torstai 28. marraskuuta 2013

Bowmore 1989 23 yo Port Cask Matured

Kevyen rockputken jälkeen taas viskien pariin ja otetaan käsittelyyn pari mielenkiintoista uutuutta. Ensiksi lasissa Bowmorea.

Bowmore 1989 23 yo Port Cask Matured, 50,8%. Bottled 2013.


Tuoksu on tyylikäs. Kaunis Portviinisyys tuntuu kuivahkona. Tammi tuo taustalle tyylikkään vivahteen. Turvesavuisuus on Bowmoreille tyypillisesti lempeän pehmeää ja hieman tervaista. Ajan kanssa hedelmäinen makeus lisääntyy. Pienen vesilisän kanssa esiin nousee suklaatoffeemaisia piirteitä.

Maku on herkullinen ja makean tervainen turvesavu kietoo otteeseensa. Port tuntuu vahvana ja maukkaana. Tammi on runsasta (selvästi vahvemmin esillä kuin tislaamon aiemmissa Portkypsytetyissä viskeissä) ja tuo sopivasti kuivuutta kokonaisuuteen. Hedelmäisyys kääntyy loppua kohden hapahkoksi, mutta vastaavasti makeaa kukkaisuutta (laventeli) nousee runsaana esiin.

Jälkimaku on viinimäisen hapan ja kypsän hedelmäisyyden hallitsema. Tervaa, turvesavua, tyylikästä tammea. Öljyinen suutuntuma. Portviinin vaikutus säilyy vahvana loppuun saakka.

Hyvä ja tyylikäs Portkypsytetty Bowmore, mutta pullo on valitettavan (lue: liian) kallis. Tislaamon Portkypsytetyistä viskeistä Voyage säilyy edelleen suosikkinani.


maanantai 25. marraskuuta 2013

Stratovarius - Sirkus, Hämeenlinna 23.11.2013


Omalla kohdallani ensikosketus Stratovariukseen oli jo vuonna 1989, kun tämä juuri ensilevynsä Fright Night julkaissut powermetal-yhtye esiintyi Hämeenlinnan Giants of Rock festivaalilla.

Nyt kuluvaan vuoteen 2013 mennessä on ehtinyt tapahtua paljon, eikä vielä tuolloin voinut kuvitellakaan, että yhtye tulisi nousemaan yhdeksi genrensä suosituimmista maassamme. Kotimaan lisäksi menestystä on tullut runsaasti ulkomaillakin. Bändi on matkan varrella kokenut lukuisia miehistönvaihdoksia ja olipa täydellinen hajoaminenkin 2000-luvun puolivälin jälkeen todella lähellä.

Nyt yhtye on nykykokoonpanollaan kuitenkin hyvissä voimissa ja tuoreimman Nemesis-nimeä kantavan albumin kiertue pysähtyi myös Hämeenlinnassa.


Sirkukseen oli saapunut kohtalaisesti väkeä ja pikkujoulukausi näkyi ainakin siinä, että baaritiskeillä kauppa tuntui käyvän vilkkaasti. Viikonlopun klubikeikalla bändikin aloitti vasta hieman puolenyön jälkeen, joten juhlakansalla oli aikaa hoitaa nesteytys kuntoon ennen h-hetkeä. Itse tosin kyllä aina liputan keikkojen aikaisempien aloitusaikojen puolesta, mutta tällä nyt mentiin.

00.15 bändi kipusi lavalle ja Speed of Light pärähti käyntiin. Äänenvoimakkuus oli vähintäänkin riittävä, mutta onneksi soundit olivat kirkkaat ja selkeät. Jopa kosketinsoittimet oli miksattu erittäin hyvin esiin ja kyllähän tätä ilo oli kuunnella. Bändi tuntui viihtyvän hyvin Sirkuksen isolla lavalla ja juhlatunnelmainen yleisökin oli ihan hyvin mukana.



Illan setti tarjosi hyvän läpileikkauksen Stratovariuksen urasta ja mukavasti settiin oli nostettu myös vanhempaa tuotantoa. Ilahduttavasti illan aikana kuultiin mm. kappaleet The Hands of Time (Twilight Time 1992) ja We Hold the Key (Fourth Dimension 1995). Balladiosastoa edusti Episode-albumin kaunis Forever, joka olikin yksi illan kohokohdista.
Lopun hittikimarassa saatiin taas menojalka vipattamaan, kun yhtye paiskasi ilmoille klassikoitaan, kuten Black Diamond tai setin päätteksi kuullun Hunting High And Lown.


Hyvä ja kaikin puolin onnistunut keikka, jolle lisäplussaa täytyy antaa mielenkiintoisesta ja hyvin kasatusta settilistasta.


Startovarius:
Timo Kotipelto: laulu
Jens Johansson: koskettimet
Lauri Porra: basso
Matias Kupiainen: kitara
Rolf Pilve: rummut




torstai 21. marraskuuta 2013

Black Sabbath, Uncle Acid and the Deadbeats - Hartwall Areena, Helsinki 20.11.2013



Hartwall Areenan illassa alkutahdit löi melko tuntematon Uncle Acid and the Deadbeats ja tämä synkkää doom metallia soittava yhtye sopikin lämmittelemään Black Sabbathia varsin mainiosti. Raskasta, junnaavaa riffittelyä kovalla volyymilla. Bändi tarjosi ihan kuunneltavan setin, mutta kokonaisuutena esitys jäi melko tasapaksuksi. Tämä bändi sopisi paremmin johonkin pieneen klubiin kuin valtavalle areenalle, missä valtaosa yleisöstä odottaa vain keikan loppumista ja pääesiintyjän saapumista lavalle.

Kellon lyödessä iltayhdeksän koittaa odotettu hetki. Black Sabbath. Hallissa soivan taustamusiikin päälle kuuluu iloinen huuto, kun Ozzy Osbourne tervehtii yleisöään jostain lavan takaa. Vielä hetki, kunnes hallin valot pimenevät ja areenan täyttää hälytyssireenien ujellus. Paranoid-albumin klassikko War Pigs on ilmiselvä aloitusnumero.


Alusta lähtien kaikki toimii. Soundit ovat loistavat, bändi soittaa vahvasti ja Ozzyn ääni on kunnossa. Tästä tulee hyvä ilta!

Klassikoilla jatketaan. Into the Void, Under the Sun, Snowblind. Lavan taustan kolmiosainen videoscreen on näyttävä ja tarjoilee lähikuvia bändistä, sekä videokuvitusta kappaleisiin. Ozzy hauskuuttaa yleisöä kuolemattomilla hokemillaan, ”let's go fuckin' crazy”, ” i can’t hear you”, ”louder”, yms. Kaikilla on hauskaa.
Age of Reason tuoreelta ”13”-albumilta toimii hyvin, mutta seuraavana saadaankin yksi keikan kohokohdista. Synkkätunnelmainen yhtyeen nimikkokappale Black Sabbath on täynnä vahvaa tunnetta. Upeat valot lisäävät mystisyyttä. Vähäeleinen kitaristi Tony Iommi on elementissään.


Behind the Wall of Sleep, N.I.B. ,sekä tuore End of The Beginning muodostavat hyvän kolmikon. Hieno Fairies Wear Boots saa jatkokseen instrumentaalin Rat Salad ja tarjoaa Ozzylle hengähdystauon. Pitkähkön, mutta napakan rumpusoolon jälkeen on taas klassikon aika. Iron Man on vakuuttava, mutta sitä seuraava The God Is Dead? jää hidastempoisena tässä paikassa hieman väliinputoajaksi. Joku ripeämpi veto olisi ehkä toiminut tässä paremmin. Dirty Women esittelee screenillä vähäpukeisia naisia, kuinka ollakaan. Lopputahteja aletaan niitata Chidren of the Graven tahdissa, joka intensiivisyydessään nousee illan parhaimmistoon. Tunnelma hallissa nousee kattoon.


Pienen tauon aikana Ozzy huudattaa yleisöä, ”one more song”, eikä illan viimeinen kappale tule kenellekään yllätyksenä. Kaikkien aikojen keikkatoivebiisien äiti Paranoid soi tänään paremmin kuin ehkä koskaan ennen ja liki parituntinen keikka saa arvoisensa päätöksen.

Black Sabbath (Ozzy Osbourne, Tony Iommi, Geezer Butler, sekä Bill Wardin rumpujakkaralla korvannut Tommy Clufetos) oli tällä Euroopan kiertueen avauskeikalla todella kovassa vireessä. Kokonaisuutena huikea keikkaelämys!

War Pigs 
Into the Void 
Under the Sun/Every Day Comes and Goes 
Snowblind 
Age of Reason 
Black Sabbath 
Behind the Wall of Sleep 
N.I.B. 
End of the Beginning 
Fairies Wear Boots 
Rat Salad 
Iron Man 
God Is Dead? 
Dirty Women 
Children of the Grave 
Encore:
Paranoid 



maanantai 18. marraskuuta 2013

Black Star Riders - Virgin Oil, Helsinki 16.11.2013


Thin Lizzyn pohjalle rakentunut Black Star Riders julkaisi tänä vuonna hienon, edeltäjänsä musiikillisia perinteitä kunnioittavan All Hell Breaks Loose-albumin ja sitä seurannut mittava Euroopan kiertue ulottui ilahduttavasti myös Suomeen.

Helsingin Virgin Oilissa järjestetylle keikalle oli yhtyeen nettisivujen kautta myynnissä VIP-paketteja, johon pitikin tarttua. Keikkalipun ohella pakettiin sisältyi meet & greet-tilaisuus, jossa bändin jäsenten tapaamisen lisäksi oli luvassa neljän kappaleen akustinen minikeikka. Lisäksi kotiin viemiseksi tuli t-paita, sekä muita oheistuotteita sisältänyt ”yllätyspussi”.

Akustisen minikeikan annista vastasivat Damon Johnson (kitara), Ricky Warwick (laulu, kitara), sekä Marco Mendoza (basso).


Reilun kymmenen hengen yleisöllemme vedetty setti olikin aivan huikea. Biisitoiveiden kautta aloitukseksi valikoitui uuden albumin yksi hienoimmista raidoista, vahvan kelttihenkinen Kingdom of the Lost , mikä toimikin akustisena upeasti. Perään Thin Lizzy-klassikko Jailbreak, sekä pari uutta numeroa, Bound for Glory ja All Hell Breaks Loose. Tämä intiimi minikeikka oli ehdottomasti näkemisen arvoinen ja tunnelmaltaan jotain ainutlaatuista.


Illan ”pääkeikkaa” seuraamaan oli saapunut vajaa sali yleisöä, eli tässä kohtaa marraskuun huima keikkasuma oli vaatinut veronsa.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi yhtyeessä soittavat Jimmy DeGrasso (rummut), sekä elävä Thin Lizzy-legenda Scott Gorham (kitara).


Illan setti oli rakennettu pohjanaan tuore All Hell Breaks Loose-albumi (9 kappaletta), jota sitten täydenettiin Lizzy-klassikoilla (10). Yhtye on siis rohkeasti nostanut omat uudet kappaleet näkyvästi esiin keikkasetissä, eikä yritä pelkästään ratsastaa Thin Lizzy-menneisyyden varassa. Homma toimi hienosti ja yleisö sai varmasti rahalle vastinetta.  Kingdom of the Lost soi upeasti jo toistamiseen, nyt sähköisenä.  Thin Lizzy-osastolla tunnelmat vaihtelivat kevyemmän melodisesta Southboundista jyräävän raskaaseen Emeraldiin. Keikan loppupuolen hittiputki oli yli yhtä juhlaa, päättyen hienosti rokkaavaan Rosalie-klassikkoon.


Black Star Riders kunnioittaa hienolla tavalla Thin Lizzyn perinteitä ja keikasta jäi kokonaisuutena erittäin hyvä maku. Jos jotain miinusta haluaa hakea, niin se oli lavan valaistus. Kuvaaminen oli äärettömän vaikeaa kirkkaiden vastavalojen vuoksi ja omalla kohdalla epäonnistuneiden otosten ennätys kirjattiin täällä helposti.



perjantai 15. marraskuuta 2013

Scorpions, Accept - Hartwall Areena, Helsinki 13.11.2013



Eletään 1980-luvun puoliväliä. Nuoren heavyintoilijan levylautasella pyörii toistuvasti Acceptin Metal Heart ja Scorpionsin Love at First Sting lp:t. Olin myyty.  Jokseenkin selvää oli jo tuolloin se, että nämä albumit tulisivat vuosien saatossa muodostumaan alansa klassikoiksi. Mutta sitä, että nämä kaksi yhtyettä tulisivat esiintymään liki kolmenkymmenen vuoden kuluttua samassa konsertissa, ei olisi voinut aavistaa. Historian siipien havinaa oli siis aistittavissa Helsingin Hartwall Areenalla, kun hallin valtasivat nämä kaksi legendaarista saksalaisyhtyettä. Ja mikä ihmeellisintä, kaikkien näiden vuosien jälkeen nämä kaksi bändiä jakoivat saman konserttilavan nyt historiansa aikana ensimmäisen kerran.

Accept toimi illan avaajana. ”Uudessa” Acceptissa laulajan paikan vakiinnuttaneen Mark Tornillon aikakaudella bändistä on ollut vain hyvää sanottavaa, niin kahdella julkaistulla albumilla kuin keikoillakin.



Areenan keikka ei tuonut poikkeusta tähän. Accept hoiti hommansa tyylipuhtaasti. Tunnin setti ei yllätyksiä tarjonnut, mutta yhtye teki vakuuttavasti sen, mikä lyhyessä setissä oli mahdollista. Urakkaa ei helpottanut se, että osa yleisöstä oli tullut paikalle selvästi vain pääesiintyjän takia, eikä lämppäribändi tuntunut kaikkia kiinnostavan.
Setti oli takuuvarmaan heavyn juhlaa. ”Pakolliset” klassikot Metal Heart, Balls to the Wall, Breaker, yms. kuultiin , mutta myös ilahduttavan monta vetoa yhtyeen ”uudelta aikakaudelta”. Uusimman albumin nimikappale Stalingrad oli järisyttävän vahva esitys ja bändi soitti koko tunnin tiukasti ja varmaotteisesti. Kitaristi Wolf Hoffmanin kitarasoundi on aina vaan jotain todella hienoa. Vaikeassa paikassa hieno veto – jälleen kerran.





Hung, Drawn and Quartered
Stalingrad
Restless and Wild
Breaker
Princess of the Dawn
Bulletproof
Pandemic
Metal Heart
Teutonic Terror
Balls to the Wall



Scorpions avasi pelin vuoden 2010 Sting In The Tail albuminsa nimikappaleella ja illan hittikimara oli valmis käynnistymään. Konsertin alkupuolisko oli takuuvarmaa viihdettä, mutta ehkä joku setin lopulle säästetyistä rockhiteistä olisi tässä alussa nostanut keikan heti ”lentoon”. Nyt alku mentiin hieman käsijarru päällä, eikä yleisössäkään suurta hurmosta syntynyt.  Tasaisen alun jälkeen oli illan ensimmäisen balladikimaran vuoro. The Best Is Yet To Come ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihin ja olisi saanut jäädä soittamatta, mutta vastaavasti vanhat Send Me An Angel ja Holiday toimivat akustisena tunnelmointina enemmän kuin hyvin.


Hauska, videoin kuvitettu rumpusoolo esitteli yhtyeen levytyshistoriaa ja oli mukavaa seurattavaa. Rockhitit Blackout ja Big City Nights nostivat tunnelmaa. Yhtye kuulosti todella hyvälle ja kun encoret aloitettiin kaikkien aikojen heavyballadien äidillä Still Loving You, lunasti ilta hieman tahmeasta alusta huolimatta myös Scorppareille asetetut odotukset. Klassikko Wind of Change ei jaksa innostaa, mutta valtaosa yleisöstä näytti nauttivan. Loppuun iskettiin vielä onneksi rockvaihde päälle ja mikäpä muu kuin Rock You Like a Hurricane sai kunnian päättää tämän vahvan saksalaisillan.

Scorppareilta kokonaisuutena ihan ok, mutta rutiinisuoritus.

 Sting in the Tail
Make It Real
Is There Anybody There?
The Zoo
Coast to Coast
Loving You Sunday Morning
The Best Is Yet to Come
Send Me an Angel
Holiday
Raised on Rock
Tease Me Please Me
Hit Between the Eyes
Kottak Attack
Blackout
Six String Sting
Big City Nights
Encore:
Still Loving You
Wind of Change
Rock You Like a Hurricane





Areenalla nähtiin ihan kiva ja historiallinen saksalaisbändien ilta, mutta vajaan viikon takaiseen Kamelot-keikan hurmokseen ei nyt aivan ylletty.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kamelot, ReVamp - Nosturi, Helsinki 7.11.2013



Nosturin torstai-illan kattauksessa oli tarjolla kaksi varsin mielenkiintoista metalliyhtyettä. Kamelot on kiertueella erittäin hyvän Silverthorn-levynsä merkeissä ja illan lämppäri ReVamp on ollut viimeaikoina otsikoissa etenkin laulajansa Floor Jansenin Nightwish-jäsenyyden myötä.


Ensin siis lauteille ReVamp.  Yleisö otti bändin hyvin vastaan ja Floor heitti välispiikeissään muutaman sanan jopa suomenkielellä. Yhtyeellä oli lämppäribändiksi erinomaiset soundit ja esitystä oli ilo seurata. Bändi soitti hyvin ja keskellä tähtenä loisti uhkea laulajatar Floor. ReVampin kappalemateriaali ei ole kuitenkaan niitä mielikuvituksellisempia ja osa kappaleista on suoraan sanottuna jopa melko tylsää puurtamista. Kuitenkin koko yhtye ja varsinkin Floor saivat suorituksellaan kappaleet heräämään levyversioita paremmin eloon. Tunnin setissä kuultiin kappaleita niin bändin nimeä kantavalta ensilevyltä kuin tuoreelta Wild Card-albumiltakin. Floor oli laulussa aivan upea ja yhtään huono asia ei ole se, että Nightwishin riveissä kappalemateriaali tulee olemaan huomattavasti monipuolisempaa. Jansenin mukaan ReVamp tulee toimimaan ja keikkailemaan jatkossakin, aina kun Nightwish-töiltä vaan aikaa liikenee.




Kamelotin kappalelistaa ei voinut tylsyydestä moittia ja bändi tarjosikin Nosturin yleisölle lähes hengästyttävän hienon shown. 


Illan settilista oli rakennettu mainiosti, sisältäen runsaasti materiaalia tuoreimmalta Silverthorn-levyltä, nipun vanhoja hienosti rullaavia klassikoita, sekä pari rauhallisempaa balladia. Bändi oli loistovireessä ja keikka oli näyttävä myös visuaalisesti. Upeat valot täydensivät esitystä lähemmäs parituntisen konsertin ajan hienosti. Lauluvastuun kantanut Tommy Karevik oli mies paikallaan ottaen yleisönsä haltuun vakuuttavasti. Upeaa taustatukea hänelle antoi illan toinen naistähti Alissa White-Gluz, jonka taustalaulu tuki esitystä upealla tavalla. Alissa on näyttävä esiintyjä ja pidemmät lauluosuudet kappaleissa Veritas ja Sacrimony (Angel of Afterlife) olivat hienoa kuultavaa. Sacrimonyn ”örinä-osuus” oli livenä varsin vaikuttava ja tyylikäs Veritas nousi yhdeksi illan huippuhetkistä.



Setti oli kasattu tiiviiksi ja viihdyttäväksi, eikä suvantovaiheita ollut. Encoreissa lavalle saatiin lisää sähköisyyttä, kun Tommy Karevikin rinnalle The Haunting-kappaleen tuli duetoimaan Floor Jansen. Hieno veto!


Kamelotin keikka ansaitsee kyllä korkeat pisteet, sillä niin tasapainoinen ja laadukas bändin esitys oli. Hienoa työtä. Nyt nähty setti oli huomattavan paljon parempi kuin muutama vuosi sitten Tampereella kokemani esitys.

Kuluva marraskuu tulee olemaan keikkatarjonnaltaan runsas ja mielenkiintoinen, mutta ReVamp ja Kamelot nostivat Nosturin illassa riman heti varsin korkealle.








keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Teerenpeli Äes

Teerenpelin juuri julkaistu viskiuutuus "Äes" on jatkoa tislaamon "Distiller's Choice"-sarjaan, jossa taannoin ensimmäisenä julkaistiin varsin hyvän vastaanoton saanut "Kaski".

Äes poikkeaa 100% Sherrykypsytetystä Kaskesta jo heti kypsytystynnyreiltään täysin. Äes on kypsynyt noin 7 vuotta ex-Bourbontynnyreissä, minkä jälkeen se on viimeistelty noin 1,5 vuotta ex-rommitynnyreissä.

Teerenpeli Distiller's Choice ÄES, 43%, "Double Wood", 693 bottles.


Tuoksu on makea ja eksoottisen hedelmäinen. Puhdas maltaisuus ja vanilja tuntuvat selkeinä. Toffeeta, hedelmäpurkkaa.

Maku on huomattavan makea ja trooppisen hedelmäinen, jopa sokerisia piirteitä sisältävä (sokeriliemi). Maltaisuus on taustalla kuivahkoa ja tuo mieleen tislaamon 8yo:n. Kukkaisuutta, kypsää mangoa ja runsaasti ananasta.

Jälkimaussa maltaisuus nousee enemmän esiin ja taittaa rommimaista makeutta. Pehmeä ja kauniisti hiipuva maku.

Teerenpelin Äes on näin ensimaiston perusteella ihan nätti ja kivan makea "karkkiviski". Keveä, makea ja maukas kokonaisuus, jota leikillisesti sanottuna voisi kuvailla vaikkapa termillä "tyttöviski", sillä niin paljon kevyempi ja feminiinisempi on sen makuprofiili verrattuna Kaskeen. Tislaamon 8-vuotiaaseen verrattuna yhtäläisyyksiä on enemmän, mutta rommi tuo Äes-viskiin oman pikantin lisänsä.
Kokonaisuutena Äes ei ole tajunnanräjäyttävä "suuri" viski, mutta taas hyvä ja erilainen lisä tislaamon valikoimaan. Tykkäsin.

Tämä viski on juuri julkaistu Teerenpelin ravintoloissa ja Alkoon pulloja on odotettavissa alkuvuodesta 2014.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Bowmore 1989 21 yo, Murray McDavid

Maistelussa viinitynnyreissä kypsytelty Bowmore.

Bowmore 1989 21 yo, bottled 2010. 55,2%. Bourbon / Paulliac / Chateau Latour. Murray McDavid Mission Gold. 614 bottles.


Tuoksu on makea, kukkainen ja hedelmäisen viinimäinen. Laventelia, toffeeta, kevyesti turvesavua, vaniljaa. Aromikas ja kiva. ”Karkkia”.

Maku on todella makea ja runsaan laventelinen. Viini tuntuu selkeänä. Mehukas ja maukas runko. Runsaasti kypsää hedelmää (banaani, mango, luumu). Taustalla kevyesti tammea.

Jälkimaku säilyy kohtalaisen makeana. Turvesavu voimistuu hieman. Taustalla sitruksista raikkautta. Makea kukkaisuus, kuiva tammi. Vivahteikas. Makujen tasapaino säilyy hyvin.

Huomattavan makea ja ihan herkullinen Bowmore. ”Jälkiruokaviski”. Tätä voisi kokeilla vaniljajäätelön kanssa. Maun runsas laventelisuus varmasti jakaa mielipiteitä, mutta tähän kokonaisuuteen se sopi mielestäni vallan mainiosti. Positiivinen ylläri.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Cragganmore-Glenlivet 24 yo 1989, Cadenhead Small Batch

Cragganmore-Glenlivet 24 yo 1989, 57,5%, Cadenhead Small Batch 2013. Butt, 510 bottles.


Tuoksu on vahva. Lakritsitoffeeta, salmiakkia. Raikkaita yrttejä, raakaa persikkaa. Kuiva sherryisyys, tuoreen tammen vivahde. Liimaa.

Maku on täyteläinen ja runsas. Maukas makea hedelmäisyys, kuivahko viinimäisyys (Fino Sherry?) Tyylikäs tammi, raikas sitrus.

Jälkimaussa tammi nousee hallitsevammaksi, mutta kauniisti ja hyvällä tavalla korkeasta iästä kertovana. Hapahko hedelmäisyys, raikas yrttisyys. Makeaa persikkaa.

Pieni laimennus vedellä avaa viskin kivan hedelmäiseksi ja tuo tasapainoa kokonaisuuteen. Ei hullumpaa, mutta jotenkin odotin tältä enemmän.