maanantai 27. huhtikuuta 2015

Joe Lynn Turner, Captain Black Beard, Mika Järvinen - On The Rocks, Helsinki 23.4.2015


Joe Lynn Turner on etenkin kitaristi Ritchie Blackmoren aikoinaan luotsaamista Rainbowsta ja Deep Purplesta tunnetuksi tullut laulaja. Uran merkkipaaluihin kuuluvat Rainbow-klassikkolevyt Difficult To Cure, Straight Between The Eyes ja Bent Out Of Shape. Purplen riveissä Turner nähtiin vuoden 1990 Slaves And Masters -albumilla. Sittemmin miestä on kuultu omilla sooloalbumeilla ja lukuisissa projekteissa.

Turner esiintyi Suomessa viimeksi vajaat 2,5 vuotta sitten, joten nythän olikin sopiva aika lähteä tarkistamaan tämänhetkinen livekunto. Sateenkaaren ja purppuran sävytteinen ilta oli siis luvassa.

On The Rocksin illan avasi Mika Järvinen, jonka akustinen soolosetti olikin viihdyttävä. Järvisen omien kappaleiden lisäksi kuultiin maukkaita covereita mm. Johnny Cashin, Uriah Heepin ja Deep Purplen tuotannoista. Hyvä startti illalle. Keikan aikana paljastettiin myös, että Järvisen upean Uriah Heep -kirjan jatkoksi työn alla on nyt kirja Deep Purplesta. Tuskin maltan odottaa.



Seuraavaksi iltaa jatkettiin ruotsalaisvoimin Captain Black Beardin vetäessä hyvän setin vanhakantaista hard rockia. Bändi toi jollain tapaa mieleen Thin Lizzyn ja ilohan tällaista oli kuunnella. Setin parhaimmistoon nousivat kaksi vielä julkaisematonta kappaletta, joten valmisteilla olevaa uutta albumia täytyykin ehdottomasti pitää silmällä.



Joe Lynn Turnerin kanssa lavalla nähtiin myös ruotsalaisväriä, kun tällä kerralla musisoinnista vastasi sikäläinen Rock Icons Close Up -kokoonpano: Bobby Kimball Bandista tuttu kosketinsoittaja P-O Nilsson, Alien-yhtyeen basisti Ken Sandin sekä Glenn Hughesista tutut kitaristi Sören Andersen ja rumpali Pontus Engborg.



Illan setti oli koottu odotetusti, mutta yllätyksettömästi Rainbown ja Deep Purplen hiteistä. Turnerin laulu oli hyvällä mallilla ja esiintyminen viihdyttävää. Virtaa ja esiintymishalua näyttää riittävän edelleen. Myös yleisö oli mukavasti menossa mukana, joten pienessä ja intiimissä Rocksissa tunnelma säilyi hyvällä tasolla läpi keikan. Bändi soitti pääosin ihan hyvin, mutta välillä tuntui haparointia olevan yllättävänkin paljon. Liekö sitten harjoitukset jääneet tällä kokoonpanolla vähiin, ilmeisesti. Painetusta settilistastakin skipattiin pari biisiä, mutta eipä tuo menoa sen kummemmin haitannut. Hyvä peruskeikka, mutta parempiakin iltoja on Turnerilta tullut nähtyä.



Tästä setistä soittamatta jäivät Power ja Long Live..

Kevään aikana medioissa on huhuttu Rainbown comeback -aikeista. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, saammeko vielä jossain vaiheessa Joe Lynn Turnerin taakse tämän legendaarisen yhtyeen Ritchie Blackmoren johdolla… Turner ainakin näytti Rocksissa, että hänestä homman onnistuminen ei ole kiinni.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Epica, Arion - Nosturi, Helsinki 22.4.2015


Hollantilainen Epica vieraili Helsingissä viimeksi parisen vuotta sitten ja nyt oli odotetun uusinnan aika. Hyvää kannatti odottaa ja kyllä tästä huikea sinfonisen metallin ilta taas saatiin.

Illan lämppärinä piti olla mainio Amberian Dawn, mutta laulajan sairastuttua yhtye joutui perumaan esiintymisensä pari päivää ennen h-hetkeä. Tilalle saatiin Arion, joka viime vuonna Suistolla jätti itsestään livenä melko valjun kuvan. Samalla kaavalla mentiin nytkin, eli eipä jäänyt tästäkään jälkipolville kerrottavaa. Sori pojat, tämä nyt ei vaan ole mun juttu.


Epican tuorein albumi, viime vuonna julkaistu The Quantum Enigma oli varsin vaikuttava kokonaisuus ja toki tätä uutta materiaalia oli sisällytetty runsaasti nyt myös livesettiin.


Levyn avaus Originem / The Second Stone käynnisti Nosturin illan ja palikat napsahtivat kyllä heti paikoilleen. Hyvä valaistus toi näyttävän yhtyeen upeasti esiin ja saundillisestikin oltiin hyvällä tasolla. Raskas kitarointi ja Mark Jansenin ”örinälaulu” saavat hienoa kontrastia laulajatar Simone Simonsin upeasta äänestä. Simone on valloittava ja valovoimainen tähti, loistaen yhtyeen keulalla klassisella laulullaan miehisen metallivyörytyksen edessä. Ilta mentiin keskittyen enimmäkseen yhtyeen raskaaseen tuotantoon, eli balladeja ei nyt kuultu. Epica onkin metallibändi isolla M:llä, eikä esimerkiksi samaan genreen luettavien Nightwishin tai Within Temptationin viljelemiä pop-melodioita juurikaan yhtyeen tuotannosta löydy.



Tuore materiaali sai illan aikana seurakseen nipun vanhempaa tuotantoa ja setistä muodostui maukkaan tasapainoinen läpileikkaus bändin uraan. Tasan kymmenen vuotta sitten julkaistua Consign To Oblivion -albumia muisteltiin ensin Last Crusadella ja illan päätteeksi levyn nimikappale sai toimia nopeana ja raskaana lopetustykkinä. Debyyttilevyn (Phantom Agony, 2003) klassikko, pitkä Cry For The Moon sävähdytti jälleen livenä ja varsinaisen setin viimeisenä kuultu toinen kymmenminuuttinen Design Your Universe toi esiin oikeastaan kaikki yhtyeen vahvuudet tarjoten väliin kevyempää, väliin raskaampaa tunnelmointia. Hieno veto bändiltä ja huikea laulusuoritus Simonelta!


Epica tarjosi runsaslukuiselle yleisölle maukkaan elämyksen ja helppo täällä oli viihtyä. 1t.45min. kului nopeasti ja kyllähän tässä oli vuoden tähän asti kovin metallikeikka!

Originem / The Second Stone
The Essence of Silence
The Last Crusade
Unleashed
Storm the Sorrow
Fools of Damnation
Natural Corruption
The Obsessive Devotion
Victims of Contingency
Cry for the Moon
Design Your Universe
------------
Sancta Terra
Unchain Utopia
Consign to Oblivion






maanantai 20. huhtikuuta 2015

Uriah Heep & Nazareth - Elenia Areena, Hämeenlinna 17.4.2015

Hämeenlinnan uudella Elenia Areenalla koettiin nostalgiantäyteinen ilta, kun lavalle astelivat todella pitkän linjan yhtyeet Uriah Heep ja Nazareth. Heep tuli nähtyä viimeksi Lahdessa vajaa vuosi sitten, joten omalla kohdallani suurin mielenkiinto kohdistui tällä kerralla Nazerethiin.


Yleisöä oli paikalla ilahduttavan runsaasti ja urheiluhalli osoitti toimivuutensa myös tämänkaltaisessa tilaisuudessa. Illan molemmat yhtyeet soittivat tasapuolisesti 90min setit, joten suhteellisen hintaville lipuille sai pienistä ennakkoepäilyistä huolimatta kuitenkin hyvän vastineen. Kolme tuntia legendaarista hard rockia, mikäs sen parempaa.

Nazareth aloitti karkelot ja samalla ensiesiintymisensä yhtyeen keulilla sai laulaja Carl Sentance. Aiemmin Dan McGaffertyn korvaajaksi pestatun Linton Osbornen pesti jäi lopulta lyhykäiseksi ja nopealla aikataululla hommaan tarttui nyt uusi mies. Ensimmäisen kaikan jännityksestä huolimatta Sentance suoriutui hommastaan hienosti.


16 kappaleen setti tarjosi hyvän läpileikkauksen Nazarethin tuotantoon ja ilohan tällaista musisointia on kuunnella. Yhtyeessä on mukana enää yksi alkuperäisjäsen, basisti Pete Agnew, mutta hyvin homma pelittää silti. Kuultiin mukavan tuhti klassikkokimara, mutta myös uudempaa materiaalia. Esimerkiksi tuoreimman Naz-albumin nimikappale Rock’n’roll Telephone sulautui ihan mallikkaasti klassikoiden joukkoon.


Mukavan monipuolisesta settilistasta omiksi suosikeikseni nousivat hienosti toimineet Holiday ja Beggars Day. Pakkoballadit Dream On ja Love Hurts kuultiin toki myös ja ihan hyvinä ja tuoreen kuuloisina versioina. Dan MacGaffertyn karheaa ääntä jäin kaipaamaan vain hetkittäin, esim. kappaleissa When The Lights Come Down ja This Flight Tonight.

Nazereth vuosimallia 2015 oli livenä erittäin hyvä ja yhtye pystyi näyttämään epäilijöille, että se on edelleen täysin varteenotettava ryhmä perinteisen hard rockin saralla.

Silver Dollar Forger 
When The Lights Come Down 
Razamanaz 
Miss Misery 
Dream On 
Holiday 
One Set of Bones 
Turn On Your Receiver 
This Flight Tonight 
Rock 'n' Roll Telephone 
Beggars Day 
Changin' Times 
Hair of the Dog 
Expect No Mercy 
-----------
Love Hurts 
Morning Dew




Myös Uriah Heep tarjoili omassa puolitoistatuntisessaan maukasta läpileikkausta yhtyeen pitkän uran varrelta. Tämänkertaisen setin kivijalkoina toimivat kaksi biisimammuttia, eli pitkät July Morning ja Magician’s Birthday. Näistä jälkimmäinen nousikin koko keikan kohokohdaksi. Todella hieno ja itselleni livenä ennen kuulematon valinta settiin!


Kitaristi Mick Box osoitti olevansa edelleen genren eliittiä, sillä niin maukkaasti riffit ja soolot tältä pitkän linjan veteraanilta lähtevät. Laulaja Bernie Shaw’n lämminhenkinen esiintyminen sekä muun bändin varma työskentely täydensivät paketin. Heepiltäkin kuultiin SE pakkoballadi, mutta viime kesän Lahden keikan tavoin Lady in Black kuulosti vain kappaleelle, joka on pakko soittaa joka keikalla.

Uriah Heepin kautta aikain toinen keikka Hämeenlinnassa oli hyvä ja varma suoritus, missä pitkät klassikot saivat seurakseen myös mukavasti tuoreimman Outsider-albumin materiaalia.




Speed of Sound 
The Hanging Tree 
The Law 
The Outsider 
Sunrise 
Stealin' 
The Magician's Birthday 
What Kind of God 
One Minute 
Can't Take That Away 
July Morning 
Lady in Black 
----------
Gypsy 
Easy Livin' 



Iltaa kokonaisuutena ajatellen Elenia Areenan tapahtuma oli hyvä ja viihdyttävä, jopa odotukset ylittävä!

