Black Star Riders - Virgin Oil, Helsinki 16.11.2013

Thin Lizzyn pohjalle rakentunut Black Star Riders julkaisi tänä vuonna hienon, edeltäjänsä musiikillisia perinteitä kunnioittavan All Hell Breaks Loose-albumin ja sitä seurannut mittava Euroopan kiertue ulottui ilahduttavasti myös Suomeen.

Helsingin Virgin Oilissa järjestetylle keikalle oli yhtyeen nettisivujen kautta myynnissä VIP-paketteja, johon pitikin tarttua. Keikkalipun ohella pakettiin sisältyi meet & greet-tilaisuus, jossa bändin jäsenten tapaamisen lisäksi oli luvassa neljän kappaleen akustinen minikeikka. Lisäksi kotiin viemiseksi tuli t-paita, sekä muita oheistuotteita sisältänyt ”yllätyspussi”.

Akustisen minikeikan annista vastasivat Damon Johnson (kitara), Ricky Warwick (laulu, kitara), sekä Marco Mendoza (basso).

Reilun kymmenen hengen yleisöllemme vedetty setti olikin aivan huikea. Biisitoiveiden kautta aloitukseksi valikoitui uuden albumin yksi hienoimmista raidoista, vahvan kelttihenkinen Kingdom of the Lost , mikä toimikin akustisena upeasti. Perään Thin Lizzy-klassikko Jailbreak, sekä pari uutta numeroa, Bound for Glory ja All Hell Breaks Loose. Tämä intiimi minikeikka oli ehdottomasti näkemisen arvoinen ja tunnelmaltaan jotain ainutlaatuista.

Illan ”pääkeikkaa” seuraamaan oli saapunut vajaa sali yleisöä, eli tässä kohtaa marraskuun huima keikkasuma oli vaatinut veronsa.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi yhtyeessä soittavat Jimmy DeGrasso (rummut), sekä elävä Thin Lizzy-legenda Scott Gorham (kitara).

Illan setti oli rakennettu pohjanaan tuore All Hell Breaks Loose-albumi (9 kappaletta), jota sitten täydenettiin Lizzy-klassikoilla (10). Yhtye on siis rohkeasti nostanut omat uudet kappaleet näkyvästi esiin keikkasetissä, eikä yritä pelkästään ratsastaa Thin Lizzy-menneisyyden varassa. Homma toimi hienosti ja yleisö sai varmasti rahalle vastinetta.  Kingdom of the Lost soi upeasti jo toistamiseen, nyt sähköisenä.  Thin Lizzy-osastolla tunnelmat vaihtelivat kevyemmän melodisesta Southboundista jyräävän raskaaseen Emeraldiin. Keikan loppupuolen hittiputki oli yli yhtä juhlaa, päättyen hienosti rokkaavaan Rosalie-klassikkoon.

Black Star Riders kunnioittaa hienolla tavalla Thin Lizzyn perinteitä ja keikasta jäi kokonaisuutena erittäin hyvä maku. Jos jotain miinusta haluaa hakea, niin se oli lavan valaistus. Kuvaaminen oli äärettömän vaikeaa kirkkaiden vastavalojen vuoksi ja omalla kohdalla epäonnistuneiden otosten ennätys kirjattiin täällä helposti.

Thin Lizzy, Los Bastardos Finlandeses - Nosturi, Helsinki 9.7.2011

Klassikoiden ilta. Kaksi sanaa jotka kuvaavat hyvin kuumana lauantai-iltana koettua Thin Lizzy-konserttia.

Mutta ennen Lizzyä oli vuorossa Los Bastardos Finlandeses. Odotukset bändin esitykseen olivat suht korkealla, mutta muutamasta hyvästä kappaleesta huolimatta keikka oli melko vaisu. Tässä vaiheessa vielä puolityhjä sali, hieman suttuiset ja puuroutuvat soundit sekä tasapaksuhko kappalemateriaali eivät saaneet tunnelmaa nousemaan. Varmasti tämä joukko pystyy parempaankin.

Nykyinen Thin Lizzy tuntuu jakavan vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan, sillä jo vuonna 1986 edesmennyttä yhtyeen silloista keulahahmoa Phil Lynottia on vaikea, tai jopa mahdoton korvata. Vaihtelevilla kokoonpanoilla esiintynyt yhtye on kuitenkin ainakin omasta mielestäni jo pitkään osoittanut, että se pystyy toimimaan täysipainoisesti myös ilman Lynottia, samalla hänen muistoaan kunnioittaen ja upeaa musiikillista perintöä vaalien.

Nyt kiertueella oleva kokoonpano on kovaa luokkaa vähänkin heavymusiikkia seuranneille:

Brian Downey - Rummut
Scott Gorham - Kitara
Darren Wharton - Koskettimet, laulu
Marco Mendoza - Basso
Ricky Warwick - Laulu, kitara
Richard Fortus - Kitara

Nosturin kuumasta illasta muodostuikin huikea hittikavalkadi yhtyeen pitkän uran varrelta. Uusi laulaja Ricky Warwick oli huikeassa vedossa - upeaa laulua, sekä mahtavaa työskentelyä "kolmantena kitaristina". Varsinkin miehen soittama akustinen kitara, joka oli miksattu ilahduttavan selvästi kuuluvaksi, toi kappaleisiin upeaa sävykkyyttä ja ulottuvuutta. Muutenkin koko konsertin ajan soundit olivat loistavat, kerrankin miksaajat olivat tehneet hienoa työtä.

Thin Lizzyn musiikissa riittää tarvittavaa syvyyttä ja vaihtelevuutta, tunnelmien vaihdellessa raskaista heavyteoksista, (esim Angel of Death) herkkiin ja seesteisiin sointuihin, (esim. Still in Love With You). Musisointi on ammattimaista, mutta ei liian "vakavaa" ja yhtyeen esiintymisestä paistoikin halu ja ilo soittaa, eikä keikka tuntunut "väkinäiseltä" tai edes rutiininomaiselta.

Thin Lizzyn laajasta tuotannosta kasattu settilista oli lähellä täydellistä, vaikka paljon hyviä kappaleita jääkin aina väkisin setin ulkopuolelle. Puolentoistatunnin keikaan oli mahdutettu niin hieno kattaus, ettei moitteille jäänyt sijaa. Kohokohtia on turha hakea, sillä niin hieno oli koko esitys, mutta kyllähän viskiharrastajan mieltä lämmitti erityisesti Whiskey in the Jar-klassikon kuuleminen. Ilman "pakollisia encoreita" vedetyn keikan täydellinen päätös oli puolestaan jylhä Roisin Dubh - Black Rose.

Thin Lizzy mallia 2011 tarjosi siis hienon illan ja tämä keikka olikin paras vuosien varrella näkemistäni muutamista Thin Lizzy-keikoista, sekä yksi parhaista tänä vuonna kohdalle osuneista konserteista!


Illan settilista:

Are You Ready
Waiting for an Alibi
Jailbreak
Do Anything You Want to Do
Don't Believe a World
Dancing in the Moonlight
Massacre
Angel of Death
Still in Love with You
Whiskey in the Jar
Emerald
Sha-La-La
Cowboy Song
The Boys Are Back in Town
Killer on the Loose
Rosalie
Roisin Dubh - Black Rose

Kuukauden levyklassikko 9: Thin Lizzy - Johnny The Fox

Parhaista Thin Lizzy-levyistä puhuttaessa varmastikin ensiksi mieleen tulee bändin suurimmat hitit sisältänyt Jailbreak vuodelta 1976, tai vaikkapa vuoden 1979 Black Rose.
Vaan tällä kerralla ei mennä siitä mistä aita on matalin, vaan napataan käsittelyyn pian Jailbreakin jälkeen (vielä samana vuonna) julkaistu Johnny The Fox, sillä viimeaikoina juuri tämä levy on tullut pistettyä selkeästi useimmin soimaan kun Thin Lizzyä olen kuunnellut.

Tämä levy tarjoaakin varsin tasapainoisen ja viihdyttävän kokonaisuuden vahvaa Irlantilaista hardrockia.

Levyn kaksi ensimmäistä kappaletta, Johnny, sekä Rocky tarjoavat mainiota, melodista ja vahvaa rockia.
Kolmas kappale, tyylikäs Borderline on rauhallinen ja aivan loistava kappale. Todellinen helmi.
Don't Believe World jatkaa vankkaa menoa, biisi vakiinnuttikin paikkansa Lizzyn keikkasetissä ja toimiikin liveversiona loistavasti.
Puheosuudella alkava ja mainiosti rullaava Fools Gold, jonka jälkeen levyn hieno nimibiisi Johnny The Fox Meets Jimmy The Weed. Monipuolinen ja maukkaasti mustaan soul-musiikkiin vivahtava kappale.
Kepeän popahtava Old Flame toimii välipalana ja seuraava kappale, Massacre tarjoaakin vahvaa tykitystä alusta loppuun. Jykevä biisi!
Hidas Sweet Marie onnistuu välttämään monia balladeja vaivaavan liian imelyyden, jonka jälkeen levy päätetään rytmikkäissä merkeissä Boogie Woogie Dancella.

Lyhyestä versi kaunis, voitaisiin kai tästä sanoa, sillä ajan hengen mukaisesti kokonaiskestoa levyllä on vain reilut 35 min. Kokonaisuus kuitenkin toimii ja ainakin itsellä levy on jäänyt elämään yhtenä parhaista Thin Lizzy-levyistä.

1. Johnny
2. Rocky
3. Borderline
4. Don't Believe A Word
5. Fools Gold
6. Johnny The Fox Meets Jimmy The Weed
7. Old flame
8. Massacre
9. Sweet Marie
10. Boogie Woogie Dance



Philip Lynott - Bass, Vocals
Brian Downey - Drums
Scott Gorham - Guitars
Brian Robertson - Guitars

Thin Lizzy - Still Dangerous CD

Kuuntelussa Thin Lizzy - Still Dangerous - Live At The Tower Theatre Philadelphia 1977, eli jälleen on kaivettu nauhoja Phil Lynott-vainaan arkistojen kätköistä ja työstetty niistä "uusi" livelevy. Hieman on rahastuksen makua siis ilmassa, varsinkin kun muistetaan että Thin Lizzyn Live & Dangerous on useasti arvostettu maailman parhaiden livelevyjen joukkoon, eli pystytäänkö näillä uusilla julkaisuilla tarjoamaan enää mitään uutta lisäarvoa kuulijoille?

Soldier Of Fortunen tyylikäs melodia vie heti mukanaan ja epäilyt voi sysätä nurkkaan. Upea biisi jota ei Live & Dangerousilla kuulla. Tämän jälkeen tutun vahvat biisit seuraavat toistaan ja homma toimii. Levylle on saatu aikaiseksi erittäin hyvä ja selkeä, mutta sopivan seitkytlukulainen äänimaailma ja bändin vahva ote kantaa huikeana alusta loppuun. Avausbiisin lisäksi suosikikseni nousee vankan riffin omaava Opium Trail, (tätäkään ei muuten L&D:llä ole). Tämä levy on hieno näyttö erittäin hyvässä kunnossa olevalta bändiltä, mitä valitettavasti ei voi sanoa kaikilta myöhemmän ajan Lizzy-keikoilta, sillä huumeriippuvuus tuli ottamaan liian vahvaa otetta bändin keulahahmo Phil Lynottista ja hän lopulta menehtyikin vuonna 1986. Bändi oli tosin jo hajonnut ongelmien keskellä jo aiemmin.

Oli tämä julkaisu sitten rahastusta tai ei, niin itse levy on kuitenkin helvetin hyvä!

1. Soldier of Fortune
2. Jailbreak
3. Cowboy Song
4. Boys Are Back In Town
5. Dancing In The Moonlight
6. Massacre
7. Opium Trail
8. Don't Believe A Word
9. Baby Drives Me Crazy
10. Me And The Boys

Line-up: Phil Lynott, Scott Gorham, Brian Robertson, Brian Downey.