Highland Park 1990

Pari kuukautta sitten maistelussa käväisi Highland Park 1994, eikä se tuolloin kovin suuria tunteita herättänyt. Nyt tuon pullotteen rinnalla maistelussa sen "isoveli" vuosimallia 1990.

Highland Park 1990, 40%. Bottled 2010.
Created exclusively for global travel retail.

Tuoksu on kevyt, raikkaan ja suolaisen merellinen. Sherryisyys tuntuu pehmeänä ja kuivahkona. taustalla hentoa yrttisyyttä -minttu, anis, sekä kuivaa viljaa. Hunajaista makeutta, lakritsia.

Maku on pehmeä ja mukavan hedelmäinen. Sherryisyys on keveää, mutta täyteläisempää ja tasapainoisempaa kuin 1994-versiossa. Kuivattuja sekahedelmiä, ripaus kaakaota, pehmeää makeahkoa mallasta ja hyvin hento turvesavuisuus. Tämä viski on hyvin "pyöreä" ja helposti nautittava. Pieni maun laimeus tosin vaivaa tätäkin pullotetta.

Jälkimaku on pehmeä ja sherryisyys muuttuu raikkaampaan ja kirpeähkön marjaisaan suuntaan, turpeisuus kuivuu ja mallas nousee vahvana esiin. Kuivaa ruohikkoa, kanervaa. Vähän pliisu, lisää voimaa kaipaisi.

Tavallaan ihan tyylikäs ja kauniisti ikääntynyt viski, joka saa 1994-version tuntumaan rinnallaan todella raakileelta. Miinuksena tässäkin vain 40% vahvuus, joka tuntuu latistavan makua liikaa - jotain jää puuttumaan.. Kokonaisuus menee osioon "ihan kiva", vaan eipä juuri muuta.

Kuukauden levyklassikko 21: Metallica - Master Of Puppets

Metallica nousi valtaisaan maailmansuosioon viimeistään vuoden 1991 "Black Albumin" myötä ja siltä lohkaistut hitit Enter Sandman ja Nothing Else Matters ovat varmasti tuttuja vähemmän metallimusiikkia seuraavillekin.

Paljon tapahtui kuitenkin aikaisemminkin. Vuoden 1983 esikoisalbumi Kill 'Em All oli vielä hiomaton timantti, eli hienoja biisejä sisältänyt "raakile", joka esitteli uuden tulokkaan nousevassa speed- ja trashmetalligenressä.
Kakkoslevy Ride The Lightning (1984) oli jo parempi kokonaisuus ja bändin ote oli hioutunut huimasti.
Nyt käsittelyssä oleva kolmoslevy Master Of Puppets (1986) loikin sitten jo metallimusiikin historiaa. Yhtye oli hioutunut saumattomaksi ryhmäksi ja lopputulos on häkellyttävän kova.

Master Of Puppetsia pidetään yleisesti yhtenä trashmetallin klassikoista ja sen vaikutus koko musiikkityyliin on ollut huomattava. Levy onkin useissa äänestyksissä valittu kaikkien aikojen kovimmaksi metallilevyksi.

Avausbiisi Battery avaa levyn akustishenkisellä kitaroinnilla, kunnes tärähtää ja kunnolla. Nopea, melodinen ja raskas kappale takoo metallihistoriaa. Loistava avaus.
Nimibiisi Master Of Puppets on varmastikin monien Metallicafanien suurin suosikki yhtyeen tuotannosta, eikä suotta. Hieno ja vaihtelevatunnelmainen teos, johon hidas väliosa tuo oman säväyttävän lisänsä. Tarttuva kertosäe on klassikko-osastoa jo itsessään.
The Thing That Should Not Be tarjoaa raskasta poljentoa ja hitaahkoa tempoa, mutta seuraava Welcome Home (Sanitarium) on taas monipuolisempi, melodinen ja vaihtelevatempoinen. Vastaanpanematon klassikko.
Raskaalla otteella jyräävä Disposable Heroes kulkee vahvana ja pysäyttävänä kuin mummo lumihangessa ja armoa ei anna seuraava kappalekaan Leper Messiah. Biisi on yksi levyn raskaimmista.
Pitkä instrumentaali Orion pitää otteensa koko reilun kahdeksan minuutin kestonsa ajan, harvinaista herkkua. Upea teos.
Päätöskappale Damage Inc. nostaa taas kierrokset huippuunsa ja vauhti tempaisee mukaansa. Kappaleen tunelmassa on jotain samaa kuin avausbiisi Batteryssa, joten ympyrä sulkeutuu ja levy saa täydellisen päätöksen.

Tätä levyä kuunnellessa aika kuluu kuin siivillä. 55 minuuttia metallimusiikin historiaa!

Tämä albumi jäi basisti Cliff Burtonin viimeiseksi, sillä mies menehtyi traagisesti Ruotsissa sattuneessa auto-onnettomuudessa kesken yhtyeen Euroopankiertueen.

1. Battery – 05:10 (Hetfield, Ulrich)
2. Master of Puppets – 08:38 (Burton, Hammett, Hetfield, Ulrich)
3. The Thing That Should Not Be – 06:32 (Hammett, Hetfield, Ulrich)
4. Welcome Home (Sanitarium) – 06:28 (Hammett, Hetfield, Ulrich)
5. Disposable Heroes – 08:14 (Hammett, Hetfield, Ulrich)
6. Leper Messiah – 05:38 (Hetfield, Ulrich)
7. Orion – 08:12 (instrumentaali, Burton, Hetfield, Ulrich)
8. Damage, Inc. – 05:08 (Burton, Hammett, Hetfield, Ulrich)

* Cliff Burton - basso, taustalaulu
* Kirk Hammett - soolokitara
* James Hetfield - laulu, rytmikitara
* Lars Ulrich - rummut

Longrow 16 yo 1974

Eilisen 18-vuotiaan Longrown perään hieman "historiallisempi" tapaus samalta tislaamolta:

Longrow 16 yo 1974, 46%

Tuoksussa nousee heti esiin puhdas kuivan turpeen aromi. Hento savun häivähdys pyörii mukavasti ympärillä. Pehmeää, makeahkoa hedelmää, kevyt sherryisyys. Hieno tuoksu - maanläheinen, mutta sopivan vivahteikas.

Suutuntumaltaan tämä viski on todella täyteläinen ja paksu. Maku on runsas, johon sopivan tuhti makeahko turpeisuus luo pohjan. Päälle avautuu upea makukirjo: Hento nuotiosavu, pehmeä hedelmäisyys,runsas öljyisyys, kypsä marjaisuus, kaunis kukkaisuus ja mausteisuus, (neilikka).

Jälkimaku on mielettömän herkullinen jatkuen "paksuna" ja vahvana, mutta samalla samettisen pehmeänä todella pitkään. Hedelmäisyyden, hennon savun, sekä esiin nousevan suolaisuuden tasapaino on täydellinen.

Vaikka eilinen 18 yo oli herkkydessään varsin kaunis viski, niin nyt pompataan aivan eri maailmaan. Upea, upea makuelämys. Sherrytynnyreitä lienee käytetty ainakin osana tätä viskiä ja ne tuovat lopputulokseen juuri sopivan - ei liian hallitsevan vivahteen. Aivan suvereenisesti paras kohdalleni osunut Longrow - ainakin toistaiseksi.

Longrow 18 yo

Maistelussa viskiä Campbeltownista..

Longrow 18 yo, 46%, (bottled 2008)

Tuoksu on raikas ja sitruksisen puhdas. Kevyt maltaisuus, aivan hento savu, sekä toffeinen / hunajainen makeus. Vaniljaa, kevyt tamminen vivahde.

Maku on miellyttävä, jossa kevyt savuisuus yllättää alussa, mutta pian taustalta nousevat raikkaat ja hieman kirpeätkinhedelmäiset aromit. Runsaasti sitrusta, vaniljaa, kuivahkoa tammisuutta sekä kevyt maltaisuus.

Jälkimaku on tasapainoinen tarjoten kirpeähkön hedelmäisyyden lisäksi myös vahvan suolaisen piikin. Savuisuus kuivuu ja häipyy lopuksi lähes olemattomiin.

Tämä Longrow on hyvä osoitus siitä, että kevytkin viski voi olla hyvää. Tyylikäs, puhdaspiirteinen ja herkkä kokonaisuus. Viski hitaaseen nautiskeluun.

Unshine: The Enigma of Immortals

Nyt onkin menty blogissa pitkään puhtaasti viskin merkeissä, joten on aika ottaa väliin hieman musiikkia.

Syksyn pimeneviin iltoihin ja vaikkapa viskilasillisen taustamusiikiksi sopii mainiosti kotimaisen Unshine-yhtyeen albumi The Enigma of Immortals.

Tarjolla on varsin miellyttävä paketti melodista "druidimetallia" sopivan mahtipontisesti toteutettuna. Kokonaisuuteen pehmeyttä ja sävykkyyttä tuo laulajatar Susanna Vesilahden heleä ääni.
Albumikokonaisuus on tasaisen hyvä, jossa kappaleet ovat kauniin melodisia, mutta sopivan monimuotoisia ja paikoin raskaitakin. Hitaimmissa kohdissa voi aistia vaikutteita vaikkapa keskiajalta tyyliin Blackmore's Night, kun taas välillä ollaan tyylillisesti lähellä Within Temptationin Mother Earth albumin tunnelmia.
"Maanläheisyys" on vahvasti läsnä läpi albumin ja vehreät metsät, kirkkaat järvet sekä loimuavat nuotiot piirtyvät mieleen levyä kuunnellessa. "Tyylikästä metallia".

Mukava lisä levyhyllyyn, jossa hyvin tehdyllä kotimaisella musiikilla on aina paikkansa. Tyylilajikin kun sattuu vetoamaan pieneen "menninkäisminääni" varsin osuvasti.
Ja kuten alussa jo totesinkin, lasiin vaikkapa hyvää mallasviskiä, levy soimaan ja nauttimaan..

Kappaleet:

01. Awen
02. Gathering Of The Kindred Spirits
03. Animal Spirit
04. My King
05. Catherine His Beloved
06. Luminaries
07. The Paradise Lost
08. Washer At The Ford
09. Forget Me Not
10. The Seer Of Sights
11. With The Silents Of The Earth

* Susanna Vesilahti - vocals
* Harri Hautala - guitars, keyboards
* Jari Hautala - guitar
* Jukka "Stibe" Hantula - drums
* Teemu "Teemal" Vähäkangas - bass





Lisää musiikkia yhtyeen MySpace-sivulta.

2 x Lagavulin 16 yo

Testissä pari Lagavulinin 16-vuotiasta, joiden pullotusajankohdassa eroa on noin kymmenisen vuotta.

Lagavulin 16yo, 43%, "Port Ellen", ("+-2008")

Tuoksu on kuiva ja runsaan turvesavuinen - hiiligrilliä, tuhkaa. Paksu hedelmäisyys, (kuivattuja hedelmiä). Raskas ja hieman tympeä profiili.

Maku on voimakkaasti kuivan savuinen. Tuhti turpeisuus pohjana, jossa vivahteena hieman tervaa sekä kuivahkoa sherryn vivahdetta. Voimakas ja raskas, "moottoriöljyä".

Jälkimaku jatkuu kuivan savun merkeissä, johon terva tuo pienen mielenkiintoisen vivahteen. Loppu on hieman kitkärä.

Hieman tympeän makuprofiilin omaava Islay-monsteri, joka on omaan makuuni turhan kuivahko ja yksitoikkoinen.


Lagavulin 16yo, 43%, "White Horse Distillers", (1990's, 5cl)

Tuoksussa vastaan tulee runsas turpeisuus, mutta savua on vähemmän kuin yllä olevassa versiossa. Raikasta hedelmää, merellistä suolaisuutta. Kevyt tervainen tammen vivahde. Puhdaspiirteinen ja tasapainoinen. Tämä tuoksu tuo mieleen monet Port Ellen-pullotteet.


Maku on pehmeä ja hienostunut, jossa todella tasapainoinen makujen harmonia: Sopiva savuisuus, kuivahko turpeisuus, makea tervaisuus ja raikas hedelmäisyys. Taustalla mukava"iäkäs" tamminen vivahde. Tyylikäs "body".

Jälkimaku jatkuu suussa sulavan pehmeänä ja on mukavan pitkä. Kevyt savuhuntu saa seurakseen raikkaan tuulahduksen, sekä sopivan suolaisuuden ja makean tervan yhdistelmän.

Olen lähes sanaton. Tiesin että eroja näiden viskien välillä on, mutta että näin paljon. Huh. Tämä on yksinkertaisesti hieno viski! Tyylikäs, "iäkäs", pehmeä ja tasapainoinen. Selvästi kypsempi, "valmiimpi" ja herkullisempi kuin nykyinen pullotus.

Feis Ile 2010 osa 4: Bowmore

Bowmore 25 yo, 53,1%. Feis Ile 2010, (25th Anniversary commemorative bottling), 100 bottles.

Tuoksun aluksi esillä on tuhdin täyteläinen turpeisuus, mutta pian taustalta nousee runsaasti pehmeää hedelmäisyyttä, (aprikoosi), raikasta merellisyyttä sekä makeaa kukkaisuutta. Ripaus kirpeähköä marjaisuutta. Hyvin hento savuisuus. Pehmeä ja kevyen seesteinen.

Maussa makeat ja kuivatut hedelmät vuorottelevat vivahteikkaasti keskenään kuivahkon savuhunnun päällä. Trooppista hedelmäisyyttä, raikasta marjaisuutta. Taustalla kuivahko turpeisuus. Iän tuomaa "rauhallisuutta" ja tyylikkyyttä, kukkaista hunajaisuutta, kevyesti laventelia.

Jälkimaku jatkuu maukkaana, laventelisuuden noustessa enemmän esiin. Makeus säilyy yllättävän hyvin, savuisuus jatkuu kevyenä. Ihan hyvä tasapaino.

Ainakin muiden maistettujen Feis Ile-pullotteiden rinnalla erittäin hyvää. Hienoja "makuelementtejä", mutta jotenkin tuntuu että parempaankin olisi ollut vielä mahdollisuus. "Rauhallinen" ja hyvä, mutta kokonaisuus jää ehkä hieman liian tasaiseksi verrattaessa vaikkapa tislaamon 1960-luvun vivahteikkaaseen "huipputuotantoon". Toisaalta muutamaan aiemmin lukemaani kriittiseen arvioon verrattuna tämä viskielämys oli kuitenkin varsin positiivinen.