Ja niin, se edellinen Uriah Heep -keikka Hämeenlinnassa oli vuonna 1990 Giants Of Rock -festivaaleilla. Tuolloin Ahveniston moottoriradalla Heepin lisäksi musisoivat mm. Pretty Maids, Running Wild, Sodom ja Stone.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Bowmore 1968 38 yo, Duncan Taylor cask #3827

Bowmorea 1960-luvun lopulta...

Bowmore 1968 38 yo, 42,7%. Distilled 10.1968, bottled 10.2006. Cask no. 3827. Duncan Taylor Rare Auld. 148 bottles.


Tuoksu on pysäyttävän aromikas ja hymyn suupieliin nostattava. Runsas trooppinen hedelmäisyys, nokkonen, raikas herukka. Hento tammen vivahde. Turvesavuisuutta saa etsimällä etsiä.

Maku on miellyttävän makea ja kauniin kukkainen. Raikas trooppisten hedelmien kirjo, hento tammi, vanilja. Kiva raikkaus nousee taustalta esiin. Turvesavuisuutta ei ole käytännössä lainkaan.

Jälkimakua hallitsee raikas raa’ahko hedelmäisyys. Hieno herukkainen vivahde. Tammi kuivattaa sopivasti. Lopussa sitruksista happamuutta. Pituutta ja täyteläisyyttä saisi olla ehkä hieman enemmän.

Jälkimaun pienistä puutteista huolimatta wow! Huikean upeaa 1960-luvun lopun Bowmore-laatua.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Dragonforce, Thunderstone - Nosturi, Helsinki 9.4.2015



Brittiläinen powermetal-ryhmä Dragonforce ei ole itselleni genressään ihan tutummasta päästä, mutta kun sattuman kautta tarjoutui tilaisuus lähteä yhtyeen Nosturin keikalle, niin mikä ettei. Lisämielenkiintoa iltaan toi pitkän tauon jälkeen aktivoitunut kotimainen Thunderstone.

Thunderstone avasikin pelin ihan mukiinmenevästi. Yhdeksän kappaleen setti oli hyvä ja vähäisestä keikkailusta huolimatta bändillä oli homma ihan riittävän hyvin hanskassa. Laulaja Pasi Rantanen osoitti olevansa maamme hevivokalistien kärkikastia. Uutta Thunderstone-albumiakin lienee lähiaikoina luvassa ja siinäpä onkin sitten oiva paikka vaikkapa omalle kiertueelle.





10.000 Ways 
Tool of the Devil 
Fire and Ice 
Forevermore 
Virus 
Break the Emotion / Let the Demons Free 
Face in the Mirror 
Roots of Anger 
Until We Touch the Burning Sun 


Sitten Dragonforce. Yhtye on tullut tunnetuksi varsin nopeatempoisista kappaleistaan, joten vauhdikasta kitaristien ilotulitusta oli siis luvassa.


Illan aikana kävi selväksi, että kitaristien show tämä olikin. Laulaja Marc Hudson jäi selvästi kitaristikaksikon varjoon, eikä miehen hieman hentoinen ääni muutenkaan oikein vakuuttanut. Kitaristit Herman Li ja Sam Totman sen sijaan pyörittivät omaa reipasta showtaan läpi keikan hurjalla vauhdilla. Kappaleiden hienot melodiat ja tilulilu-soolo jos toinenkin olivat viihdyttävää seurattavaa.


Kappaleista parhaiten esiin nousivat upea Valley of The Damned, Three Hammers ja keikan päättänyt vauhtirevittely Through The Fire And Flames. Settilistan erikoisuudesta vastasi cover Ring Of Fire, joka oli lievästi sanottuna erilainen kuin Johnny Cashin esittämänä :)





Defenders 
Fury of the Storm 
Three Hammers 
Operation Ground and Pound 
Seasons 
Symphony of the Night 
Heroes of Our Time 
The Game 
Cry Thunder 
Valley of the Damned 
-------------
Ring of Fire 
Through the Fire and Flames 

Kokonaisuutena Dragonforce ja Thunderstone tarjosivat viihdyttävän illan vauhdikkaan voimametallin parissa. Voisi sitä torstai-iltaansa huonomminkin viettää.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Port Ellen 1983 23 yo "Paradise Lost", Art of Whisky 10th Anniversary

Pitkästä aikaa lasissa yhä harvinaisemmaksi muuttuvan Port Ellenin viskiä.

Port Ellen 1983 23 yo "Paradise Lost", bottled 2006, 56,8%. Art of Whisky 10th Anniversary. 120 bottles.


Tuoksu on kuivahko ja runsaan turvesavuinen. Suolaisuutta, poltettua puuta, hento tervainen vivahde. Taustalta nousee merellinen tuulahdus, rantakivikkoa.

Maku on todella voimakaspiirteinen ja intensiivinen. Vahva turvesavu hallitsee. Tuhkaisuutta. Tammi tuntuu sopivan voimakkaana. Salmiakkia, hapahkoa hedelmäisyyttä (raaka aprikoosi, ananas). Makeahkoa vaniljaa.

Jälkimaku kuivuu entisestään. Palanut puu, hapahko sitrus. Turvesavun kyllästämä maku säilyttää vahvuutensa hienosti. Maku jatkuu ja jatkuu…

Pieni vesilisä tuo viskiin makeutta ja samalla makujen täyteläisyys tuntuu lisääntyvän.

Hieno, tasapainoinen, puhdaspiirteinen ja varsin tyypillinen Bourbontynnyrissä kypsynyt Port Ellen. Tällaiset pullotteet aikanaan haastoivat OB-releaset ihan tosissaan. Tämäkin pullo oli ilmestyessään varsin edullinen, mutta nykyään jo varsin vaikeasti löydettävä. Yleisesti PE-pullotteiden hinnatkin ovat nykyään jo kovin korkealla. Mutta, joo. Hieno viski!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

Kevään kynnyksellä vietettävä pääsiäinen katkaisee mukavasti arkirutiinit ja tarjoaa monille mahdollisuuden muutamaan ylimääräiseen vapaapäivään. Itsellänikin on nyt tilaisuus pari päivää hengähtää ja rentoutua.  Lauantain ohjelmaan kuului Suistoklubin levymessuilla käyntiä, kierros frisbeegolfia, hyvää ruokaa, sekä tietysti musiikkia ja viskiä. Myöhäisillan kattaus tarjosi vertaansa vailla olevan elämyksen. Levylautaselle Rainbow Rising, joka omalla kohdallani lukeutuu kaikkien aikojen top 5 -albumeihin. Lasiin tilkka Bowmoren 25-vuotiasta ja tunnelma oli taattu. Hyvä olo syntyy välillä todella pienistä asioista. Hauskaa pääsiäistä kaikille.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Macallan Speymalt 1967/2005 (Gordon & MacPhail)

Lasissa iäkästä Macallania...

Macallan Speymalt 1967, 40%, bottled 2005. First fill Sherry Casks. Gordon & MacPhail


Tuoksu on huumaavan aromikas ja intensiivinen. Kauniin marjainen ja sopivasti hapahko sherry hallitsee. Antiikkinahkaa, paahtunutta puuta, herukanlehteä. Taustalta nousee ripaus salmiakkia. Aah…

Maku on huikean pehmeä ja maukas. Kuiva sherry tuntuu runsaana. Tammi nousee vahvana mukaan sulautuen hedelmäisyyteen hienosti. Nahkaa, tummaa suklaata, kirpakkaa marjaisuutta.

Jälkimaku tarjoaa hapahkoa marjaisuutta ja tyylikästä sherryä. Tammi ja nahkaisuus saattelevat viskin kauniisti loppuun.

Tyylikäs ja hienostunut Macallan. 40% vahvuus tuntuu tässä juuri oikealle, eikä lisäprosentteja kaipaa. Nämä vanhat Macallanit eivät kyllä petä. Mahtava nautiskeluviski.