Monsters of Rock: Black Sabbath, Opeth, Rival Sons, Amorphis - Kaisaniemi, Helsinki 7.7.2016

Helsingin Kaisaniemessä vietettiin Black Sabbathin jäähyväisiä, sillä meneillään oleva The End -maailmankiertue on yhtyeen viimeinen. Kiertueen on määrä päättyä helmikuun alussa kahteen iltaan bändin kotikaupungissa Birminghamissa. Mutta nyt Helsinkiin, missä yhtye järjesti ihan kunniakkaat jäähyväiset. Ilta oli loppuunmyyty, joten Kaisaniemen puistossa paikalla oli peräti 20 000 henkeä. Monsters of Rock.nimellä kulkeneen tapahtuman aluksi lavalla nähtiin kolme muutakin esitystä.


Amorphis aloitti vahvasti ja tarjosi hyvän perussetin. Omalla kohdallani Amorphis on jännä yhtye, sillä vaikka musiikki on hyvää, niin jotenkin itselläni on aina ollut vaikea päästä siihen täysin sisään.  Hyviä kappaleita tuntuu riittävän, mutta jotenkin vieraalle yhtye on aina tuntunut. Lavalla nähtiin kuitenkin taas hyvää tekemistä ja kivahan tätä oli seurata. Ehkä minäkin vielä joskus opin löytämään bändin sisimmän.

Under the Red Cloud

Sacrifice

Bad Blood

Silver Bride

Silent Waters

Hopeless Days

The Four Wise Ones

Death of a King

My Kantele

Rival Sons tarjoili maukasta Amerikan bluesrockia Led Zeppelinin hengessä. Näin nyt yhtyeen livenä kolmannen kerran ja aiempien keikkojen tapaan laadukasta meininkiä oli taas tarjolla. Uuden Hollow Bones -albumin kappaleiden lisäksi kuultiin hienot poiminnat bändin vanhemmasta tuotannosta. Maukasta musisointia, mutta pienen klubin intiimiä tunnelmaa jäin kaipaamaan. Keikan aikana alkanut sade ei myöskään ollut omiaan kohottamaan tunnelmaa. Rival Sons taisi kuitenkin saada tänä iltana monta uutta ystävää. Tyylikäs keikka.

Ainakin nämä kuultiin:

Electric Man

Secret

Pressure and Time

Tied Up

Fade Out

Open My Eyes

Get What's Coming

Keep On Swinging

Opeth tuli nähtyä viimeksi vuosi sitten Tuskan päälavalla ja tunnelmaltaan vastaava keikka kuultiin nytkin. Bändin musiikki ei ole itselle sitä vahvinta aluetta ja pitkähköjen progevivahteisten kappaleiden tuntemus varmasti parantaisi myös keikkakokemusta. Nyt Opeth meni hyvänä taustamusiikkina siihen sen kummemmin perehtymättä.

Cusp of Eternity

The Devil's Orchard

Heir Apparent

Demon of the Fall

The Grand Conjuration

Deliverance

Sitten vuoroon illan odotetuin hetki: Black Sabbath. Lava oli tällä kerralla varsin pelkistetty ja ainoat showelementit tarjoiltiin suuren videoscreenin muodossa.

Näyttävän videointron jälkeen keikka alkoi yhtyeen painostavatunnelmaisella nimikappaleella Black Sabbath ja hienollehan tämä legendaarinen bändi jälleen kuulosti. Illan setti piti sisällään vain vanhaa tuotantoa ilman suuria yllätyksiä. Itse olisin kuitenkin mieluusti kuullut setissä edes yhden kappaleen yhtyeen viimeisimmältä ”13”-albumilta. No, vanhaa herkkua saatiin kuitenkin koko rahalla ja itselle säväyttävimmät vedot olivat After Forever, Into The Void ja Hand Of Doom. Tony Iommin kitarariffit olivat jälleen järisyttävän raskaita ja Geezer Butlerin basso murisi vakuuttavalla voimalla. Kiertueen rumpali Tommy Clufetos oli myös mies paikallaan ja rummuttelu oli jykevintä mitä on hetkeen tullut kuultua. Laulaja Ozzy Osbournen kunto on aina vakiopuheenaihe, mutta nyt ”Prince of Darkness” oli pirteämpi kuin aikoihin. Esiintymisessä riitti virtaa ja tuntui kuin Ozzy olisi nuorentunut vuosia!

