perjantai 9. tammikuuta 2009

Port Ellen Archive


"Virtuaalisella viskifoorumilla" on taas viime aikojen joissain keskusteluissa sivuttu suljettuja tislaamoita ja niiden harvinaiseksi käyvien pullotteiden keräilyä.
Port Ellen on yksi näistä tislaamoista, jonka taru päättyi viskin valmistuksen osalta vuonna 1983. Kerättävää ja maisteltavaa tislaamolta kuitenkin vielä löytää, sillä toistaiseksi tavaraa on riittänyt vielä reilusti myyntiin. Myös kauan sitten pullotettuja versioita liikkuu suhteellisen paljon maailmalla, tosin lähinnä huutokaupoissa.
Mistä sitten saada tietoa että mitä on tarjolla?
Netin ihmeellinen maailma on onneksi apuna ja varmastikin yksi kattavimmista Port Ellen-listauksista löytyy täältä. Jos vanhat PE:t kiinnostavat, niin lista on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, sisältäen 700 pullotetta.
Varsinkin runsas määrä yksityisten pullottajien tuotteita tekee keräilystä ja eri pullotteiden vertailusta haasteellista, joten apuna on hyvä olla jotain, mistä löytää edes sen, että mitä ja mihin on aikoinaan pullotettu.
Netti on helppo ja nopea tapa löytyy tietoa, mutta kansien väliin painettua tavaraakin löytyy. Cluaran on julkaissut muutamia keräilyoppaita ja Port Ellen Collector's Guide ilmestyi vuonna 2003. Kirja sisältää lyhyehkön tislaamohistoriikin, sekä kuvakavalkaadin siihen astisista pullotteista. Useista pulloista informaatio on varsin niukkaa, mutta kirja kyllä havainnollistaa vaikkapa sen, kuinka paljon lähes samanlaisia pullotteita varsinkin isoilta yksityisilta pullottajilta on aikoinaan julkaistu. Kirjaa voikin suositella vain "tosifaneille", joita kiinnostaa selvittää mitä kaikkea onkaan pullotettu ennen vuotta 2003. Itse olen käyttänyt tätä kirjaa yhdessä tuon Finlaysin listauksen kanssa tukemassa toinen toisiaan.
Hienoja suljettuja tislaamoita Skotlannissa valitettavasti riittää ja niistä jokainen aiheesta kiinnostunut varmasti löytää oman suosikkinsa. Minulle se maistuvin (mutta ei suinkaan ainoa) on näistä ollut Port Ellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti