Cragganmoren pullotteita on osunut kohdalle jostain syystä kovin harvoin. Napataan nyt lasiin tislaamon Classic Malts -sarjan 12-vuotias perusviski 1990-luvun miniatyyriversiona.
Cragganmore 12 yo, 40% (5cl, 1990’s)
Tuoksu on puhdaspiirteinen ja raikas. Kuivahko maltaisuus ja nätti tammi. Vahva lääkemäisyys nousee esiin. Taustalla hunajaista makeutta ja hapahkoa sitrusta.
Maku on yllättävän voimakas ja suutuntumaltaan öljyinen. Täyteläinen maltaisuus, hunajainen makeus, tuore tammi ja hapahkon raikas sitrus ovat hyvin balanssissa.
Jälkimaku säilyttää voimansa hienosti. Sitruksisuus tuntuu hallitsevana. Tammi ja maltaisuus säilyvät puhdaspiirteisinä. Omenaa, lääkemäistä särmikkyyttä ja hammastahnan raikkautta.
Maukas ja puhdaspiirteisen selkeä aikansa peruspullote. Oikein kiva esitys.
Avasin vastikään vastaavan, joskin pullotusvuosi arviolta 80-luvun puolenvälin tienoilla. Allekirjoitan kuvailusi muuten, mutta omassani on selkeästi havaittava savuisuus. Rinnakkain maisteltuna Alkosta ostetun nykypulloitteen kanssa ovat kyllä ihan eri maailmasta. Kummassakin tuoksu ehdottomasti parasta antia. Nykypulloitteen hedelmäisyys pääsi yllättämään positiivisesti mutta on tämä vanha versio kyllä paljon monipuolisempi ja syvempi kaikilla mittareilla mitattuna.
VastaaPoista