Tutut Children of the Grave ja ikoninen Paranoid päättivät onnistuneen illan ja varsin hyvä maku tästä Black Sabbathin viiimeisestä keikasta maassamme jäi. 13-kiertueen upea keikka Helsingin Areenalla 2013 oli kuitenkin vielä hyvin muistissa, eikä nyt kokonaisuutena Kaisaniemen kesäillassa aivan siihen ylletty. Lähelle kuitenkin päästiin ja se oli aivan kelpo suoritus.

Kuva: Live Nation Finland

Black Sabbath, Uncle Acid and the Deadbeats - Hartwall Areena, Helsinki 20.11.2013

Hartwall Areenan illassa alkutahdit löi melko tuntematon Uncle Acid and the Deadbeats ja tämä synkkää doom metallia soittava yhtye sopikin lämmittelemään Black Sabbathia varsin mainiosti. Raskasta, junnaavaa riffittelyä kovalla volyymilla. Bändi tarjosi ihan kuunneltavan setin, mutta kokonaisuutena esitys jäi melko tasapaksuksi. Tämä bändi sopisi paremmin johonkin pieneen klubiin kuin valtavalle areenalle, missä valtaosa yleisöstä odottaa vain keikan loppumista ja pääesiintyjän saapumista lavalle.

Kellon lyödessä iltayhdeksän koittaa odotettu hetki. Black Sabbath. Hallissa soivan taustamusiikin päälle kuuluu iloinen huuto, kun Ozzy Osbourne tervehtii yleisöään jostain lavan takaa. Vielä hetki, kunnes hallin valot pimenevät ja areenan täyttää hälytyssireenien ujellus. Paranoid-albumin klassikko War Pigs on ilmiselvä aloitusnumero.

Alusta lähtien kaikki toimii. Soundit ovat loistavat, bändi soittaa vahvasti ja Ozzyn ääni on kunnossa. Tästä tulee hyvä ilta!

Klassikoilla jatketaan. Into the Void, Under the Sun, Snowblind. Lavan taustan kolmiosainen videoscreen on näyttävä ja tarjoilee lähikuvia bändistä, sekä videokuvitusta kappaleisiin. Ozzy hauskuuttaa yleisöä kuolemattomilla hokemillaan, ”let's go fuckin' crazy”, ” i can’t hear you”, ”louder”, yms. Kaikilla on hauskaa.
Age of Reason tuoreelta ”13”-albumilta toimii hyvin, mutta seuraavana saadaankin yksi keikan kohokohdista. Synkkätunnelmainen yhtyeen nimikkokappale Black Sabbath on täynnä vahvaa tunnetta. Upeat valot lisäävät mystisyyttä. Vähäeleinen kitaristi Tony Iommi on elementissään.

Behind the Wall of Sleep, N.I.B. ,sekä tuore End of The Beginning muodostavat hyvän kolmikon. Hieno Fairies Wear Boots saa jatkokseen instrumentaalin Rat Salad ja tarjoaa Ozzylle hengähdystauon. Pitkähkön, mutta napakan rumpusoolon jälkeen on taas klassikon aika. Iron Man on vakuuttava, mutta sitä seuraava The God Is Dead? jää hidastempoisena tässä paikassa hieman väliinputoajaksi. Joku ripeämpi veto olisi ehkä toiminut tässä paremmin. Dirty Women esittelee screenillä vähäpukeisia naisia, kuinka ollakaan. Lopputahteja aletaan niitata Chidren of the Graven tahdissa, joka intensiivisyydessään nousee illan parhaimmistoon. Tunnelma hallissa nousee kattoon.

Pienen tauon aikana Ozzy huudattaa yleisöä, ”one more song”, eikä illan viimeinen kappale tule kenellekään yllätyksenä. Kaikkien aikojen keikkatoivebiisien äiti Paranoid soi tänään paremmin kuin ehkä koskaan ennen ja liki parituntinen keikka saa arvoisensa päätöksen.

Black Sabbath (Ozzy Osbourne, Tony Iommi, Geezer Butler, sekä Bill Wardin rumpujakkaralla korvannut Tommy Clufetos) oli tällä Euroopan kiertueen avauskeikalla todella kovassa vireessä. Kokonaisuutena huikea keikkaelämys!

War Pigs 

Into the Void 

Under the Sun/Every Day Comes and Goes 

Snowblind 

Age of Reason 

Black Sabbath 

Behind the Wall of Sleep 

N.I.B. 

End of the Beginning 

Fairies Wear Boots 

Rat Salad 

Iron Man 

God Is Dead? 

Dirty Women 

Children of the Grave 

Encore:

Paranoid 

Purple Night 2011 - In Rock, Tavastia, Helsinki 15.1.2011

Perfect Strangers of Finlandin järjestämä Purple Night 2011 houkutteli kirpeästä talvisäästä huolimatta Tavastialle mukavan runsaan yleisön. Ja miksipä ei, luvassahan oli reilu annos Deep Purple-sukupuun musiikkia erilaisten kokoonpanojen esittäminä.

Illan aloitti 'Eavier Than 'Umble, jonka Uriah Heep-coverit tomivat mukavana lämmittelynä illalle. Between Two Worlds, Look At Yourself, Sunrise, Easy Living, July Morning... Hienoja biisejä ja hyvää tulkintaa. Tätä olisi kuunnellut kauemminkin, mutta kun muutakin oli vielä tulossa...



Seuraavaksi "Black Sabbathin" vuoro, eli lavalle Void In Black. Yhtyeen setissä ei ollut tilaa Ozzy Osbournen aikaisille Sabbath-veisuille, vaan kappaleet oli valittu Ronnie James Dion, Ian Gillanin ja Glenn Hughesin aikakausilta. Jälleen oli mielenkiintoista kuultavaa tarjolla. Vierailevia solistejakin kuultiin, joista Kilpi-yhtyeen Taagen laulama Seventh Star soi jylhänä ja mahtipontisena, kun taas Mika Järvisen tulkitsema Born Again tarjoili annoksen psykedeelisyyttä, jossa Led Zeppelin piirtyi vahvana mieleen.


Void In Blackin setti:

Seventh Star
Born Again
Neon Knights
Children Of The Sea/Sign Of The Southern Cross
Mob Rules
Heaven And Hell


Sitten illan pääsetin pariin. Musiikista vastasi tätä iltaa varten koottu House Band, jossa musisoivat Lacu Lahtinen - Rummut, Mika Lamminsivu - Kitara, Klaus Wirzenius - Basso ja Risto Lassila - Keys. Solisteina toimivat Taage, Jukka Ilmonen, Michael Henneken, J.J. Hjelt, Kimmo Blom sekä A-P Louhelainen.

Illan teeman mukaisesti Deep Purplen In Rock-klassikkoalbumin kaikki kappaleet kuultiin, sekä nippu muita, erittäin hienoja biisejä. Bändi kuullosti hyvälle ja kappaleittain vaihtuneet laulajat toivat mukavaa elävyyttä ja vaihtelua keikkaan. Esityksessä nousi esiin monta hienoa kappaletta, joita ei ole liian usein "oikean Purplen" setissä kuultu, kuten esimerkiksi Living Wreck tai Flight Of The Rat.

Erittäin hyvin onnistunut ilta loistavan musiikin parissa. Kiitos jälleen kerran PSOF!

Nämä kuultiin:

Speed King
Stormbringer
Bloodsucker
Never Before
Hard Lovin' Man
Knocking At Your Back Door
Child In Time
You Keep On Moving
Living Wreck
Strange Kind Of Woman
Into The Fire
Burn
Flight Of The Rat
Highway Star
Black Night
Sometimes I Feel Like Screaming
Perfect Strangers

Sapattivuosi: Ihmisen Merkki

Kotimainen, legendaarisen Black Sabbath-yhtyeen musiikkia suomenkielellä esittävä Sapattivuosi teki ennen tämän kolmannen levynsä julkaisua laulajanvaihdoksen, kun Hannu Paloniemen seuraajaksi astui Nightwishistä ja Tarotista tuttu Marco Hietala. Vaihdos on luontava, sillä aiemmilla Sapattivuosi-levyillä tulkittiin Ozzy Osbournen aikaista Sabbath-materiaalia ja tällä Ihmisen Merkki-levyllä kuullaan vain Ronnie James Dion aikaisia kappaleita.

Runsaasti radiosoittoakin saanut levyn ensisinglenä julkaistu Pelon Lait (Neon Knights) ei vielä oikein säväyttänyt, mutta kokonaisuutena levy ylittääkin mukavasti siihen asettamani odotukset.

Musiikki on hyvää, (mikä on tässä tapauksessa toki itsestäänselvyys), mutta monet kappeleista toimivatkin varsin hienosti suomenkielisinä. Levyn kakkosraita Maalaistyttö (Country Girl) onkin noussut ehdottomasti omalle suosikkilistalleni: Loistava kappale ja todella onnistunut suomennos.
Klassikkobiisi Tuli ja Maa (Heaven and Hell) saa myös mukavan käsittelyn ja eipä levyllä juuri heikkoja lenkkejä olekaan.. no ehkä Laki 666 ( Mob Rules) tuntuu sanoitukseltaan vähän töksähtävältä.
Marco Hietalan vahva ääni kantaa läpi levyn odotetun hienosti ja varsinkin hitaimmissa osuuksissa tulkinta on todella vahvaa.

Tämä levy tarjosi varsin positiivisen yllätyksen ja se onkin tullut laitettua soimaan uudestaan ja uudestaan...

1. "Pelon lait" (Neon Knights)
2. "Maalaistyttö" (Country Girl)
3. "Uneen hukkuneet" (Children of the Sea)
4. "Tuli ja maa" (Heaven and Hell)
5. "Laki 666" (Mob Rules)
6. "Valtaa" (Voodoo)
7. "Yö saa" (Die Young)
8. "Ihmisen merkki" (The Sign of the Southern Cross)

* Marco Hietala - laulu
* Antero Aunesluoma - basso
* Janne Halmkrona - kitara
* Simo Vehmas - rummut

Black Sabbath: Heaven And Hell

Jatketaan Ronnie James Dion parissa ja otetaan tarkasteluun loistava levy vuodelta 1980: Black Sabbath: Heaven And Hell:

Tällä levyllä kuultiin Ronnie James Dioa ensimmäisen kerran Black Sabbathin riveissä Ozzy Osbournelta jääneen vaativan paikan täyttäjänä. Mutta RJD ja koko bändi onnistuu loistavasti, sillä levy on yksi Black Sabbathin pitkän historian parhaita.
Nimibiisi on huikea heavynäytelmä, todellinen klassikko, mutta levy tarjoaa myös paljon muuta: Nopea Neon Nights, seesteinen Children Of The Sea nyt esimerkiksi. Mahtava levy kokonaisuudessaan.
Levyn kansitaide herätti aikoinaan pientä keskustelua, joidenkin mielestä se oli hyvinkin sopimaton, mutta kun aiheesta muutama vuosi sitten Ronnie James Dion kanssa keskustelin, hän kertoi että juuri tämä Heaven And Hellin kansi on hänen oma kansikuvasuosikkinsa.

Heaven And Hell: The Devil You Know

Hypätään eilisestä 33-vuoden takaisesta Rainbow-muistelosta takaisin nykypäivään, ja kukapa muukaan tämänkin levyn lauluosuuksista vastaa kuin Ronnie James Dio. Veteraani osoittaa olevansa edelleen huikeassa vedossa eikä ikä tunnu painavan lainkaan.
Mutta itse levyn kimppuun:
Heaven & Hell: the Devil You Know on upea levy. Bändi, Tony Iommi, Ronnie James Dio, Geezer Butler ja Vinny Appice on siis yhtäkuin Black Sabbath, mutta nyt vain eri nimellä erotuksena Black Sabbath-kokoonpanoon, missä lauloi eräs toinen tunnettu rockääni. Vähän monimutkaista, mutta pohjimmiltaan Black Sabbathista on kyse.

Tämä uusi levy on pääosin hyvin hidastempoinen, raskas ja monivivahteinen kokonaisuus. Tony Iommin mahtavat, laahaavan raskaat kitarariffit jyräävät kuin juna ja Ronnie James Dion ääni on edelleen käsittämättömän vahva.
Levy on hyvin tasainen kokonaisuus, mutta jos sieltä haluaa jotain poimia, niin avausbiisi Atom And Evil säväyttää heti: Tyylikkään rauhallisesti mutta raskaasti etenevä biisi, jossa RJD:n laulusoritus on huikea.
Bible Black: Hieno, melodinen alku, kunnes kappale kasvaa huikeisiin mittoihin. Dio Loistaa jälleen.
Rock And roll Angel: Hienon melodian omaava kappale, noussut yhdeksi suosikeistani.
Eating The Cannibals on levyn nopein, hienosti rullaava veto, kun taas Follow The Tears tarjoaa todella raskasta kitarointia, ollen levyn painavin biisi.

Massiivisen upea levy.

1. Atom And Evil
2. Fear
3. Bible Black
4. Double The Pain
5. Rock And Roll Angel
6. The Turn Of The Screw
7. Eating The Cannibals
8. Follow The Tears
9. Neverwhere
10. Breaking Into Heaven

Kuukauden Levyklassikko 2: Black Sabbath - Paranoid

Helmikuun levyklassikkona vuodelta 1970 peräisin oleva Black Sabbath - Paranoid.
"100 miljoonaa levyä myynyt Black sabbath on ylittämätön hevilegenda" mainitaan "Sabbath Bloody Sabbath" kirjan kansiteksteissä ja kyllähän tällä bändillä on ollut vahvasti lusikkansa sopassa jos toisessakin puhuttaessa ns. heavy metallin synnystä. Bändin ykkösalbumi oli jo järisyttävä ja uudella tavalla hienoa raskasta musiikkia, mutta tällä toisena julkaistulla Paranoidilla bändi, (Tony Iommi, Ozzy Osbourne, Geezer Butler, Bill Ward), on valmiimpi ja levyn kokonaisus on tasaisempi.
Aloitusbiisi "War Pigs" on heti klassikko, raskasriffinen ja kuten nimestä jo voi päätellä - sanoitukseltaan kantaaottava. Sitten kappale, joka itse biisin lisäksi tunnistetaan myös villisti levinneestä sanonnasta: "soittakaa Paranoid". Sitten vedetään hieman henkeä, "Planet Caravan" on rauhallinen ja eeppinen kappale, jossa voi kuulla vaikutteita jopa jazzista. "Iron Man" on jälleen huippua, loistava kitarariffi ja kappale onkin yksi Sabbathin kulmakiviä. "Electric Funeral" on hidastempoinen ja laahavan raskas hyvän melodian omaava biisi. Myös seuraava "Hand Of Doom" alkaa rauhallisena bassolla ja laululla, mutta kasvaa lopulta hienoksi rockrymistelyksi, kunnes lopussa taas palataan alun hitauteen. "Rat Salad" on vahva instrumentaali, jopa rumpusoolo on mahdutettu mukaan. Levyn päättävä "Fairies Wear Boots" on sekin klassista sapattia, hienoa melodiaa, raskaita riffejä ja Ozzyn laulua parhaimmillaan. Hieno lopetus loistavalle levylle.
Levyn nimeksi piti muuten alun perin tulla War Pigs, mutta se jouduttiin lopulta vaihtamaan Paranoidiksi levy-yhtiön painostuksesta.