Giants of Rock Presents: Peer Günt & Zero Nine - Painohalli, Hämeenlinna 17.5.2025

Kepa Salmirinne, Zero Nine

Legendaarisen Giants of Rock -festivaalin henkeä heräteltiin eloon klubikonseptina Hämeenlinnan Painohallissa. Iltaan oli saatu mukaan vuoden 1987 ensimmäisessä Giants of Rockissa esiintynyt Zero Nine sekä 1991 esiintyjälistalla ollut Peer Günt.

Illan tunnelmat nyt Metalliluolassa:

https://metalliluola.fi/giants-of-rock-presents-peer-gunt-zero-nine-painohalli-hameenlinna-17-5-2025/

Peer Günt

Rockfest, Vantaa 9.-10.6.2017 osa 2, lauantai: Evanescence, Stamina, Peer Günt, Guano Apes, Michael Monroe

Evanescence

Rockfestin toinen päivä tarjosi jälleen monta mainiota keikkaa. Yleisöä oli nyt alueella huomattavasti perjantaita vähemmän, joten liikkuminen lavojen välillä oli helppoa.

Saapuessani paikalle oli Michael Monroe jo täydessä touhussa päälavalla. Vauhtia ei tälläkään kerralla esityksestä puuttunut ja Monroella tuntuukin riittävän virtaa loputtomiin. Hyvä best of -kimara.

Heti perään kakkoslavalla nähtiin mielenkiintoinen veto. 1990-luvun lopulla kovaa suosiota nauttinut, mutta sittemmin vaihtelevasti aktiivisena ollut saksalainen Guano Apes oli itselläni vielä livenä näkemättä, mutta nyt tarjoutui oiva tilaisuus tämän puutteen paikkaamiseen. Bändiltä nähtiinkin hyvä keikka ja vanhat hitit, kuten Open Your Eyes, Lords of The Boards tai Big In Japan -coveri nostivat teltan tunnelman erinomaiseksi. Laulaja Sandra Nasić omaa sopivan rouhean äänen, mikä toimi livetilanteessa hyvin.

Vanhan liiton rockjyrä Peer Günt oli seuraava tarkastelun kohteeni. Olen nähnyt bändin vuosikymmenten varrella lukemattomia kertoja, mutta bändin viehätys on säilynyt vuodesta ja keikasta toiseen. Timo Nikki bändeineen on vaalinut perinteisen rockin ilosanomaa jo kiitettävän kauan, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Illan keikalla lisäväriä esitykseen saatiin huuliharpistin (Ilkka Koivula) ja saksofonistin (Pekka Koivisto) vierailuista.

Sitten loppuillaksi päälavan tuntumaan ja ensin katseluun suurta suosiota nauttiva Stamina. Bändin musiikki ei ole itselleni oikein koskaan auennut, mutta Evanescencea odotellessa tuli tämäkin nyt nähtyä. Bändi yllätti positiivisesti ja kuulosti livetilanteessa varsin hyvälle. Genressään mainio keikka!

Evanescence oli itselleni illan odotetuin bändi. Laulaja/pianisti Amy Lee bändeineen tarjosikin takuuvarman ja viihdyttävän hittikimaran ilman suvantovaiheita. Lavan valaistus oli täydellinen vastakohta edellisillan Rammsteinille. Lava oli nyt läpi keikan todella hämärä ja pääosin sinisävyinen valo loi toki tunnelmaa, mutta piilotti myös bändin melko tehokkaasti. Pokkarilla ei nyt bändistä montakaan kuvaa saanut napattua. Amy Leen upea ääni ja hyvä bändi takasivat kuitenkin maukkaan 75-minuuttisen melodisen raskaan rockin parissa. Hyvä päätös tapahtumalle!

Rockfest 2017 oli onnistunut tapahtuma ja seuraavaksi rockrintamalla suuntaan katseeni parin viikon päässä häämöttävän TUSKA-festivaalin suuntaan.

Rockin' Hellsinki 2016: Deep Purple, Uriah Heep, Peer Günt - Kaisaniemen puisto, Helsinki 10.6.2016

Kari Peitsamo teki vuoden 2005 No Mercy -albumilleen kappaleen Peer Günt ei saa lopettaa. Ja toden totta, Peer Günt ei ole lopettanut, vaan rock soi edelleen. Lopettaneet eivät ole myöskään vielä Peer Güntiäkin pidemmän uran tehneet illan pääesiintyjät Deep Purple ja Uriah Heep.  Niinpä Kaisaniemen kylmässä kesäillassa nähtiin ja kuultiin illan täydeltä kuolemattomia rockklassikoita.


Peer Günt aloitti bileet ja edellisestä näkemisestä olikin jo aikaa. Kokoonpano on vaihtunut 1980-luvun hittivuosista ja tuolta ajalta mukana on enää kitaristi-laulaja Timo Nikki. Trion täydentävät basisti Pete Pohjanniemi ja rumpali Sauli ”Sakke” Koivula. Güntin rockjuna jyskyttää edelleen varsin mukavasti, joskin bändi kyllä toimii paremmin pienillä klubeilla kuin isolla ulkolavalla auringonpaisteessa. Oikeastaan vasta setin lopuksi kuullut I Don't Wanna Be A Rock'N'Roll Star ja Backseat alkoivat saada yleisöä hereille.

Bad Boys Are Here

Let the Fools Do the Running

When Hell Breaks Loose

I Play It Cool

?

Street 69

Hole in the Door

Train,Train

Years On The Road

No Guts, No Glory

Let Her In

I Don't Wanna Be A Rock'N'Roll Star

Backseat

Uriah Heep latasi omaan tuntiinsa tehokkaan klassikkoannoksen. Soitto kulki ja yhtye on edelleen jopa äärimmäisen kovassa vedossa. Soundit olivat jyhkeät ja basso tärisytti tannerta mukavalla voimalla. Laulaja Bernie Shaw lauloi vakuuttavasti ja kitaristi Mick Box jaksaa aina vaan hymyillä läpi keikan. Tuntiin oli ahdettu ne yhtyeen uran tärkeimmät hitit, mutta myös pari näytettä bändin tuoreesta tuotannosta osoituksena siitä, että hyvää musiikkia näiltä herroilta syntyy edelleen. Heep on tullut nähtyä viime vuosinakin useasti, mutta aina vaan tämä klassikkobändi jaksaa viihdyttää. Kova veto!

Gypsy

Look at Yourself

The Law

Sunrise

Stealin'

One Minute

July Morning

Lady in Black

Easy Livin'

Illan Deep Purplen keikka oli itselleni jo kuudestoista, joten varsin tuttua juttua oli odotettavissa. Tuttu ja mainio setti bändiltä jälleen saatiinkin ja kun myös soundipuoli oli kunnossa, ei pettyä tarvinnut. Settiin oli nostettu ”vakiokappaleiden” lisäksi pari vanhaa helmeä: Bloodsucker ja Demon’s Eye, jotka nousivatkin illan kohokohtien joukkoon. Pitkiä sooloja kuultiin Purplelle tyypillisesti paljon ja varsinkin kosketinsoittaja Don Aireyn soolonsa osana tulkitsema Finlandia oli vaikuttava kokemus. Koko yhtye huokuu tällä hetkellä sellaista taitoa ja esiintymisen iloa, ettei paremmasta väliä. Setin runko oli siis odotetun tuttua ja vanhat klassikot saivat seurakseen muutaman tuoreemman kappaleen. Tuoreesta materiaalista Vincent Price ja Uncommon Man soivatkin upeasti.
Bändi voisi kyllä nostaa settiin enemmänkin Steve Morsen aikana levytettyä materiaalia, mikä toisi kyllä lisää raikkautta ja tuoreutta settiin. No, toki sieltä 1970-luvun alkupuolen tuotannosta löytyvät ne yleisesti tunnetuimmat kappaleet ja vaikea niitä on varmaankaan sivuuttaa ainakaan kovin rankalla kädellä. Illan keikka oli siis jälleen erittäin tasokas, mutta ainakin nyt kylmässä illassa olisin toivonut hieman enemmän suoraviivaisuutta esitykseen. Ainakin kun kiertueesta toiseen lähes samanlaisina säilyneet pitkät sooloilut on tullut kuultua jo ihan riittävän usein. Laadukasta tekemistä joka tapauksessa ja mielenkiinnolla jään odottamaan yhtyeen tekeillä olevan uuden albumin valmistumista, sekä sen myötä seuraavaa kiertuetta. Deep Purple ei saa lopettaa.

Highway Star

Bloodsucker

Hard Lovin' Man

Strange Kind of Woman

Vincent Price

Contact Lost

Uncommon Man

The Well-Dressed Guitar

The Mule

Drum Solo

Lazy

Demon's Eye

Hell to Pay

Keyboard Solo

Perfect Strangers

Space Truckin'

Smoke on the Water

-------

Hush

Bass Solo

Black Night

Peer Günt: Buck The Odds.

Yksi 1980-luvun Suomalaisen hardrockin kulmakivistä, eli Peer Günt on työstänyt jälleen uutta materiaalia ja erittäin vahvaa sellaista.
"Lendaarisista" ja paljon ainakin itsellä levylautasella jo vinyyleinä pyörineistä klassikkolevyistä kuten Backseat on jo vierähtänyt aikaa ja miehistö bändissä on matkan varrella vaihtunut, mutta musiikki on ja pysyy tunnistettavana PG:nä.
Nykykokoonpanossa laulaja-kitaristi Timo Nikin lisäksi vaikuttavat Basisti Pete Pohjanniemi sekä rumpali Sakke Koivula.

Uusi Buck The Odds-levy on tasaisen vahva kokonaisuus. Bändin soundi on pysynyt tunnistettavana vuosista toiseen ja tälle levylle on päätynyt 11 erittäin hyvää rockraitaa.
Varsinkin kappaleet Texas Sky ja Mean King Bee Jyräävät vastustamattomasti. Toimiva on myös bluesvetoisesti rullaava vanha Red Shevy, jonka moottori on viritetty tälle levylle uusiksi.

Kokonaisuus on siis suoraviivaisen tehokasta ja energistä äijärockia, jolla bändi kuullostaa mukavasti siltä vieläkin hyvin muistissa olevalta 1980-luvun tehotriolta, mutta myöskin sopivan tuoreelta ja raikkaalta. Yksi vuoden parhaita kotimaisista.