torstai 30. joulukuuta 2021

Caol Ila 24 yo, 50%. Douglas Laing Old Malt Cask (50ml, +-2002)

Se olisi taas vuoden viimeisen viskiarvion aika. Kuluneen vuoden aikana blogissa arvioituja viskejä kertyi liki 150 kappaletta ja nyt Caol Ilan myötä hypätään kohti vuoden 2022 uusia viskiseikkailuja.

Caol Ila 24 yo, 50%. Douglas Laing Old Malt Cask (50ml, +-2002)


Tuoksu on pehmeä ja lempeän turvesavuinen. Vaniljaa, poltettua tammea, hapahkoa sitrusta ja suolaisuutta. Mineraalinen lääkemäisyys nousee taustalta esiin. Tervaa ja salmiakkia pyrkii myös mukaan. 

Maku on pehmeä ja viski suutuntumaltaan öljyinen. Kevyen tervainen turvesavu hallitsee. Savustetun kalan rasvaisuutta, poltettua tammea, lääkemäisyyttä ja salmiakkia. Maltaisuus pyörii taustalla kuivahkona. Vaniljainen makeus tuo vivahdetta.

Jälkimaussa lääkemäisen vahvat piirteet voimistuvat. Tammi nousee enemmän pintaan. Sitrusten raikkaus voimistuu myös. Vaniljainen makeus säilyttää otteensa loppuun saakka. Turvesavu kuivuu nyt alun tervaisuudesta enemmän tuhkaiseen suuntaan. Makua riittää kivan pitkään.

1970-luvulla tislatuissa Caol Iloissa on usein varsin nättejä ja tunnistettavia piirteitä. Tässä onnistuu mainiosti myös tämä Douglas Laingin -pullotus, ollen oikein viehättävä ja maukas. Vivahteikkuuttakin löytyy ajan kanssa riittävästi, joten ei tässä mitään pahaa sanottavaa ole. Nätti iäkäs Islay-viski.


tiistai 28. joulukuuta 2021

Bowmore 10 yo The Forth Bridge Centennial 1890-1990

Tarkastelussa vuonna 1990 julkaistu Bowmore 10 yo.

Bowmore 10 yo The Forth Bridge Centennial 1890-1990, 40%. (Peter Dominic, 5cl)



Tuoksu on pehmeän sherryinen, suklainen ja maltainen. Hennosti turvesavua ja paahdettua tammea. Taustalla nätti lakritsin vivahde.

Maku on erittäin pehmeä, maukkaan sherryinen ja mehukkaan hedelmäinen. Hento turvesavu pyörii ympärillä kivan tervaisena. Tammi tuntuu seesteisen nättinä ja tuo hieman kuivempaa ilmettä taustalle. Tuoksun tavoin lakritsi nousee aromikkaasti esiin.

Jälkimaku jatkuu kauniin pehmeänä ja seesteisenä. Sherry, kevyt turpeisuus ja hento tammi sulautuvat saumattomasti yhteen. Salmiakkilakritsin suolaisuutta. Hedelmäinen mehukkuus säilyy maukkaana loppuun asti. Lopussa kuiva poltetun puun vivahde tuo särmää.

Kaunis ja tasapainoinen Bowmore, jonka herkullinen makuprofiili on varsin tyypillinen 1970/1980-lukujen vaihteen tuotannolle.



sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Avonside Scotch Whisky, 100° Proof / 57%, Jas Gordon & Co

Lasiin Avonside mysteeriviski Gordon & MacPhailin laajasta valikoimasta, joka on tällä kertaa pullotettu Jas Gordon -nimen alla.

Avonside Scotch Whisky, 100° Proof / 57%. Jas Gordon & Co (miniature, late 1970’s)



Tuoksu on vahvapiirteinen ja runsaan suklainen. Kahvia, paahdettua tammea, pehmeää maltaisuutta ja kirpakkaa sitrusta. Vahva salmiakkisuus ja sitruunalakritsin raikkaus ja suolaisuus. Hyvä ja yllättävän monivivahteinen.

Maku on voimakas ja täyteläinen. Makeaa maltaisuutta, hunajaa, tuoretta tammea ja paahtunutta maltaisuutta. taustalla suklaata, toffeeta, raikasta sitrusta ja salmiakkia.

Jälkimaku jatkuu hurjan vahvana ja makua riittää pitkään. Sitruksisen raikkaat sävyt voimistuvat. Tammi nousee selkeämmin esiin ja maltaisuus pitää paketin kasassa. Kermatoffeeta, lakritsia ja greipin happamuutta.

Erittäin vahvapiirteinen ja maukas pala G&M:n pullotushistoriaa.


lauantai 25. joulukuuta 2021

Erja Lyytinen & Friends - Blue Christmas - Tampere-talo 17.12.2021


Erja Lyytisen Blue Christmas -kiertue pysähtyi myös Tampereella ja täällä mukana kitaroimassa nähtiin myös Ben Granfelt. Tunnelmat Tampere-talolta nyt Metalliluolassa.

https://metalliluola.fi/bluesin-ja-hard-rockin-makuinen-joulu-erja-lyytinen-friends-blue-christmas-tampere-talo-17-12-2021/


keskiviikko 22. joulukuuta 2021

maanantai 20. joulukuuta 2021

Glen Avon 8 yo (1999)

Lasiin nuori Glen Avon -pullotus 1990-luvun lopusta. Sisältönä Highlandin mallasviskiä nimeämättömältä tislaamolta.

Glen Avon 8 yo, 40%. Avonside Whisky Ltd (Gordon & MacPhail), 5cl. Bottled 1999 (II/?HA)



Tuoksu on maltainen, hunajainen ja kypsän hedelmäinen. Vaniljaa, kevyesti tammea ja aavistus märkää pahvia. Taustalla kevyttä kukkaisuutta ja raikkaan hapahkoa marjaisuutta.

Maku on vahvapiirteinen, runsaan maltainen ja makeahkon hedelmäinen. Tuoretta luumua, hapahkoa aprikoosia ja herukkaista kirpeyttä. Hunajaisuus ja puhdas tammi nousevat taustalta esiin.

Jälkimaku kääntyy enemmän marjaisen kirpeään suuntaan. Vahvuutta riittää hyvin. Tammi nousee nyt myös enemmän esiin. Pehmeä kypsä hedelmäisyys säilyy makeana. Lopussa märän pahvin kevyt vivahde.

Kiva perusmallasviski, joskaan ei tällä iäkkäämpien Glen Avoneiden tasolle päästä. Pehmeää ja helppoa juotavaa, eli ikäisekseen kypsä esitys.


lauantai 18. joulukuuta 2021

Glenkinchie 1986 Distillers Edition

Arviossa Glenkinchie 1986 vintage, eli tislaamon ensimmäinen Distillers Edition -sarjan pullotus.

Glenkinchie 1986 Distillers Edition, 43%. Double Matured in Amontillado Sherry Wood. (5cl, late 1990’s)



Tuoksu on makean maltainen, suklainen ja kypsän hedelmäinen. Tammi tuo sopivasti kuivempaa ilmettä taustalle. Hapahko marjaisuus pyörii ympärillä (herukkaa ja karviaista). Taustalla viikunaa, kypsää aprikoosia ja raikas sitruksinen tuulahdus.

Maku on pehmeä ja täyteläinen. Kypsää hedelmää (luumua ja viikunaa). Runsaasti pähkinää, makeaa maltaisuutta ja tyylikkäästi tammea. Sitrusten happamuus tuo kontrastia taustalle. Hyvä tasapaino.

Jälkimaku jatkuu miellyttävänä ja makua riittää melko pitkään. Sitruksisuus voimistuu, mutta makean hedelmäiset ja marjaiset piirteet säilyttävät myös vahvan otteensa. Tammi ja maltaisuus tuntuvat rotevana runkona. Tummaa suklaata ja loppuun saakka mukana säilyvää pähkinäisyyttä.

Maukas ja tasapainoinen Glenkinchie. Erittäin hyvä pullote.


keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Springbank 12 yo Cask Strength, 54,1% (2016)

Testissä Springbank 12 yo vuoden 2016 pullotuksena.

Springbank 12 yo Cask Strength, 54,1%. Bottled 13.1.2016



Tuoksussa terävä sitrus ja vahva tammi hyökkäävät heti päälle. Hiljalleen alkushokin jälkeen muutakin alkaa löytyä: Suklaata, lakritsia, erittäin runsasta maltaisuutta ja Clynelish-viskeistä tuttua vahamaisuutta. Hapan viinimäisyys pyörii taustalla.

Maku on erittäin voimakas ja teräväpiirteinen. Sitrus ja tuore tammi tuntuvat tuoksun tavoin vahvoina. Sherryisyys alkaa makeana, mutta kääntyy pian happamaksi. Runsas maltaisuus ja vahamaisen öljyinen suutuntuma. Paahdettujen suolapähkinöiden ja mantelien rasvaisuutta.

Jälkimaussa hapan hedelmäisyys voimistuu edelleen. Tammi, maltaisuus ja sitrus jyräävät. Pähkinää, kookosta, lakritsia ja kuivaa viljaa.

Tämä hyviä arvioita saanut viski ei osu omaan makuhermooni lainkaan ja osoittaa Springbankin haastavuuden tislaamona. Sekava makukokonaisuus on turhan terävä ja suoraan sanottuna luvattoman heikko. Tämän tyylin viski ei ole minua varten.



tiistai 14. joulukuuta 2021

Noora Louhimo Experience - Tavastia, Helsinki 8.12.2021

Noora Louhimo Experience oli loistava Tampereen Yo-talolla lokakuun lopussa, joten tämä show piti lähteä katsomaan myös toisen kerran. Tavastialla valokuvakameraa ei poikkeuksellisesti ollut mukana, joten illan tunnelmiin pääsee oheisten videoklippien myötä. Huikea ja monipuolinen esitys jälleen! 






sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Bowmore 1995/2012, Malts of Scotland Sherry Hogshead MoS 12018

 Lasiin tummanpuhuvaa syvän sherryistä Bowmorea.

Bowmore 1995/2012, 56,8%. Distilled 05/1995, bottled 04/2012. Sherry Hogshead MoS 12018. Malts of Scotland (5cl, 96 bottles)



Tuoksu on syvän sherryinen, nahkainen, lempeän tervaisen turvesavuinen ja paahtuneen tamminen. Kahvia, tummaa suklaata, rusinaa, salmiakin suolaisuutta ja appelsiinin raikkautta, Klassisen tyylikäs sherryisen Bowmoren tuoksu.

Maku on vahvapiirteinen ja täyteläinen. Herkullinen sherryisyys ja tervainen turvesavu hallitsevat. Nahkaa, vahvaa kahvia, viikunaa, poltettua tammea ja runsas maltaisuus. Salmiakkisen raikas ja suolainen vivahde nousee taustalta esiin.

Jälkimaussa tammi taittaa sherryä ja maku kuivuu sopivasti. Tervaleijonaa, mehukasta luumua, nahkaa ja tammen tanniineja. Sitrusten raikkautta. Tuhdin sherryinen maku jatkuu pitkään ja makujen tasapaino säilyy hienosti kautta linjan.

Erittäin herkullinen, tuhdin sherryinen Bowmore. Upea pullotus!



torstai 9. joulukuuta 2021

Erja Lyytinen & Friends - Blue Christmas - Verkatehdas, Hämeenlinna 2.12.2021


Erja Lyytisen perinteinen Blue Christmas -joulukiertue alkoi 1.12. Kouvolasta ja karavaani pysähtyi Hämeeenlinnan Verkatehtaalle heti päivää myöhemmin. Kiertueella Erjan oman bändin ohella soittivat ensin Honey B & T-Bonesin Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi. Loppukiertueen ajaksi Kuloniemen tilalle astelee Ben Granfelt ja Helsingin Savoy-teatterin konsertissa 18.12.2021 on mukana myös Dave Lindholm. Alla kiertueen jäljellä olevat päivämäärät:

09.12. Raahe, Raahesali

10.12. Oulu, Madetoja

11.12. Kuopio, Musiikkikeskus

15.12. Kokkola, Snellmansali

16.12. Seinäjoki, Seinäjoen Teatteri

17.12. Tampere, Tampere-talo

18.12. Helsinki, Savoy

19.12. Järvenpää, Järvenpäätalo

Verkatehtaalla Lyytinen, Puurtinen ja Kuloniemi valloittivat yleisönsä monipuolisella ohjelmistolla. Erjan sanoin konsertissa kuultiin "bluesii ja rokkii, mun biisejä, joululauluja, Aija Puurtinen lauloi T-Bonesia ja Esa Kuloniemi veti Fleetwood Maciä..!”

Tässä huikean keikan kuvatunnelmat.























tiistai 7. joulukuuta 2021

Mötherhead - Suistoklubi, Hämeenlinna 4.12.2021


Hämeenlinnan Suistoklubilla heittäydyttiin hetkeksi Motörheadin musiikin pariin, kun lavan otti haltuun kotimainen tribuuttibändi Mötherhead. Kuvatunnelmat keikalta nyt katsottavissa:

https://metalliluola.fi/silent-xmas-night-with-motherhead-suistoklubi-hameenlinna-4-12-2021/


sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Maija Vilkkumaa - Yo-talo, Tampere 1.12.2021



Suomirockin kestosuosikkeihin lukeutuva Maija Vilkkumaa täytti Tampereen Yo-talon joulukuun ensimmäisen päivän iltana. Yhteen vakibasisti Malla Rantanen oli sairastunut, mutta laadukkaalla tuuraajalla homma hoidettiin maaliin esimerkillisesti. Joulukuun alun kunniaksi Maijalta oli toivottu esitettäväksi joululaulua ja toive myös toteutui. Vain Elämää -sarjasta tuttu "Jouluriita" sai ensiesityksensä yleisön edessä. Illan avasi herkkä tamperelaiskoonpano Tammela 33100.

Tässä kuvatunnelmat keikalta.

Maija Vilkkumaa






















Tammela 33100