Pyhäinpäivän Ardbeg-vertailussa kolme toisistaan poikkeavaa kymppivuotiasta.
Ardbeg TEN, 46%. Vanhempi versio, L8, (pullotettu 2008).
Tuoksu vahvan turpeinen, vaniljainen ja suolainen.
Maku on vahvan savuinen, jolle täyteläinen ja varsin sopiva makeus luo vankan pohjan. Vaniljaa, suolaa.
Jälkimaku on suolainen ja edelleen hyvin savuinen. Kymppivuotiaaksi viskiksi pituutta riittää yllättävän hyvin.
Tyylikäs "peatmonster".
Ardbeg TEN, 46%, Uusi versio, L9, (pullotettu 2009).
Tuoksu on kuivan turpeinen ja hieman pistävä. Hieman hedelmää.
Maku on tuoksun tavoin kuivan turpeinen, mutta hieman kitkerä. Viskin suutuntuma jää ohuemmaksi kuin vanhemmassa versiossa. Nuorta raikkautta ja raakaa hapokasta hedelmää puskee esiin yllättävän vahvana.
Jälkimaussa kuivaa savua, salmiakkia ja aavistus tervaa.
Kokonaisuus on raaemman oloinen kuin vanhemmassa versiossa. Täyteläisyyttä kaipaisi lisää.
Ardbeg TEN Cask Strength 57,3%, bottled 2003. Japan.
Tuoksu on voimakas, täyteläisen turpeinen. Tynnyripuuta ja vaniljaa.
Maku on yllättävänkin pehmeä ja vivahteikas. Runsas savu hallitsee, mutta alta löytyy sopivasti tervaa, lakritsaa ja kirpeää marjaa. Puu tuntuu kolmikosta selkeimmin tuoden omanlaisensa vivahteen tähän viskiin.
Jälkimaku on kuivahko, turpeen ja tammen sulava liitto.
Kolmikon monipuolisin makuprofiili, joskin makeutta saisi olla ehkä hieman enemmän.
Jos kokonaisuuksia verrataan, niin L8 on suosikkini niukasti ennen Cask Strenghtiä. L9 jää näistä jälkeen yllättävänkin paljon. Mikähän hitto siinä on, että monien ennen niin hyvien viskien laatu on syystä tai toisesta heikentynyt suorastaan huolestuttavan paljon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti