5. tammikuuta kirjoittelin tulevista konserteista täällä kotimaassa. Hyviä hetkiä livemusiikin parissa on jo koettukin ja nyt viime viikkoina on tullut selväksi ainakin se, että vaikka taantuma ja rahapula vaivaa maailmaa, niin ainakaan konserttien määrässä ja lipunmyynnissä se ei näy. Madonnan Helsingin konserttiin myytiin lippuja kolmessa tunnissa noin kahdeksalla miljoonalla eurolla ja lähes päivittäin julkaistaan uusia kiinnityksiä kesän festareille ja keikoille. Lippujen hinnat jatkavat valitettavasti nousuaan, eli 100 euron raja näyttää rikkoutuvan yhä useammin. Eaglesin vanavedessä ainakin siis Madonnan tai Tina Turnerin näkemisestä saa pulittaa kolminumeroisen summan. 1990-luvun alussa kun Tina Turnerin näin Helsingin jäähallissa, lipun hinta numeroina taisi olla samoilla lukemilla, vaikka rahayksikkönä oli markka. Nyt jätän väliin, vaikka upea keikka olisi varmasti luvassa. Mukavuudenhaluisena Madonnan kohuttu megatapahtuma jää myös näkemättä, 80 000 ihmisen tungos ja jonotus kun ei innosta.
Mutta mitä uutta rockin ystäville on tiedossa:
-Hanoi Rocksin huhtikuun jäähyväiskeikkoja on lisätty, nyt bändi nähdään Tavastialla jo viitenä peräkkäisenä iltana.
-Thorogood peruutti tulonsa, harmi sinänsä.
-Metallica saapuu Helsingin hallikeikkojen lisäksi myös festarikeikalle Poriin. Itselle riittää kyllä yksi hallisetti, mutta luultavaa on, että myös porin keikan liput viedään käsistä kun vetoapua tarjoilee myös suosittu Linkin Park.
- Sauna Open Air-festari tarjosi mukavan yllätyksen. Tampereella nähdään "festari festarin sisällä", kun 1980-luvulla mainetta niittänyt ja sen jälkeen lähes"kuoleman porteillakin" vieraillut, mutta 2000-luvulla upean paluun tehnyt Mötley Crue tuo paikalle oman Cruefest-tapahtumansa 6.6. Tämä täytynee nähdä.
Yleisenä trendinä näyttää festaripuolella olevan bändien "omat festarit". Jenkeissä Ozzy Osbournen Ozzfestistä alkanut buumi on levinnyt nyt kunnolla maailmalle, ja tulevana kesänä siis ainakin Metallica ja Mötley Crue nähdään Euroopassa kilpailemassa perinteisten rockfestivaalien rinnalla. Uskoisin että tulevaisuudessa vastaavat tapahtumat tulevat kasvattamaan suosiotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti