sunnuntai 15. elokuuta 2010

Keel: Streets of Rock & Roll


Vahvasti 1980-lukulaisella rockilla jatketaan ja kuuntelussa Keel: Streets of Rock & Roll.

Jenkkibändi Keel teki 1980-luvulla muutaman varsin kelvollisen hardrocklevyn ja kävipä bändi tuolloin esiintymässä Suomessakin DIO:n lämppärinä, muistaakseni vuosi oli 1986. Tuo keikka kuullosti silloin hyvälle ja levykaupasta tulikin haettua bändin tuotantoa. Pian tutuiksi tulivatkin levyt The Right To Rock ja The Final Frontier, sekä 1987 julkaistu albumi Keel.

Sittemmin yhtye vaipui unholaan ja vuonna 1998 julkaistu levy on mennyt ainakin itseltäni täysin ohi. Mutta nyt bändi on jälleen aktivoitunut ja tuloksena on levyllinen todella hyvää rockia.

Streets of Rock & Roll on vahva ja tasainen kokonaisuus , jolta on vaikea nostaa oikeastaan mitään kappaletta erikseen esiin. Jämäkkä 1980-luvun hardrock toimii ja tempaa hyvin mukaansa. Lopputuloksena on hieno kokonaisuus perinteistä "kasariheviä", mutta sopivan tuoreen kuuloisena. Todella positiivinen yllätys.




Track listing

1. Streets Of Rock & Roll - 4:46
2. Hit The Ground Running - 3:51
3. Come Hell Or High Water - 4:00
4. Push & Pull - 4:58
5. Does Anybody Believe - 4:32
6. No More Lonely Nights - 4:19
7. The Devil May Care - 4:23
8. Looking For A Good Time - 3:26
9. Gimme That - 3:31
10. Hold Steady - 3:55
11. Live - 4:46
12. Brothers In Blood - 3:52

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti