Bowmore 1997 / 2007, SMWS 3.132

Tällä kerralla vaihteeksi nuorehkoa Bowmorea lasissa, pullottajana Scotch Malt Whisky Society:

Bowmore 1997 / 2007, 59,6%. SMWS 3.132, "Beachcomber's tipple".

Tuoksu on hyvä. Täyteläistä toffeeta, sopivasti tervasavua, sekä kuivahkoa hedelmäisyyttä.

Viski on voimakas. Makukokonaisuus on hyvin tasainen, joka ei petä, mutta ei oikein säväytäkään. Turvesavu on Bowmoreksi suhteellisen vahvaa, seassa ripaus salmiakkia ja raikkaita hedelmiä.

Jälkimaku on terävä ja melko pitkä. Ilman laimennusta alkoholi puskee liikaa esiin. Savuisuus tuntuu hallitsevana.

Kokonaisuus on kymppivuotiaaksi Islayviskiksi ihan ok, mutta toisaalta Bowmoreksi melko persoonaton. Vesilisä leikkaa liikaa terävyyttä, mutta liika vesi latistaa maut herkästi. Rinnalla maisteltu Bowmore Tempest (OB) oli vertaillessa selvästi vivahteikkaampi.


(kuvaa tästä pullotteesa ei minulla valitettavasti ole).

Bowmore 16 yo 1993 / 2010, "The Perfect Dram".

Jatketaan Bowmorella, mutta nyt testissä eilisen vanhemman yksilön jälkeen jotain uutta ja tuoreempaa näkemystä...

Bowmore 16 yo, distilled 1993, bottled 2010. 59,9%. Ex-Bourbon Hogshead. The Whisky Agency Perfect Dram IV, 209 bottles.

Tuoksu on hyökkäävä, mikä prosentit huomioiden ei tule yllätyksenä. Turpeisuus on kuivahkoa, seassa vaniljaa ja raakaa herukkaa. Pieni laimennus on paikallaan...
Veden kera avautuu aivan eri maailma: Toffeeta, vaniljaa, mukava ripaus makeahkoa turvesavua, piparkakkutaikinaa.

Maku on laimentamattomana huikean voimakas. Pienen vesilisän kanssa suutuntuma on todella öljyinen ja viski tarjoaa erittäin mielenkiintoisen makukirjon, missä hedelmäisyys on varsin runsasta, samaan tyyliin kuin monissa 1960-luvun Bowmoreissa. Savuisuus on hyvin hentoa ja pehmeää. Hedelmäisyyden alla vaniljaa, kermatoffeeta ja ripaus raikasta herukkaa.

Jälkimaku on pitkähkö ja maukkaan vivahteikas: Kuivuvaa turpeisuutta, voimistuvaa herukkaa ja seassa jotain mukavan makeaa, (vaahtokarkki).

Joo, varsin toimiva viski! Erittäin hyvä esimerkki hienosta Bourbonkypsytetystä Bowmoresta: Vahva, selkeä ja "puhdas", mutta samalla kauniin vivahteikas. Korkea alkoholiprosentti tuottaa hieman töitä sopivan laimennussuhteen löytämiseksi, mutta maltillinen vesilisä oli tässä tapauksessa paikallaan ja "avasi" alkuun kovin terävältä tuntuneen juoman.

(Kuva: whiskysamples.eu)

Bowmore 1972, 27 yo.

Pitkästä aikaa juttua Bowmoresta:). Jokin aika sitten lasiin eksyi varsin mielenkiintoinen Vintageversio, jota näkee kaupoissa enää hyvin harvakseltaan:

Bowmore 1972, 27 yo, 53,3%,
casks 4864, 4865, 4866.
Distilled 16th Oct. 1972.
466 bottles.

Tuoksua hallitsee runsas hedelmäisyys, herukka & ruusunmarja. Savuisuus on mukavan tervaisen makeaa. Kaikkiaan voimakas tuoksu, jota pieni vesilisä avaa mukavasti.

Maultaan tämä viski on prosentit huomioiden yllättävänkin pehmeä ja suutuntumaltaan mukavan öljyinen ja täyteläinen. Savuisuus on Bowmoreille tyypilliseen tapaan hentoa ja miellyttävän tervaista. Hedelmäisyys on kuivahkoa, (kuivattu aprikoosi, ruusunmarja...). Taustalla raikas minttuinen tuulahdus luo vivahteikkuutta ja "syvyyttä". Maukas ja vahva kokonaisuus.

Jälkimaku tarjoaa lisää mielenkiintoisia vivahteita hapokkaan marjaisuuden, (erityisesti herukka), makean viinikumin ja kuivuvan turpeisuuden muodossa. Myös tarvaisuus säilyttää otteensa. Pituutta riittää mukavasti.

Jälleen kerran varsin hieno ja vahva esitys tältä Islayn vanhimmalta tislaamolta. Klassinen "vanhan liiton" Bowmore. Varsin hyvin nautittavaa täydessä vahvuudessaankin, mutta makupaletti kestää hyvin myös maltillisen laimennuksen.

Scorpions: Sting In The Tail.

Saksalaisbändi The Scorpions on ainakin nyt vellovien juttujen mukaan päättänyt pistää pillit pussiin tämän tuoreen Sting In The Tail-levyn ja sitä seuraavan kierueen myötä. Minkälaisen "testamentin" tämä levy sitten bändin uralle jättää, niin siitä seuraavassa:

Heti alkuun on todettava, että käsissä on paras Scorpions-kiekko miesmuistiin! Bändin tyylille uskollisesti levyllä kuullaan liuta reippaita rock-ralleja ja tietysti mukana on myös muutama "mahtiballadi" ja mikä tärkeintä, bändi tuntuu olevan todella kovassa iskussa.

Avauskaksikko Raised On Rock ja nimibiisi Sting In The Tail rullaavat toimivasti kuin "vanhoina hyvinä aikoina".
Raskas Slave Me jatkaa vankkaa menoa ja neljännen kappaleen, "puoliballadi" The Good Die Young'in aikana voikin vaikkapa heiluttaa pieniä Suomen lippuja, sillä kappaleen taustalla kuullaan Tarja Turusen heleää ääntä. Ihan hyvä biisi, mutta ehkä Tarjan upeaa ääntä olisi voinut nostaa vielä enemmän esille, kun hänet kerran mukaan oli pyydetty.
Reipasta ja perinteistä "Scorppariralli"-osastoa edustavat No Limit ja Rock Zone ja sitten onkin aika rauhoittua hyvin tyypillisellä balladilla. Lorelei toimii juuri niin hienosti, kuin Scorppareilta on totuttu tällä osastolla kuulemaan. Hieno veto.
Turn You On ja Let's Rock nostavat taas kierrokset ylös ja tämä rockjuna ei lumeen tai pakkaseen hyydy.
Tunteikas SLY on laulaja Klaus Meineltä huikea näyttö. Riipaisevan kaunis ja tunteella vedetty hidas kappale pysäyttää kuuntelemaan.
Spirit Of Rock - kappaleen sanoma, "spririt of rock will never die" on helppo allekirjoittaa, jonka jälkeen levyllä olisi mielellään kuullut vielä yhden kovan rockbiisin, mutta nyt tämä paikka on täytetty vielä yhdellä balladilla: The Best Is Yet To Come on levyn huonoin kappale ja varsinkin sen "hei-jaa-hei-hoo" renkutus tuntuu rasittavalta jo parin kuuntelukerran jälkeen.

Viimeisen biisin notkahduksesta huolimatta tässä on pitkään aikaan yksi kovimmista rocklevyistä! Nyt täytykin toivoa, että yhtyeen jäähyväiskiertue ulottuu myös tänne Suomeen, sillä studiossa näin kovassa vedossa olevan Scorpionsin livekunto olisi kiva käydä vielä kerran tarkistamassa - ennen bändin lopullista jäämistä eläkkeelle.

Longrow 10 yo 1991 Sherry Wood.

Helmikuun alkupuolella blogissani oli esittelyssä Longrow 10 yo Sherry Wood, mutta nyt tarjoutui tilaisuus maistella tuon herkullisen viskin rinnalla myös saman viskin "vintageversio". Ennakkoaavistus itsellä oli, että samaa tavaraa pulloista löytyy, mutta kuinka sitten kävikään?

Longrow 10 yo 1991 Sherry Wood. 46%, bottled 21.5.2001.
Tuoksussa esiin nousee hallitsevana elementtinä raikas sherryisyys. Taustalla kevyttä turpeisuutta, oliiviöljyä sekä kaakaota. Aavistus raikasta herukkaa.

Maku on täyteläisen kermainen ja kirpeällä tavalla sherryinen. Hento turvesavu tuntuu mukavasti taustalla. Jossain vaiheessa esiin nousee hieman pistävää yrttimäisyyttä.

Jälkimaku on lyhyehkö, kuivuen maltaisempaan suuntaan sherryn hiipuessa taustalle. Aivan lopussa terävän suolainen piikki.


Kuinka tämä sitten vertautui "vuosikerrattomaan" versioon?

Varsin selkeitä eroja löytyi ja tämä 1991 versio olikin yllättäen selvästi nuoremman oloinen kuin vuosikerraton versio, josta siis jäi ikäistään vanhempi ja "kypsempi" vaikutelma. Myöskään aiemmin arvostellun 10 yo:n todella öljyistä rakennetta & täyteläisyyttä ei tämä 1991 aivan samalla tavalla tavoittanut. Hyvä viski kuitenkin tämäkin, mutta silti askeleen veljeään perässä.

Mortlach 1993 14 yo, "The Grill".

Yleensä Mortlachin viskit yhdistetään vahvaan sherrykypsytykseen , mutta poikkeuksiakin löytyy. Nyt testissä oli huomattavasti totuttua kevyempi versio:

Mortlach 1993, 14 yo, 46%.
Duncan Taylor & Co / The Grill, Aberdeen.

Väri on hyvin vaalea, aivan hennon vaaleankeltainen ja hieman vihertävä.

Tuoksu on makea, "puoliraakojen" hedelmien aromien tuodessa raikkautta. Kevyesti vaniljaa & hunajaa. "Erilainen" ja mielenkiintoinen.

Maku on pehmeä ja "suuhun sulava". Runko on hyvin kevyt, mutta samalla ihan tyylikäs ja tasapainoinen. "Tarjolla" ainakin kypsien hedelmien tuomaa täyteläisyyttä, omenaista raikkautta ja taustalla mukavaa mausteisuutta.

Jälkimaku jää valitettavan vaisuksi, sillä alun hennot maut eivät jaksa kantaa loppuun asti ja viskin ilme latistuu selvästi.

Kokonaisuutena kuitenkin ihan mielenkiintoinen viski, joka tarjosi todella erilaisen ja kevyemmän makupaletin kuin mikään muu aiemmin maistamani Mortlach. Kypsytykseen käytetyn tynnyrin tyyppi olisi ollut kiva tietää, mutta tätä tietoa ei pullosta löytynyt.

Helloween: Unarmed: Best Of 25th Anniversary.

Saksalaisbändi Helloween on tahkonnut omaa powermetalliaan jo neljännesvuosisadan. Tuotanto on vaihdellut erinomaisesta, (Keeper Of The Seven Keys 1 & 2) keskitasoon, mutta myös pahoja floppeja on matkan varrelle osunut, (esim. kamala cover-levy Metal Jukebox).

Nyt 25 vuotisjuhlan kunniaksi yhtye on tehnyt kokoelman, missä vanhat tutut hitit ovat saaneet täysin uuden lähestymistavan. Akustishenkisesti rullaava levy sisältää vaikutteita niin klassisesta musiikista, jazzista tai jopa mustalaismusiikista. Lopputulos on hämmentävä sekamelska ja huono sellainen. Cover-levyn tekeminen ei näköjään tälle bändille sovi, oli sitten kyseessä omat tai vieraat kappaleet.
Levyn biisistä oikeastaan hyvin toimii vain pitkä ja hyvin sinfonista lähestymistapaa hyödyntävä mahtipontinen The Keeper's Trilogy. Tämä 17 min teos pelastaakin levyn täydelliseltä katastrofilta, sillä muuten mennään metsään niin että puut humisevat. Esimerkkeinä hieno Helloweenklassikko Eagle Fly Free on tärvelty anteeksiantamattomasti ja I Want Out-kappaleen lapsikuoro vain säälittää, yms yms. Lopun hidas A Tale That Wasn't Right tarjoaa vielä pienen toivonkipinän, mutta päällimmäinen kysymys kuuluukin että miksi ja kenelle tämä suurimmaksi osaksi kammottava levy on tehty?

01. Dr. Stein
02. Future World
03. If I Could Fly
04. Where The Rain Grows
05. The Keeper's Trilogy
Part I: Halloween
Part II: Keeper Of The Seven Keys
Part III: King For A 1000 Years
06. Eagle Fly Free
07. Perfect Gentleman
08. Forever & One
09. I Want Out
10. Fallen To Pieces
11. A Tale That Wasn't Right