torstai 8. lokakuuta 2009

Sonata Arctica: The Days Of Grays


Sonata Arctican uutuuslevyllä The Days Of Grays kuullaan aiempaa sinfonisempaa ja mahtipontisempaa otetta kuin mihin on aiemmilla bändin levyillä totuttu. Valitettavasti vain näiden "uudistusten" osalla metsään mennään kohtuullisen rankasti.
Levyn avaava kolmen minuutin intro on aivan liian pitkä ja tylsä. Helpotusta ei tuo vielä kakkosraitakaan, joten ensimmäiset 11 minuuttia saavat miettimään kannattaako koko levyn kuuntelua jatkaakaan pidemmälle. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, sillä homma paranee huomattavasti ja muutamat reippaat "pop-powermetal"-biisit toimivatkin varsin mukavasti ja tuovat levylle kaivattua raikasta ilmettä. Perinteinen balladiosasto on yllätyksetöntä mutta ei pettävää. Lopussa jälleen sukelletaan jyrkästi alaspäin ja pari viimeistä kappaletta ovat yhtä tylsiä kuin levyn kaksi ensimmäistäkin.

Pienellä tiivistämisellä tässä olisi ollut aineksia ihan hyväänkin levyyn, mutta nyt varsinkin alussa ja lopussa on liikaa suorastaan haukotuttavaa materiaalia.

1. Everything Fades to Gray (instrumental)
2. Deathaura
3. The Last Amazing Grays
4. Flag In The Ground
5. Breathing
6. Zeroes
7. The Dead Skin
8. Juliet
9. No Dream Can Heal A Broken Heart
10. As If The World Wasn't Ending
11. The Truth Is Out There
12. Everything Fades To Gray (full version)

1 kommentti:

  1. No mutta, eikös Deathaura sitten olekaan mielenkiintoisimmasta päästä kaikkine progressiivisuuksineen?

    Mielestäni tämä on muutenkin paras levyjulkaisu piiiiiiiitkiin aikoihin.

    VastaaPoista