3 x Ardbeg TEN

Pyhäinpäivän Ardbeg-vertailussa kolme toisistaan poikkeavaa kymppivuotiasta.




Ardbeg TEN, 46%. Vanhempi versio, L8, (pullotettu 2008).

Tuoksu vahvan turpeinen, vaniljainen ja suolainen.

Maku on vahvan savuinen, jolle täyteläinen ja varsin sopiva makeus luo vankan pohjan. Vaniljaa, suolaa.

Jälkimaku on suolainen ja edelleen hyvin savuinen. Kymppivuotiaaksi viskiksi pituutta riittää yllättävän hyvin.

Tyylikäs "peatmonster".



Ardbeg TEN, 46%, Uusi versio, L9, (pullotettu 2009).

Tuoksu on kuivan turpeinen ja hieman pistävä. Hieman hedelmää.

Maku on tuoksun tavoin kuivan turpeinen, mutta hieman kitkerä. Viskin suutuntuma jää ohuemmaksi kuin vanhemmassa versiossa. Nuorta raikkautta ja raakaa hapokasta hedelmää puskee esiin yllättävän vahvana.


Jälkimaussa kuivaa savua, salmiakkia ja aavistus tervaa.

Kokonaisuus on raaemman oloinen kuin vanhemmassa versiossa. Täyteläisyyttä kaipaisi lisää.



Ardbeg TEN Cask Strength 57,3%, bottled 2003. Japan.

Tuoksu on voimakas, täyteläisen turpeinen. Tynnyripuuta ja vaniljaa.

Maku on yllättävänkin pehmeä ja vivahteikas. Runsas savu hallitsee, mutta alta löytyy sopivasti tervaa, lakritsaa ja kirpeää marjaa. Puu tuntuu kolmikosta selkeimmin tuoden omanlaisensa vivahteen tähän viskiin.

Jälkimaku on kuivahko, turpeen ja tammen sulava liitto.

Kolmikon monipuolisin makuprofiili, joskin makeutta saisi olla ehkä hieman enemmän.



Jos kokonaisuuksia verrataan, niin L8 on suosikkini niukasti ennen Cask Strenghtiä. L9 jää näistä jälkeen yllättävänkin paljon. Mikähän hitto siinä on, että monien ennen niin hyvien viskien laatu on syystä tai toisesta heikentynyt suorastaan huolestuttavan paljon?

Rainbow Anthology 1975 - 1984.

Jälleen on markkinoille tuupattu yksi Rainbow-kokoelma, kuinkahan mones jo laatuaan? Mutta otetaan selvää mitä tällä kerralla rahalla saa. Yleensä suhtaudun kovin pessimistisesti näihin kokoelmalevyihin, sillä valitettavan usein näitä kyhätään vain rahankiilto silmissä ja kappalesisältöön ei juurikaan kiinnitetä huomiota.

Rainbow Anthology 1975 - 1984 on jaettu loogisesti kahdelle levylle, joista ensimmäinen keskittyy Ronnie James Dion aikaan ja kakkoslevyllä ääneen pääsevät Graham Bonnet sekä Joe Lynn Turner. Vuoden 1995 Ritchie Blackmore's Rainbown "Stranger In Us All"-levy on jätetty kokonaan syrjään, mikä on harmi, sillä "täydelliseen" Rainbow-kokoelmaan olisin kelpuuttanut ainakin pari biisiä tuolta ihan mukavalta levyltä.

Ykköslevyllä ei yllätyksiä tarjoilla, huikeaa klassikkotavaraa alusta loppuun.

Kakkoslevyllä "standardisuosikkien" lisäksi löytyy hieman "extraa", eli sinkkujen b-puolia ja muutama liveveto.

Musiikki on siis erittäin hyvää, siitä täydet pisteet, mutta kokoelman mielekkyydestä en ole yhtä vakuuttunut. Rainbowfaneille ehdottomasti suositeltavampaa onkin hankkia ja kuunnella alkuperäiset levyt kokonaisuudessaan. Ja mitä tulee noihin kakkoslevyn live- yms. extroihin, jää niiden lisäarvo valitettavan pieneksi, eikä niiden takia bändin tuotannon omistavan kannata levykauppaan rynnätä. Vaan jos et omista yhtään Rainbow-levyä entuudestaan, käy tämä julkaisu kuitenkin kohtuullisena (kuitenkin suppeana) läpileikkauksena bändin urasta, sisältäähän se kuitenkin loistavaa musiikkia mahtavalta bändiltä.

CD1:
01. Sixteenth Century Greensleeves (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 3:31
02. The Temple Of The King (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 4:39
03. Man On The Silver Mountain (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 4:36
04. Still I'm Sad (Paul Samwell Smith/Jim McCarty) - 3:52
05. Tarot Woman (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 5:58
06. A Light In The Black (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 8:11
07. Stargazer (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 8:28
08. Catch The Rainbow (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - Live - 15:35
09. Over The Rainbow / Kill The King (Richie Blackmore/Ronnie James Dio/Cozy Powell) - Live - 5:29
10. Gates Of Babylon (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 6:47
11. Lady Of The Lake (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 3:56
12. L.A. Connection (Richie Blackmore/Ronnie James Dio) - 5:00

Tracks 1-4 taken from Richie Blackmore Rainbow
Tracks 5-7 taken from Rainbow Rising
Tracks 8 & 9 taken from On Stage
Tracks 10-12 taken from Long Live Rock' n' Roll

CD2:
01. Eyes Of The World (Richie Blackmore/Roger Glover) - 6:39
02. Since You've Been Gone (Russ Ballard) - 3:18
03. Lost In Hollywood (Richie Blackmore/Roger Glover/Cozy Powell) - 4:51
04. Weiss Heim (Richie Blackmore) - 5:12
05. Will You Still Love Me Tomorrow (Gerald Goffin/Carole King) - Live Donnington - 3:50
06. I Surrender (Russ Ballard) - 4:01
07. Vielleicht Das Nachster Mal (Maybe Next Time) (Richie Blackmore/Don Airey) - 3:47
08. Jealous Lover (Richie Blackmore/Joe Lynn Turner) - 3:11
09. Stone Cold (Richie Blackmore/Roger Glover/Joe Lynn Turner) - 5:17
10. Death Alley Driver (Richie Blackmore/Joe Lynn Turner) - 4:41
11. Eyes Of Fire (Richie Blackmore/Joe Lynn Turner/Bobby Rondinelli) - 6:39
12. Can't Let You Go (Richie Blackmore/Joe Lynn Turner/David Rondinelli) - 4:19
13. Street Of Dreams (Richie Blackmore/Joe Lynn Turner) - 4:25
14. Snowman (Richie Blackmore/Howard Blake) - 4:32
15. Stranded (Richie Blackmore/Joe Lynn Turner) - Live at St. David's Hall,Cardiff, 1983 - 4:16
16. All Night Long (Richie Blackmore/Roger Glover) - Live at David's Hall, Cardiff, 1983 - 5:25

Tracks 1-3 taken from Down To Earth
Track 4 taken from 'All Night Long' 7" single B-side, 1980
Track 5 previously unreleased live version recorded at Monsters Of Rock Festival, Castle Donington, England, UK, 16.08.1980
Tracks 6 & 7 taken from Difficult To Care
Track 8 taken from 'Can't Happen Here' 7" single B-side, 1981
Tracks 9-11 taken from Straight Between The Eyes
Tracks 12-14 taken from Bent Out Of Shape
Tracks 15-16 taken from 'Can't Let You Go' 12" Single B-side, 1983

Aberlour 12 yo Douglas Laing Old Malt Cask, Advance Sample

Suurimpaan osaan markkinoilla olevista Aberlour-viskeistä on kypsytyksessä käytetty ainakin osittain ex-Sherrytynnyreitä. Douglas Laingin valikoimasta löytyi kuitenkin kokonaan ex-Bourbontynnyrissä kypsytetty versio ja katsotaanpa mitä se pitää sisällään.

Aberlour 12 yo, 50%. Refill Hogshead, distilled 10/1996, bottled 3/2009. Douglas Laing Old Malt Cask Advance Sample, 5023.

Tuoksu on kevyen viljainen ja hapokkaan hedelmäinen, (päärynä). Hunajaa, vaniljaa.

Maku on kevyt ja kohtalaisen pehmeän tuntuinen. Raikasta kirpeähköä hedelmää, kuivaa maltaisuutta. Hunajaisuus tuo hieman makeutta, mutta jotain oleellista mausta jää puuttumaan.

Terävä jälkimaku on lyhyt ja tuntuu korostavan viskin hieman mitäänsanomattomaksi jäävää kokonaisilmettä.

Yksinkertainen, (vaisu) perusmalt. Eipä tällä juuri ole kuin kuriositeettiarvo tislaamon erilaisten kypsytystynnyreiden bongaajille, muuten täysin turha tuote. Tämän jälkeen ymmärtää hyvin, miksi lähes kaikki Aberlourit ovat Sherrykypsytettyjä.

Bowmore 10 yo Tempest, (batch 1)

Jälleen putkahti markkinoille uusi Bowmore ja tällä kerralla kyseessä on mielenkiintoinen "first fill bourbon"-tynnyreissä kypsynyt kymppivuotias.

Bowmore 10 yo Tempest, 55,3%. Small Batch Release no 1, bottled 2009. Cask type: First Fill Bourbon.

Runsaan kermatoffeinen tuoksu on herkullinen, jossa reippaasti vaniljasokeria, sekä sopivan tasapainoinen ja suhteellisen vahva savuisuus. Vesilisän kera mukaan löytyy hieman hapahkoa marjaisuutta.

Maku on heti tunnistettavissa varsin tyypilliseksi Bowmoreksi. Pehmeä savu, mukavan pyöreä makeus ja raikas marjaisuus luovat hyvän kombinaation. First fill Bourbon-kypsytys tuntuu selkeänä, "puhtaan" kuivan puun leikatessa makeutta sopivasti. (Missään nimessä viski ei ole kuitenkaan "puinen"). Vesilisä nostaa kirpeyttä (herukkaa) esiin. Viskin nuoruus tuntuu parhaiten siinä, että monista iäkkäämmistä Bowmoreista tuttu runsaan hedelmäinen vivahteikkuus jää hyvin vaimeaksi. Taustalla se on, mutta kaikki aromit eivät ikäänkuin pääse nousemaan esiin.

Jälkimaku on ilman vesilisää turhan terävä, mutta hieman laimennettuna mukavan herukkainen ja kuivan turpeen sävyttämä. Pituutta kohtalaisesti.

Ihan hyvä ensikosketus tähän Tempestiin. Pieni vesilisä avasi makua selvästi ja onkin tässä viskissä aivan paikallaan. Todella puhdaspiirteinen Bowmore, jonka lopputuloksessa tynnyreiden vaikutus ja nuorehko ikä ovat varsin selkeästi havaittavissa. Eli pullotiedot lukemalla tietää mitä saa.

W.A.S.P. & Wolf, Pakkahuone, Tampere 21.10.2009.

1980-luvun kohubändi W.A.S.P saattaa äkkiseltään kuullostaa vuonna 2009 vain hyvältä vitsiltä, (sitähän se osin oli silloin 1980-luvullakin:), mutta aina kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Blackie Lawless bändeineen on nimittäin viimevuosina petrannut jälleen tasoaan ja bändistä onkin ehkä monien yllätykseksikin kehkeytynyt varsin tiukka ja laadukas heviryhmä. Yhtyeen edellinen levy Dominator oli erittäin hyvä albumi ja juuri julkaistu Babylon jatkaa mainiolla otteella. (palataan tähän levyyn kunhan ehdin siihen vielä tarkemmin tutustumaan). Tässä siis lähtökohdat illan keikalle ja hyvää esitystä oli siis lupa odottaa.

Illan aloitti Ruotsalainen Wolf, jonka perinteinen metalli soi ihan mallikkaasti, mutta biisimateriaali vaikutti hieman tasapaksulta. Setistä parhaiten nousi esiin kappale Voodoo.



Sitten W.A.S.P:


Keikka muodostuikin odotetun hyväksi ja settilista oli koottu varsin mielenkiintoiseksi ollen kattava läpileikkaus bändin pitkältä uralta. On Your Knees löi alkutahdit ottaen heti yleisön hyvin mukaan. Soundit olivat varsin hyvät ja selkeät koko keikan ajan, joskin ilman korvatulppia olleilta kuului hieman valitusta liian kovasta äänenvoimakkuudesta.
Setissä itseäni ilahdutti etenkin laadukkaan Crimson Idol-levyn kappaleet Arena Of Pleasure, Chainsaw Charlie, sekä riipaiseva The Idol. Myös upea Heaven's Hung In Black kuului illan parhaimmistoon. Suurimmat ablodit runsaalta yleisöltä keräsivät kuitenkin vanhat tutut iwannabesomebodyt ja lovemachinet...

Taustan videoscreen oli hauska idea, sillä biisien kuvituksena pyöri vaikkapa kulloinkin soineiden kappaleiden vanhat musiikkivideot, yms. Toimiva idea.

Hyvä keikka bändiltä, joka osoitti olevansa erittäin laadukkaassa kunnossa vuonna 2009.


Setti:

# Intro: Mephisto Waltz
# On Your Knees
# The Real Me
# L.O.V.E. Machine
# Babylon's Burning
# Wild Child
# Hellion / I Don't Need No Doctor / Scream Until You Like It
# Arena Of Pleasure
# Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue)
# The Idol
# The Headless Children
# Take Me Up
# I Wanna Be Somebody
Encore:
# Heaven's Hung In Black
# Blind In Texas

Rammsteinia pukinkonttiin.

Joulu tekee taas kohta tuloaan ja tässä lahjavinkiksi musiikinystäville taatusti erilainen cd-julkaisu:

Rammstein: Liebe Ist Fur Alle Da (Deluxe Box Set), (julkaisu joulukuu 2009).


Flight Case Contains:

# The Special Album Version
# 6 Sex Toys (numerically corresponding to the number of band members)
# Handcuffs
# Lubricant

Ja Boxia odotellessa (tai sitten ei:) voi tutustua vaikkapa bändin huomiota herättäneeseen musiikki(porno)videoon. Huom. Sensuroimaton versio, K-18:
Rammstein: Pussy

Ainahan Rammstein on tunnettu hieman kierosta huumorista, mutta nyt ollaan jo aika syvällä...

Kiss: Sonic Boom, ( 2CD + DVD).

Naamiomiehet ovat käyneet pitkästä aikaa studiossa, sillä peräti 11 vuotta ehti kulua bändin edellisestä levystä. Tässä tapauksessa hyvää on kannattanut odottaa, sillä odotuksen tulos, Kiss: Sonic Boom on erinomainen levy.

Tyylillisesti palataan 1980-luvun Kiss-soundin pariin ja tarttuvan melodiset pop-rockbiisit toimivat tällä levyllä hienosti. Kokonaisuus on erittäin tasainen eikä 11 kappaleen joukossa juurikaan "huteja" ole.

Pari ensimmäistä kappaletta mennään tasaisen varman perushardrockin parissa, mutta sitten levy alkaa aukeamaan toden teolla ja musiikki imaisee lopullisesti mukaansa. Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin lisäksi lauluääniään pääsevät tällä levyllä käyttämään myös kitaristi Tommy Thayer, sekä rumpali Eric Singer ja tämä neljän laulajan käyttö tuokin levylle mainiota vivahdetta ja vaihtelevuutta. Levyn kiinnostavuus oikeastaan vain kohoaa loppua kohden ja sinne onkin säästetty varsin maukkaat palat: Tommyn laulama reipas ralli When Lightning Stikes sekä levyn viimeisenä kuultava Paulin laulama melodinen ja upean tarttuva Say Yeah. Tämä häpeämättömän kasarihenkinen kappale tuo mieleen Desmond Childin aikoinaan vaikkapa Bon Joville ja Alice Cooperille kyhäämät jättihitit. Täydellinen lopetus hienolle levylle.

Kun levyn erikoispainoksella kuullaan vielä bonuksena levyllinen vanhoja Kiss-hittejä nykykokoonpanon uudelleen äänittäminä sekä DVD:llä puolisen tuntia tuoretta Kissiä livenä Buenos Airesista huhtikuulta 2009, voidaan hymyssä suin todeta tämän paketin nousevan ehdottomasti vuoden parhaiden hardrock-julkaisujen joukkoon!

Disc 1

1. Modern Day Delilah
2. Russian Roulette
3. Never Enough
4. Yes I Know (Nobody's Perfect)
5. Stand
6. Hot And Cold
7. All For The Glory
8. Danger US
9. I'm An Animal
10. When Lightning Strikes
11. Say Yeah

Disc 2: Kiss Klassics

1. Deuce
2. Detroit Rock City
3. Shout It Out Loud
4. Hotter Than Hell
5. Calling Dr Love
6. Love Gun
7. I Was Made For Lovin' You
8. Heaven's On Fire
9. Lick It Up
10. I Love It Loud
11. Forever
12. Christine Sixteen
13. Do You Love Me?
14. Black Diamond
15. Rock And Roll All Nite

DVD: Kiss - Live In Buenos Aires

* Deuce
* Hotter Than Hell
* C'mon And Love Me
* Watchin' You
* 100,000 Years
* Rock And Roll Nite

Port Ellen 9th Release.

Ensitestissä Diageon uusin Port Ellen-julkaisu,

Port Ellen 9th Release, 30yo, 57,7%, distilled 1979, bottled 2009. (5916 bottles).

Pehmeä ja tasapainoinen tuoksu on makea ja hedelmäinen. Seassa aavistus turpeisuutta ja suolaa. Hento ja raikas puun vivahde.

Viski yllättää pehmeydellään ja sen suutuntuma on öljyinen ja täyteläinen.

Mukava vaniljainen makeus täyttää suun ja turvesavu ei nouse esiin läheskään niin vahvana kuin monissa aiemmissa julkaisuissa. Turpeen tilalle löytyykin nyt mukavan maukasta ja pehmeän kypsää hedelmäisyyttä, sekä vahvasti salmiakkiin vivahtavaa suolaisuutta.

Jälkimaku on suolainen ja pitkä. Kuiva turvesavu pyrkii nousemaan esiin, mutta hedelmän makeus taittaa sen kuitenkin alleen. Aavistus kirpeää valkoherukkaa tuo särmää.

Kokonaisuus on siis makeahko ja pehmeän hedelmäinen, mutta samalla merellisen suolainen.
Tämä yhdeksäs PE-julkaisu onkin hienostuneen tyylikäs ja kauniisti ikääntynyt kolmekymppinen. Vielä kun hedelmäisyyteen saisi hieman lisää vivahteikkuutta tyyliin 1960-luvun Bowmore tai 1976 Benriach, niin oltaisiin hyvin lähellä "maalia".

Kuukauden levyklassikko 10: Van Halen - Van Halen

Van Halenin ensimmäinen albumi, nimeltään yksinkertaisesti Van Halen vuodelta 1978 on mahtava klassikko, joka on yksi parhaista debyyttialbumeista koskaan. Tällä levyllä kitaristi Eddie Van Halenin tyyli soittaa instrumenttiaan löi maailman rockpiirit ällikällä, vastaavaa ei oltu ennen kuultu. Levyllä kuultava Eddien soolo Eruption onkin vuodesta toiseeen korkealla kun jossain äänestetään parhaista kitarasooloista.
Laulaja David Lee Roth oli jo keikoilla osoittautunut vartaansa vailla olevaksi showmieheksi ja tuo kuuluu myös tällä levyllä vahvana, monipuolisena ja vaihtelevana tulkintana. Laulu on välillä kuin suurta teatteria. Rumpali Alex Van Halen ja basisti Michael Anthony täydensivät tämän klassisen nelikon, joka oli hioutunut saumattomaksi kokonaisuudeksi lukuisten klubikeikkojen myötä.

Itse albumilla tunnetuimmat kappaleet ovat Eruptionin lisäksi levyn ensisinglenäkin julkaistu The Kinks-cover You Really Got Me, reipas ja mukaansatempaava Ain't Talkin' Bout Love, sekä levyn tyylikäs ja vahva avasraita Runnin' With The Devil.
John Brim-cover Ice Cream Man tarjoaa perinteistä rock'n'rollia kun taas I'm The One:n swengaavat lauluosuudet tarjoavat täysin toisenlaista vivahdetta ja sen enempää erittelemättä yksinkertaisesti kaikki kappaleet toimivat ja puolustavat paikkaansa levyllä.
Levyn kokonaisuus on varsin toimiva, monipuolinen, yllätyksellinen ja tehokas, joten tätä melodista, vahvan kitaroinnin sävyttämää hardrockia kuunnellessa aika kuluu kuin siivillä. 35 minuuttia rockin historiaa.

Koko kappalelista:

1. Runnin' With The Devil
2. Eruption
3. You Really Got Me
4. Ain't Talkin' Bout Love
5. I'm The One
6. Jamie's Cryin'
7. Atomic Punk
8. Feel Your Love Tonight
9. Little Dreamer
10. Ice Cream Man
11. On Fire

2 x Ardbeg Corryvreckan.

Ardbeg Corryvreckan, Committee Reserve, released 2008, 57,1%.

Väri on kaunis, tumman kullan oranssinen.

Tuoksussa muhkean makea turvesavu hallitsee, mukana runsaasti hedelmää, hieman tervaa.

Maku on jykevän voimakas, vahvasti savuinen ja täyteläinen. Savun seasta nousee kypsää hedelmää ja suolaisuutta. Hieman hapan viinimäisyys pyörii kiehtovasti ympärillä.

Voimakas savuisuus jyrää myös jälkimaussa, jättäen jälkeensä makeahkon, "juuri vedellä sammutetun nuotion" aromin.

Kokonaisuus on vahva, hedelmäisen makea ja herkullinen. Tuhtia tavaraa!


Ardbeg Corryvreckan, released 2009, 57,1%.

Väri kuten edellisessäkin.

Tuoksussa voimakasta, mutta pehmeää savua ja salmiakkia, sekä vain aavistus hedelmäisyyttä.

Viski on yllättävän pehmeä ja tuntuukin iäkkäämmälle ja tasaisemmalle kuin Committee Reserve. Ikäeroa voisi kuvitella olevan näiden välillä enemmänkin kuin reilu vuosi. Maku tarjoaa vahvaa savua, tervaa ja kuivaa hedelmäisyyttä hyvässä balanssissa. Maukasta.

Jälkimaku on pitkähkö, kuivan savuinen ja suolainen, (salmiakki). Aavistus tervaisuutta yrittää tuoda makeutta.

Mainio viski, joka on siis kypsyneemmän oloinen kuin Committee Reserve. Toisaalta CR:n makeus viehättää enemmän, joten kokonaisuuksia arvioitaessa puntit ovat ainakin tämän maistamisen jälkeen aika tasan. Hyviä Ardbegeja siis molemmat.

Megadeth: Endgame.

Megadeth on takonut tanakkaa metalliaan jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien, mutta ei ole onnistunut nousemaan koskaan niin suuren yleisön suosioon kuten vaikkapa samassa kategoriassa vaikuttava Metallica on tehnyt.
Megadethin levyjä onkin aika ajoin vaivannut jonkinasteinen tasapaksuus ja tarvittavat huomion herättävät hitit ovat jääneet suhteellisen vähiin. Nyt kuitenkin bändillä tuntuisi olevat jälleen hyvä vaihe päällä, sillä jo edellinen United Abominations oli varsin vahva esitys ja vähintään yhtä hyvälle kuullostaa myös tämä uusi Endgame.

Endgame on vahva kokonaisuus ja varsin tasainen sellainen. Tasaisuudesta kertoo se tosiasia, että tältä levyltä on aivan turha nostaa joitain kappaleita toisten edelle, sillä niin vakuuttavaa on bändin työskentely alusta loppuun. Huippulevy, jonka vanhoja 80-luvun perinteitä kunnioittavan, mutta tuoreen kuuloisen raskaan ja nopeahkon metallin parissa viihtyy mainiosti kuuntelukerrasta toiseen.

1. Dialectic Chaos
2. This Day We Fight!
3. 44 Minutes
4. 1,320
5. Bite The Hand
6. Bodies
7. Endgame
8. The Hardest Part Of Letting Go - Sealed With A Kiss
9. Head Crusher
10. How The Story Ends
11. The Right to Go Insane

* Dave Mustaine - laulu, soolo- & rytmikitara
* Chris Broderick - soolokitara, komppikitara, taustalaulu
* James LoMenzo - basso, taustalaulu
* Shawn Drover - rummut

Springbank 21 yo.

Maistelussa klassinen Campbeltownin viski 1990-luvun loppupuoliskolta / 2000-vaihteesta, eli

Springbank 21 yo, 46%. (5cl miniatyyri).

Väri on kauniin tumman kullankeltainen.

Tuoksu on erittäin aromikas ja vivahteikas. Trooppista hedelmää, etenkin persikkaa, tummaa suklaata, sekä taustalla kevyt savuhuntu. Suolaista meren raikkautta.

Maku on miellyttävän pehmeä, viski "sulaa suuhun". Moninaiset aromit aukeavat tasaisesti paljastaen tummaa suklaata, suolaa, vivahteikasta ja raikasta hedelmäisyyttä, (appelsiini) ja taustalla pyörii laaja kirjo mausteisuutta, (kaneli, kookos).

Suolainen jälkimaku on hyvin hennosti savuinen, pitkä ja herkullinen. Erilaisia aromeja avautuu koko ajan lisää ja lisää. Tyylikäs lopetus.

Hieno Springbank, kaunis ja herkkäpiirteinen viskiklassikko.

Sonata Arctica: The Days Of Grays

Sonata Arctican uutuuslevyllä The Days Of Grays kuullaan aiempaa sinfonisempaa ja mahtipontisempaa otetta kuin mihin on aiemmilla bändin levyillä totuttu. Valitettavasti vain näiden "uudistusten" osalla metsään mennään kohtuullisen rankasti.
Levyn avaava kolmen minuutin intro on aivan liian pitkä ja tylsä. Helpotusta ei tuo vielä kakkosraitakaan, joten ensimmäiset 11 minuuttia saavat miettimään kannattaako koko levyn kuuntelua jatkaakaan pidemmälle. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, sillä homma paranee huomattavasti ja muutamat reippaat "pop-powermetal"-biisit toimivatkin varsin mukavasti ja tuovat levylle kaivattua raikasta ilmettä. Perinteinen balladiosasto on yllätyksetöntä mutta ei pettävää. Lopussa jälleen sukelletaan jyrkästi alaspäin ja pari viimeistä kappaletta ovat yhtä tylsiä kuin levyn kaksi ensimmäistäkin.

Pienellä tiivistämisellä tässä olisi ollut aineksia ihan hyväänkin levyyn, mutta nyt varsinkin alussa ja lopussa on liikaa suorastaan haukotuttavaa materiaalia.

1. Everything Fades to Gray (instrumental)
2. Deathaura
3. The Last Amazing Grays
4. Flag In The Ground
5. Breathing
6. Zeroes
7. The Dead Skin
8. Juliet
9. No Dream Can Heal A Broken Heart
10. As If The World Wasn't Ending
11. The Truth Is Out There
12. Everything Fades To Gray (full version)

Bowmore 12 yo Sheraton Miyako Hotel, Tokyo.

Tällä kerralla maistelussa hieman tavanomaista harvinaisempi 12-vuotias Bowmore. Kiitokset samplesta ja kuvista "JaRiMi"lle.

Bowmore 12 yo, Cask Strength, (+-60%), Sherry Cask, Sheraton Miyako Hotel, Tokyo.

Tuoksu hyökkää vahvana ja siitä löytyy sherryistä, mutta varsin hillittyä makeutta ja runsasta turpeisuutta. Taustalta nousee esiin voimakas, jopa palanut nuotiosavu. Lisänä tumman suklaista toffeeta.
Vettä lisäämällä makea leventelisuus ja trooppiset hedelmät nousevat kauniisti esiin ja savu väistyy taustalle.

Maku on räjähtävän voimakas ja miellyttävällä tavalla kuivan sherryinen sekä vahvan turpeinen. Tämä suoraviivainen makuprofiili iskee kyllä huikean vahvana ja varsin toimivana.
Veden kera viskiin löytyy enemmän makeutta ja vivahteikkuutta, kuten hentoa leventelia ja kuivattuja hedelmiä runsaana sekoituksena.

Kurkkua tehokkaasti lämmittävä jälkimaku on kuivan turpeinen ja vahva nuotiosavu jää elämään kitalakeen pitkään.

Kokonaisuus toimii! Taas kerran hyvä osoitus Bowmore-viskien monipuolisuudesta. Todella vahva ja turpeinen, sekä mielenkiintoisen haasteellinen maisteltava. Veden lisäys tähän viskiin loi siihen täysin uuden makuprofiilin, aivan kuin kyseessä ei olisi edes sama viski. Huikeaa.

Rinnalla vertailun vuoksi maisteltu 50,3% 15 yo Laimrig tuntui tämän rinnalla pehmeältä kuin linnunmaito ja vahvassa sherryisyydessään (vaikka vain sherry finished) huomattavan makealle.

Yleiskuvaa Sheraton Miyakon baarista:

Port Ellen 24 yo, John Milroy.

Lasissa vaihteeksi Port Elleniä:

Port Ellen 24 yo, 1982/2007, 56,8%. Cask nos 2467/68, ex-Sherry Butt. The John Milroy Cask Selection.

Tuoksu on ainakin ilman vedenlisäystä vaikeasti avautuva ja hento.

Maku on täyteläinen. Mukava makeus saa seurakseen pehmeän turvesavuhunnun ja viski on varsin miellyttävä ja helposti juotava. Makeus säilyy yllättävän hallitsevana läpi juoman ja kokonaisuus poikkeaakin selvästi monien muiden Port Elleneiden tyylistä. Erikoista on, että tässä viskissä sherryn vaikutus jää hyvin vaisuksi, lukuunottamatta tuota makeutta. (Tynnyrit ovatkin varmaan olleet käytössä jo ainakin kerran tai pari ennen tämän viskin kypsytystä).

Jälkimaku ei ole pisimmästä päästä ja edelleen viskin makeus kantaa juomaa aivan loppuun saakka.

Kokonaisuus on makea ja hennon savuinen. Ei huippu, mutta ei nyt huonokaan. Port Elleniksi kuitenkin tasapaksu ja hieman persoonaton keskitien tuote.
Jos tätä ajatellaan "vain" viskinä ilman nimiä, niin hyvä viskihän tämä on. Tyypillistä "Port Ellen-makua" etsivien kannattaa kuitenkin valita joku muu tuote.

Valitettava fakta Port Ellenin kohdalla vain alkaa olemaan se, että varmuudella todella hyvistä pullotuksista joutuu tänä päivänä maksamaan jo huomattavan paljon.
Muutenkin tuntumani on, että viimevuosina Port Ellen-pullotusten laatu on heikentynyt ja markkinoilla on nyt aivan liikaa keskinkertaista diibadaabaa.
No, tislaamo on ollut suljettuna jo yli 26-vuotta, joten väkisinkin varastot alkavat tyhjenemään, eikä näinkään korkea ikä tee välttämättä enää hyvää kaikille tynnyreille.
Pääsääntöisesti omien kokemusten mukaan parhaimmat PE:t ovat aiemmin löytyneet 20 -24 ikävuosien väliltä, mutta poikkeuksiakin toki löytyy molempiin suuntiin.

BrewDog Paradox Isle of Arran.

Testissä toinen Arkadian Alkossa myynnissä olleista BrewDog Paradox-oluista.

Paradox Isle of Arran, (batch 016), 10%. (Imperial Stout matured in Isle of Arran Whisky casks).

Väri on jälleen lähes musta.

Tuoksu on makean karamellisen maltainen ja mämminen. Taustalla mukavan paahteinen vivahde.

Maku on makea ja täyteläisen pehmeä. Voimakkaasti paahdettua mallasta, siirappista makeutta ja ripaus kuivattavaa humalointia. Viskin vaikutus ei tunnu kovin vahvana, mutta tuo kokonaisuuteen pikantin terävän säväyksen.

Jälkimaku kuivuu huomattavasti ja alkoholisuus nousee valitettavan selvänä esiin. Humala potkaisee vahvana lopussa.

Jälkimaun pienestä notkahduksesta huolimatta ihan hyvä Paradox, joka tuntuikin astetta paremmalle kuin Alkon edellinen erä, eli Speyside Batch 11.

Toimiva syysillan lämmittäjä.