Udo Dirkschneiderin U.D.O.-yhtye nähtiin maassamme viimeksi viime vuonna ja tuolloin olin katsomassa ihan mainion vedon Lahdessa. Tämän vuoden kiertueella bändi on sama, mutta nimi on vaihtunut U.D.O.sta Dirkschneideriksi. Syy tilapäiseen nimenvaihtoon on se, että erotuksena normaaleista U.D.O.-seteistä tällä kiertueella kuullaan vain Acceptin tuotantoa. Udon kertoman mukaan tämän kiertueen jälkeen hän keskittyy vain omaan soolotuotantoonsa ja Accept-vedot jäävät keikkaseteistä lopullisesti pois.
Kiertueelle lämppäribändiksi valittiin kanadalainen pitkän linjan Anvil, joten ennakkoasetelmat olivat varsin mainiot.
Anvil aloitti oman tuntinsa jopa hieman illan aikataulusta edellä ja bändi oli jälleen kerran ihan oma itsensä. Laulaja-kitaristi Lipsin johtama trio viihdytti yleisöä Anvil-klassikoilla, mutta myös tuoretta materiaalia kuultiin. Vasta julkaistun Anvil Is Anvil -albumin Zombie Apocalypse ja Die For A Lie olivat jykeviä vetoja. Keikan lopuksi Lips yllätettiin synttärionnitteluilla ja kakulla, miehen täyttäessä pyöreät 60 vuotta. Myös Lipsin vaimo saapui juhlistamaan merkkipäivää.
March of the Crabs
666
School Love
Badass Rock 'n' Roll
Winged Assassins
Free as the Wind
Zombie Apocalypse
Mothra
Swing Thing
Die For a Lie
Metal on Metal
Klassikkokimara aloitettiin kaksikolla Starlight/Living For Tonite ja soundit olivat heti alusta lähtien mainiot. Hitit seurasivat toisiaan ja Udon ääni oli entisellään – karheana ja persoonallisena. Acceptin alkuperäislaulajasta ja hyvästä bändistä huolimatta jotain tuntui kuitenkin puuttuvan. Acceptin soundissa erittäin tärkeä osa on aina ollut kitaristi/basisti -kaksikolla Wolf Hoffmann/Peter Baltes ja näiden herrojen puuttuminen sai aikaan sen, että esityksestä tuli ajoittain hieman coverbändifiilis. Myöskään tunnelma yleisössä ei noussut ihan odottamaani hurmokseen.
Paljon hyvääkin toki koettiin ja vaikkapa kappaleet kuten Neon Nights, Midnight Highway, Wrong Is Right ja I’m a Rebel olivat timantteja. Kaksi tuntia oli tuhti setti ja makeaa tuli mahan täydeltä ähkyksi asti. Heti keikan jälkeen mietin, että hieman lyhentämällä setti olisi voinut toimia tiiviimpänä vielä paremmin kuin nyt.
Kokonaisuudessaan ilta tarjosi kolmen tunnin metalliannoksen, joten rahalle sai kyllä vastinetta riittämiin. Ehkä kuitenkin Udo bändeineen on nykyään vahvimmillaan oman materiaalinsa parissa, kun taas Wolf Hoffmannin luotsaama nyky-Accept on lyömätön Accept-materiaalin parissa.
