputoajan kohtalon, nopea "perusbiisi" ei tässä vaiheessa herätä suuria tunteita.
Sitten taas rävähtää - Big City Nights'in upea kitarariffi tempaa mukaansa ja taas ollaan levyn "helmi-osastolla. Loistava veto.
As Soon As The Good Times Roll on levyn toinen väliinputoaja, mutta seuraavana kuultava Crossfire härättää taas rytmikkäällä rummutuksellaan. Vahva, hieman hidastempoisempi ja erilainen.. Tyylikäs kappale.
Loppuhuipennus seuraa Still Loving You'n muodossa. Varmastikin Scorpionsien tunnetuin kappale ja yksi kaikkien aikojen upeimmista heavyballadeista. Vahvaa tulkintaa, hieno melodia ja voimakkaasti tunnetta sisältävä veto. Omalla kohdalla tunnelatausta lisää vielä eräs tunteikas ja lopulta varsin merkittävä muisto nuoruudesta juuri tämän kappaleen soidessa..

Huikea levy, joka ei ole menettänyt tehoaan edelleenkään, suosittelen. Helmut Newtonin alkujaan varsin rohkeana pidetty ja onnistunut kansitaide kruunaa kokonaisuuden.

1. Bad Boys Running Wild – 03:54 (Meine/Rarebell/Schenker)
2. Rock You Like a Hurricane – 04:11 (Meine/Rarebell/Schenker)
3. I'm Leaving You – 04:16 (Meine/Schenker)
4. Coming Home – 04:58 (Meine/Schenker)
5. The Same Thrill – 03:31 (Meine)
6. Big City Nights – 04:08 (Meine/Schenker)
7. As Soon as the Good Times Roll – 05:01 (Meine/Schenker)
8. Crossfire – 04:31 (Meine/Schenker)
9. Still Loving You – 06:26 (Meine/Schenker)

* Klaus Meine - lead vocals
* Matthias Jabs - lead guitar, backing vocals
* Rudolf Schenker - rhythm guitar, backing vocals, lead guitar on "Still Loving You" & "Big City Nights"
* Francis Buchholz - bass, backing vocals
* Herman Rarebell - drums, percussion, backing vocals

Kuukauden levyklassikko 19: ZZ Top - Eliminator

Kuukauden klassikossa matkataan tällä kerralla Yhdysvaltojen eteläosaan ja sieltä löytyy eräs "Pieni bändi Texasista".

ZZ Top - Eliminator julkaistiin vuonna 1983 ja se oli yhtyeen lopullinen maailmanlaajuinen läpimurtolevy. Tällä levyllä yhtye siirtyi perinteisemmästä bluesista kohti "valtavirtarockia" ja ajalle tyypilliseen tapaan myös "syntikkasoundi" astui vahvasti kuvioon. Tämä levy oli merkittävä myös siinä suhteessa, että se muokkasi ZZ Topin ulkoisen imagon kaikkien tunnistettavaksi. Pitkät parrat, aurinkolasit, videoiden kauniit naiset, sekä levyn kannessakin komeileva auto, kirkkaanpunainen Ford Coupe 1933 "Eliminator". Näitä elementit olivat aina vahvasti esillä yhtyeen musiikkivideoilla ja piirtyivät tehokkaasti katsojien mieliin.

Itse levy on komeaa kuultavaa. Texasin boogiejuna kulkee täysillä paahtaen eteenpäin kuin höyryveturi konsanaan.
Hitiksi noussut Gimme All Your Lovin' avaa pelin hienolla melodialla ja vahvalla riffittelyllä ja jatkoa seuraa, sillä Got Me Under Pressure nostaa hieman tempoa ja boogie kulkee vakuuttavasti.
Vielä parempaa on luvassa, sillä Sharp Dressed Man imaisee vastustamattomasti mukaansa.
I Need You Tonight tarjoaa hengähdystauon, hidas blues toimii tässä paikassa hyvin.
Sitten taas isoa vaihdetta sisään ja reipas I Got The Six jyrää vastustamattomasti.
Legs tarjoaa mukavaa melodiaa ja reipasta menoa, hyvä bailubiisi.
Thug jää hieman aiempien "hittien" varjoon, mutta ei tämäkään huono ole. Jännä rytmi kuljettaa kappaletta mukavasti.
Hidastempoinen TV Dinners jatkaa vahvaa kokonaisuutta ja Dirty Dog nostaa taas kierroksia ylöspäin, ollen mukavan reipas ja tarttuva.
Sitten perinteistä rock'n'rollia: If I Could Only Flag Her Down julistaa rockin ilosanomaa vastaanpanemattomasti. Lopuksi kiristetään vielä tahtia ja räväkkä Bad Girl takoo levyn voimalla päätökseen.

Vahva ja tasainen albumi, ehdoton kesälevy mukaan automatkoille tai puutarhabileisiin. "Long live rock'n'roll".

01. Gimme All Your Lovin' (4:03)
02. Got Me Under Pressure (4:02)
03. Sharp Dressed Man (4:17)
04. I Need You Tonight (6:19)
05. I Got The Six (2:53)
06. Legs (4:33)
07. Thug (4:19)
08. TV Dinners (3:50)
09. Dirty Dog (4:06)
10. If I Only Could Flag Her Down (3:39)
11. Bad Girl (3:22)

Billy Gibbons: Guitar, Vocals
Dusty Hill: Bass, Keyboards, Vocals (I Got The Six)
Frank Beard: Drums, Percussion

Kuukauden levyklassikko 18: UFO - Strangers In The Night

Otetaanpa vaihteeksi kuukauden klassikoksi livelevy, sillä Brittiäisen UFO:n Strangers In The Night on yksi hienoimmista livelevyistä mitä hard rockin saralla on tehty.

Alunperin vuonna 1979 julkaistu live on äänitetty bändin Yhdysvaltain kiertueella loppuvuodesta 1978 ja levy niputtaakin hyvin yhteen bändin siihen astisen tuotannon. Nämä äänitetyt keikat jäivät sillä erää myös kitaristi Michael Schenkerin viimeisiksi yhtyeessä.

Tämä alunperin tuplavinyylinä julkaistu levy sai myöhemmin ansaitsemansa remasteroidun cd-version, johon kappelejärjestys muokattiin vastaamaan paremmin keikoilla esitettyä. Myös pari bonuskappaletta, "Hot'N'Ready" ja "Cherry" lisättiin pakettiin ja ne avaavatkin räväkästi tämän keikkaelämyksen.
Levyn ensimmäinen suuri kohokohta kullaan neljännessä kappaleessa "Love To Love", sillä tämä pitkä balladi on mielettömän upea. Kitaran ja koskettimien harmonia toimii täydellisesti ja myös Phil Mogg venyy hienoon laulusuoritukseen.
"Natural Thing" jatkaa hienoa klassikko-osastoa ja hyvät rockbiisit seuraavat toistaan, kunnes "Doctor Doctor" räjäyttää potin. UFO:n kautta aikain hienoin kappale toimii liveversiona vakuuttavasti. Yksi kaikkien aikojen parhaista hard rock-biiseistä.
Levyn loppupuoli tarjoaa reippaan hittikimaran ja "Lights Out", "Rock Bottom", "Too Hot To Handle" kasvavat livevetoina yli aiempien studioversioiden.

Levyn erikoisuus ja ihmetyksen aihe ovat kappaleet "Mother Mary" ja "This Kid's", jotka ovat editoitu levylle studioversioista lisäämällä taustalle yleisön äänet.

Bändi:

# Michael Schenker – guitar
# Phil Mogg – vocals
# Andy Parker – drums
# Paul Raymond – rhythm guitar, keyboards
# Pete Way – bass

Kappaleet:

2008 remastered cd:

1. Hot 'N' Ready
2. Cherry
3. Let It Roll
4. Love to Love
5. Natural Thing
6. Out in the Street
7. Only You Can Rock Me
8. Mother Mary
9. This Kid's
10. Doctor Doctor
11. I'm a Loser
12. Lights Out
13. Rock Bottom
14. Too Hot to Handle
15. Shoot Shoot

Alkuperäinen tupla-LP:

Side One:

Natural Thing, Out in the Street, Only You Can Rock Me, Doctor Doctor

Side Two:

Mother Mary, This Kids, Love to Love

Side Three:

Lights Out, Rock Bottom

Side Four:

Too Hot to Handle, I'm a Loser, Let It Roll, Shoot Shoot

Kuukauden levyklassikko 17: DIO - Holy Diver

Alunperin tämän kuun klassikoksi oli suunitteilla jotain muuta, mutta vaihdetaan suunnitelmaa ja kunnioitetaan vielä heavy rockin suurta mestaria ottamalla käsittelyyn yksi Ronnie James Dion huikean uran ehdottomista kohokohdista.

DIO: Holy Diver

Upeiden Rainbow- ja Black Sabbath-albumeiden jälkeen Dio ryhtyi luomaan soolouraa ja vuonna 1983 tuloksena syntyi yksi maailman arvostetuimmista heavy rock-levyistä.

DIO:n kokoonpano tällä levyllä oli

* Ronnie James Dio – vocals, keyboards
* Vivian Campbell – guitar
* Jimmy Bain – bass, keyboards
* Vinny Appice – drums

Tämä albumikokonaisuus on hieno jatkumo Rainbossa ja Black Sabbathissa aloitetulle työlle ja niistä kumpuavat musiikilliset vaikutteet näkyvät jykevien ja iskevien kitarariffien, sekä luonnollisesti RJD:n vahvojen laulusuoritusten muodossa.

Levyn aloitus Stand Up And Shout näyttää heti kaapin paikan, iskevä, nopea ja huikean tehokas biisi.
Kakkosena sitten tärähtää vieläkin vahvemmin. Nimibiisi Holy Diver on jykevän raskas, mahtipontinen ja upeariffinen teos, joka on edelleenkin yksi suurista heavymetal-teoksista. Kertakaikkiaan täydellinen kappale.
Hyvän melodian omaavat Gypsy, sekä Caught In The Middle jatkavat kovatasoista kokonaisuutta, joiden jälkeen tarjotaankin jälleen todellista klassikko-osastoa:
Don't Talk To Strangers soi alkuun rauhallisena, mutta aavistuksen pahaenteisenä. Ennustus käykin pian toteen, kun kappale räjähtää täyteen voimaansa. Monipuolinen ja upea veto.
Seuraava Straight Throught The Heart on yksi levyn raskaimmista. Painava riffittely ja hitaahko tempo jyräävät varmasti seinien läpi naapurinkin puolelle.
Invisiblen aikana vetäistään hieman henkeä ennen seuraavaa klassikkoa:
Rainbow In The Dark. Loistavan tarttuva "popahtava"melodia ja biisi kulkee kevyesti kuin lintu ilmojen halki. Yksi isoista DIO-kappaleista.
Mystisiä piirteitä omaava mahtipontinen Shame On The Night päättää vahvana tämän yhden sarallaan täydellisimmistä levykokonaisuuksista.

Holy Diverin voidaankin sanoa oleva yksi perinteisen heavy rockin kulmakivistä.

Ronnie james Dio on nyt poissa, mutta musiikki elää.

Alkuperäiselle vinyylilevylle kappaleet asettuivat näin:

Side one

1. "Stand Up and Shout" (Ronnie James Dio, Jimmy Bain) – 3:18
2. "Holy Diver" (Dio) – 5:51
3. "Gypsy" (Dio, Vivian Campbell) – 3:39
4. "Caught in the Middle" (Dio, Vinny Appice, Campbell) – 4:14
5. "Don't Talk to Strangers" (Dio) – 4:53

Side two

1. "Straight Through the Heart" (Dio, Bain) – 4:31
2. "Invisible" (Dio, Appice, Campbell) – 5:24
3. "Rainbow in the Dark" (Dio, Appice, Bain, Campbell) – 4:15
4. "Shame on the Night" (Dio, Appice, Bain, Campbell) – 5:20



Tämän klassikkolevyn rinnalle voi suositella myös loppuvuodesta 2005 Lontoossa kuvattua/äänitettyä ja 2006 julkaistua Live -DVD:tä tai tupla-CD:tä

DIO: Holy Diver - Live.

Tällä keikkatallenteella kuullaan kyseinen Holy Diver-albumi kokonaisuudessaan. Tämä tuoreehko taltiointi tarjoaakin mukavan vertailukohdan levyn kappaleisiin, joiden alkuperäisestä julkaisusta oli tuossa vaiheessa vierähtänyt jo reilut parikymmentä vuotta. DVD:llä konsertin kappaleet ovat oikeassa järjestyksessä, eli Holy Diver-kokonaisuus kuullaan keskellä settiä, mutta CD:lle on sinänsä loogisesti laitettu ykköslevylle Holy Diver ja kakkoslevyn täyttävät keikan alun ja loppuosan muu materiaali. Holy Diver-albumin lisäksi kohokohdiksi nousevat komeat The Sign Of The Southern Cross sekä Gates Of Babylon.

