lauantai 28. helmikuuta 2009

Viskiostoksilla Lontoossa 5.


Seuraava kohteemme oli Royal Mile Whiskies, (3 Bloomsbury Street). Pienehkössä myymälässä on ihan hyvä perus setti viskejä, mutta verrattuna vaikkapa RMW:n Edinburghin myymälään valikoima on suppea.
Viskien lisäksi myymälästä löytää mukavaa pientä "oheis-sälää", kuten vaikkapa kirjoja, pieniä muistoesineitä, viskillä maustettua toffeeta, marmeladia tai hunajaa, yms. Myös muutamia varsin mielenkiintoisen tuntuisia oluita on valikoimassa. Palvelu oli reipasta ja iloista. Yleisimpiä viskejä hakevalle ihan hyvä vaihtoehto.

Löytö: Purkillinen 12-vuotiaalla Bowmorella maustettua hunajaa:)

perjantai 27. helmikuuta 2009

Viskiostoksilla Lontoossa 4.


Toinen päivä ja heti liikkeen avautumisaikaan ensimmäisinä sisään, paikkana The Whisky Exchange, (Vinopolis, 1 Bank End). Tässä toinen hurjan suuren valikoiman omaava myymälä. Kauppa on siisti, pullot hyvin järjestyksessä ja helposti nähtävillä. (tosin koko nettisivuilta löytyvä valikoima ei ole myymälässä esillä, joten jos jotain harvinaisempaa pulloa kaipailee, kannattaa se varmistaa sähköpostilla ennen matkaa). Harvinaisten ja mielenkiintoisten pullotteiden lisäksi tarjolla on laadukasta The Single Malts Of Scotland sarjaa, sekä muutama "straight from the cask" viski. Palvelu & asiantuntemus oli erinomaista ja taas kului aikaa... Hieno paikka ja kiitettävä arvosana.

Löytö: Bowmore 1972 27yo OB ja Rosebank 1991 TWE "Straight From The Cask".

torstai 26. helmikuuta 2009

Viskiostoksilla Lontoossa 3.


The Vintage House, (42 Old Compton Street) lupailee nettisivuillaan 1300 viskin valikoimaa. (uudessa painetussa luettelossa 1500). Myymälä loksauttaakin suun auki, käsittämätön määrä pulloja! Pullot ovat valtavasta määrästä huolimatta suhteellisen selkeästi esillä lattiasta kattoon ulottuvissa lasivitriineissä. Hinnat ovat myös hyvin merkittyinä ja valikoimassa on harvinaisuuksia ällistyttävän paljon. Valikoima sokaisee ja valintojen teko onkin vaikeaa. Jos intoa ja viitseliäisyyttä riittää, niin täällä saa kulumaan aikaa pullohyllyjen ääressä. Palvelun tasoa ei sen kummemmin testattu, mutta jo pullovalikoimassa riittää ihmeteltävää kerrakseen. Henkeäsalpaava paikka.

Löytö: Ardbeg 1975 / 2004, 29 yo, 47,3%, DL Platinum Selection.






keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Viskiostoksilla Lontoossa 2.


Ensimmäiseksi käyntikohteeksi osui The Whisky Shop, (Unit 7 Queens Head Passage, Paternoster). Myymälä on erittäin tyylikäs ja selkeä. Valikoima ei ole kaupungin laajimpia, mutta se on todella hyvin kasattu ja kautta linjan erittäin mielenkiintoinen. Whisky Shopin omaa Glenkeir Treasures sarjaa oli kattavasti esillä ja niistä huippuina olivat juuri kauppaan tulleet muutamat iäkkäät single cask pullotteet. Palvelu oli kiireetöntä, loistavan ammattitaitoista ja miellyttävää. Kaupassa vierähtikin aikaa reilut pari tuntia... Hauskana sattumana myymälässä pyörähti "vakoilumielessä" myös eräs viskipiireistä tuttu erikoista päähinettä käyttävä herra. Myymälälle antaisin kaikin puolin kiitettävän arvosanan.

Löytö: Mortlach 1992 / 2009 16 yo, 58,5%, Single Cask, The Whisky Shop Glenkeir Treasures, one of 180 bottles.

Myymälässä meitä palvellut Matt Chambers pitää myös omaa "There Is Whisky For Everyone" blogia, kannattaa katsoa.

tiistai 24. helmikuuta 2009

Viskiostoksilla Lontoossa 1.


Helmikuinen ja mukavan lämmin, sekä hieman jo keväisenkin tuntuinen Lontoo tarjosi mukavat puitteet pienelle viskimatkalle. Tarkoituksena oli parin päivän aikana kiertää kaupungin tunnetuimmat viskiliikkeet läpi ja tässä tavoitteessa lähes onnistuttiinkin. Listallamme olleista kaupoista ainoastaan Cadenhead's jouduttiin jättämään ajan loppuessa pois.

Tässä suurkaupungissa välimatkat ovat pitkiä ja siirtyminen paikasta toiseen hyvin toimivasta metrosta huolimatta vie aikaa. Samoin kauppakäynnit venyivät välillä huomattavan pitkiksi, parissakin kaupassa taisi vierähtää reilut pari tuntia mukavasta palvelusta ja hienoista valikoimista nauttien. Shoppaillessa iskee myös nälkä ja jano, joten kauppamatkojen väleillä on luonnollisesti varattava aikaa parille oluelle ja fish & chipsille tai muille terveellisin keveille pubiruoille. Tällä konseptilla päivä kuluu nopeasti ja kovin montaa kauppaa ei kannata samalle päivälle ahnehtia. Ainakin meillä matkan viimeisten liikkeiden kohdalla alkoi tuntua jo pientä kisaväsymystä.


Kaupunki on niin valtava, että vahingossa kaikkiin sen loistaviin viskikauppoihin ei löydä, joten hyvä etukäteissuunnittelu ja kunnollinen kartta ovat ehdottomat apuvälineet.

Kannattaako sitten viskiostokset mielessä Lontooseen lähteä? Aivan ehdottomasti kannattaa. Valikoimat ovat käsittämättömän suuret niin peruspullotteissa kuin harvinaisuuksissakin ja nähtävää ja koettavaa varmasti riittää.

Päivittelen lähipäivinä lisää tunnelmia ja kuvia kohdalle osuneista kaupoista...

maanantai 23. helmikuuta 2009

Lisäys "Viskiharrastajan tietolähteet" tekstiin

Lisäys:

Pari päivää edellisen jutun kirjoittamisen jälkeen tietooni tuli, että suomeksi käännetyn viskikirjallisuuden määrä kasvaa yhdellä uudella nimikkeellä – eli peräti neljään(!). Marc Hoffmannin kirjoittaman ja Saara Toivosen suomentaman teoksen ”Viski – Matka maailman kuuluisimpiin tislaamoihin” (Parragon 2009) pitäisi olla saatavilla viimeistään helmikuun lopussa, ja painosta se lieneekin jo tullut. Oma kappaleeni on vasta tilauksessa, joten sisältöä en voi vielä kommentoida mitenkään. Myös alkuteos ”Whisky – A Fascinating Journey Through the Most Famous Whiskies and Distilleries Worldwide” (Parragon 2008) ja sen ruotsinnos ovat menneet minulta aiemmin “ohi”. 19.2.2009 Ilkka Ruponen

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Viskiharrastajan tietolähteet – hittejä ja huteja, osa 1

SOTW jää pienelle lomalle, mutta sitä ennen tuhti asiapaketti viskikirjallisuuden maailmasta. Kiitokset Ilkalle kattavasta tekstistä, SOTW palailee asiaan ja asian viereen jälleen ensi viikolla. Mutta nyt siis Ilkan tarinaa kirjoista:


Viskiharrastajan tietolähteet – hittejä ja huteja, osa 1

Antoisinta viskien harrastamisessa on tietenkin itse maistelu: sekä uutuuksien korkkaaminen että jo tuttujen suosikkien (kehittymisen) seuraaminen. Moni tulee silti ainakin joskus miettineeksi, missä ja miten omaan lasiin päätynyt nektari on syntynyt, mistä sen aromit ovat peräisin, miten muut ja ehkä kokeneemmat maistelijat ovat sitä arvioineet jne. Vastauksia ja muuta apua löytyy paitsi Internetistä myös painetusta viskiaiheisesta kirjallisuudesta, jonka määrä on 2000-luvulla lisääntynyt melkoisesti. Itse asiassa nimikkeitä näyttää ilmestyvän niin ripeää tahtia, ettei innokkainkaan naukkaileva bibliofiili ehdi seurata saati hankkia kaikkea.

Vaikka painettu sana noin lähtökohtaisesti on luotettavampaa kuin Internetin kontrolloimaton tieto(?)tulva, erottuu kirjojenkin joukosta niitä, joissa on enemmän faktaa kuin myyttejä. Viskin valmistukseen ja historiaan liittyy yhä monia arvoituksia, minkä vuoksi aiheesta on mahdollista kirjoittaa järkevältä vaikuttavaa tekstiä, joka kuitenkin tosiasiassa perustuu vain subjektiivisiin mieltymyksiin ja mielikuviin. Pahimmassa tapauksessa myytit on varta vasten kehitelty edistämään yhden tai useamman viskimerkin menekkiä, ja ”arvovaltaisten” kirjoittajien avustuksella alunperin mainostoimistossa syntynyt hölynpöly välittyy eteenpäin huomattavasti uskottavampana.

Alla esitellään sekä sellaisia faktapohjaisia kirjoja, jotka olen itse havainnut hyviksi hankinnoiksi ja joita suosittelen muillekin harrastajille, että muutama mielestäni heikompi opus, jotka näin jälkikäteen arvioiden olisin voinut jättää ostamatta. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään viskiä yleensä, sen historiaa ja valmistusta sekä alueellisia variaatioita käsittelevään kirjallisuuteen. Viskiä tuottavista maista painopiste on Skotlannissa ja Irlannissa, joihin oma kiinnostukseni enimmäkseen kohdistuu. Keväällä on tarkoitus jatkaa esittelemällä spesifisempiä, yksittäisistä tislaamoista ja tuotantoalueista laadittuja sekä muita sellaisia julkaisuja, joista löytyy nimenomaan tislaamokohtaista ”nippelitietoa”. Näiden joukossa laatu- ja luotettavuushajontakin on suurempi. Myöhemmin esiteltäviksi jäävät myös kattavuudeltaan vaihtelevat tasting notes -kokoelmat (ehkä tunnetuimpana Jim Murrayn vuosittain julkaisema ”Whisky Bible”), joiden tietopuolinen anti rajoittuu lähinnä siihen, mitä eri pullotteita on kulloinkin (ainakin ollut) saatavilla. Tällaisissa teoksissa usein käytetystä viskien pisteyttämisestä tai muusta keskinäisestä ”rankkaamisesta” ei liene harrastajalle juuri mitään hyötyä.

Vaikka joidenkin mainitsemieni nimikkeiden tuoreimmat painokset on julkaistu jo viime vuosituhannella, niiden saatavuus käytettyinä niteinä on yhä varsin hyvä. Monet ulkomaiset antikvariaatit toimittavat tilauksia Suomeen, ja eBay:kin on usein kokeilemisen arvoinen.

Heti aluksi on tuotettava pettymys niille, jotka hakevat nimenomaan suomenkielistä aineistoa: Yhtä, lähinnä matkakertomukseksi luokiteltavaa ja kauan sitten loppunutta omakustannetta lukuun ottamatta meillä ei toistaiseksi ole kirjoitettu ainoatakaan juomakirjaa, jossa viski olisi ollut edes merkittävässä sivuosassa, pääroolista puhumattakaan. Käännöksinäkin on ilmestynyt vain kolme teosta: Dave Broomin ”Viskiä, viskiä” (WSOY 2001, alkukielellä ”Handbook of Whisky”, Hamlyn 2000), Daniel Lernerin ”Mallasviski ja Skottiviski” (Könemann 1999, uudemmat painokset muuttamattomia, alk. ”Single Malt & Scotch Whisky”, Leventhal 1997) sekä David Wishartin ”Viskit” (Readme.fi 2006, alk. ”Whisky Classified”, Pavilion 2006 [uusin p.]).

Broom käy läpi Skotlannin, Irlannin, USA:n ja Kanadan tärkeimmät tislaamot ja blenditalot lyhyin, tyypillisimmin kahden sivun pituisin artikkelein, joissa äänensä saavat kuuluviin niin tislaamopäälliköt, master blenderit kuin rivityöntekijät. Teoksessa ei siis tarjota yhtenäistä tietopakettia viskistä, ellei sellaisena pidetä muutaman sivun hyvin yleispiirteistä johdantojaksoa. Jonkinlaisen kokonaiskuvan saa vasta luettuaan kaikki artikkelit. Broomin tyyli on ”Whisky Magazinesta” tuttua, ja ainakin minua viehättää siihen kuuluva spontaanisuus ja toisaalta se, että Broom kohtelee kaikkia läpikäymiään tislaamoita tasapuolisesti ja tuntuu löytävän jokaisesta jotakin erityistä ja positiivista sanottavaa.

Viineihin ja gourmet-ruokaan spesialisoituneen toimittaja Lernerin olisi sitä vastoin ollut viisaampaa jättää oma ”viskikirjansa” kokonaan kirjoittamatta. Alun oudosti mystifioidun, mallasviskin valmistusprosessia selostavan jakson jälkeen teoksessa ryhdytään esittelemään eräitä mallasviskitislaamoita siten, että kullekin varataan yksi aukeama. Tästä tilasta noin puolet vie suuri kuva ao. tislaamon jostakin pullotteesta. Ja tekstiosiossakin päärooliin on päässeet kookkaalla fontilla painetut kommentit, jotka ilmeisesti ovat peräisin Lernerin New Yorkissa järjestämien tastingien osanottajilta. Näistä verbaalisista kukkasista huvittavimpia lienee ”kuin isku leukaan”, jonka oli kirvoittanut Gordon & MacPhailin pullottama parikymppinen Ardbeg. Sopiva määrä huumoria on toki aina paikallaan, mutta kun sen lisäksi ei tarjota juuri mitään muuta, on pakko kysyä, keille kirja on suunnattu ja mitä aloittelevakaan harrastaja siitä oikeastaan hyötyy. Ensimmäiseen suomenkieliseen painokseen (1999) liitettiin lista Alkosta tuolloin saatavilla olleista single malteista. Kymmenen vuotta vanhaa listaa on kyllä edelleen mukava lukea historiallisena kuriositeettina. Sen päivittäminen ajan tasalle vuoden 2006 painosta varten olisi tuskin kuitenkaan ollut suuri vaiva.

Wishartin teoksen alkuosa on omistettu kirjoittajan (koulutukseltaan tilastotieteilijä) kehittämälle luokitusjärjestelmälle, jossa skotlantilaiset mallasviskitislaamot (lähinnä tislaamoiden peruspullotteet) jaetaan eri ”klustereihin” niiden hallitsevien maku- ja tuoksuaromien perusteella. Perinteisestihän skottimaltaiden jaottelukriteerinä on käytetty tuotantoaluetta ja sen ns. tyypillisiä piirteitä. Tämä taas johtaa helposti siihen, että kaikki Islayn viskit oletetaan raskaiksi, kaikki lowlanderit puolestaan hennoiksi jne. Wishartin malli auttaa näkemään tuotantoaluerajojen läpi ja lähestymään kutakin viskiä ikään kuin yksilönä, eri aromien uniikkina yhdistelmänä, jonka kokoonpanoa ei suoraan sanele se, missä Skotlannin kolkassa tislaamo sattuu sijaitsemaan. Kuten kaikessa aistinvaraisessa kuvailemisessa, pienenä ongelmana on kuitenkin subjektiivisuus, ja itse olen monessakin tapauksessa huomannut, etten saa viskistä irti samoja perusaromeita kuin Wishart apujoukkoineen.

Teoksessa käydään läpi lähes kaikki toiminnassa olevat skotlantilaiset mallasviskitislaamot. Aukeamalla on ensin lyhyt artikkeli, jossa kerrotaan perusasioita ao. tislaamon historiasta, tuotantomenetelmistä ja/tai peruspullotteista. Tämän jälkeen jokin näistä pullotteista kuvaillaan aromeiltaan muutamin sanoin ja sijoitetaan sille sopivimpaan klusteriin, minkä lisäksi annetaan vielä pari esimerkkiä muista ”samankaltaisista” tislaamoista (so. niiden peruspullotteista). Viimeksi mainittuja ei tule ymmärtää suosituksiksi tyyliin: ”Jos pidät näistä yhdestä, pidät todennäköisesti myös muista.” Kysymys on vain siitä, että Wishartin käyttämät luokituskriteerit sattuvat kohtaamaan kahdessa tai useammassa eri viskissä. Teos on ehkä parhaimmillaan juuri aloittelevan harrastajan ensimmäisenä kirjahankintana. Siitä saa suomen kielellä sopivan määrän yhä varsin hyvin ajan tasalla olevaa tietoa tislaamoista ja niiden pullotteista. Luokitusjärjestelmästäkin lienee apua pullohankintojen suunnittelussa silloin, kun omaa kokemusta tai muihin lähteisiin nojaavaa tietoa eri tislaamoiden ominaispiirteistä ei vielä ole ehtinyt karttua.

Näiden kolmen julkaisun lisäksi ei viskistä tosiaan ole saatavilla suomeksi painettua tietoa. Ravintola-alan koulutuksessa käytettävät juomaopin oppimateriaalit voidaan tässä katsauksessa häveliäästi sivuuttaa: viskit jäävät niissä pahasti viinien, brandyjen ja maustettujen viinojen jalkoihin, ja suppeissakin selostuksissa on usein kiusallisen paljon virheitä ja epätarkkuuksia.

Toisen kotimaisen kielen taitajille luettavaa löytyy jo huomattavasti enemmän. Kaikki kolme edellä mainittua ja muutama jäljempänä esille tulevista englanniksi kirjoitetuista teoksista on käännetty myös ruotsiksi. Lisäksi Ruotsissa on ilmestynyt useita sikäläisten kirjoittajien tuottamia, viskejä ja viskiharrastusta käsitteleviä nimikkeitä. Niistä ajantasaisuudessaan ja kattavuudessaan ylivoimainen on Per Ellsbergerin ”Skotsk Whisky” (Prisma 2007, toinen laajennettu painos). Edes alaotsikko ”Allt om maltwhisky” ei tunnu pahasti liioitellulta, sillä 450-sivuisen tiiliskiven luettuaan ja omaksuttuaan voi huoletta väittää hallitsevansa syvällisesti skotlantilaisen viskin (myös blendien) teoreettisen puolen. Ensimmäiset noin 200 sivua muodostavat ”yleisen osan”, jossa käydään läpi kaikki valmistusprosessin vaiheet raaka-aineista pullottamiseen ja näiden vaiheiden (oletetut) vaikutukset viskin aromeihin. Lisäksi annetaan hyödyllistä tietoa mm. etikettimerkinnöistä, neuvoja tastingin järjestämiseen sekä käytännön vinkkejä Skotlantiin suuntautuvia viskimatkoja varten. Loppuosan teoksesta vie kattava tislaamo- ja pullottajamatrikkeli. Tislaamoista kerrotaan paitsi tiivis historiikki myös tuotantomenetelmien erityispiirteet ja saatavilla olevat (so. vuonna 2007 olleet) omat pullotteet. Mukaan ovat päässeet sellaisetkin tislaamot, joita single malt -markkinoilla usein pidetään pelkkinä statisteina. Hienon kokonaisuuden kruunaavat laaja viskisanasto (ruotsiksi) sekä yksityiskohtainen lähde- ja oheiskirjallisuusluettelo.

Ellsberger on koulutukseltaan juristi – eikä toimittaja, kuten useimmat muut viskiaiheista tekstiä julkaisseet. Kirjoittajan tausta näkyy, sillä kerronta on kauttaaltaan täsmällistä (moniin muihin teoksiin verrattuna ehkä kuivanakin pidettävää) asiatyyliä, josta puuttuu kaikenlainen ”fiilistely”. ”Skotsk Whisky” ei ehkä olekaan oikea valinta nojatuolimatkalle tai maistelun lomassa lueskeltavaksi. Tällaiset tarpeet täyttää paremmin esimerkiksi Michael Jacksonin laadukkaasti kuvitettu matkakirja ”Scotland and its Whiskies” (Duncan Baird 2001, tuoreemmat painokset pehmeäkantisia, käännetty myös ruots.). Siinä viskifaktat on kudottu osaksi viihdyttävää kertomusta, jossa vilahtelevat niin ihmiset, eläimet ja kasvillisuus kuin paikallishistoria.

Elokuussa 2007 kuollutta Jacksonia pidetään syystä modernin viskijournalismin isänä: juuri hän ryhtyi 1980-luvun alussa määrätietoisesti kirjoittamaan single malt -viskeistä, jotka tuolloin olivat Skotlannin kotimarkkinoiden ulkopuolella lähes tuntemattomia ja saavuttamattomia. Mittavan tutkimustyönsä ja lukuisten tislaamovierailujensa tuloksia Jackson julkaisi ensin lehtiartikkeleina, kunnes kokosi ne yhdeksi niteeksi otsikolla ”The World Guide To Whisky” (Dorling Kindersley 1987). Teos on alan ehdoton klassikko, ja jokaisen viskeille sydämensä menettäneen kannattaa se ilman muuta lukea, jos vain sattuu käsiinsä saamaan. Näinä (mallas)viskin ylikaupallistumisen ja globalisoitumisen vuosina on jo sinänsä virkistävää palata aikaan, jolloin single malt -markkinat rajoittuivat tislaamon oman kylän väen ohella vain pieniin harrastajapiireihin. Kunkin tuotantoalueen esittelyn päätteeksi kuvaillaan lyhyesti 1980-luvun puolivälissä saatavilla olleita – niin tislaamoiden omia kuin yksityisiäkin – pullotteita, joiden määrä vaikuttaa tämän päivän perspektiivistä hämmästyttävän vähäiseltä. Lähes kaikista pullotteista näytetään myös etiketti, mikä tarjoaa nykylukijalle mukavan mahdollisuuden vertailuihin. Teoksen pääpaino on luonnollisesti Skotlannissa ja Irlannissa, mutta näiden ohella sivutaan eksoottisempiakin tuotantoalueita, mm. Japania.

Tässä on muuten aiheellista huomauttaa, että tuoreempi, niin ikään Jacksonin nimissä kulkeva ”Whisky – The Definitive World Guide” (Dorling Kindersley 2005, mukana nimekäs avustajakaarti) ei ole alkuperäisen ”World Guiden” (1987) päivitetty laitos, vaan itsenäinen teos, johon ei juurikaan ole päätynyt tekstiä edeltäjästään. Kattavan yleisesityksen idea on toki säilynyt, ja alalla parissakymmenessä vuodessa tapahtunut kehitys on otettu asianmukaisesti huomioon, mutta jotakin aikaisemman ”tenhosta” jää nyt puuttumaan. Vaikka uusi teos on paksu, tekstin määrä ei väljän taiton vuoksi ole ainakaan kasvanut. Suositeltavinta on (yrittää) hankkia molemmat niteet. Yhdessä ne antavat hienon kokonaiskuvan Jacksonin elämäntyöstä ja erityisesti siitä, miten viskimaailma ehti hänen uransa aikana muuttua.

Jacksonin ohella on oikeastaan pakko esitellä kaksi muutakin klassikkoa, joista ei valitettavasti enää vuosikausiin ole otettu uusia painoksia. Ajallisesti ”World Guidenkin” edelle ennätti tiivis tietopaketti ”Guide to the Whiskies of Scotland” (Pitman 1978 ja 1981), jonka kirjoittaja Derek Cooper on sittemmin julkaissut myös muutaman mainion tislaamohistoriikin. Tiiviyden lisäksi Cooperin teokselle on leimallista selkeys. Esimerkiksi jaksoista ”The Problem of Proof” ja ”How Grain Whisky Is Made” itselleni avautui moni aiemmin hämäräksi jäänyt asia, ja Cooperin esitystä Coffey stillin toimintaperiaatteesta pidän edelleen selkeimpänä lukemistani. Ajalle tyypilliseen tapaan mallasviski ei sellaisenaan saa erityistä huomiota, vaan sitä tarkastellaan lähinnä sekoitteiden makua antavana komponenttina. Toisaalta juuri missään muualla ei ole selvitetty blendien ”rakentamista” yhtä perusteellisesti. Varsinaisesti vanhentunutta tietoa teokseen sisältyy yllättävän vähän, mutta koska painotus skottiviskien piirissä on nyttemmin siirtynyt pullotettuihin single malteihin, sen tarjoama kokonaiskuva jää vallitsevaan todellisuuteen nähden liian suppeaksi.

Jim Murray, joka tänä päivänä tunnetaan ennen muuta yksittäisiä pullotteita arvioivasta ja vuosittain julkaistavasta ”viskiraamatustaan” (”Whisky Bible”, Carlton/Dram Good Books 2003–8), ennätti nuoruusvuosinaan 1990-luvulla kirjoittaa myös muutaman oikeasti hyvän kirjan. Niistä klassikkomaininnan ansaitsee ”Complete Book Of Whisky” (Seven Oaks/Carlton 1997, 1998), jonka tiedostettuna tai tiedostamattomana esikuvana näyttää olleen kymmenkunta vuotta aikaisemmin julkaistu Jacksonin ”World Guide”. Teokset muistuttavat toisiaan niin kooltaan kuin kattavuudeltaankin, mutta Murraylla on toki paljon omaa sanottavaa, ja tapahtuihan viskimaailmassa yhtä ja toista tuolla välissä vierähtäneellä vuosikymmenellä. Erityisesti on syytä mainita intialaiselle viskille omistetut 12 sivua (sic!) sekä ”Connoisseur’s Selection” -laatikot, joissa annetaan ostovinkkejä ja muutenkin kommentoidaan silloista pullotetarjontaa. Nykylukijan vinkkelistä esim. kehotus ”if you ever see a Longrow, buy it” voi tuntua huvittavalta ja johtaa kirjaimellisesti noudatettuna melkoiseen rahanmenoon, mutta viime vuosituhannella Longrow-pullotteita (Springbankin omia tai edes yksityisiä) ei vielä liiemmälti ollut olemassa saati helposti saatavilla. Ainoa seikka, joka muuten neutraalissa kerronnassa pistää paikoin silmään, on Murrayn halu tuoda esiin omia ansioitaan ja korostaa omaa vaikutusvaltaansa silloinkin, kun yhteys hänen ideoittensa ja tislaamojen tekemien päätösten välillä jää ohueksi tai kokonaan näyttämättä. Esim. siihen, että Laphroaig 1990-puolivälissä toi 10 yo:staan markkinoille myös cask strength -version, oli varmasti muitakin syitä kuin Murrayn tislaamolla ”heittämä” ajatus tällaisen pullotteen tarpeellisuudesta.

Murrayn muina urotöinä pidän kahta Prion Booksin taannoisessa ”Classic Drinks” -sarjassa julkaistua, kooltaan pientä mutta informatiivista viskikirjaa ”Classic Blended Scotch” (1999) ja ”Classic Irish Whiskey” (1997, 1998). [Amerikkalaisista tisleistä kiinnostuneille olisi ollut tarjolla myös kolmas nimike, ”Classic Bourbon & Tennessee Whiskey”, mutta sitä en oman viskiharrastukseni ”rajoittuneisuuden” vuoksi tullut koskaan hankkineeksi.] Teoksissa käydään ensin lyhyesti läpi viskin historiaan ja valmistukseen liittyviä yleisiä asioita (blended-kirjassa on myös jyväviskin valmistusta ja jyväviskitislaamoita koskeva luku), mutta pääosa on kummassakin varattu ”klassisten” tuotemerkkien ja niiden historian esittelylle. Irkkukirja oli ilmestyessään täydellisen kattava, sillä siihen oli haalittu mukaan kaikki tuolloin saatavilla olleet irlantilaisen viskin pullotteet, niin pure-pot-stillit, blendit kuin single maltit. Vaikka Irlannin viskintuotanto on (yhä) hyvin harvoissa käsissä, tuotemerkkejä on kuitenkin melkoinen määrä, ja näistä monen nimen historia juontaa ajalta, jolloin maassa vielä oli lukuisia itsenäisiä tislaamoita. Tänäkin päivänä pullojen kyljistä löytyvillä nimillä ”Green Spot”, ”Paddy”, ”Powers”, ”Tullamore Dew” jne. on mielenkiintoiset taustat, joista Murrayn kirja tarjoaa toistaiseksi perusteellisimman julkaistun tiedon. Sen ohella irlantilaisesta viskistä ei ylipäätään ole viime aikoina ollut saatavilla juuri muita yleisesityksiä kuin Peter Mulryanin ”The Whiskeys of Ireland” (O’Brien Press 2002), johon on hienoin kuvin höystettynä dokumentoitu maan viskinvalmistuksen synty, 1800-luvun menestyskausi, sitä seurannut alennustila ja tuotannon keskittyminen sekä orastava uusi nousu.

Niille, joita vastaavasti kiinnostaa skottiviskin historiallinen puoli, voin varauksetta suositella Charles MacLeanin monumentaalista teosta ”Scotch Whisky – A Liquid History” (Cassell 2003, 2005). Tämäkään ei oikein sovellu kevyesti selailtavaksi, sillä esitystapa on tarkkuudessaan ja dokumentoinnissaan lähinnä tieteellinen. Selkeän jäsentelyn ansiosta historiaa on MacLeanin kertomana kuitenkin helppo omaksua luku ja aikakausi kerrallaan, eikä teos näin edellytä lukijaltaan pitkää yhdenjaksoista paneutumista.

MacLeanin tekstissä vilahtelevat viskin yhteydet skotlantilaiseen tapakulttuuriin, mutta muuten tähän aihepiiriin ei nyt esiteltävässä viskikirjallisuudessa ole puututtu juuri lainkaan. Ian Wisniewskin kirjoittama ja (skotlantilaisen) mallasviskin kiintiön ”Classic Drinks” -sarjassa täyttävä ”Classic Malt Whisky” (Prion Books 2001) lienee kutakuinkin ainoa alan teos, josta löytyy erityinen luku ”Malt Whisky Culture” (s. 151–175). Viskin nauttimista mm. eri juhlatilaisuuksien yhteydessä selvittäviin sivuihin tiivistyy myös sen tarjoama anti: edeltävät jaksot ja erityisesti tislaamoesittelyt jäävät valitettavan pintapuolisiksi ja suppeiksi, pahimmillaan vain parin virkkeen mittaisiksi.

Viime vuosien mallasviskibuumi ei muutenkaan ole heijastunut kirjamarkkinoille pelkästään positiivisesti. Kun syntyy paljon kysyntää, tarjonta kasvaa, ja helppojen lisätulojen toivossa moni haluaa raottaa sanaista arkkuaan, vaikka omaa kerrottavaa ei juuri olisikaan. Edellä on jo ollut puhe Daniel Lernerin heikosta hutaisusta. Helen Arthurin ”The Connoisseur’s Guide To Whisky” (Apple Press 2008) ja Dominic Roskrow’n ”Need To Know? Whiskies” (Collins 2008) voidaan puolestaan mainita tuoreina esimerkkeinä teoksista, joiden sivuilta löytyy paljon ilmaa. Kummankin sivumäärä lähentelee kahtasataa, mutta hieman tiiviimmällä taitolla teksti olisi helposti saatu mahtumaan puoleen tästä. Tarjoiltava tieto on toki ajantasaista, sitä vain ei ole kovin paljon. Tällä hetkellä kannattavin hankinta tuoretta tietoa yksien kansien välissä kaipaavalle harrastajalle lienee useiden kirjoittajien yhteisteos ”Eyewitness Companions – Whisky” (Dorling Kindersley 2008, toimittajana Charles MacLean). Tuotantoalueista ovat mukana perinteisten lisäksi Japani, Manner-Eurooppa ja Aasia. Suomestakin esitellään lyhyesti Teerenpeli. Pienehkön fonttikoon ansiosta suuri määrä tekstiä on saatu mahdutetuksi lähes taskukirjan mittoihin, ja teos kulkeekin kätevästi mukana esim. tasting-tilaisuuksissa.

Ilkka Ruponen 15.2.2009. Jatkuu keväämmällä.

tiistai 17. helmikuuta 2009

The Glenlivet 15yo


The Glenlivet 15yo 43%, (pullo ostettu vuosituhannan vaihteen tienoilla). Tuoksu makean maltainen. maku pehmeän hedelmäinen, tyylikkään viljainen, hento ripaus savua. Eli tämähän maistuu puhtaasti viskille! Maun eri osa-alueet ovat hyvin balanssissa ja tuloksena on siis "puhdas" viski. Aina ei tarvita vahvaa turpeisuutta tai savua, voimakasta sherryä tai finistelyä jossain muussa voimakkaasti makua antavassa tynnyrissä.
Glenlivetin perus-sarjan 12-vuotias on hyvin kevyt ja hentoprofiilinen, mutta tässä 15yo:ssa luonnetta ja täyteläisyyttä löytyy rutkasti enemmän. maukas ja konstailematon perusviski ja varsin hyvä tyyppiesimerkki Speysiden viskituotannossa.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Perunkirjoitus (DVD)


Vuodesta mennään vasta helmikuuta, mutta jo nyt yksi asia on varma: Vuoden 2009 kotimainen musiikki DVD on tässä! Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Perunkirjoitus on niin järkälemäinen paketti että huh. Tälle tuplaDVD:lle on tallennettu yhtyeen konserttimateriaalia vuosilta 1998 - 2004 ja täysmittaisia keikkoja levyiltä löytyy peräti kuusi! Pitkien keikkojen jatkoksi mukana on muutama lyhyempi konserttipätkä, musiikkivideoita, demoja, kuvia... Yhteiskestoa koko paketilla huikeat 536 min!
Trio Niskalaukaus oli parhaimmillaan huikean kova bändi ja varsinkin livenä bändin raskaat soundit pääsivät todella oikeuksiinsa, mikä tuli itsekin todistettua muutamaan otteeseen. DVD:n keikat kattavat mukavasti yhtyeen valitettavan lyhyeen loppuneen historian ja tätähän kelpaa katsella ja kuunnella. "Nosturi 2001" tarjoilee alkuaikojen tuotantoa, "Pakkahuone 2002" esittelee monipuolisuutta kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen muodossa, keikalla vierailee myös Sakari Kuosmanen. Tyylikkyyttä tarjoilee "Heinola Sinfonietta 2004". Parilla festarilla käydään ja homma niputetaan lopullisesti "Lutakossa 2004". Harvoin (vai onko koskaan?) tällaista kattausta on DVD:llä nähty, katsottavaa riittää useiksi illoiksi. Täydellinen perunkirjoitus upealta yhtyeeltä. Tämä hikinen äijäenergia tulee nauttia äänenvoimakkuus asennossa 11, sillä tämä naapurinkin on kuultava! Nyt on mies!

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Konserttivuosi kasvaa ja kasvaa...

5. tammikuuta kirjoittelin tulevista konserteista täällä kotimaassa. Hyviä hetkiä livemusiikin parissa on jo koettukin ja nyt viime viikkoina on tullut selväksi ainakin se, että vaikka taantuma ja rahapula vaivaa maailmaa, niin ainakaan konserttien määrässä ja lipunmyynnissä se ei näy. Madonnan Helsingin konserttiin myytiin lippuja kolmessa tunnissa noin kahdeksalla miljoonalla eurolla ja lähes päivittäin julkaistaan uusia kiinnityksiä kesän festareille ja keikoille. Lippujen hinnat jatkavat valitettavasti nousuaan, eli 100 euron raja näyttää rikkoutuvan yhä useammin. Eaglesin vanavedessä ainakin siis Madonnan tai Tina Turnerin näkemisestä saa pulittaa kolminumeroisen summan. 1990-luvun alussa kun Tina Turnerin näin Helsingin jäähallissa, lipun hinta numeroina taisi olla samoilla lukemilla, vaikka rahayksikkönä oli markka. Nyt jätän väliin, vaikka upea keikka olisi varmasti luvassa. Mukavuudenhaluisena Madonnan kohuttu megatapahtuma jää myös näkemättä, 80 000 ihmisen tungos ja jonotus kun ei innosta.

Mutta mitä uutta rockin ystäville on tiedossa:
-Hanoi Rocksin huhtikuun jäähyväiskeikkoja on lisätty, nyt bändi nähdään Tavastialla jo viitenä peräkkäisenä iltana.
-Thorogood peruutti tulonsa, harmi sinänsä.
-Metallica saapuu Helsingin hallikeikkojen lisäksi myös festarikeikalle Poriin. Itselle riittää kyllä yksi hallisetti, mutta luultavaa on, että myös porin keikan liput viedään käsistä kun vetoapua tarjoilee myös suosittu Linkin Park.
- Sauna Open Air-festari tarjosi mukavan yllätyksen. Tampereella nähdään "festari festarin sisällä", kun 1980-luvulla mainetta niittänyt ja sen jälkeen lähes"kuoleman porteillakin" vieraillut, mutta 2000-luvulla upean paluun tehnyt Mötley Crue tuo paikalle oman Cruefest-tapahtumansa 6.6. Tämä täytynee nähdä.


Yleisenä trendinä näyttää festaripuolella olevan bändien "omat festarit". Jenkeissä Ozzy Osbournen Ozzfestistä alkanut buumi on levinnyt nyt kunnolla maailmalle, ja tulevana kesänä siis ainakin Metallica ja Mötley Crue nähdään Euroopassa kilpailemassa perinteisten rockfestivaalien rinnalla. Uskoisin että tulevaisuudessa vastaavat tapahtumat tulevat kasvattamaan suosiotaan.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Rare Malts Winter Special - yhteenvetoa

Vajaan kuukauden aikana tuli maisteltua ja arvostelua tähän blogiin täysi tusina Rare Malts-sarjaan kuuluvia viskejä. Tämä on pieni osa yli 100 pullotetta käsittävästä sarjasta, mutta vertailu antoi kuitenkin hieman viitteitä minkälaisesta sarjasta kokonaisuutena on kyse. Laatu oli pääosin erittäin korkeaa ja tämä sarja tarjoaa kyllä mielenkiintoista haastetta viskeihin tutustumiseen. Monien pullotteiden korkea alkoholiprosentti tuntui välillä hyvinkin haasteelliselle ja vaikeallekin, joten aikaa ja veden kanssa kikkailua tarvittiinkin monen juoman kohdalla. Pettymyksiäkin joukosta löytyi, mutta muutama todellinen helmikin joukossa oli. Varsinkin Port Ellenit ja Millburn olivat huikean hyviä viskejä!
Nyt täytynee alkamaan keräämään uutta tusinaa seuraavaa vertailua varten:) Kuvassa pullot vielä yhteispotretissa. Kiitokset myös parin pullon "lainaajalle".


Jos Rare Malts kipinä pääsi iskemään, niin aiheesta löytyy varsin suositeltavaa lukemista: Ulf Buxrudin "RARE MALTS, facts, figures and taste" tarjoaa täydellisen oppaan koko sarjaan ja siihen kuuluviin tislaamoihin. Erittäin upea ja loistava kirja.

torstai 12. helmikuuta 2009

Ian Gillan - One Eye To Morocco



Uusi Ian Gillan cd One Eye To Morocco kuuntelussa ja tässä tunnelmat: Jo levyn nimi herättää epäilyksen, että nyt saatetaan poiketa perintei- sestä heavysta tai hard rockista johonkin aivan muuhun ja näinhän asia onkin. Levy on kokonaisuutena hyvin kepeä, tunnelmallinen ja monivivahteinen, mutta siis kaukana vaikkapa Deep Purplen tuotannosta. Avausbiisi "One Eye To Morocco" kulkee juohevasti ja itämaiset vaikutteet kuuluvat vahvana. Kappaleessa on tunnelmaltaan jotain samaa kuin DP:n "Rapture Of The Deep"-biisissä. "No Lotion For That" on mukavasti rullaava rockpala, "Don't Stop" edustaa puhdasta iskelmää ja "Change My Ways" tarjoilee menevää rockia huuliharpulla höystettynä, toimiva biisi. "Girl Goes To Show" on hieman mitäänsanomaton, melodia on tosin ihan kiva. Sitten hidasta bluesia, "Better Days". "Deal With It" tuntuu hieman täytebiisiltä, "Ultimate Groove" on hitaasti etenevä mutta mukavasti rullaava rock, kun taas "Sky Is Falling Down" ei oikein jaksa sytyttää. "Texas State Of Mine" jatkaa perusrocklinjalla ja kappaleiden samankaltaisuus alkaa hieman kyllästyttämään. "It Would Be Nice" on hieman tylsähkö hidastelu vaikka välillä tempoa nostetaankin toimivasti. ja levyn päättävä "Always The Traveller" on keskitason balladi.
Muutaman kuuntelukerran jälkeen levy tuntuu hieman hämmentävältä kokonaisuudelta ja sen toimivinta antia onkin Gillanin hienosti läpi levyn kantava laulu. Kappaleet ovat hieman yksitoikkoisia ja monesti levyä kuunnellessani huomasinkin ajatusteni katoavan aivan jonnekin muualle kuin tämän levyn kappaleisiin. Hieman rockimpaa otetta olisin ainakin osaan biiseistä kaivannut, mutta ihan hyvää hissimusiikkia tässä on levyllinen:)

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Maistelussa Ardbeg Supernova


Maistelussa suurta kohua ja viskimaailmassa ennennäkemättömän ostoryntäyksen aikaan saanut Ardbeg Supernova 58,9%, (Committee Release 2009). Turpeisuutta pitäisi löytyä 100ppm, joka on todella suuri luku, sillä normaalistikin vahvan savuisessa ja turpeisessa Ardbegissa nuo lukemat pyörivät jossain 40ppm kieppeillä. Mutta sitten juomaa lasiin ja testaamaan:

Tuoksu on raakana voimakas ja hyökkäävä, savuisuus pysyttelee taka-alalla. Vettä lisäämällä vahva savuisuus nousee pintaan ja on hyvin hallitseva.
Maku on mukavan voimakas. Savuisuus ei tunnu niin vahvalle kuin olisi odottanut, ehkäpä nuo paljon puhutut ppm-arvot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta viskin lopputuloksesta.

Suutuntumaltaan viski on melko "ohut", mutta Ardbegeille tyypillinen makuprofiili on hyvin tunnistettava. Alkuun voimakas "puraisu", sitten pehmeää makeutta kunnes savu & turve nousevat esiin ja täyttävät kitalaen. Jälkimaku on kuivan savuinen ja kurkkua mukavasti lämmittävä.

Laimennetaanpa viskiä hieman:
Veden lisäys nostaa savuisuuden pintaan (kuten tuoksussakin) huikean vahvasti ja laimentamattoman "nuori raakuus" kätkeytyy pehmeään savuhuntuun ja makujen tasapaino paranee. Nyt korkea ppm siis tuntuu, mutta ei savuisuuden ero vaikkapa perus TENiin verrattaessa ole niin suuri kuin voisi olettaa.

Kokonaisuutena ilmeisen nuoresta iästään huolimatta ihan hyvä Ardbeg, joskaan ei niin erilainen ja järisyttävä kokemus kuin tältä "peatmonsterilta" olisi voinut olettaa. Muutama, tai vaikka 20 lisävuotta kypsytystä tekisi varmasti tälle hyvää:)

tiistai 10. helmikuuta 2009

Pakkasta...

Tuli tässä haettua Alkon helmikuun uutuuslehtinen. Viskinystävää ei taas(kaan) hemmotella, vaan pikemmin päinvastoin. Alkuvuoden ainoa viskiuutuus vakiovalikoimaan on "Scottish Leader" Blend. Täytyy ihan ihmetellä että miksi? Alkon hyllyt ovat jo nyt väärällään näitä tusinablendejä, kuka kaipaa lisää? Meitä skottiviskiharrastajia on täällä Suomessa jo paljon ja valikoimaan toivoisi näiden bulkkiblendien sijaan aivan jotain muuta. Single Malt-puolella kehitettävää löytyisi vaikka ja kuinka. Puheita on Single Malt-valikoiman parantamisesta ollut, mutta nyt taas näyttää siltä, että homma on tyrehtymässä aivan täysin. Jos kuun ainoa viskiuutuus on kehno blendi, on se viskiharrastajalle kuin märällä rätillä löisi kasvoihin. Valikoima hyvien viskien osalta laahaa tällä hetkellä varsin pahasti maailmanmarkkinoita jäljessä, joten vannoutuneen harrastajan onkin suunnattava ostoksille rakkaaseen naapuriin Ruotsiin, sekä Saksaan tai Britanniaan... (Onneksi lentolippuja saa tarjouksista hyvinkin edullisesti).

Mutta yllä olevan yleisnegatiivisuuden vastapainoksi hieman kiitostakin. Eli Alkon tilausvalikoimaan saatiin sentään varsin mielenkiintoinen viski(uutuus), Bowmore 25yo 1983 Douglas Laing Platinum Selection ja ihan kohtuulliseen hintaan! "Uutuus" suluissa, sillä tämänkin tulo valikoimaan kesti niin kauan, että muualta Euroopasta pullot on kaiketi myyty loppuun jo viime vuoden puolella. Mutta hienoa että Suomessa on edes yksi maahantuoja, jonka kautta on mahdollisuus saada myös näitä yksityisten pullottajien tuotteita tislaamopullotteiden vastapainoksi. Jatkoa toivotaan!

Pieni ihmetyksen aihe on myös Arkadian Alkon Erikoisvalikoima, sinne kun tupsahtelee satunnaisesti ja vailla mitään logiikkaa pullotteita, joiden valintakriteerit ja hinnat tuntuvat aivan hatusta vedetyiltä. Viimeisimpänä tietooni on kantautunut alunperin vuonna 2006 julkaistu Port Ellen 6th Release 27yo. Missähän näitä on piiloteltu tuo 2,5 vuotta, ennen kuin pullot löysivät tiensä Arkadiaan? Tislaamolta on viimeksi julkaistu jo 8th Release viime syksynä, joka olisikin ollut huomattavasti järkevämpi ja ajankohtaisempi vaihtoehto. Myös ylihintaa pullolle on lätkäisty niin roimasti, että asioista perillä olevien harrastajien ostoskoriin ei tällä ole enää tässä vaiheessa asiaa / tarvetta, vaikka sinänsä loistava viski kyseessä onkin.
Suunnitteleekohan näitä myyntiin otettavia tuotteita oikeasti kukaan, vai otetaanko valikoimaan vaan mitä joku maahantuoja nyt sattuu tarjoamaan? Ainakin tuntuu, ettei mitään järjellistä logiikkaa valikoimassa ja hinnoittelussa ole.

No, tärkeintä olisi kuitenkin keskittyä tuon vakiovalikoiman kehittämiseen, jolloin tuotteet olisivat helposti kaikkien saatavilla. Nähtäväksi jää kuitenkin tuo kehitys viskien suhteen, sillä näin verkkaisella tahdilla vedetään vain mattoa viskeistä nauttivien alta.
No, tietysti huonoja asiakkaitahan me alkoholijuomista maun takia nauttivat toki olemme, kun keskitymme vain maisteluun ja nauttimiseen, emmekä osta/juo pulloa joka viikonloppu. (Ei ole kyllä hyllyillä ostettavaakaan:) Pakkasta siis on...

maanantai 9. helmikuuta 2009

Bruce Springsteen - Working on A Dream


Viime kesänä helsingin Olympia- stadionilla lähes täydellisen keikan heittänyt ja tulevana kesänä Tampereella konsertoiva Bruce Springsteen julkaisi tammikuun lopulla uuden cd:n Working On A Dream. Muutamaan kertaan on levy tullut kuunneltua ja hieman sekavat ovat mietteet, niin kuin on levykin.
Levyn kolme ensimmäistä biisiä lupaavat kyllä hyvää, varsinkin pitkä aloitusraita "Outlaw Pete" on vahvaa tulkintaa alusta loppuun - hieno teos. "My Lucky day" ja "Working On A Dream" rullaavat vielä maukkaasti, mutta sitten levy kyllä lässähtää. Kolme seuraavaa biisiä mennään vähän turhan hempeällä otteella. Näiden jälkeen "Good Eye" on jotenkin levyn kokonaisuuteen sopimaton blues ja sitä seuraava "Tomorrow Never Knows" taas melko ällöä kantria. Sitten taas kolme vähän hömppää poprockbiisiä, kunnes levyn lopuksi rauhoitutaan tunteelliseen "The Last Carnivaliin" ja bonusbiisi "The Wrestleriin". Kummatkin toimivat ihan kohtuullisen hyvin.
Edellisen "Magic" levyn tyyliin hieman rokimpaa otetta olisin kokonaisuutena levyltä odottanut, nyt ollaan vähän liikaa "I LoveYou All"-meiningissä.
Plussaa tulee kuitenkin levyn erikoisversiolle, (CD + DVD), jonka kotelo on tyylikäs ja DVD:llä on oikeasti hyvää ja mielenkiintoista materiaalia levytys-sessioista. 35 minuutin vahvasti musiikkipitoinen dokkari tulee varmasti jatkossa olemaan kovammassa käytössä kuin itse cd.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Bowmore Maltmen's Selection


Eilisen Indie-Bowmoren vastapainoksi tislaamon oma pullotus..
Bowmore Maltmen's Selection. 13yo, 54,6%, tislattu 13.7.1995, tynnyrit (Sherry butts) 1551, 1552, 1553, 1559, 1560.
Tuoksu pehmeä, täyteläisen rusinainen ja herkullinen.
Maku on pehmeä, vettä ei tee mieli lisätä lainkaan. Makea hedelmäisyys hallitsee, kypsää luumua, rusinaa. Savuakin löytyy sopivasti, viski on todella täyteläinen ja maut ovat niin vahvoja, että harvoin vastaan tulee. Loistavan tasapainoinen kokonaisuus.
Jälkimaku kuivuu hieman päästäen savua paremmin esiin. Aavistus makeampaa tervaisuutta pyrkii esiin ja viskin maku jatkuu, jatkuu ja jatkuu...
Eilinen "The Single Malts Of Scotland" oli erittäin hyvä, mutta nyt "verrokiksi" otettu "Maltmen" on oikeasti vielä herkullisempi. Bowmorefani nauttii...

lauantai 7. helmikuuta 2009

Bowmore 13yo 1995 The Single malts Of Scotland


Tarkastelussa varsin mielenkiintoinen ja hyviä arvosteluja saanut Bowmore-pullotus. Bowmore 13yo 56,4%, 10.4.1995 / 1.10.2008, Sherry Butt 419, 627 bottles. (The Single malts Of Scotland).
Tuoksu Voimakas, kuivan sherryinen. Maku on huikean vahva ja intensiivinen. Vahva sherryisyys tuntuu, mutta yllättävän kuivana. Savuisuus on myös vahvasti läsnä, kietoutuen sopusoinnussa sherryn ympärille. Välillä erottuu jotain raikkaampia sävyjä, (appelsiini), kun taas huikean voimakkaassa ja pitkässä jälkimaussa löytyy enemmänkin suolaisia sävyjä vahvan mutta edelleen kuivan sherryisyyden alta. Onhan tiukkaa tavaraa ja varsin hyvää sellaista. Pienen vesilisän kera profiilia hallitseva kuivuus väistyy hieman ja juoma saa lisää täyteläisyyttä ja tasapaino paranee vielä entisestään. Maukasta viskiä.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Kuukauden Levyklassikko 2: Black Sabbath - Paranoid


Helmikuun levyklassikkona vuodelta 1970 peräisin oleva Black Sabbath - Paranoid.
"100 miljoonaa levyä myynyt Black sabbath on ylittämätön hevilegenda" mainitaan "Sabbath Bloody Sabbath" kirjan kansiteksteissä ja kyllähän tällä bändillä on ollut vahvasti lusikkansa sopassa jos toisessakin puhuttaessa ns. heavy metallin synnystä. Bändin ykkösalbumi oli jo järisyttävä ja uudella tavalla hienoa raskasta musiikkia, mutta tällä toisena julkaistulla Paranoidilla bändi, (Tony Iommi, Ozzy Osbourne, Geezer Butler, Bill Ward), on valmiimpi ja levyn kokonaisus on tasaisempi.
Aloitusbiisi "War Pigs" on heti klassikko, raskasriffinen ja kuten nimestä jo voi päätellä - sanoitukseltaan kantaaottava. Sitten kappale, joka itse biisin lisäksi tunnistetaan myös villisti levinneestä sanonnasta: "soittakaa Paranoid". Sitten vedetään hieman henkeä, "Planet Caravan" on rauhallinen ja eeppinen kappale, jossa voi kuulla vaikutteita jopa jazzista. "Iron Man" on jälleen huippua, loistava kitarariffi ja kappale onkin yksi Sabbathin kulmakiviä. "Electric Funeral" on hidastempoinen ja laahavan raskas hyvän melodian omaava biisi. Myös seuraava "Hand Of Doom" alkaa rauhallisena bassolla ja laululla, mutta kasvaa lopulta hienoksi rockrymistelyksi, kunnes lopussa taas palataan alun hitauteen. "Rat Salad" on vahva instrumentaali, jopa rumpusoolo on mahdutettu mukaan. Levyn päättävä "Fairies Wear Boots" on sekin klassista sapattia, hienoa melodiaa, raskaita riffejä ja Ozzyn laulua parhaimmillaan. Hieno lopetus loistavalle levylle.
Levyn nimeksi piti muuten alun perin tulla War Pigs, mutta se jouduttiin lopulta vaihtamaan Paranoidiksi levy-yhtiön painostuksesta.

torstai 5. helmikuuta 2009

Rare Malts Winter Special - Teaninich


Teaninich 1972 23yo 64,8%, (Northern Highlands). Tuoksu makeahko ja voimakkaan maltainen. Maku on vahva, pehmeän maltaisuuden ja raikkaan merellisyyden hallitsema. Hunajaista makeutta löytyy varsinkin maun loppupuolella. Jälkimaku vahva ja pitkä. Yllättävän helposti juotavaa laimentamattomanakin, mutta pieni veden lisäys avaa kyllä aromaja huomattavasti. Kokonaisuutena ei huippu, mutta ei missään nimessä pettymyskään. "Keskitien kulkija".

Tislaamon tuotanto menee pääasiassa sekoiteviskeihin, (Johnny Walker) ja niinpä single malt-pullotteina Teaninichia onkin markkinoilla suhteellisen vähän.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Rare Malts Winter Special - Mortlach


Mortlach 1978 20yo 62,2%. (Speyside). Tuoksu voimakkaan makean hedelmäinen. Maku on huomattavan pehmeä, erittäin makea ja täyteläinen. Hallitsevin elementti on runsas hedelmäisyys. Sherryisyys on hyvin hillittyä ja tyylikästä. Korkea alkoholiprosentti luo ryhdikästä voimaa, mutta itse alkoholi ei nouse häiritsevästi esiin. Jälkimaussa hedelmäisyyden alta paljastuu hento savuinen vivahde. Loistava jälkiruokaviski hyvän aterian päätteeksi.

(tekstiä muokattu 9.11.2009)

tiistai 3. helmikuuta 2009

Rare Malts Winter Special - Benromach

Benromach 1978 19yo 63,8%. (Speyside). Tuoksu pistävä ja alkoholi tuntuu liikaa. Maku iskee ärhäkästi ja raa'alla tavalla. (Alkoholinen) vahvuus peittää alleen lähes kaiken ja kokonaisuus onkin hyvin vaatimaton. Laimennus vedellä auttaa hieman, mutta ei millään muotoa pelasta tätä varsin mitään- sanomatonta juomaa, jonka maku on totaalisen hukassa. Tai sitten en vain osaa sitä löytää... Pettymys.

Benromach suljettiin 1983 ja herätettiin taas henkiin 90-luvulla, kun viskien pullottajana tunnettu Gordon & MacPhail osti tämän tislaamon, (tai mitä siitä oli jäljellä). Tällöin lähes koko tislaamo käytännössä rakennettiin täysin uudestaan ja uusissa tiloissa tislaus aloitettiin 1998.