keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Oliver/Dawson Saxon - Night Hugo, Hotelli Aulanko Hämeenlinna 22.7.2016


Hämeenlinnaan saatiin yllättäen mielenkiintoinen keikkavieras, kun hotelli Aulangon Night Hugo yökerhossa esiintyi ”Saxon”. Saxon on lainausmerkeissä siksi, että kyseessä ei ole se tunnetumpi samalla nimellä esiintyvä kokoonpano, vaan kitaristi Graham Oliverin ja basisti Steve Dawsonin yhtye. Erotuksena ”oikeaan” Saxoniin bändi käyttää nimeä Oliver/Dawson Saxon.

Oliver ja Dawson tekivät Saxonissa pitkän uran ja olivat yhdessä mukana vuoden 1979 debyyttilevyltä aina 1980-luvun puoliväliin saakka, Oliverin jatkaessa siitäkin vielä kymmenisen vuotta eteenpäin yhtyeen kitaristina. Oliverin erottua Saxonista 1990-luvun puolivälissä kaksikko löi taas hynttyyt yhteen ja näin alkuperäisen Saxonin rinnalle syntyi Oliver/Dawson Saxon.


Illan setti Aulangolla tarjosi (kuten odottaa saattoikin) huiman klassikkokimaran. Saxonin klassikkoalbumit Strong Arm of the Law, Wheels of Steel ja Denim and Leather olivat vahvasti edustettuina ja täyttivät ison osan illan setistä. Bändi soitti Night Hugon matalaan ja pienehköön tilaan nähden aivan hemmetin kovaa, mutta onneksi soundit pysyivät kuitenkin hyvinä. Oliverin ja Dawsonin lisäksi yhtyeessä vaikuttavat Haydn Conway - kitara, Paul Oliver - rummut, Bri Shaughnessy - laulu. Bri Shaughnessy oli laulussa hyvä, mutta ei kuitenkaan aivan yllä sen ”oikean” Saxonin Biff Byfordin vahvaan lavakarismaan. Tunti ja kymmenen minuuttia kului kuin siivillä, kun bändi tarjosi vähälukuiselle yleisölle klassikkoa klassikon perään.

Erittäin maukas ilta klassisen hevin parissa ja olipa mukava nähdä viimein nämä Saxon-miehet lavalla. Oliver ja Dawson olivat pienen juttutuokion perusteella leppoisia herrasmiehiä ja selvästi ylpeitä Saxon-ajan aikaansaannoksistaan. Kyllähän tuollaisia klassikoita kelpaa livenä soitella!







tiistai 19. heinäkuuta 2016

Brian Setzer's Rockabilly Riot!, Beth Hart, Imelda May - Pori Jazz Festival 14.7.2016


Pori Jazz 2016 tarjosi heti pääkonserttien avauspäivänä makeaa mahan täydeltä. Onneakin oli matkassa, sillä kolmepäiväisen festarin esiintyjälistasta merkkaamani kolme artistia osuivat kaikki samalle päivälle! Beth Hart, Imelda May ja Brian Setzer oli sellainen kolmikko, että odotukset olivat korkealla. Aurinkoinen sää suosi tätä päivää Kirjurinluodossa ja saavuin paikalle jo iltapäivästä, kun Saimaa-yhtyeen keikka oli päälavalla menossa. Hauska cover-meininki tuntui lavalla olevan, mutta itse odotin jo seuraavaa esiintyjää…



Beth Hart joutui perumaan viime vuonna esiintymisensä sairastuttuaan, mutta nyt saatiin uusi yritys. Toki välissä nähtiin jo joulukuussa upea keikka Savoy-teatterissa, mutta nyt siis Hart valloitti myös Porin Jazz-lavan. Konsertti olikin huikeaa näytöstä alusta loppuun ja setti oli mukavan erilainen aiempiin näkemiini verrattuna. Pääpaino oli rauhallisemmassa tuotannossa ja piano sekä akustinen kitara olivat Bethillä nyt isossa roolissa. Laulu oli totutun vahvaa kuultavaa ja kun taustabändin otekin oli vankka, niin eipä tässä moitteille jäänyt sijaa. Keikan päättänyt Etta James cover Something's Got A Hold On Me oli mieletön veto Bethiltä ja bändiltä!

Täydellistä settilistaa ei nyt löytynyt, mutta ainakin nämä kuultiin:

Better Man
Delicious Surprise
Chocolate Jesus
I’ll Take Care Of You
Skin
Your Heart Is As Black As Night
Today Came Home
Broken and  Ugly
Boogieman
Isolation
Sister Heroine
Don’t Explain
Something's Got A Hold On Me







Sitten Brian Setzer’s Rockabilly Riot!


Illan pääesiintyjä Brian Setzer tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa Stray Cats -yhtyeestään ja vakuuttavaa jälkeä tuo trio rockabillyn saralla tekikin. Stray Catsia ei ole lavoilla enää hetkeen nähty ja Setzer on luonut soolouraa erilaisilla kokonpanoilla. Porissa lavalle nousi Brian Setzer’s Rockabilly Riot! ja jälleen odotukset olivat kovat. Huikea rockabillyn ilotulitus tästä saatiinkin ja Kirjurinluodon pimenevässä illassa nähtiin tasokasta musisointia. Rockabilly Riot -kokoonpanon kappaleet saivat livenä seurakseen Setzerin aiempaa soolotuotantoa, sekä toki myös Stray Catsia. Keikasta muodostui monipuolinen ja viihdyttävä, eikä suvantokohdille ollut tässä setissä tilaa. Setzer osoitti olevansa edelleen varsin hyvä kitaristi ja laulupuolikin toimi moitteettomasti. Maukkaat kitarasoundit ja bändin varma työskentely olivat piste i:n päälle. Viihdyttävä ilta rockabillyn parissa.

Setti on taas hakusessa, mutta ainakin nämä kuultiin. Lista ei ole järjestyksessä ja kappaleita puuttuu…

Intro: Bobby Helms: Tennesee Rock’n Roll
Rumble In Brighton
’49 Mercury Blues
Stray Cat Strut
Great Balls Of Fire
Slow Down
Folsom Prison Blues
Gene & Eddie
Fishnet Stockings
Drive Like Lightning (Crash Like Thunder)
Runaway Boys
8-Track
Let’s Shake
-------
Sleepwalk
Rock This Town








Ilta oli jo pimennyt ja yön viileys valtasi Kirjurinluodon. Yksi lämmittävä artisti oli kuitenkin vielä jäljellä.


Irlantilainen Imelda May tunnetaan ennen kaikkea rockabilly-henkisestä musiikistaan, mutta hänen tuotannossaan kuuluu yhtä lailla vaikutteita bluesista, jazzista ja muista musiikin genreistä. May on julkaissut neljä albumia, joista tuorein on ”Tribal” parin vuoden takaa. Illan keikka tarjosi kattavan läpileikkauksen laulajattaren uraan, keikan ollessa musiikillisesti odotetun monipuolinen ja viihdyttävä. Pimeässä Porin yössä myös lavan valot pääsivät oikeuksiinsa tuoden visuaalisuutta esitykseen. Yhtye oli jälleen kovatasoinen, mutta illan säteilevä keskipiste oli May tyylikkäällä esiintymisellään. Keikka tarjosi monia huippukohtia ja yksittäisiä kappaleita on turha lähteä nostamaan sen kummemmin esiin. Encoreissa kuulimme kaksi vain ukulelen säestyksellä esitettyä Imeldan upeasti laulamaa kappaletta. Näistä jälkimmäinen, Blondie-cover Dreaming oli huikean sykähdyttävä ja kaunis. Upeaa tulkintaa.  Lopuksi vielä kerran rockvaihde sisään ja noin 75min. esitys oli ohi. Loistava päätös illalle! Jos ja kun Imelda May saadaan seuraavan kerran maahamme vaikkapa klubikeikalle, niin aion olla paikalla!

Illan täydellinen settilista jäi taas hämärän peittoon, mutta muistiin luottaen ja Youtube-videoiden pohjalta listasin seuraavat:

Tribal
Wild Woman
Big Bad Handsome Man
Love Tattoo
Five Good Men
Hellfire Club
Spoonful
It's Good To Be Alive
Inside out
Round The Bend
Road Runner
Psycho
Mayhem
Johnny's Got A Boom Boom
----
Bang Bang (My Baby Shot Me Down)
Dreaming
Right Amount of Wrong (Olikohan se tämä?)








Kokonaisuutena Pori Jazz 2016 tarjosi huikean hienon päivän laadukkaan musiikin parissa. Enemmänkin laadukkaita artisteja torstain aikana lavoilla toki nähtiin, mutta itse olin niin fiiliksissä Bethin, Brianin ja Imeldan keikoista, että muut jäivät nyt vähälle huomiolle.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Dave Evans & Finnish Badasses - Suistoklubi, Hämeenlinna 8.7.2016


Tasan ei mene nallekarkit rockmaailmassa. AC/DC veti vuosi sitten Hämeenlinnan Kantolaan 55 000 henkeä, mutta nyt yhtyeen alkuperäinen laulaja Dave Evans houkutteli Suistoklubille vain noin 30 hengen yleisön.

Dave Evans on varmasti suurelle yleisölle tuntematon nimi, sillä pesti AC/DC:ssä oli lyhyt ja ajoittui vuosiin 1973-1974. Tältä ajalta muistona on kuitenkin yksi single, Can I Sit Next to You, Girl / Rockin' in the Parlour.

Tämän jälkeen Evans ei kuitenkaan jättänyt musiikkia, vaan tuotantoa on syntynyt esim. Rabbit-bändin kanssa ja sooloartistina. Nyt Evans saapui Suomenkiertueelle taustayhtyeenään Finnish Badasses. Suistolla nähtiinkin kovassa vedossa oleva vokalisti ja myös illan bändi oli tasokas. Settiin oli poimittu luonnollisesti tuon yllämainitun sinkun molemmat kappaleet, mutta myös Bon Scottin aikaista AC/DC-musiikkia ja omaa soolotuotantoa.


Pieni yleisömääräkään ei haitannut, vaan tunnelma oli hyvä läpi tunnin ja vartin kestäneen konsertin. Evans osoitti olevansa laulajana tasokas ja kyllä tätä ääntä olisin mieluusti voinut kuunnella lisää AC/DC-bändissäkin! Toki Bon Scott ja Brian Johnson nostivat ”Eiskadeiskan” maailmanmaineeseen, mutta varmasti Evans olisi pärjännyt ihan yhtä hyvin.

Settilistan ulkopuolelta kuultu encore Whole Lotta Rosie niittasi illan maukkaaseen päätökseen ja taas sai keikkapaikalta poistua yhtä hienoa elämystä rikkaampana.





keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Monsters of Rock: Black Sabbath, Opeth, Rival Sons, Amorphis - Kaisaniemi, Helsinki 7.7.2016


Helsingin Kaisaniemessä vietettiin Black Sabbathin jäähyväisiä, sillä meneillään oleva The End -maailmankiertue on yhtyeen viimeinen. Kiertueen on määrä päättyä helmikuun alussa kahteen iltaan bändin kotikaupungissa Birminghamissa. Mutta nyt Helsinkiin, missä yhtye järjesti ihan kunniakkaat jäähyväiset. Ilta oli loppuunmyyty, joten Kaisaniemen puistossa paikalla oli peräti 20 000 henkeä. Monsters of Rock.nimellä kulkeneen tapahtuman aluksi lavalla nähtiin kolme muutakin esitystä.


Amorphis aloitti vahvasti ja tarjosi hyvän perussetin. Omalla kohdallani Amorphis on jännä yhtye, sillä vaikka musiikki on hyvää, niin jotenkin itselläni on aina ollut vaikea päästä siihen täysin sisään.  Hyviä kappaleita tuntuu riittävän, mutta jotenkin vieraalle yhtye on aina tuntunut. Lavalla nähtiin kuitenkin taas hyvää tekemistä ja kivahan tätä oli seurata. Ehkä minäkin vielä joskus opin löytämään bändin sisimmän.

Under the Red Cloud
Sacrifice
Bad Blood
Silver Bride
Silent Waters
Hopeless Days
The Four Wise Ones
Death of a King
My Kantele





Rival Sons tarjoili maukasta Amerikan bluesrockia Led Zeppelinin hengessä. Näin nyt yhtyeen livenä kolmannen kerran ja aiempien keikkojen tapaan laadukasta meininkiä oli taas tarjolla. Uuden Hollow Bones -albumin kappaleiden lisäksi kuultiin hienot poiminnat bändin vanhemmasta tuotannosta. Maukasta musisointia, mutta pienen klubin intiimiä tunnelmaa jäin kaipaamaan. Keikan aikana alkanut sade ei myöskään ollut omiaan kohottamaan tunnelmaa. Rival Sons taisi kuitenkin saada tänä iltana monta uutta ystävää. Tyylikäs keikka.

Ainakin nämä kuultiin:

Electric Man
Secret
Pressure and Time
Tied Up
Fade Out
Open My Eyes
Get What's Coming
Keep On Swinging






Opeth tuli nähtyä viimeksi vuosi sitten Tuskan päälavalla ja tunnelmaltaan vastaava keikka kuultiin nytkin. Bändin musiikki ei ole itselle sitä vahvinta aluetta ja pitkähköjen progevivahteisten kappaleiden tuntemus varmasti parantaisi myös keikkakokemusta. Nyt Opeth meni hyvänä taustamusiikkina siihen sen kummemmin perehtymättä.

Cusp of Eternity
The Devil's Orchard
Heir Apparent
Demon of the Fall
The Grand Conjuration
Deliverance




Sitten vuoroon illan odotetuin hetki: Black Sabbath. Lava oli tällä kerralla varsin pelkistetty ja ainoat showelementit tarjoiltiin suuren videoscreenin muodossa.


Näyttävän videointron jälkeen keikka alkoi yhtyeen painostavatunnelmaisella nimikappaleella Black Sabbath ja hienollehan tämä legendaarinen bändi jälleen kuulosti. Illan setti piti sisällään vain vanhaa tuotantoa ilman suuria yllätyksiä. Itse olisin kuitenkin mieluusti kuullut setissä edes yhden kappaleen yhtyeen viimeisimmältä ”13”-albumilta. No, vanhaa herkkua saatiin kuitenkin koko rahalla ja itselle säväyttävimmät vedot olivat After Forever, Into The Void ja Hand Of Doom. Tony Iommin kitarariffit olivat jälleen järisyttävän raskaita ja Geezer Butlerin basso murisi vakuuttavalla voimalla. Kiertueen rumpali Tommy Clufetos oli myös mies paikallaan ja rummuttelu oli jykevintä mitä on hetkeen tullut kuultua. Laulaja Ozzy Osbournen kunto on aina vakiopuheenaihe, mutta nyt ”Prince of Darkness” oli pirteämpi kuin aikoihin. Esiintymisessä riitti virtaa ja tuntui kuin Ozzy olisi nuorentunut vuosia!





Tutut Children of the Grave ja ikoninen Paranoid päättivät onnistuneen illan ja varsin hyvä maku tästä Black Sabbathin viiimeisestä keikasta maassamme jäi. 13-kiertueen upea keikka Helsingin Areenalla 2013 oli kuitenkin vielä hyvin muistissa, eikä nyt kokonaisuutena Kaisaniemen kesäillassa aivan siihen ylletty. Lähelle kuitenkin päästiin ja se oli aivan kelpo suoritus.

Kuva: Live Nation Finland