UISGE 2020 -viskifestivaali
Lehdistötiedote 5.2.2020
Kymmenes UISGE-viskifestivaali tulevana viikonloppuna Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla
Suomen ainoa viskeihin keskittyvä yleisötapahtuma, UISGE-viskifestivaali, tarjoaa maamme oloissa ennätyksellisen laajan kattauksen laadukkaita tisleitä eri puolilta maailmaa. Festivaali järjestetään kuluvan viikon perjantaina ja lauantaina 7.–8. helmikuuta Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Maisteltavissa on noin 500 erilaista viskiä sekä lisäksi edustava valikoima rommeja ja pohjoismaisia ginejä.
Lämminhenkinen maistelutapahtuma kaikille laatutisleistä kiinnostuneille
Jo kymmenettä kertaa järjestettävässä UISGEssa on tarjolla satoja erilaisia viskipullotteita sekä pe-rinteisiltä tuotantoalueilta Skotlannista, Irlannista ja Amerikasta että niin sanotun uuden viskimaa-ilman maista, kuten Japanista, Taiwanista, Intiasta, Ruotsista, ja Suomesta. Tuotteitaan esittelevät lähes kaikki viskiä Suomeen tuovat tai sitä täällä valmistavat yritykset. Vaikka festivaalin pääpaino on viskeissä, merkittävään sivurooliin pääsevät myös muut laadukkaat tisleet. Perinteisesti esillä ovat olleet etenkin aidot, maustamattomat rommit, ja viime vuosina valikoimaa on laajennettu vielä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa valmistettuihin gineihin, jotka ovat saavuttaneet mainetta ympäri maailman. Tänä vuonna UISGElle on tuotettu Englannista myös oma olut, Bone Machine Brew’n valmistama ja Juomatalo Pikkulinnun maahantuoma ”Celtic Peated Mild”.
Suomesta mukana ovat kaikki viskiä säännöllisesti valmistavat tislaamot, eli Helsinki Distilling Company, Teerenpeli sekä Valamon Luostarin Tislaamo. Ginejä on tarjolla myös muiden kotimaisten tislaamoiden tuotannosta.
Teerenpelin tislaamo on pullottanut kymmenettä kertaa järjestettävän UISGEn kunniaksi kymmenen vuotta kypsytetyn single cask -viskin, joka luonnollisesti on maistettavissa festivaalilla ja ostettavissa myös Alkon Arkadian myymälästä. Viskitietoutta festivaalille taas tuo järjestäjien kunniavieraaksi kutsuma englantilainen toimittaja ja tietokirjailija Neil Ridley. Hän on muutamassa vuodessa noussut maailman arvostetuimpien juomaskribenttien joukkoon ja tehnyt suomalaista viskikulttuuria tunnetuksi muun muassa Whisky Magazinen sivuilla.
Vuodesta 2011 lähtien järjestetystä festivaalista on muodostunut suomalaisten viskiharrastajien vuotuinen kohtaamispaikka. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole millään muotoa sisäpiiritapahtuma, vaan tarjolla on tietoa ja monipuolista maisteltavaa jokaiselle viskeistä ja muista laatutisleistä kiin-nostuneelle – itse kunkin aiemmasta kokemuksesta ja harrastuneisuudesta riippumatta.
Ajatus viskifestivaalin järjestämisestä Suomessa syntyi alun perin keväällä 2010, kun Suomen Mal-laswhiskyseura ry:ssä vaikuttaneet Mika Jansson ja Ilkka Ruponen miettivät keinoja, joilla harrastajat saisivat suoran keskusteluyhteyden viskin valmistajiin ja maahantuojiin. Festivaalisuunnitelmansa he nimesivät UISGEksi. Inspiraationa oli gaelinkielinen "elämän vettä" tarkoittava sanapari "uisge beatha", jonka alkuosan miehet uskoivat istuvan vaivatta myös suomalaisten suuhun. Ensimmäinen UISGE-festivaali järjestettiin talvella 2011 ravintola Gallows Birdin tiloissa Espoossa. Helsingin Vanha ylioppilastalo on isännöinyt tapahtumaa vuodesta 2012.
Festivaalille ovat tervetulleita kaikki 18 vuotta täyttäneet. Vanha ylioppilastalo sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa osoitteessa Mannerheimintie 3. Yleisölle festivaali on avoinna sekä perjantaina 7.2. että lauantaina 8.2. klo 15–23. Anniskelu päättyy kumpanakin päivänä klo 22.30.
Pääsyliput 18 euroa joko ovelta tai etukäteen osoitteesta: verkkokauppa.vanhaylioppilastalo.fi. Lip-pua vastaan saa omaksi maistelulasin ja festivaalin tuoteluettelon sekä naulakkopalvelun.
Juomat anniskellaan ja maksetaan maahantuojien ja valmistajien omilla osastoilla. Maksuvälineeksi kelpaavat kaikki pankki- ja luottokortit. Käteistä rahaa ei oteta vastaan.
Annoskoot festivaalilla ovat 1 ja 2 cl. Hinnat vaihtelevat pullotteesta riippuen välillä 1–95 euroa per 1 cl. Festivaalin arvokkain pullote on vuonna 1971 tislattu ja 34 vuoden ajan sherrytynnyreissä kyp-sytetty single malt -viski Bowmoren tislaamolta.
UISGEssa vuonna 2020 mukana olevat maahantuojat ja valmistajat:
Altia / Wennerco
Arcus Finland
Aurora Spirit Distillery (Norja)
Beverage Partners Finland
Business France
Craft & Cask Finland
Dram Dealers
Edrington Finland
Handpicked Wines Finland
Hartwa-Trade
Helsinki Distilling Company
Interbrands Wines & Spirits
Lignell & Piispanen
Norex Selected Brands
Pernod Ricard Finland
Pikkulintu
Solera Finland
Teerenpeli Panimo & Tislaamo
Tornio Distillery
Vakka-Suomen Panimo
Valamon Luostarin Tislaamo
Vinoble
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti