torstai 28. toukokuuta 2015

Aureum 1865 Grave Digger Edition 6 yo Single Malt

Kolmas ja tällä erää viimeinen rockviski vie meidät Saksaan ja lasissa on nyt paikallisen Ziegler-tislaamon Single Malt. Tislaamon Aureum-viskisarjasta löytyy kuusivuotias erikoispullote, joka on nimetty saksalaisen Grave Digger -yhtyeen mukaan. Laulaja Chris Boltendahl on luotsannut yhtyettään jo vuodesta 1980 asti ja perinteisen metallin ilosanomaa julistetaan nyt siis myös viskin muodossa. Aureum 1865 Grave Digger Editionin kypsytyksessä on käytetty erilaisia tynnyreitä, ainakin ex-Bourbonia ja ex-Sherryä. Tammen lisäksi löysin jostain mainintaa myös kastanjatynnyreiden käytöstä.

Aureum 1865 Grave Digger Edition, aged 6 years.  43%. Single Malt Whisky.


Tuoksussa tuntuu kevyttä viljaisuutta ja ylikypsää trooppista hedelmää. Raa’ahko melko hapan marjaisuus. Kuivaa tammea ja japsiviskityylinen liimamainen vivahde.

Maku on makea ja kypsän hedelmäinen. Tuore puu tuntuu vahvana. Toffeeta, pihkaa, kevyt sherryn vivahde. Kypsä päärynäisyys nousee runsaana esiin.

Jälkimaussa puu tuntuu edelleen melko hallitsevana, mutta kokonaisuuteen sopivana. Hapahko hedelmäisyys, sitrus. Kuivaa viljaa ja makea suklainen vivahde.

Tämä kosketus saksalaiseen viskiin tarjosi ihan positiivisen yllärin ja Grave Digger Edition oli ihan kivaa juotavaa. Ei nyt toki mikään suuri viskielämys, mutta odotuksiin nähden päästiin vahvasti plussalle.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Hammerfall Legacy of Kings Single Malt Scotch Whisky

Pysytellään edelleen Ruotsissa ja napataan käsittelyyn Powermetal-yhtye Hammerfallille pullotettu Skottiviski. Hammerfall veti viime kesänä Wackenissa aivan tautisen kovan keikan (katsottavissa YouTubessa), joten fiilispuoli on tähän maisteluun lähdettäessä ainakin kunnossa. Skotlannin saariviskistä on kyse ja pullosta paljastui ainakin tuhtia turvesavuisuutta...

Hammerfall Legacy of Kings, Whisky for the Brave. Single Malt Scotch Whisky, Hammer strength 46%. Casks: Bourbon/Sherry


Tuoksua hallitsee runsas turvesavuisuus. Makeahkoa tervaisuutta, nuoren viskin raakuutta. Palanutta puuta, märkää nuotiota, suklaata. Taustalta nousee raikas hedelmäisyys. ”Nuori savujyrä”

Maku on vahva, jota hieman tuhkainen turvesavuisuus hallitsee jyräten alkuun liki kaiken muun alleen. Raa’ahkoa hedelmäisyyttä, sisupastillia, suolaisuutta, hapanta sitrusten kirpeyttä. Taustalla kiva makeampi vaniljainen vivahde.

Jälkimaku jatkuu vahvan savuisuuden komennossa. Hapan hedelmäisyys, suutuntumassa hieman öljyisyyttä. Kevyt puun vivahde. Hieman raa’ahko, mutta paketti pysyy kuitenkin ihan hyvin kasassa.

Ilmeisen nuori ja mukavan tuhti savuviski. Lajissaan ihan kelpo esitys, vaikka toki huipulle on tästä vielä pitkä matka. Ajatukset kulkeutuvat Islayn saarelle ja sieltä todennäköisin tislaamovaihtoehto on Caol Ila. Totuus voi toki olla aivan toinen...

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Sweden Rock the Holy Spirit - Speyside Single Malt Scotch Whisky 10 yo

Kesän lukuisat rockfestivaalit lähestyvät, joten otetaanpa käsittelyyn muutama rockaiheinen viski. Ensimmäisessä pullossa matkataan Ruotsiin ja Sweden Rockiin.

Sweden Rock the Holy Spirit - Speyside Single Malt Scotch Whisky 10 yo, 40%


Tuoksu on raa’ahko ja jotenkin tympeän oloinen. Kypsää hedelmäisyyttä, mallasta, märkiä puunlehtiä. Kirpeä marjainen vivahde. Ei kyllä säväytä.

Maku tarjoaa makeaa hedelmäisyyttä (kypsä aprikoosi ja persikka), sekä kevyttä maltaisuutta. Kuivaa viljaa, hapanta sitruksisuutta. Kuivattu luumu tuo pientä fiilistä sherrytynnyreiden käytöstä.
Jälkimaku on lyhyt ja terävä. Sitruksinen kitkeryys tuntuu vahvana. Katkera yrttinen vivahde. Raa’ahko yleisilme.

Jotenkin tunkkainen ja vaatimattomaksi jäänyt tekele. Ruotsista on yleensä saatu hyviä pullotteita, mutta nyt mennään metsään. Vuosittain laadukkaan hardrock-kattauksen tarjoava Sweden Rock olisi kyllä ansainnut paremman viskin. Toki odotukset eivät tämän viskin suhteen olleet korkealla, mutta silti vajottiin pahasti pettymyksen puolelle.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Glenfiddich 26 yo Excellence

Maistelussa iäkäs Glenfiddich.

Glenfiddich 26 yo Excellence, 43%. Matured in American Oak ex-bourbon casks.


Tuoksussa kaunis trooppinen hedelmäisyys yhdistyy runsaana tuntuvaan tammeen. Makeahkoa vaniljaa nousee taustalta kivana vivahteena. Maltaisuus on runsasta ja puhdaspiirteistä.

Maku on kevyt ja raikkaan trooppisen hedelmäinen. Viskin suutuntuma on öljyinen. Runsas vanilja, kermatoffee. Tammi tuntuu vahvana ja kokonaisuutta kuivattavana. Kiva sitruksinen vivahde.

Jälkimaussa tammi nousee hedelmäisyyden takaa vielä selkeämmin esiin ja hedelmäisyys kääntyy selvästi happamampaan suuntaan. Greippiä, kuivaa vaniljaa ja kukkaisuutta. Lopussa vahva suolainen vivahde.

Ihan ok ja puhdaspiirteinen Glenfiddich. Kokonaisuuteen olisi kuitenkin kaivannut vielä jotain lisää, jotta viski olisi noussut aivan huipputasolle.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Glenmorangie Tùsail

Glenmorangien uutuusviski kantaa nimeä Tùsail ja nykytrendin mukaan se on ikämerkitsemätön. Katsotaanpa mitä pullosta löytyy.

Glenmorangie Tùsail, 46%. 

The 6th release from Glenmorangie's award-winning Private Edition, Tùsail is the product of a carefully-selected parcel of Maris Otter barley, floor-malted by hand using traditional techniques, and non chill-filtered.


Tuoksu on pehmeä ja kypsän hedelmäinen. Paahtunutta puuta, aprikoosia, valkosuklaata, appelsiinia. Puhdas maltaisuus.

Maku on makeahkon maltainen. Kirpakka hapahko sitruksisuus nousee pian hallitsevaksi. Kermatoffeeta. Raikas ja nuorekas.

Jälkimaussa happamuus lisääntyy. Puhdas maltaisuus, erittäin runsas sitrus. Loppu on pitkähkö, mausteinen ja todella hapan.


Tämä viski on ihan puhdaspiirteinen ja raikkaan sitruksen sävyttämä. Hienoinen yleisilmeen raakuus kuitenkin häiritsee. Omalla kohdallani tällainen viskityyli ei ole kyllä ihan suurimpia suosikkeja.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Glenmorangie 25yo Quarter Century

Glenmorangien tyylikästä 25-vuotiasta on tullut maisteltua muutamia kertoja, mutta jostain syystä blogista tämä vielä puuttui. Korjataanpa nyt tilanne.

Glenmorangie 25 yo Quarter Century, 43%. Matured in a range of casks including American white oak, Oloroso sherry casks and French Burgundy casks. 


Tuoksua hallitsee runsas trooppinen hedelmäisyys. Nallekarkkeja. Tyylikäs tammi, vanilja, maitosuklaa ja kermatoffee. Taustalla kivan kirpakka herukan vivahde. Keveä ja puhdaspiirteinen.

Maku on pehmeä, mukavan täyteläinen, raikas ja puhdas. Kaunis hedelmäisyys (ananas, aprikoosi). Suutuntuma on öljyinen. Toffeeta, vaniljaa.

Jälkimaku on pitkä ja herkullinen. Kuivuva hedelmäisyys ja tammi hallitsevat. Maku voimistuu hienosti loppua kohden. Mausteisuutta ja maitosuklaata.

Tyylikäs ja erittäin hyvä viski. Laadukas ja klassisen hieno Glenmorangie.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Glenmorangie Pride 1978


Helsingin Punavuoren Ahveneen oli rantautunut harvinainen ja arvokas Glenmorengie Pride 1978. Pullon hinta huitelee maailmalla 5000 euron kieppeissä, mutta Ahvenessa järjestetyn tastingin yhteydessä tämän erikoisuuden pääsi maistelemaan ihan kohtuulliseen hintaan.

Pride on tislattu vuonna 1978 ja pullotettu 2012. Kypsytykseen on käytetty ensin 19 vuoden ajan amerikkalaisia ex-Bourbontynnyreitä, jonka jälkeen viski on viettänyt vielä 15 vuotta ranskalaisissa viinitynnyreissä. Kaikkiaan pullotteeseen käytettiin viiden tynnyrin sisällöt ja pulloja kertyi myyntiin 700 kpl.

Glenmorangie Pride 1978, 47,4%. 34 yo, Bottled 2012. Matured 19 years in ex-Bourbon casks + 15 years in French claret wine casks. 700 bottles.


Tuoksu on hento ja melko sulkeutunut. Maitokahvia, kevyttä maltaisuutta, kypsiä hedelmiä. Taustalta nousee esiin vahvan kahvin ja tumman suklaan sävyjä. Tammi vaikuttaa ympärillä intensiivisenä.

Maku on vahva ja täyteläinen. Runsas maitosuklaa ja tyylikäs viinin vivahde. Reipas maltaisuus. makeaa maustaisuutta ja kevyt kukkainen vivahde.

Jälkimaussa viinimäisyys, tammi ja maltaisuus luovat hienon kokonaisuuden. Moninainen kuivattujen hedelmien kirjo aukeaa taustalta hienosti. Huikean pitkä ja kestävä maku.


Upea kokonaisuus, mutta rehellisyyden nimissä ei lähellekään hintansa arvoinen (kuten ei toki mikään muukaan viski tällaisessa hintaluokassa).  Ilman hintalappua hieno tuote ja nautinnollinen viski, mutta ainakin omalla kohdallani tällainen luxustuotebrändäys ja ökyhinnoittelu laskee markkinointikoneistojen pisteitä rutkasti. 

tiistai 12. toukokuuta 2015

U.D.O., Sister Sin, Garagedays - Finlandia-klubi, Lahti 9.5.2015

U.D.O.

Tämänkertainen keikkamatka suuntautui vaihteeksi Lahteen. Sibeliustalon Finlandia-klubin lavalle nousivat pitkän linjan germaanijyrä U.D.O., aina räväkkä Sister Sin Ruotsista ja itselleni uutena tuttavuutena Garagedays Itävallasta. Lahdessa paukuteltiin menemään tämän bändikolmikon osalta kiertueen lopputahteja, sillä jo seuraavana iltana oli Helsingissä vuorossa yhteisrundin päätöskeikka.


Gragedays aloitti salin ollessa vielä varsin vajaana yleisöstä, mutta sepä ei tahtia haitannut. Yhtye paiskasi kuultavaksi tiukan puolituntisen raskasta rockia. Laulaja toi olemukseltaan mieleen Zakk Wylden ja kyllähän siellä musiikissakin vivahteita Black Label Societyn suuntaan oli havaittavissa. Hyvä ja raskas avaus.

Garagedays


Sister Sin oli tuttuun tyyliinsä raväkkä. Viihdyttävä ja energinen bändi, nippu erittäin tarttuvia kappaleita ja laulajatar Livin näyttävä esiintyminen takasivat viihtyvyyden. Setissä suosikeikseni nousivat tuoreelta Black Lotus -albumilta poimittu Desert Queen sekä vanhempaa tuotantoa edustanut On Parole. Livin vahva laulusuoritus ansaitsee vielä erityismaininnan, tämä mimmi on kyllä ihan genrensä kärkikastia! Sister Sinin puolen tunnin annos reippaita heviralleja jätti sopivan nälän tunteen. Tätä täytyy saada lisää.

Sister Sin






Lisää hyvää musiikkia toki saatiin vain pienen tauon jälkeen, kun illan päätti U.D.O.


Udo Dirkschneiderin luotsaamassa ryhmässä soittajat ovat vuosien varrella vaihdelleet ja nyt yhtyeessä vaikuttavat mm. suomalaiskitaristi Kasperi Heikkinen, sekä rumpali Sven Dirkschneider, joka on muuten Udon poika.

U.D.O:n tuorein julkaisu kantaa nimeä Decadent ja se onkin bändin vaihtelevatasoisessa tuotannossa vaihteeksi ihan pirteä kiekko.


Näyttävän intron jälkeen bändi lavalle ja ilohan tätä oli katsella. Pitkä, liki parituntinen setti tarjosi parikymmentä kappaletta U.D.O:n uran varrelta. Decadent-albumi oli toki vahvasti esillä. Musiikki toimi ja helppohan täällä oli viihtyä, vaikka soundeiltaan keikka jäi kauaksi parhaista. Finlandia-klubin hallimainen ja kumiseva tila ei ollut paras mahdollinen ja tähän tilaan yhtye soitti ehkä hieman liian lujaa. Hieman volaa alas, niin selkeyttä oli varmasti saatu lisää.

Muuten hyvä setti tarjosi toki monia hienoja hetkiä. Kappaleista nousivat esiin jykevät Independence Day, The Bullet And The Bomb ja Metal Machine. Melodiset Bliz Of Lightning ja Pain soivat maukkaasti. Keskellä settiä tarjoiltu parin biisin puoliakustinen tuokio oli mukavaa kontrastia muuten raskaaseen iltaan.


Odotetusti setti keskittyi Udon soolotuotantoon, mutta legendaarisia Accept-aikojakaan ei ole tietenkään täysin unohdettu. Encoreissa päästiinkin herkuttelemaan Metal Heartilla ja Fast As A Sharkilla.

U.D.O:n setti oli perushyvää tasoa ja mainioiden lämppäreiden kanssa illan pitkä kokonaisuus muodostui varsin toimivaksi paketiksi.

U.D.O.:

Speeder
Blitz of Lightning
King of Mean
Decadent
Independence Day
Black Widow
Never Cross My Way
The Bullet and the Bomb
Under Your Skin
--
Tears of a Clown
Secrets in Paradise
--
Faceless World
Pain
Untouchable
Let Me Out
Metal Machine
Metal Eater
-----------
Break the Rules
Metal Heart
Fast as a Shark




lauantai 9. toukokuuta 2015

Springbank Millenium Collection 40 & 45 yo

Päätetään Springbank-maistelut vielä kahdella iäkkäällä yksilöllä. Millenium Collection -sarjaan kuuluu vielä myös 35- ja 50-vuotiaat viskit, mutta näitä ei nyt tällä kertaa maisteluun löytynyt.


Springbank Millenium Collection 40 yo, 40%. (5cl mini)


Melko raikkaassa tuoksussa tuntuu kuivahkoa sherryisyyttä, tummaa suklaata, rusinaa ja kosteita puunlehtiä. Tammi on vahvana taustalla.

Maku on pehmeä ja makeahko. Kevyt hedelmäisyys, hento turpeinen vivahde. Tyylikäs ja kevytpiirteinen.

Jälkimaku jatkuu kevyenä ja trooppisen hedelmäisenä. Tammi kuivattaa kokonaisuutta ja lopussa esiin nousee suolaisuutta.

Hedelmäinen ja maukas kokonaisuus. Nätti iäkäs viski.


Springbank Millenium Collection 45 yo, 40,1%. (5cl mini)


Tuoksu on raikkaan marjainen ja hieman kirpeä. Trooppista hedelmää (ananas, papaija). Vaniljaa, maitokaakaota. Hapan herukkaisuus.

Trooppinen hedelmäisyys hallitsee myös makua. Tammea, vaniljaa. Runsaan suolainen vivahde.

Jälkimaussa tammi voimistuu huomattavasti. Vanilja tuntuu runsaana. Viinikumimakeisia, suolaisuutta.

Kaunis ja tyylikäs kokonaisuus. Herkkä kaunokainen.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Springbank Millenium Collection 25 & 30 yo

Jatketaan Springbank-teemaa ja otetaan käsittelyyn tislaamon Millenium Collection -sarjan pullotteita. Tässä arviot sarjan nuorimmista, eli 25- ja 30-vuotiaat.


Springbank Millenium Collection 25 yo, 46,7%. (5cl mini).


Tuoksu on runsaan sherryinen ja vahvasti kahviliköörinen. Tummaa luumua, rusinaa, tummaa puuta. Hyvä.

Maku on sopivasti makea ja todella maukas. Runsas sherryisyys on mehukasta ja ”tuoretta”. Kiva marjaisuus ja paahtunut kahvin vivahde.

Jälkimaku kuivahtaa odotetusti. Tammea nousee nyt mukaan. Sherry säilyy edelleen tuhtina. Kiva suolainen ja lakritsinen vivahde. Kevyt pahvisuus rikkoo kokonaisuutta hieman.

Makean hedelmäinen ja herkullinen viski. Mehukas kokonaisuus. Nam.


Springbank Millenium Collection 30 yo, 46,7%. (5cl mini).


Tuoksu on pehmeä, täyteläisen sherryinen ja sopivan tamminen. Raikas marjainen vivahde. Aromikas ja tasapainoinen.

Maku on erittäin pehmeä ja vahvan sherryn hallitsema. Suutuntuma jää kuitenkin hieman ohueksi. Raikasta, hieman kirpeää marjaa.

Jälkimaku nostaa viskin ihan uuteen lentoon ja pituutta riittää huikeasti. Makea sherry, appelsiini, hento tammi. Olipas mahtavan hieno loppumaku.

Upea ja maukkaan sherryinen , tyylikkäästi ikääntynyt viski. Herkkua.


Hieno Springbank-kaksikko, joista on vaikeaa ja oikeastaan  ihan turhaa valita ”voittajaa”. Upeaa viskitaidetta.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Springbank 1966 "Local Barley", Sherry Cask no 443

Jatketaan viskiarviointia toisella klassikko-Springbankilla...

Springbank 1966 "Local Barley", Sherry Cask no 443. 58,1%. Dist. Jan 1966, bott. June 1990.


Tuoksu on kuivahkon sherryinen, lakritsainen ja runsaan tammen sävyttämä. Yleisilme on voimakas ja intensiivinen. Tummaa suklaata, kahvia, salmiakkia.

Makua hallitsee maukas sherryisyys. Vaikka sherry on vahvaa ja hallitsevaa, tuntuu tammi jopa yllättävänkin voimakkaana. Kuivahko, ”tiukka” ja melko haastava paketti. Espressoa, vahvaa tummaa suklaata.

Jälkimaussa tammi nousee hallitsevaksi, vaikka myös sherry säilyy edelleen vahvana. Viski tuntuu nyt todella kuivalle. Raa’ahkoa hapanta hedelmäisyyttä. Raikas kypsä marjaisuus tuo kuivuuden keskelle pienen makean vivahteen. Maku kestää todella pitkään.

Vahvan tammen ja sherryisyyden hallitsema tuhti Springbank. Puu oli omaan makuuni liian voimakas, eikä aiemmin maistamani Bourbon Cask 499:n tasolle nyt ihan ylletty.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Springbank 1964 for Lateltin Lanz Ingold

Taannoin maistelussa pyörähti muutama iäkäs Springbank. Tässä niistä yksi.

Springbank 1964 Private Bottling for Lateltin Lanz Ingold, 46%.


Tuoksu on vahva ja syvä. Runsas lihaisa sherryisyys hallitsee. Makeaa marjaisuutta, maltillinen tammen vivahde. Suolaisuutta nousee taustalta. Lakritsia. Hieno ja vahvapiirteinen.

Maku on todella runsaan sherryinen ja vahvasti tanniininen. Tummaa vahvaa suklaata, kahvia, voimakas tammi. Maanläheisyyttä, mausteista piparkakkua. Yleisilme on todella kuiva ja hieman kireä.

Maku on todella kuivan sherryinen. Tammi tuntuu edelleen vahvana. Runsaat tanniinit kuivattavat ikeniä. Lakritsia, vahvaa suolaisuutta. Pituutta ja voimaa riittää huikeasti.

Pieni vesilisä parantaa ja tuo kaivattua makeutta. Kokonaisuus on vahva ja ”överisherryisyydessään” hieman erikoinen. Hyvä ja tuhti paketti, mutta ei tämä nyt kuitenkaan ihan täydellisesti avautunut.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Ardbeg 1991 / 2011, Malts of Scotland for Hotel Bero

Taas viskienkin pariin...

Ardbeg 1991, 48,4%. Dist. 2/1991, bott. 10/2011. Sherry Hogshead, cask MoS 11003. Malts of Scotland for Hotel Bero. 5cl mini, 1 of 96.


Tuoksua hallitsee kaunis ja runsas turvesavuisuus. Kuivahko sherry, voimakas nahkaisuus. Tammi tuntuu kauniina taustalla. Vahvaa kahvia, tervaisuutta, sekä monimuotoinen kuivattujen sekahedelmien kirjo. Hyvä startti.

Maku on yhdellä sanalla sanoen maukas! Ardbegeille tyypillinen vahva turvesavuisuus ja makeahko tervaisuus tuntuvat päällimmäisinä. Kypsiä tummia hedelmiä, tyylikäs paahtuneen puun vivahde. Maitosuklaata.

Jälkimaku on pitkä ja maukkaan tervainen. Sherry ja tammi toimivat hienosti yhdessä. Pituutta ja vahvuutta riittää mukavasti. Nahkaisuus nousee hyvin esiin. Suklaata, toffeeta, kaakaota.

Hieno ja herkullinen Ardbeg. Tässä viskissä löytyy selkeitä yhtymäkohtia tislaamon 1970-luvun upeisiin pullotteisiin. Nam.