Scorpions, Adam Bomb - Nokia Arena, Tampere 9.6.2025

Klaus Meine - Scorpions

Saksalainen hevijätti Scorpions on onnistunut säilyttämään suosionsa läpi vuosikymmenten. Tässä tunnelmat Tampereen Nokia Arenalta:

https://metalliluola.fi/60-vuotta-huipulla-scorpions-nokia-arena-tampere-9-6-2025/

Adam Bomb avasi Nokia Arenan illan

Scorpions Rock n Roll Star Single Malt Whisky

Lasissa ruotsalaisen Mackmyran Scorpions Single Malt, jonka viimeistelykypsytys on tapahtunut saksalaisissa kirsikkaviinitynnyreissä.

Scorpions Rock n Roll Star Single Malt Whisky, Cherry Cask, 40%. Mackmyra Distillery. 

Matured in American ex-bourbon barrels as well as former oloroso sherry casks – but with an additional finish in German sweet cherry wine casks

Makean maltainen ja tuoreen tamminen. Hento kaunis kirsikan vivahde. Persikkaa. Suolaisuutta ja aavistus puuliimaa. Suklaisia sävyjä nousee esiin.

Maku on kohtalaisen täyteläinen ja runsaan hedelmäinen. Tammi tuntuu makeana ja tuoreena. Kuivahko maltaisuus nousee taustalta esiin. Raakaa omenaa, suklaata ja hapahkoa kirsikkaa. Nuoruus paistaa läpi.

Jälkimaku kääntyy happaman sitruksen suuntaan. Tammi on edelleen runsaana mukana. Maltaisuus kuivuu reippaasti. Hapahkoa kypsää hedelmää - omenaa, kirsikkaa ja persikkaa. Tasapaino säilyy hyvin, mutta makukaaren vahvuus ja pituus loppuu vähän kesken.

Erikoinen kypsytystynnyri - uhka vai mahdollisuus? Tässä tapauksessa lopputulos on onnistunut ja pulloon on saatu varsin kelpo nuori ruotsalaisviski. 

Scorpions, Brother Firetribe - Hartwall Arena, Helsinki 27.11.2017

Helsingin Hartwall Arenalla nähtiin saksalaista klassikkoheviä ja kotimaista hardrockia. Lavalla Scorpions ja Brother Firetribe. Kuvat ja tunnelmat nyt Metalliluolassa:

http://metalliluola.fi/crazy-world-in-helsinki-scorpions-brother-firetribe-hartwall-arena-27-11-2017/

Uli Jon Roth, Crystal Breed, Mr. Fastfinger - Tavastia, Helsinki 31.10.2016

Maanantai-iltana koettiin Tavastialla kitararockin juhlaa, kun ex-Scorpions-kitaristi Uli Jon Roth tykitti liki parituntisen ja lähinnä vanhoista Scorpions-kappaleista koostuneen setin. Maukas ilta ja hyvä osoitus siitä, kuinka upeita kappaleita tämä legendaarinen yhtye teki Rothin aikana vuosina 1972-1977.

Olimme paikalla Metalliluolan Villen kanssa ja kun kattava raportti kuvineen löytyy tästä, niin en ala asioita tällä blogisivulla toistamaan. Käykää lukemassa!

Scorpions, Accept - Hartwall Areena, Helsinki 13.11.2013

 

Eletään 1980-luvun puoliväliä. Nuoren heavyintoilijan levylautasella pyörii toistuvasti Acceptin Metal Heart ja Scorpionsin Love at First Sting lp:t. Olin myyty.  Jokseenkin selvää oli jo tuolloin se, että nämä albumit tulisivat vuosien saatossa muodostumaan alansa klassikoiksi. Mutta sitä, että nämä kaksi yhtyettä tulisivat esiintymään liki kolmenkymmenen vuoden kuluttua samassa konsertissa, ei olisi voinut aavistaa. Historian siipien havinaa oli siis aistittavissa Helsingin Hartwall Areenalla, kun hallin valtasivat nämä kaksi legendaarista saksalaisyhtyettä. Ja mikä ihmeellisintä, kaikkien näiden vuosien jälkeen nämä kaksi bändiä jakoivat saman konserttilavan nyt historiansa aikana ensimmäisen kerran.

Accept toimi illan avaajana. ”Uudessa” Acceptissa laulajan paikan vakiinnuttaneen Mark Tornillon aikakaudella bändistä on ollut vain hyvää sanottavaa, niin kahdella julkaistulla albumilla kuin keikoillakin.

Areenan keikka ei tuonut poikkeusta tähän. Accept hoiti hommansa tyylipuhtaasti. Tunnin setti ei yllätyksiä tarjonnut, mutta yhtye teki vakuuttavasti sen, mikä lyhyessä setissä oli mahdollista. Urakkaa ei helpottanut se, että osa yleisöstä oli tullut paikalle selvästi vain pääesiintyjän takia, eikä lämppäribändi tuntunut kaikkia kiinnostavan.
Setti oli takuuvarmaan heavyn juhlaa. ”Pakolliset” klassikot Metal Heart, Balls to the Wall, Breaker, yms. kuultiin , mutta myös ilahduttavan monta vetoa yhtyeen ”uudelta aikakaudelta”. Uusimman albumin nimikappale Stalingrad oli järisyttävän vahva esitys ja bändi soitti koko tunnin tiukasti ja varmaotteisesti. Kitaristi Wolf Hoffmanin kitarasoundi on aina vaan jotain todella hienoa. Vaikeassa paikassa hieno veto – jälleen kerran.

Hung, Drawn and Quartered
Stalingrad
Restless and Wild
Breaker
Princess of the Dawn
Bulletproof
Pandemic
Metal Heart
Teutonic Terror
Balls to the Wall

Scorpions avasi pelin vuoden 2010 Sting In The Tail albuminsa nimikappaleella ja illan hittikimara oli valmis käynnistymään. Konsertin alkupuolisko oli takuuvarmaa viihdettä, mutta ehkä joku setin lopulle säästetyistä rockhiteistä olisi tässä alussa nostanut keikan heti ”lentoon”. Nyt alku mentiin hieman käsijarru päällä, eikä yleisössäkään suurta hurmosta syntynyt.  Tasaisen alun jälkeen oli illan ensimmäisen balladikimaran vuoro. The Best Is Yet To Come ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihin ja olisi saanut jäädä soittamatta, mutta vastaavasti vanhat Send Me An Angel ja Holiday toimivat akustisena tunnelmointina enemmän kuin hyvin.

Hauska, videoin kuvitettu rumpusoolo esitteli yhtyeen levytyshistoriaa ja oli mukavaa seurattavaa. Rockhitit Blackout ja Big City Nights nostivat tunnelmaa. Yhtye kuulosti todella hyvälle ja kun encoret aloitettiin kaikkien aikojen heavyballadien äidillä Still Loving You, lunasti ilta hieman tahmeasta alusta huolimatta myös Scorppareille asetetut odotukset. Klassikko Wind of Change ei jaksa innostaa, mutta valtaosa yleisöstä näytti nauttivan. Loppuun iskettiin vielä onneksi rockvaihde päälle ja mikäpä muu kuin Rock You Like a Hurricane sai kunnian päättää tämän vahvan saksalaisillan.

Scorppareilta kokonaisuutena ihan ok, mutta rutiinisuoritus.

 Sting in the Tail
Make It Real
Is There Anybody There?
The Zoo
Coast to Coast
Loving You Sunday Morning
The Best Is Yet to Come
Send Me an Angel
Holiday
Raised on Rock
Tease Me Please Me
Hit Between the Eyes
Kottak Attack
Blackout
Six String Sting
Big City Nights
Encore:
Still Loving You
Wind of Change
Rock You Like a Hurricane

Areenalla nähtiin ihan kiva ja historiallinen saksalaisbändien ilta, mutta vajaan viikon takaiseen Kamelot-keikan hurmokseen ei nyt aivan ylletty.

Michael Schenker's Temple of Rock - Klubi, Tampere 25.4.2013

Kitaristi Michael Schenkerin ura on ollut mittavan pituinen, alkaen Scorpions-yhtyeessä jo vuosina 1972-1974, jatkuen siitä UFO:n kautta Scorpionsien Lovedrive-albumille ja soolo-uralle. Välillä pahojen päihdeongelmien kanssa paininut kitaravirtuoosi näytti vuonna 2009 Helsingin Nosturissa, että soitto kulkee ja ongelmat ovat selvitetty.
Nyt Schenker kiertää Eurooppaa Temple of Rock-nimikeen alla ja kiertueen ideana on esitellä kappaleita koko uran varrelta, sekä "juhlistaa" Scorpionsien Lovedrive-levyä.

Bändiin on haalittu nimekäs joukko ja kokoonpano näyttää tältä:

Michael Schenker - kitara
Doogie White - laulu (mm. ex-Rainbow)
Francis Buchholz - basso (ex-Scorpions)
Herman Rarebell - rummut (ex-Scorpions)
Wayne Findlay - kitara, koskettimet

Tampereen Klubi oli täynnä ja illasta muodostuikin upea rockjuhla.
Illan settilista oli rakennettu varsin maukkaaksi ja alkutahdit lyötiin parilla Scorppariklassikolla. MSG-tuotannolla jatkettiin ja varsinkin instrumentaali Into the Arena oli värisyttävän mahtava. Michael Schenker on ehdottomasti yksi parhaista rockkitaristeista, joita olen livenä nähnyt ja miehen soitanta oli paikoitellen käsittämättömän upeaa. Mies ja kitara loihtivat niin hienon äänimaailman, ettei paremmasta väliä.

Muu bändi toimi myös hienosti. Herman Rarebell näytti rumpujensa takana joukon iäkkäimmältä, mutta soitto lähti kyllä vahvasti selkäytimestä. Sympaattinen esitys. Laulaja Doogie White hoiteli oman tonttinsa varmasti, joskin hieman tasapaksulla otteella. Scorpions-kappaleissa ei tosin voinut välttyä ajatukselta, että mikrofonin varressa kuuluisi olla Klaus Meine.

Keikan alkupuoli toimi siis varsin hyvin, mutta loppupuolisko olikin sitten yhtä juhlaa. Tusinan verran kappaleita UFOn ja Scorpionsin tuotannosta! Nyt mentiin lujaa ja hengähdystaukoja ei suotu. Huikea hittiputki päättyi odotetusti UFO-Klassikkoon Doctor Doctor, jonka saapui esittämään ex-MSG-laulaja Jari Tiura. Hieno päätös mahtavalle rock-illalle ja jälleen saattoi kotimatkalle lähteä yhtä unohtumatonta rock-kokemusta rikkaampana.

Kuukauden levyklassikko 20: Scorpions - Love At First Sting

Tällä kerralla kuukauden levynä perinteistä heavy/hardrockia saksasta, eli käsittelyssä 1984 julkaistu Scorpions - Love At First Sting.
Vaikka Scorpionsin aiemmat levyt olivat jo hyviä, tai jopa loistavia, kuten vaikkapa vuonna 1982 julkaistu Blackout, niin vasta tämä järjestyksessään yhdeksäs studioalbumi oli se lopullinen läpimurto yhtyeen uralla.

Love At First Sting tempaakin mukaansa heti alkumetreiltä lähtien.

Bad Boys Running Wild on huikea avaus, vahva riffi, hieno melodia - niin tyypillistä "kulta-ajan" Scorpionsia. Parhautta.
Jatkoa seuraa - Rock You Like A Hurricane jyrää hienosti, ehdoton klassikko.
I'm Leaving You soi edellisiä asteen kevyempänä, mutta hieno melodia kuljettaa kappaletta upeasti.
Coming Home alkaa seesteisen rauhallisena pysäyttäen kuuntelemaan, kunnes tempo vaihtuu räväkkään voimarockiin ja upea kappale kulkee soljuvasti ja vastustamattomasti eteenpäin. Yksi kaikkien aikojen Scorppari-suosikeistani.
The Same Thrill kokee väliinputoajan kohtalon, nopea "perusbiisi" ei tässä vaiheessa herätä suuria tunteita.
Sitten taas rävähtää - Big City Nights'in upea kitarariffi tempaa mukaansa ja taas ollaan levyn "helmi-osastolla. Loistava veto.
As Soon As The Good Times Roll on levyn toinen väliinputoaja, mutta seuraavana kuultava Crossfire härättää taas rytmikkäällä rummutuksellaan. Vahva, hieman hidastempoisempi ja erilainen.. Tyylikäs kappale.
Loppuhuipennus seuraa Still Loving You'n muodossa. Varmastikin Scorpionsien tunnetuin kappale ja yksi kaikkien aikojen upeimmista heavyballadeista. Vahvaa tulkintaa, hieno melodia ja voimakkaasti tunnetta sisältävä veto. Omalla kohdalla tunnelatausta lisää vielä eräs tunteikas ja lopulta varsin merkittävä muisto nuoruudesta juuri tämän kappaleen soidessa..

Huikea levy, joka ei ole menettänyt tehoaan edelleenkään, suosittelen. Helmut Newtonin alkujaan varsin rohkeana pidetty ja onnistunut kansitaide kruunaa kokonaisuuden.

1. Bad Boys Running Wild – 03:54 (Meine/Rarebell/Schenker)
2. Rock You Like a Hurricane – 04:11 (Meine/Rarebell/Schenker)
3. I'm Leaving You – 04:16 (Meine/Schenker)
4. Coming Home – 04:58 (Meine/Schenker)
5. The Same Thrill – 03:31 (Meine)
6. Big City Nights – 04:08 (Meine/Schenker)
7. As Soon as the Good Times Roll – 05:01 (Meine/Schenker)
8. Crossfire – 04:31 (Meine/Schenker)
9. Still Loving You – 06:26 (Meine/Schenker)

* Klaus Meine - lead vocals
* Matthias Jabs - lead guitar, backing vocals
* Rudolf Schenker - rhythm guitar, backing vocals, lead guitar on "Still Loving You" & "Big City Nights"
* Francis Buchholz - bass, backing vocals
* Herman Rarebell - drums, percussion, backing vocals

Scorpions: Sting In The Tail.

Saksalaisbändi The Scorpions on ainakin nyt vellovien juttujen mukaan päättänyt pistää pillit pussiin tämän tuoreen Sting In The Tail-levyn ja sitä seuraavan kierueen myötä. Minkälaisen "testamentin" tämä levy sitten bändin uralle jättää, niin siitä seuraavassa:

Heti alkuun on todettava, että käsissä on paras Scorpions-kiekko miesmuistiin! Bändin tyylille uskollisesti levyllä kuullaan liuta reippaita rock-ralleja ja tietysti mukana on myös muutama "mahtiballadi" ja mikä tärkeintä, bändi tuntuu olevan todella kovassa iskussa.

Avauskaksikko Raised On Rock ja nimibiisi Sting In The Tail rullaavat toimivasti kuin "vanhoina hyvinä aikoina".
Raskas Slave Me jatkaa vankkaa menoa ja neljännen kappaleen, "puoliballadi" The Good Die Young'in aikana voikin vaikkapa heiluttaa pieniä Suomen lippuja, sillä kappaleen taustalla kuullaan Tarja Turusen heleää ääntä. Ihan hyvä biisi, mutta ehkä Tarjan upeaa ääntä olisi voinut nostaa vielä enemmän esille, kun hänet kerran mukaan oli pyydetty.
Reipasta ja perinteistä "Scorppariralli"-osastoa edustavat No Limit ja Rock Zone ja sitten onkin aika rauhoittua hyvin tyypillisellä balladilla. Lorelei toimii juuri niin hienosti, kuin Scorppareilta on totuttu tällä osastolla kuulemaan. Hieno veto.
Turn You On ja Let's Rock nostavat taas kierrokset ylös ja tämä rockjuna ei lumeen tai pakkaseen hyydy.
Tunteikas SLY on laulaja Klaus Meineltä huikea näyttö. Riipaisevan kaunis ja tunteella vedetty hidas kappale pysäyttää kuuntelemaan.
Spirit Of Rock - kappaleen sanoma, "spririt of rock will never die" on helppo allekirjoittaa, jonka jälkeen levyllä olisi mielellään kuullut vielä yhden kovan rockbiisin, mutta nyt tämä paikka on täytetty vielä yhdellä balladilla: The Best Is Yet To Come on levyn huonoin kappale ja varsinkin sen "hei-jaa-hei-hoo" renkutus tuntuu rasittavalta jo parin kuuntelukerran jälkeen.

Viimeisen biisin notkahduksesta huolimatta tässä on pitkään aikaan yksi kovimmista rocklevyistä! Nyt täytykin toivoa, että yhtyeen jäähyväiskiertue ulottuu myös tänne Suomeen, sillä studiossa näin kovassa vedossa olevan Scorpionsin livekunto olisi kiva käydä vielä kerran tarkistamassa - ennen bändin lopullista jäämistä eläkkeelle.