perjantai 23. lokakuuta 2009

W.A.S.P. & Wolf, Pakkahuone, Tampere 21.10.2009.

1980-luvun kohubändi W.A.S.P saattaa äkkiseltään kuullostaa vuonna 2009 vain hyvältä vitsiltä, (sitähän se osin oli silloin 1980-luvullakin:), mutta aina kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Blackie Lawless bändeineen on nimittäin viimevuosina petrannut jälleen tasoaan ja bändistä onkin ehkä monien yllätykseksikin kehkeytynyt varsin tiukka ja laadukas heviryhmä. Yhtyeen edellinen levy Dominator oli erittäin hyvä albumi ja juuri julkaistu Babylon jatkaa mainiolla otteella. (palataan tähän levyyn kunhan ehdin siihen vielä tarkemmin tutustumaan). Tässä siis lähtökohdat illan keikalle ja hyvää esitystä oli siis lupa odottaa.

Illan aloitti Ruotsalainen Wolf, jonka perinteinen metalli soi ihan mallikkaasti, mutta biisimateriaali vaikutti hieman tasapaksulta. Setistä parhaiten nousi esiin kappale Voodoo.



Sitten W.A.S.P:


Keikka muodostuikin odotetun hyväksi ja settilista oli koottu varsin mielenkiintoiseksi ollen kattava läpileikkaus bändin pitkältä uralta. On Your Knees löi alkutahdit ottaen heti yleisön hyvin mukaan. Soundit olivat varsin hyvät ja selkeät koko keikan ajan, joskin ilman korvatulppia olleilta kuului hieman valitusta liian kovasta äänenvoimakkuudesta.
Setissä itseäni ilahdutti etenkin laadukkaan Crimson Idol-levyn kappaleet Arena Of Pleasure, Chainsaw Charlie, sekä riipaiseva The Idol. Myös upea Heaven's Hung In Black kuului illan parhaimmistoon. Suurimmat ablodit runsaalta yleisöltä keräsivät kuitenkin vanhat tutut iwannabesomebodyt ja lovemachinet...

Taustan videoscreen oli hauska idea, sillä biisien kuvituksena pyöri vaikkapa kulloinkin soineiden kappaleiden vanhat musiikkivideot, yms. Toimiva idea.

Hyvä keikka bändiltä, joka osoitti olevansa erittäin laadukkaassa kunnossa vuonna 2009.


Setti:

# Intro: Mephisto Waltz
# On Your Knees
# The Real Me
# L.O.V.E. Machine
# Babylon's Burning
# Wild Child
# Hellion / I Don't Need No Doctor / Scream Until You Like It
# Arena Of Pleasure
# Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue)
# The Idol
# The Headless Children
# Take Me Up
# I Wanna Be Somebody
Encore:
# Heaven's Hung In Black
# Blind In Texas

1 kommentti:

  1. Harmittavasti myöhästyin keikalta ja pääsin kuulemaan vain 3 viimeistä vetoa. Tuntui Blackie olevan kyllä hyvässä vedossa...

    VastaaPoista