sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Skotlannin Ylämailla, osa 6

perjantai 13.5.2011 osa 2

Matka jatkui siis Elginiin ja siellä pysähdyskohteemme oli viskipullottaja Gordon & MacPhailin legendaarinen herkkukauppa.


Liike on alunperin perustettu jo vuonna 1895, joten perinteitä riittää. Syötävien herkkutuotteiden lisäksi liikkeestä löytyy luonnollisesti myös oma huoneensa viskeille - ja huikea sellainen. Pääosassa luonnollisesti G&M:n omat pullotteet, mutta myös kattava valikoima tislaamopullotuksia on tarjolla. Pitkät perinteet näkyvät myös pullotteissa, sillä hyvin vanhoja vuosikertoja on myynnissä paljon. Vanhimmat silmiin osuneet vuosikerrat olivat 1930-luvulta. Upea myymälä ja matkalaukku sai taas täytettä.

Elginin jälkeen matkamme viimeinen etappi oli GlenDronachin tislaamo Forguessa. Tislaamokirrosta odotellessa oli sopivasti aikaa "lentävälle lounaalle" ja mukaan varatun eväspussin sisältö maistuikin mainiosti tislaamon pihapiirissä nautittuna ja samalla tislaamorakennuksia ihastellen.















GlenDronachin tislaamokierros oli mukavan kiireetön ja kattava. Erityisesti sykähdyttävää oli nähdä tislaamon vanha, käytöstä poistettu mallastamo. Pienellä ja matalakattoisella mallastuslattialla oli esillä vanhoja työvälineitä ja tilan hämärässä aika tuntui pysähtyvän. Seesteinen hetki ja mielikuvituksessa saattoi aistia maltaan ja savun tuoksun.


Kierros päättyi kypsytysvarastoon ja Glenfarclasin tavoin täälläkin oli mahdollisuus maistaa viskiä suoraan parista tynnyristä. Hieno kokemus.


Kierroksen jälkeen oli aika käydä jälleen maistelupöytään. Maisteltavina olivat Seuraavat GlenDronachit:


- "New Make"
- 15 yo Revival
- 18 yo Allardice
-15 yo Moscatel Finish
- 20 yo Tawny Port Finish
- 1993 Manager's Cask, hand filled - distillery exclusive.

"Perus" 15- ja 18-vuotiaat maistuivat sherryisyydessään yhtä hyviltä kuin ennenkin, mutta kahteen viiniviimeisteltyyn en oikein päässyt "sisään". Ei nyt huonoja, mutta ei suosikkilistallekaan. Vain tislaamolta saatavissa oleva 1993 oli hyvä ja tuhti sherrymonsteri. Täyteläinen, runsaan sherryinen ja maukas viski, jonka makuprofiili ei latistunut runsaastakaan vedellä laimentamisesta.Erittäin hyvä tynnyri ja pullo tätä nektaria päätyikin "ostoskoriin".

Mukava tislaamo, jossa vallitsi varsin miellyttävä ilmapiiri.

Sitten edessä olikin enää matka Aberdeeniin ja majoittuminen keskustan hotelliin. Pubiin oli tietysti vielä päästävä ja pitkän päivän jälkeen "Real Ale" maistuikin jälleen mahtavalle. Aiempien päivien raskaiden skottiruokien vastapainoksi illallinen "espanjalaisittain" tapasbaarissa, mikä olikin ihan hyvä veto. Ei nyt maailman parasta tapasta, mutta tähän paikkaan ihan toimivaa ja kurniva vatsa tuli täyteen.

Iltaolut "The Grillissä" ja sitten olikin jo aika suunnistaa hotellille. Matkatavaroiden pakkaamaisen lomassa vielä yömyssyksi porukalla viskit, jonka jälkeen hetkeksi unten maille..


Lauantai 14.5.2011


Aikainen aamiainen ja kotimatkalle. Aamulennolla Lontoon Heathrow'lle ja sieltä nopea jatko Helsinkiin. Koneenvaihto oli tällä kerralla hieman liiankin nopea, sillä matkalaukku ei enää Helsingin koneeseen ehtinyt, vaan päätti jäädä vielä hetkeksi Lontooseen. Pari päivää myöhemmin laukkukin kera tuliaisviskien sitten saapui kotiovelle ja matka oli saatu siltäkin osin päätökseen.

Mukavaa oli ja paljon tuli nähtyä, kiitokset vielä tässä koko matkaseurueelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti