perjantai 13. maaliskuuta 2009

Deep Purple - Stormbringer 35th Anniversary Edition


Vihdoin helmikuun lopulla sai julkaisunsa Deep Purple - Stormbringer, 35th Anniversary Edition ja se jatkaakin hienosti varsin tasokkaasti tehtyjen DP-remastereiden sarjaa.
Tämä levy julkaistiin alunperin vuonna 1974, jolloin bändin kokoonpanona oli "mark 3", eli Ritchie Blackmore - kitara, David Coverdale - laulu, Glenn Hughes - basso, laulu, Jon Lord - kosketinsoittimet, Ian Paice - rummut. Tällä levyllä Coverdalen ja Hughesin vaikutus yhtyeeseen näkyy vahvana, monien kappaleiden ollessa entistä enemmän blues- ja soulvaikutteisia. Glenn Hughes pääsee myös aiempaa enmmän esiin lauluosuuksissa ja levy on tavallaan hyvin erilainen ja ehkä hieman hämmentäväkin. Paketti kuitenkin toimii ja sävykkäät biisit avautuvat pala kerrallaan ja kokonaisuus muodostuu erittäin mielenkiintoiseksi. Näiden "herkempien" raitojen rinnalla kuullaan toki myös sitä perinteisempää "vahvaa" Purplea, kuten vaikkapa kappaleissa Stormbringer, Lady Double Dealer, tai High Ball Shooter. Levyn päättävä upea balladi Soldier Of Fortune on säilynyt hienosti ajansaatossa ja kappale kuuluukin edelleen sekä Ritchie Blackmoren Blackmore's Nightin että David Coverdalen Whitesnaken keikkaohjelmistoon.
Tällä juhlajulkaisulla mukana on myös viisi bonusbiisiä, jotka tarjoavat levyn hyvien soundien kanssa juuri sen mukavan lisän, miksi tämä uusintajulkaisu on fanille ns. pakko-ostos. Paksuhko kansivihko tarjoaa myös mukavan katsauksen tähän levyyn juttujen ja kuvien muodossa. Mukana paketissa on myös levy DVD audio 5.1-versiona. Hyvää työtä jälleen kerran.

1. Stormbringer (2009 Digital Remaster)
2. Love Don't Mean A Thing (2009 Digital Remaster)
3. Holy Man (2009 Digital Remaster)
4. Hold On (2009 Digital Remaster)
5. Lady Double Dealer (2009 Digital Remaster)
6. You Can't Do It Right (2009 Digital Remaster)
7. High Ball Shooter (2009 Digital Remaster)
8. The Gypsy (2009 Digital Remaster)
9. Soldier Of Fortune (2009 Digital Remaster)
10. Holy Man (Glenn Hughes Remix)
11. You Can't Do It Right (Glenn Hughes Remix)
12. Love Don't Mean A Thing (Glenn Hughes Remix)
13. Hold On (Glenn Hughes Remix)
14. High Ball Shooter (Instrumental)

2 kommenttia:

  1. Kotiin päästyä piti laittaa kyseisen levyn alkuperäinen versio soimaan. Ei voi muuta kuin yhtyä edellisiin kommentteihin. Tämä levy svengaa omalla tavallaaa aivan eri tavalla kuin edeltävät levyt. Coverdale ikään kuin valuttaa vokaaleitaan viipymällä, mutaa ottaa jälleen kiinni kertosäkeiden aikana.

    Tämä on niitä DP:n levyjä, jotka omassa soittimessani pyörivät satunnaisen kuuntelun sijasta hyvinkin usein!

    VastaaPoista
  2. Kirjoitusvirheistä anteeksi. Niitä ei tähän aikaan yöstä voi välttää!

    VastaaPoista