1.Tarot Woman
2.Sign Of The Southern Cross
3.One Night In The City
4.Evil Eyes
5.Stand Up And Shout
6.Holy Diver
7.Gypsy
8.Caught In The Middle
9.Don't Talk To Strangers
10.Straight Through The Heart
11.Invisible
12.Rainbow In The Dark
13.Shame On The Night
14.Gates Of Babylon
15.Heaven & Hell
16.Man On The Silver Mountain
17.Long Live Rock 'N' Roll
18.We Rock

"Priest is back"

Tammikuun kuukauden klassikkolevynä esittelyssä oli 30v synttäreitään viettävä Judas Priestin British Steel.
Juhlavuoden kunniaksi kauppoihin ilmestyi tämän levyn 30th anniversary edition, varustettuna mukavilla bonuksilla. Tarjolla on pari erilaista versiota, joista "standard edition" sisältää "peruslevyn" lisäksi live-DVD:n British Steel Live Recorded 17th August 2009 At The Seminole Hard Rock Arena, Hollywood USA. "Limited editionilta" löytyy tuo livekeikka DVD:n lisäksi myös CD-muodossa.

Ykköslevyn remasteroitu British Steel-albumi on tuttua juttua jo aiemmalta remaster-julkaisulta, joten tämän hankinnan myötä vanha versio on auttamatta kierrätysjätettä. Vaan tätähän tämä musiikkibisnes on, että samoja hyviä levyjä ostatetaan faneilla ties kuinka moneen kertaan.

Tällä julkaisulla bonukset ovat kuitenkin niin hyvät, että kierrätys kannattaa ja on jopa suositeltavaa. Kokonainen British Steel-albumi saa nimittäin mukavasti uusia ulottuvuuksia tuoreena liveversiona. Judas Priest on ollut aina kova livebändi ja kyllähän homma toimii edelleenkin. British Steelin jälkeen kuullaan vielä ikäänkuin bonuksena muutama Priest-klassikko ja rahalle saa hyvää vastinetta.

Hieno idea julkaista tämä klassikkolevy tuoreena liveversiona. "Priest is back".

Kuukauden levyklassikko 16: Saxon - Strong Arm Of The Law

Tällä kerralla kuukauden klassikkolevyn myötä hypätään vuoteen 1980 ja sieltähän löytyy "NWOBHM"-aallon uljas lipunkantaja eli Saxon. Perinteisellä Brittiheavylla on aina ollut vahva paikka musiikinkuuntelussani ja Saxon edustaa tätä tyyliä "puhtaimmillaan". Alunperin bändin nimi oli muuten Son Of A Bitch, mutta ennen ensilevytystä se muutettiin nykyiseen muotoonsa.

Strong Arm Of The Law on tämän 1976 perustetun yhtyeen kolmas studiolevy ja kokonaisuus on valmiimpi ja tasaisempi kuin kahdella edeltäjällään Saxon ja Wheels Of Steel.

Levyn aloittaa vahva Heavy Metal Thunder, kappale joka puskee vahvana eteenpäin kuin pikajuna.
Mahtavariffinen ja tarttuvan melodinen To Hell And Back Again jatkaa ja nostaa tunnelmaa - levyn parhaimmistoa.
Nimibiisi Strong Arm Of The Law omaa vahvan kertosäkeen ja biisi jyrää AC/DC:maisen jykevänä.
Nopeatempoinen Taking Your Changes on hyvää peruskamaa, mutta seuraavassa vedossa 20,000 Ft nostetaan taas kierrokset huippuunsa ja vauhtia riittää. Tämä reipas rock nousee levyn kärkipäähän.
Hungry Years tarjoaa hieman hitaampaa tempoa ja jatkaa perusvarmalla linjalla, kun taas Sixth Form Girls tarjoaa jykevää riffittelyä ja menevää "bailurockia".
Viimeiseksi on kuitenkin säästetty levyn ehdoton helmi, John F. Kennedyn salamurhasta kertova Dallas 1pm. Pitkä alkuriffittely, monipuolinen ja yllättävä rakenne tekevät tästä jykevästä teoksesta yhden suurista Saxon-kappaleista. mahtava lopetus tälle klassikkolevylle.

Tämä levy antaa kasvot käsitteelle "New Wave Of British Heavy Metal".

Levyn uusin re-masterversio tarjoaa tukun hienoja bonuksia ja se onkin varsin lämpimästi suositeltava hankinta - kuten toki lähes kaikki muutkin Saxon-levyt. Tässä vielä tämän uusimman cd-version kappalelista:

1. Heavy Metal Thunder
2. To Hell And Back Again
3. Strong Arm Of The Law
4. Taking Your Changes
5. 20,000 Ft.
6. Hungry Years
7. Sixth Form Girls
8. Dallas 1 PM

Bonusbiisit:
20,000 Feet (BBC Session 1982)
Dallas 1 PM (BBC Session 1982)
The Eagle Has Landed (BBC Session 1982)
747 (Strangers In The Night) (BBC Session 1982)
To Hell And Back Again (Abbey Road mix 2008)
Heavy Metal Thunder (Abbey Road mix 2008)
20,000 (Abbey Road mix 2008)
Mandy (Abbey Road mix 2008)
Mule Train (Abbey Road mix 2008)

Bändi:

Biff Byford - laulu
Paul Quinn - kitara
Graham Oliver - kitara
Steve Dawson - basso
Pete Gill - rummut

Kuukauden Levyklassikko 15: Rush - Moving Pictures.

Juuri päättyneissä Vancouverin olympialaisissa isäntämaa Kanada teki jääkiekossa sen mitä siltä odotettiinkin, eli vahva joukkue taisteli kotijäällään Olympiakultaa. Niinpä tämänkertainen klassikkolevy tuleekin Kanadasta.

Rush: Moving Pictures äänitettiin loppuvuodesta 1980 ja julkaistiin heti seuraavan vuoden alussa. Levystä muodostuikin yksi yhtyeen kaikkien aikojen suosituimmista. Musiikillisesti liikutaan jossain progen ja kevyen hardrockin välimaastossa ja levyn kappalemateriaali on varsin mukaansatempaavaa.

Rush - Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart on tehotrio, joka on onnistunut luomaan levyilleen aina tyylikkään ja tunnistettavan soundin, laadusta tinkimättä. Niin myös tällä levyllä, joka alkaa hitiksi muodostuneella hienolla kappaleella Tom Sawyer. Mukavasti polveileva ja tehokas avaus levylle. Geddy Leen tunnistettava laulu sopii kappaleeseen hienosti.
Red Barchetta jatkaa tyylikästi vahvan kitarariffin kuljettamana.
Seuraavana kuultava YYZ on kaikkien instrumentaalien äiti. Tähän todella hienoon melodiaan bändi nappasi nimen Toronton lentokentän koodista.
Limelight on levyn suoraviivaisin hardrock, joka käynnistyy jälleen vahvalla kitarariffillä. Biisi on Rush-keikkojen yksi kestosuosikeista.
The Camera Eye on pitkä, yli 10min "progeilu", joka kiehtoo moniosaisuudessaan. Vahvasti esillä olevat ajalleen tyypilliset syntetisaattorit tuovat nostalgista tunnelmaa.
Witch Hunt on vahvatunnelmainen ja samalla levyn raskain ja synkin teos.
Vital Signs päättää levyn kevyellä ottella, kitara- ja syntikkamelodioiden kuljettaessa kappaletta tyylikkäällä otteella. Voisi jopa ajatella, että Rushin seuravat levyt ovat tyylillisesti kuin suoraa jatkoa tähän kappaleeseen...

Tyylikäs ja vahva kokonaisuus on kestänyt hyvin aikaa ja monia kuuntelukertoja, Rushia parhaimmillaan.
Jos Rushin musiikki ei ole entuudestaan tuttua, niin juuri tämä levy tarjoaa myös oivan ja suositeltavan tutustumismahdollisuuden tämän hienon yhtyeen musiikkiin.

1. Tom Sawyer – 04:33

2. Red Barchetta – 06:09
3. YYZ – 04:24
4. Limelight – 04:19
5. The Camera Eye – 10:58
6. Witch Hunt (Part III of Fear) – 04:44
7. Vital Signs – 04:46

Kuukauden levyklassikko 14: Nazareth - Razamanaz.

Palataan jälleen aikakoneella 1970-luvun alkupuolelle ja tarkemmin vuoteen 1973, jolloin julkaistiin tämänkertainen klassikkolevy, Nazareth - Razamanaz.

Kyseessä on jo vuonna 1968 perustetun Skotlantilaisen hard rock-bändi Nazarethin kolmas studiolevy, joka muodostuikin yhtyeen läpimurtoteokseksi.
Tälle levylle yhtye sai tuottajaksi parhaiten Deep Purplen basistina tunnetun Roger Gloverin ja jälki on varsin jämäkkää ja toimivaa, perinteistä hard rockia.
Vahvat soundit sekä laulaja Dan McCaffertyn käheä lauluääni muodostivat levylle mukavan omaleimaisen äänimaailman ja vaihtelevan kappalesisällön ansiosta levystä muodostui varsin mukava kokonaisuus. Esimerkiksi räväkkä ja raskas nimibiisi karistaa pölyt välittömästi kaiuttimista, kun taas vaikkapa kaihoisa Vigilante Man soi herkän hauraana hitaana bluesina, raskaasti jyräävän Woke Up This Morningin tarjotessa taas "hevimpää" osastoa.
Listahittejäkin levyltä nousi. Tarttuvan melodian omaavat Broken Down Angel ja Bad Bad Boy nousivat brittilistoille useiksi viikoiksi.
Razamanaz on mukavan monipuolinen, vaihtelevia sävyjä sisältävä perinteinen ja hieno hard rock-levy, josta on julkaistu jo useampikin cd-versio. Viimeisin "remaster cd" on vuodelta 2009, (kuva), johon on bonuksina lisätty pari Bad Bad Boy-sinkun b-puolta sekä muutama varsin hyvä veto BBC-sessioista.

Kappaleet:

1. Razamanaz
2. Alcatraz
3. Vigilante Man
4. Woke Up This Morning
5. Night Woman
6. Bad Bad Boy
7. Sold My Soul
8. Too Bad Too Sad
9. Broken Down Angel

Bonus tracks on 2009 reissue:

10. Hard Living (b-side of Bad Bad Boy)
11. Spinning Top (b-side of Bad Bad Boy)
12. Razamanaz (BBC session)
13. Night Woman (BBC session)
14. Broken Down Angel (BBC session)
15. Vigilante Man (BBC session)

* Dan McCafferty - lead vocals
* Darrell Sweet - drums, percussion, backing vocals, liner notes
* Pete Agnew - bass guitar, backing vocals
* Manny Charlton - electric and acoustic guitars, slide guitar, banjo, backing vocals

Lisäksi:

* Roger Glover - producer, bass guitar, percussion

Dan McCaffety konserttilavalla Helsingissä 2008.

Kuukauden levyklassikko 13: Judas Priest - British Steel.

Tämänkertaisena ja samalla vuoden 2010 ensimmäisenä klassikkolevynä esittelyssä vahvaa Brittiläistä terästä vuodelta 1980:

Judas Priest: British Steel

Judas Priestin kuudes studioalbumi British Steel julkaistiin siis vuonna 1980 ja juuri samoihin aikoihin " New Wave of British Heavy Metal"-tyyli alkoi olla vahvimmillaan. Monet tämän tyylilajin bändeistä ovatkin pitäneet juurikin Judas Priestiä esikuvanaan ja suurena vaikuttajana tämäntyylisen metallimusiikin syntyyn.

Itse levyllä tarjotaankin huikea näyttö bändin vahvuudesta. Jyräävät riffit, sopiva "rosoisuus", muhkeat tuplakitarat ja Rob Halfordin vahva ääni näyttävät mallia nuoremmille polville. Kahden kitaristin saumaton, vivahteikas ja mielikuvitulksellinen yhteistyö onkin muodostunut yhdeksi tavaramerkiksi läpi koko bändin uran.

Rosoinen ja positiivisessa mielessä hieman raakilemainen Rapid Fire avaa levyn vahvasti, mutta sitä seuraava Metal Gods räjäyttää potin. Muhkea kappale ja yksi levyn ehdottomia kulmakiviä.
Judas Priestin varmastikin tunnetuin kappale Breakin The Law nostaa tunnelmaa entisestään ja raskas Grinder jauhaa kaiken tielle osuvan.
Mahtipontinen "hengenluoja" United tarjoaa hieman kevyempä henkäystä, jota seuraa perinteinen ja vahvariffinen You Don't Have to Be Old to Be Wise.
Living After Midnight toimii jälleen reippaana tunnelman nostattajana.
"Reggaevivahteinen", mahtipontisen hidastempoinen The Rage jyrää voimalla ja levyn päättävä Steeler tarjoaa taas nopeampitempoista riffi-iloittelua.

Kokonaisuus tarjoaa siis teräksenkovaa perinteistä metallia tyylilajin huipulta ja levy onkin varsin kova merkkipaalu koko heavymusiikin historiassa.

1. "Rapid Fire"
2. "Metal Gods"
3. "Breaking The Law"
4. "Grinder"
5. "United"
6. "You Don't Have to Be Old to Be Wise"
7. "Living After Midnight"
8. "The Rage"
9. "Steeler"

Remasteroidun cd:n bonusbiisit

1. "Red White & Blue"
2. "Grinder" (Live)

Kokoonpano

* Rob Halford - laulu
* K.K. Downing - kitara
* Glenn Tipton - kitara
* Ian Hill - basso
* Dave Holland - rummut

Lisätään vielä että kitaristi K.K. Downingin viralliset nettisivut ovat Suomalaisten Priest-harrastajien käsialaa, kannattaa tustustua. Sivuille tästä.

Lopuksi päästetään bändi irti, näin soi Living After Midnight livenä vuonna 1982:

Kuukauden levyklassikko 12: AC/DC - Highway To Hell.

Hypätäänpä jouluisista tunnelmista nyt aivan eri tunnelmiin ja otetaan käsittelyyn kuluvan vuoden vuoden viimeinen levyklassikko:

AC/DC: Highway To Hell.

Vuonna 1979 julkaistu levy on tämän Australialaisbändin yksi ehdottomia kulmakiviä yhtyeen pitkällä uralla ja valitettavasti se muistetaan myös siitä, että se jäi laulaja Bon Scottin viimeiseksi levyksi miehen menehdyttyä traagisesti alkuvuodesta 1980. Hieno laulaja on pysyvästi poissa, mutta musiikki elää ja tämä levy onkin huikea näyte AC/DC:n voimarockista, johon ajan hammas ei vuosienkaan saatossa ole purrut.

Vahvariffinen nimibiisi Highway To Hell avaa levyn ja kappaleesta on muodostunutkin yksi bändin tunnetuimmista.
Nopeatempoinen Girls Got Rhythm löy lisää löylyä ja hitaasti alkava ja raskaasti etenevä Walk All Over You on vahva kuin härkä.
Melodinen Toch Too Much keventää tunnelmaa, jonka jälkeen Beating Around The Bush menee hyvänä välipalana.
Lisää bensaa liekkeihin lyö loistava klassikko Shot Down In Flames, joka saa reipasta jatkoa kappaleista Get It Hot ja If You Want Blood ( You've Got It).
Love Hungry Man on toimiva, taas hieman keveämpi ralli ja vahva blues Night Prowler päättää kivenkovan kokonaisuuden. Järisyttävän kova rocklevy!

Bon Scottin poismenon jälkeeen yhtye löysi nopeasti uuden laulajan, ( Brian Johnson) ja jatkaa vahvana edelleeen, mutta onneksi levyillä ja monien muistoissa myös Bon Scott tulee elämään ikuisesti.

Highway To Hell:

* Bon Scott – lead vocals
* Angus Young – lead guitar
* Malcolm Young – rhythm guitar, backing vocals
* Cliff Williams – bass, backing vocals
* Phil Rudd – drums

1. Highway To Hell
2. Girls Got Rhythm
3. Walk All Over You
4. Touch Too Much
5. Beating Around The Bush
6. Shot Down In Flames
7. Get It Hot
8. If You Want Blood (You've Got It)
9. Love Hungry Man
10. Night Prowler

Tässä AC/DC konserttilavalla Pariisissa 1979: Shot Down In Flames.

Kuukauden levyklassikko 11: Montrose - Montrose.

Vihdoin viimein kauppojen hyllyille ilmestyi remasteroitu cd-versio legendaarisesta Montorosen ensimmäisestä albumista, joten tässäpä selvä ja ajankohtainen valinta kuukauden levyklassikoksi.

Yksinkertaisesti nimeä Montrose kantava levy ilmestyi alunperin vuosien 1973/74-vaihteessa ja bändissä vaikuttivat tuolloin sellaiset herrat kuin Ronnie Montrose - kitara, Sammy Hagar (myöhemmin mm. Van Halen, Chickenfoot) - laulu, Bill Church (myöhemmin mm. Sammy Hagar band) - basso, sekä Denny Carmassi (myöhemmin mm. Whitesnake) - rummut.

1970-luvun tyyliin levy on lyhyehkö, n.32 min, mutta kahdeksan kappaleen levyllä ei juuri huteja ole. Jykeviä kitarariffeja, Hagarin persoonallinen laulu, sekä erittäin hyvät kappaleet nostavat tämän levyn suurten hardrock-albumeiden joukkoon.

Rock The Nation on vahva avaus ja kakkosena kuultava Bad Motor Scooter on jäänyt myöhemminkin elämään mm. Sammy Hagarin soolokeikoilla, samoin kuin kappaleet Space Station #5, sekä mukavan raskas Rock Candy. Levyn ainoa cover-pala Good Rockin' Tonight (Roy Brown) tarjoaa perinteistä rock'n'rollin ilosanomaa ja levyn kokonaisuus on todella vahva alusta loppuun.

Perinteisestä ja jykevästä 1970-luvun hard rockista pitäville ehdottomasti tutustumisen arvoinen levy!

1. ROCK THE NATION
2. BAD MOTOR SCOOTER
3. SPACE STATION #5
4. I DON'T WANT IT
5. GOOD ROCKIN' TONIGHT
6. ROCK CANDY
7. ONE THING ON MY MIND
8. MAKE IT LAST

Tässä Montrose lavalla vuonna 1974:

Kuukauden levyklassikko 10: Van Halen - Van Halen

Van Halenin ensimmäinen albumi, nimeltään yksinkertaisesti Van Halen vuodelta 1978 on mahtava klassikko, joka on yksi parhaista debyyttialbumeista koskaan. Tällä levyllä kitaristi Eddie Van Halenin tyyli soittaa instrumenttiaan löi maailman rockpiirit ällikällä, vastaavaa ei oltu ennen kuultu. Levyllä kuultava Eddien soolo Eruption onkin vuodesta toiseeen korkealla kun jossain äänestetään parhaista kitarasooloista.
Laulaja David Lee Roth oli jo keikoilla osoittautunut vartaansa vailla olevaksi showmieheksi ja tuo kuuluu myös tällä levyllä vahvana, monipuolisena ja vaihtelevana tulkintana. Laulu on välillä kuin suurta teatteria. Rumpali Alex Van Halen ja basisti Michael Anthony täydensivät tämän klassisen nelikon, joka oli hioutunut saumattomaksi kokonaisuudeksi lukuisten klubikeikkojen myötä.

Itse albumilla tunnetuimmat kappaleet ovat Eruptionin lisäksi levyn ensisinglenäkin julkaistu The Kinks-cover You Really Got Me, reipas ja mukaansatempaava Ain't Talkin' Bout Love, sekä levyn tyylikäs ja vahva avasraita Runnin' With The Devil.
John Brim-cover Ice Cream Man tarjoaa perinteistä rock'n'rollia kun taas I'm The One:n swengaavat lauluosuudet tarjoavat täysin toisenlaista vivahdetta ja sen enempää erittelemättä yksinkertaisesti kaikki kappaleet toimivat ja puolustavat paikkaansa levyllä.
Levyn kokonaisuus on varsin toimiva, monipuolinen, yllätyksellinen ja tehokas, joten tätä melodista, vahvan kitaroinnin sävyttämää hardrockia kuunnellessa aika kuluu kuin siivillä. 35 minuuttia rockin historiaa.

Koko kappalelista:

1. Runnin' With The Devil
2. Eruption
3. You Really Got Me
4. Ain't Talkin' Bout Love
5. I'm The One
6. Jamie's Cryin'
7. Atomic Punk
8. Feel Your Love Tonight
9. Little Dreamer
10. Ice Cream Man
11. On Fire