Scorpions, Accept - Hartwall Areena, Helsinki 13.11.2013

 

Eletään 1980-luvun puoliväliä. Nuoren heavyintoilijan levylautasella pyörii toistuvasti Acceptin Metal Heart ja Scorpionsin Love at First Sting lp:t. Olin myyty.  Jokseenkin selvää oli jo tuolloin se, että nämä albumit tulisivat vuosien saatossa muodostumaan alansa klassikoiksi. Mutta sitä, että nämä kaksi yhtyettä tulisivat esiintymään liki kolmenkymmenen vuoden kuluttua samassa konsertissa, ei olisi voinut aavistaa. Historian siipien havinaa oli siis aistittavissa Helsingin Hartwall Areenalla, kun hallin valtasivat nämä kaksi legendaarista saksalaisyhtyettä. Ja mikä ihmeellisintä, kaikkien näiden vuosien jälkeen nämä kaksi bändiä jakoivat saman konserttilavan nyt historiansa aikana ensimmäisen kerran.

Accept toimi illan avaajana. ”Uudessa” Acceptissa laulajan paikan vakiinnuttaneen Mark Tornillon aikakaudella bändistä on ollut vain hyvää sanottavaa, niin kahdella julkaistulla albumilla kuin keikoillakin.

Areenan keikka ei tuonut poikkeusta tähän. Accept hoiti hommansa tyylipuhtaasti. Tunnin setti ei yllätyksiä tarjonnut, mutta yhtye teki vakuuttavasti sen, mikä lyhyessä setissä oli mahdollista. Urakkaa ei helpottanut se, että osa yleisöstä oli tullut paikalle selvästi vain pääesiintyjän takia, eikä lämppäribändi tuntunut kaikkia kiinnostavan.
Setti oli takuuvarmaan heavyn juhlaa. ”Pakolliset” klassikot Metal Heart, Balls to the Wall, Breaker, yms. kuultiin , mutta myös ilahduttavan monta vetoa yhtyeen ”uudelta aikakaudelta”. Uusimman albumin nimikappale Stalingrad oli järisyttävän vahva esitys ja bändi soitti koko tunnin tiukasti ja varmaotteisesti. Kitaristi Wolf Hoffmanin kitarasoundi on aina vaan jotain todella hienoa. Vaikeassa paikassa hieno veto – jälleen kerran.

Hung, Drawn and Quartered
Stalingrad
Restless and Wild
Breaker
Princess of the Dawn
Bulletproof
Pandemic
Metal Heart
Teutonic Terror
Balls to the Wall

Scorpions avasi pelin vuoden 2010 Sting In The Tail albuminsa nimikappaleella ja illan hittikimara oli valmis käynnistymään. Konsertin alkupuolisko oli takuuvarmaa viihdettä, mutta ehkä joku setin lopulle säästetyistä rockhiteistä olisi tässä alussa nostanut keikan heti ”lentoon”. Nyt alku mentiin hieman käsijarru päällä, eikä yleisössäkään suurta hurmosta syntynyt.  Tasaisen alun jälkeen oli illan ensimmäisen balladikimaran vuoro. The Best Is Yet To Come ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihin ja olisi saanut jäädä soittamatta, mutta vastaavasti vanhat Send Me An Angel ja Holiday toimivat akustisena tunnelmointina enemmän kuin hyvin.

Hauska, videoin kuvitettu rumpusoolo esitteli yhtyeen levytyshistoriaa ja oli mukavaa seurattavaa. Rockhitit Blackout ja Big City Nights nostivat tunnelmaa. Yhtye kuulosti todella hyvälle ja kun encoret aloitettiin kaikkien aikojen heavyballadien äidillä Still Loving You, lunasti ilta hieman tahmeasta alusta huolimatta myös Scorppareille asetetut odotukset. Klassikko Wind of Change ei jaksa innostaa, mutta valtaosa yleisöstä näytti nauttivan. Loppuun iskettiin vielä onneksi rockvaihde päälle ja mikäpä muu kuin Rock You Like a Hurricane sai kunnian päättää tämän vahvan saksalaisillan.

Scorppareilta kokonaisuutena ihan ok, mutta rutiinisuoritus.

 Sting in the Tail
Make It Real
Is There Anybody There?
The Zoo
Coast to Coast
Loving You Sunday Morning
The Best Is Yet to Come
Send Me an Angel
Holiday
Raised on Rock
Tease Me Please Me
Hit Between the Eyes
Kottak Attack
Blackout
Six String Sting
Big City Nights
Encore:
Still Loving You
Wind of Change
Rock You Like a Hurricane

Areenalla nähtiin ihan kiva ja historiallinen saksalaisbändien ilta, mutta vajaan viikon takaiseen Kamelot-keikan hurmokseen ei nyt aivan ylletty.