sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Purple Night - 10 Perfect Women




Purple Night - 10 Perfect Women, Tavastia 17.1.2009. PSOF:n järjestämän "Purple Nightin" pääosassa olivat tällä kertaa naislaulajat. Luvassa oli siis varsin mielenkiintoisia versioita Deep Purplen, Whitesnaken ja Rainbown tuotannosta. Konsertin idea oli hieno, sillä harvoin pääsee kokemaan näin loistavia biisejä hieman totutusta poikkevina tulkintoina. Aloitusbiisi "Strange Kind Of Woman" oli oivasti valittu ja pitkä setti käynnistyi teemaan sopivalla tavalla. Illan aikana laulajat vaihtuivat biisin parin välein ja yleisön mielenkiinto pysyi hienosti yllä koko ajan. Kappalevalinnoissa oli mukavia yllätyksiä ja illan aikana kuultiinkin monia upeita ehkä osalle yleisöstä hieman tuntemattomiakin kappaleita. Alkuperäisesittäjistä David Coverdale taitaa olla naisten keskuudessa se suosituin, sillä DC:n alunperin laulamia biisejä kuultiin 2/3 illan annista. Omalla kohdallakin Whitesnaken tuotanto tuntui toimivan loistavasti, illan helmiksi nousivatkin hienot "Love Ain't No Stranger" ja "Here I Go Again". Toisaalta on hieman epäreilua nostaa mitään biisiä muiden yläpuolelle, sillä kyllä illan kaikki kappaleet olivat hyviä. Laulajat sekä taustabändi onnistuivat urakassaan kiitettävästi. Lavalla nähtiin mm. Erja Lyytinen, Maya Paakkari, Maria Hänninen ja monta monta muuta loistavaa hienon musiikin tulkitsijaa. Hyvillä mielin onnistuneen illan jälkeen olikin mukava ajella kotia kohti. Kiitos PSOF!

Illan aikana kuultiin:

- Strange Kind Of Woman
- Hush
- Love Ain't No Stranger
- Mistreated
- Girl
- Stone Cold
- Slow & Easy
- When A Blindman Cries
- Since You Been Gone
- Holy Man
- Drifter
- Highway Star
- Is This Love
- Gimme All Your Love
- Ariel
- Still Of The Night
- Here I Go Again
- Ain't No Love In The Heart Of The City
- Fool For Your Loving
- Sailing Ships
- Cryin In The Rain
- Perfect Strangers
- Soldier Of Fortune
- Don't Break My Heart Again
- Smoke On The Water

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti