perjantai 1. syyskuuta 2023

Popeda - Tavastia, Helsinki 17.8.2023



Suomirockin ikonisiin yhtyeisiin kuuluva Popeda jättää huomenna (lauantai 2.9.2023) jäähyväiset Tampereen Ratinasta Poikki -konsertissa. Itse en ratinaan ole menossa, mutta kävin pari viikkoa sitten katsomassa klubikeikan Tavastialla

Loppuunmyyty Tavastia otti mainiossa vireessä olleen yhtyeen hyvin vastaan ja kuultavaksi saatiin 21 kappaletta käsittänyt hittikimara.

Illan yllätys koettiin ”Repe ja Lissu” -biisin aikana, kun Hanna Pakarinen lauloi kappaleen lopun yleisöstä käsin. Ilmeisesti Pakarisen laulu oli yllätys Pate Mustajärvelle, sillä sen verran hölmistyneen näköisenä hän katseli ympärilleen, että mistä laulu tulee. Hieno veto!

Lisää naisääntä kuultiin kappaleessa "Kuuma Kesä", kun Jenni Mustajärvi duetoi kappaleen isänsä kanssa.

Popedan pitkäaikainen kitaristi Costello Hautamäki päästettiin irti Encoreosion aluksi ja soolospotissa kuultiin maukas pätkä Deep Purplen "Burnia", sekä "Kun Mies Unelmoi" -biisi kokonaan.

Kokonaisuudessaan noin 90 minuuttia kestänyt keikka tarjosi vahvan läpileikkauksen Popedan uran varrelta, eikä hitti-ilotulitukseen suvantokohtia mahtunut.  Legendaariselle Tavastialle oli hyvä päättää legendaarisen Popedan livekeikat omalta osaltani. Jumalaare! Kuvat räpsitty puhelimella.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti