maanantai 12. lokakuuta 2009

Megadeth: Endgame.


Megadeth on takonut tanakkaa metalliaan jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien, mutta ei ole onnistunut nousemaan koskaan niin suuren yleisön suosioon kuten vaikkapa samassa kategoriassa vaikuttava Metallica on tehnyt.
Megadethin levyjä onkin aika ajoin vaivannut jonkinasteinen tasapaksuus ja tarvittavat huomion herättävät hitit ovat jääneet suhteellisen vähiin. Nyt kuitenkin bändillä tuntuisi olevat jälleen hyvä vaihe päällä, sillä jo edellinen United Abominations oli varsin vahva esitys ja vähintään yhtä hyvälle kuullostaa myös tämä uusi Endgame.

Endgame on vahva kokonaisuus ja varsin tasainen sellainen. Tasaisuudesta kertoo se tosiasia, että tältä levyltä on aivan turha nostaa joitain kappaleita toisten edelle, sillä niin vakuuttavaa on bändin työskentely alusta loppuun. Huippulevy, jonka vanhoja 80-luvun perinteitä kunnioittavan, mutta tuoreen kuuloisen raskaan ja nopeahkon metallin parissa viihtyy mainiosti kuuntelukerrasta toiseen.

1. Dialectic Chaos
2. This Day We Fight!
3. 44 Minutes
4. 1,320
5. Bite The Hand
6. Bodies
7. Endgame
8. The Hardest Part Of Letting Go - Sealed With A Kiss
9. Head Crusher
10. How The Story Ends
11. The Right to Go Insane

* Dave Mustaine - laulu, soolo- & rytmikitara
* Chris Broderick - soolokitara, komppikitara, taustalaulu
* James LoMenzo - basso, taustalaulu
* Shawn Drover - rummut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti