Skotlannin Ylämailla, osa1

Suoman Mallaswhiskyseuran kevään 2011 jäsenmatka suuntautui Skotlantiin, (Highlands & Speyside) ja tässäpä kuusiosainen matkakertomus siitä, mitä siellä tapahtui.

Itse matkustin Skotlantiin jo päivää ennen "virallisen" ohjelman alkua ja tässä ensimmäisen päivän tunnelmia:

tiistai 10.5.2011


Aikainen herätys klo 03.45 ja suunnaksi Helsinki-Vantaan lentoasema. Kentältä aamukoneella Lontoon Heathrow'lle ja matkafiilis alkoi nousemaan. Heathrow'n viitosterminaalissa olikin sitten reippaasti aikaa tutkailla kentän valikoimia. Muutaman viskimaistiaisen, mm. Ardeg Uigeadail jälkeen olikin jo nälkä, mutta ei kauan, sillä kentän pubista tarjoiltu "big breakfast" vei totisesti nälän mennessään ja pitkäksi aikaa.



Sitten kohti pohjoista ja Aberdeenia. Lento sujui ongelmitta ja aikataulussa, joten oli aika tutustua kaupunkiin.




Ensimmäisenä löytyi viskikauppa, (yllätys). Aberdeen Whisky Shop kaupungin pääkadun varrella on mukava ja lämminhenkinen. Pienen idyllisen myymälän valikoima on mukavasti koottu ja peruspullotteiden rinnalla myynnissä on kerrassaan upeita harvinaisuuksia.
Parin maistiaisen ja pienten ostosten jälkeen pubiin ja janon sammuttajaksi pintti Real Alea.



Seuraava pysähdyspaikka oli sitten loistavasta viskivalikoimastaan tunnettu "The Grill" pubi, myöskin pääkadun varrella. Huhut pitivät paikaansa ja valikoima on ällistyttävän laaja. Valtava määrä viskejä, seassa runsaasti vanhempia pullotteita joita ei juurikaan enää muualta löydä.


Maisteluun valikoituivat seuraavat:


- MacPhail's 50 yo, (G&M) Single Malt. Tyylikäs ja maukas vanhus, "vanhan viskin" makua ja arvokkuutta.
- The Macallan Gran Reserva 1981 18 yo. Sherryviskien eliittiä, maukas ja tasapainoinen.
- Macallan Speymalt 1971 38 yo, (G&M). Hieno ja voimakaspiirteinen, pehmeä sherryviski. Tyylikäs
- Springbank Millenium Edition 25 yo. Kaunis ja pehmeä tuote, mukavan keveä.
- Port Ellen 1st Release, 22 yo. Hyvä, täyteläinen ja maukas. Tyyliltään lähellä PE:n "Rare Malts"-pullotteita.
- Caol Ila 25 yo, "The Grill". Kyseiselle pubille pullotettu maukkaan sherryinen Caol Ila oli hieno, hedelmäistä makeutta, tervaista savua ja täyteläisyyttä. Baarin tiskiltä sai ostaa tätä pullollisen mukaan, eikä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä.














Ensimmäinen päivä kului nopeasti kohti iltaa, joten pienen olutvertailun, (erilaisia BrewDog-panimon oluita) ja iltapalan jälkeen sänky kutsuikin jo melko aikaisin illalla.


Osa 2 Osa 3 Osa 4 Osa 5 Osa 6

Black Bowmore 1964 42 yo

Tarkastelussa todellinen viskiklassikko, Black Bowmore. Lasissa tislaamon neljäs ja samalla iäkkäin ja viimeinen Black Bowmore-pullotus.

Black Bowmore 1964 42 yo, 40,5%. Distilled 5.11.1964. Five Oloroso Sherry Casks, 827 bottles.

Tuoksu on voimakas ja miellyttävä. Vahva sherryisyys, tumma suklaa, kypsät hedelmät. Toffeista makeutta, mutta myös sopivasti kuivuutta tuovaa tammea. Kahvia, sekä taustalta esiin nousevaa raikasta herukkaa. Runsas ja täyteläinen, sekä varsin monimuotoinen ja "elävä".

Viski on suutuntumaltaan huikean paksu ja täyteläinen. Maukas sherryisyys hallitsee makua. Taustalla sopiva tammisuus, sekä hento kuiva turvesavuinen aavistus. Pitkä kypsytys on kuivattanut viskin hienostuneesti, makujen tasapainon säilyessä joka osa-alueella upeasti.
Vahvaa suklaata, nahkaa, kuivattuja hedelmiä. Tuoksun tavoin taustalta nousee esiin mustaherukkaa, sekä nokkosta.

Jälkimaku on kuivahko, sisältäen runsaasti kuivattuja hedelmiä, nahkaa, herukanlehteä, sekä voimakasta, mutta tasapainoista tammea. Maut ovat tiivistyneet upeaksi kokonaisuudeksi.

Hieno, tasapainoinen ja mahtavan täyteläinen viski, joka "elää" lasissa siten, että joka siemaisulla esiin nousee uusia makuvivahteita. Upea, upea viski. Makujen tiivis "yhteensulautuminen" hakee vertaistaan.

RUSH - Hartwall Areena Helsinki 4.5.2011

Kanadan rock-ylpeys Rush saapui toista kertaa maahamme ja kun edellinen, vuoden 2007 visiitti oli varsin upea kokemus, oli myös nyt konserttiin lähtö selviö.

Paikkana jälleen Hartwall Areena ja tästä "Time Machine"-nimeä kantavasta kiertueesta kantautuneiden tietojen mukaan hieno ilta olisi tiedossa. Muun muassa luvassa olisi legendaarinen, kuukauden klassikkonakin esitelty Moving Pictures-albumi kokonaisuudessaan.

Eikä Rush pettänyt fanejaan! Leikillisesti voitaisiin sanoa, että yhden konsertin sijaan saimme koettavaksemme kaksi Rush-keikkaa samana iltana. Illan konsertti oli nimittäin jaettu väliajalla kahteen pitkään settiin, jotka muodostivat kumpikin oman maukkaan kokonaisuutensa. Kokonaiskestoa konsertille kertyi kolmisen tuntia, joten rahalle sai vastinetta.

Illan ensimmäinen setti käsitti kappaleita yhtyeen pitkän uran varrelta ja mahtuipa mukaan myös uutta tuotantoakin. Tulevalta levyltä lohkaistu BU2B jyräsikin mallikkaasti ja antaa odottaa hyvää levyjulkaisua. Upeat valot & taustavideot täydensivät musiikkia oivallisesti.

Tauon jälkeen taustascreenin "aikakoneen" numerot pysähtyivät 1980-luvun alkuun ja oli illan huipennuksen aika. Moving Pictures! Levyn kappaleet kuulostivat livenä mahtavilta ja tämä albumikokonaisuus oli alusta loppuun järisyttävän upeaa kuultavaa. Makeaa mahan täydeltä!

Mutta ilta ei ollut suinkaan vielä ohi, vaan uuden Caravan-biisin kautta siirryttiin Neil Peartin pitkän rumpusoolon pariin. Yleensä vastaavat soolonumerot ovat haukotuttavaa pakkopullaa, mutta Peartin soittoa olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään. Viihdyttävä ja taidokkaasti rakennettu "välipala".

Loppupuolella kuultu 2112 Overture / The Temples of Syrinx oli jälleen yksi kohokohdista. Upea klassikko.


Soundit Areenalla olivat loistavat, ainakin takapäädyn alakatsomosta (114) kuunneltuna. "Äänimaisema" oli ehkä yksi parhaista mitä on hallikeikoilla vastaan tullut: Kristallinkirkasta ja selkeää, juuri oikea volyymi, sekä mukavasti vatsanpohjaa tärisyttävää bassoa.

Valot & taustavideot olivat upeat ja tarjosivat loistavan musiikin tueksi myös hienon visuaalisen elämyksen. Lavan päällä ollut suuri valoteline liikkui pitkine "jalkoineen" kuin valtava hämähäkki, videot pursusivat huumoria sekä runsasta kappaleisiin sopivaa kuvitusta. Hillitysti, mutta yllätyksellisesti käytetty pyrotekniikka oli myös oiva tehokeino.

Hieno ilta ja jälleen Rush näytti, kuinka luodaan viihdyttävä ja onnistunut rockelämys. Ainakin itsellä kolmetuntinen kului kuin siivillä, kelloa kertaakaan vilkaisematta.



First Set:

The Spirit of Radio
Time Stand Still
Presto
Stick It Out
Workin' Them Angels
Leave That Thing Alone
Faithless
BU2B
Freewill
Marathon
Subdivisions

Second Set:

Tom Sawyer
Red Barchetta
YYZ
Limelight
The Camera Eye
Witch Hunt
Vital Signs
Caravan
Drum Solo
Closer to the Heart
2112 Part I: Overture
2112 Part II: The Temples Of Syrinx
Far Cry
-------
La Villa Strangiato
Working Man

Rush: Geddy Lee, Neil Peart, Alex Lifeson

2 x Bowmore 1966 40 yo (Duncan Taylor #3316 & #3317))

Parivertailussa kaksi upeaa Bowmorea.


Bowmore 1966, 40 yo, 43,4%. Distilled 5.1966, bottled 5.2006. Cask #3316. Duncan Taylor Rere Auld, 151 bottles.

Tuoksu on mielettömän upea. Raikas trooppinen hedelmäisyys, kirpakka herukka & nokkonen tuntuvat vahvoina. Kypsää makeaa ananasta, runsaasti vaniljaa. Savuisuutta ei käytännössä lainkaan ja myös tammi pysyy kauniisti hyvin hentona vivahteena taka-alalla. Aivan mahtava!

Suutuntumaltaan ohuehkon viskin maku on runsaan kuivahkon hedelmäinen. Kirpeää herukkaa, raikkaita hedelmiä. "Runko" on yllättävän kevyt. Makeaa hunajaa, hedelmäsokeria, taustalla hento tammisuus.

Jälkimaku on raikas, todella pitkä ja runsaan herukkainen. Tammi tuntuu taustalla kauniina ja "puhtaana". Upean raikaspiirteinen maku, joka jatkuu ja jatkuu..

Loistava Bowmore - No, ehkä makujen täyteläisyyttä olisi voinut olla enemmän. Tuoksu oli kyllä huikean hieno.


Sitten sisartynnyri:


Bowmore 1966, 40 yo, 43,2%. Distilled 5.1966, bottled 5.2006. Cask #3317. Duncan Taylor Rere Auld, 171 bottles.

Pehmeä ja tasapainoinen tuoksu on täyteläinen ja makean hedelmäinen. Vaniljaa, persikkaa, hento tammen häivähdys, sekä pehmeää turpeisuutta. Upea, joskaan ei niin vivahteikas kuin #3316.

Maku on erittäin pehmeä, täyteläinen ja runsaan kypsän hedelmäinen. Vahva mustaherukkaisuus ja mukavan öljyinen suutuntuma. Savuisuus pysyttelee piilossa. Vaniljaa, pähkinää, kookosta, ananasta, persikkaa, keltaista luumua. Huikea "trooppinen cocktail".

Jälkimaku tuntuu loputtomalle. Mahtavan herkullinen ja nautittava kokemus. Hedelmäisyys & herukka jatkuvat todella vahvoina ja taustalta nouseva tammi täydentää sopivasti. Upeaa!

Jos tuoksussa tämä viski oli hieman #3316:tta jäljessä, niin maussa osat kääntyvät selvästi toisin päin. Mielettömän upea ja maukas Bowmore, jonka makuprofiili on todella intensiivinen ja kaikki "palaset" ovat sulautuneet kauniiksi kokonaisuudeksi. Klassikko.

Aberlour 1996 Warehouse No 1, Bourbon cask 6884

Maistelussa vain Aberlourin tislaamolla myynnissä ollut Single Cask-pullotus.

Aberlour 1996, Warehouse No 1, Single Cask Selection. Cask 6884, 14 yo, Filled into cask 19.5.1996, Bottled 2010. 59,5%. Cask: First Fill Bourbon. Bottle number 102.

Tuoksussa kuivattuja hedelmiä, (aprikoosi, ananas, banaani). Vaniljaa ja kuivaa mallasta. Laimentamattomana alkoholin terävyyttä. "Puhdas", mutta jotenkin mitäänsanomaton.

Maku on raikkaan hedelmäinen ja vaniljainen. Voimakas ja terävä viski, joka vaatii melko reippaan laimennuksen avautuakseen edes jotenkin. Taustalla kuiva maltaisuus sekä voimakas raikas vivahde, (minttu?).

Jälkimaku on "puhdas" ja lämmittävä. Kuivattuja hedelmiä, kuivaa viljaa, mentholia.

Puhtaan raikas ja "paljas" Aberlour, joka poikkeaa täysin tislaamon sherrykypsytetyistä viskeistä. Haastava viski, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, sekä hieman veden kanssa kikkailua. Mutta kuka jaksaa vaivautua? Henkilökohtaisesti tämä tuote ei säväyttänyt "kikkailuista" huolimatta ja nyt onkin helppo ymmärtää miksi valtaosa tislaamon tuotannosta pullotetaan sherrytynnyreistä.

5 X Ardbeg 1967

Aurinkoinen ilta ja viisi huikeaa Ardbegia.

Hieman reilu vuosi sitten maistelussa oli Signatoryn Agdbeg 1967 Pale Oloroso Butt #575. Tämä hieno viski sai nyt rinnalleen maisteluun kolme "sisartynnyriä", sekä yhden Douglas Laing-pullotteen ja illasta muodostuikin varsin mielenkiintoinen ja ehkäpä hieman yllätyksellinenkin.

#575 maistui yhtä loistavalle kuin aiemminkin, joten eipä siihen nyt muuta lisättävää. Arvioni tästä viskistä täällä.

Sitten aiemmin maistamattomien kimppuun. Ensin toinen "vaalea" versio:


Ardbeg 1967, 52,8%. Matured in a pale oloroso butt for 29 years. Butt no 576. Distilled 15.2.1967, bottled 15.2.1996. Signatory Vintage. 550 bottles.

Väriltään viski on aavistuksen vaalempi kuin #575.

Tuoksussa raikasta trooppista hedelmää - ananas, mango. Kevyt turvesavuisuus ja pehmeä maltaisuus. Hyvin kevyt sherryn vivahde. Kevyempi ja hieman hennompi kuin #575, mutta tyylikäs ja miellyttävä.

Maku on maukas, raikkaan hedelmäinen ja "tuore". Korkea ikä piiloutuu hienosti kirpeähkön hedelmäisyyden taakse. Turvesavu on alkuun hyvin kevyttä, mutta voimistuu koko ajan nousten lopussa hyvinkin hallitsevaksi elementiksi.

Jälkimaku tarjoaa nyt vahvaksi voimistunutta savuisuutta, pehmeää sherryä, sekä raikasta marjaisuutta, (herukka). Kuivahko tammi nousee myös esiin savun takaa. Maku jatkuu todella pitkään.

Tyylikäs ja upea viski. Alun keveys ja lopun vahva savuisuus luovat mukavan monipuolisen vaikutelman. Häviää täyteläisyydessä ja tasapainoisuudessa #575:lle, mutta on taas toisaalta mielenkiintoisempi upeasti nousevalla makuprofiilillaan. Tasapeli.


Sitten vuorossa pari väriltään tummempaa versiota:


Ardbeg 1967, 53,2%. Matured in a dark oloroso butt for 28 years. Butt no 574. Distilled 15.2.1967, bottled 11/1995. Signatory Vintage. 488 bottles.

Tuoksu on voimakas ja runsaan sherryinen, sekä suklainen, (tumma suklaa). Turvesavu on vahvaa. Hyvä ja tuhti aloitus.

Maku on voimakas, selvästi raskaampi kuin "pale"-versioissa. Sherryisyys on vahvaa, mutta yllättävän kuivaa. Tummaa suklaata, lakritsia, puuta. Savuisuus peittyy sherryisyyden taakse.

Jälkimaku on raikkaan sherryinen ja kuivan tamminen. Turvesavu nousee nyt vahvemmin esiin, hyvin kuivana sekin. Maku jatkuu pitkään..

Sherryisyyden kuivuus yllätti, sekä suhteellisen vahvana tuntunut puu. Silti hyvä ja vahva Ardbeg, vaikka tässä maistelussa joutui tyytymään jumbosijaan.



Ardbeg 1967, 52%. Matured in a dark oloroso butt for 30 years. Butt no 578. Distilled 15.2.1967, bottled 17.2.1997. Signatory Vintage. 540 bottles.

Tuoksu on pehmeä ja hento, jota runsas makeahko sherryisyys hallitsee. Kevyt turvesavuisuus, toffee, maitosuklaa. Tyylikäs.

Maku on makean sherryinen, selvästi makeampi kuin #574. Turvesavu on runsasta ja sulautuu kauniisti vahvaan sherryisyyteen. Taustalla mukava hieman suolainen lakritsaisuus. Todella herkullinen runko.

Jälkimaku on todella pitkä, tuhti ja maukas. Täyteläistä makeaa ja pehmeää sherryä, sekä tervaista turvesavua. mahtava!

Loistava "old school" Sherry-Ardbeg. Mielettömän hyvää, mutta vivahteikkuudessa ja makujen "puhtaudessa" jää ehkä aavistuksen jälkeen "pale"-versioista.


Kokonaisuutena mahtavat viskit, joiden parissa oli mukava viettää aikaa samalla kauniista kevät-illasta nauttien. Ainakin nyt tällä kerralla vaaleat veivät voiton tummista, mutta kyllä koko nelikko asettuu aivan terävimmän kärjen tuntumaan kaikista maistamistani Ardbegeista.

Signatory-nelikon jälkeen lasissa pyörähti vielä yksi vuoden 1967 Ardbeg, Douglas Laing OMC 32 yo, jonka aiempi arviointini vastasi täysin nyt koettua. Arvion voi lukea tästä.

Kuukauden levyklassikko 28: Accept - Metal Heart

Huhtikuun klassikkona perinteistä 1980-luvun heavya Saksasta.

Accept - Metal Heart julkaistiin vuonna 1985 ja albumi olikin sulavaa jatkoa yhtyeen loistavalle, 1983 julkaistulle Balls To The Wall-levylle. Monien mielestä Balls To The Wall onkin "se" Accept-levy, mutta itselle on aina kolahtanut enemmän Metal Heart ja sen upeasti rullaavat ja melodiset kappaleet. Udo Dirkschneiderin karhea ääni sopii levyn ilmeeseen hienosti ja kitarakaksikko Wolf Hoffman & Jörg Ficher tarjoavat parastaan. Huikeaa kitarailotulitusta läpi levyn.

Metal Heart tarjoaakin melodisen, mutta samalla raskaan kasariheavyn ystäville lähes täydellisen paketin eikä tämän levyn parissa pääse pitkästymään!

Nimibiisi Metal Heart käynnistää juhlat mahtipontisin sävelin ja kappaleen Beethovenilta pöllitty kitarasoolo jaksaa viehättää kerrasta toiseen.
Midnight Mover jatkaa raippaalla otteella ja hienolla melodialla ja tehokkaasti jytisee myös sitä seuraava Up To The Limit.
Nopea Wrong Is Right on huippu, huikean hieno heavyralli ja Sreaming For A Love-Bite Jyrää vahvalla kitarariffillään vastustamattomasti.
Too High To Get It Right tuo mieleen AC/DC:n, vahvaa jyräystä ja maukasta stemmalaulantaa.
Dogs On Leads alkaa hieman vaisuhkosti, mutta kasvaa kertosäkeeseen jälleen maukkaaksi ja tyypilliseksi Accept-vedoksi.
Teach Us To Survive on levyn väliinputoaja ja jää jamitteluhenkisyydessään jälkeen levyn muista kappaleista.
Suvantovaihe on kuitenkin lyhyt ja Living For Tonight palauttaa palikat taas vastaanpanemattomasti oikeaan asentoon. Tehokas ja upeasti jyräävä biisi!
Hienoa melodiaa tarjoilee päätöskipale Bound To Fail. Rullaavasti kulkeva teos onnistuu mainiosti ja päättää lähes täydellisen levykokonaisuuden.

Upea levy joka puolustaa paikkaansa yhtenä 1980-luvun merkittävimmistä heavyjulkaisuista.

Udo Dirkschneider: Lead vocals
Wolf Hoffmann: Guitars, electric sitar on intro of "Metal Heart", backing vocals
Jörg Fischer: Guitars, backing vocals
Peter Baltes: Bass Guitar, keyboards, backing vocals
Stefan Kaufmann: Drums