Pittyvaich 20 yo.

Testissä viime syksynä Diageon Special Release-sarjassa julkaistu

Pittyvaich 20 yo, 57,5%, 2009 release, 6000 bottles.

Tuoksu on varsin hedelmäinen ja kevyt, josta valitettavasti runsas alkoholi pistää läpi.. Savua ei löydy juuri lainkaan. Hedelmistä erottuvat ainakin omena, päärynä, banaani sekä kookos. Hieman hunajaista makeutta.

Maku on kevyehkö ja hedelmäinen. Päärynä, omena & hunaja muodostavat rungon, jonka takana hieman kuivaa maltaisuutta.

Jälkimaku on päärynän kyllästämä ja melko pitkä. Aivan lopussa maku on makean "esanssinen"kuin päärynälimonadissa, outoa viskille...

Kokonaisuus on raikkaan hedelmäinen, helposti juotava, mutta ainakin omaan makuuni turhan kevyt. Lisäksi vettä lisäämällä viski latistui heti todella mitäänsanomattomaksi.

(kuva: whiskysamples.eu)

3 x Macallan 18 yo.

Sherrykypsytetyistä viskeistä puhuttaessa Macallan 18yo on ollut aina omalla suosikkilistallani hyvin korkealla. Mutta onko tämä viski säilynyt muuttumattomana vuosien saatossa? Asia piti selvittää testaamalla rinnakkain kolmen eri vuosikerran 18-vuotiaat reilun kymmenen vuoden aikahaarukassa. (kaikki nyt maistetut 100% Sherrytynnyreissä kypsyneitä).


Tällä hetkellä uusin markkinoilla oleva versio sai aloitusvuoron:


The Macallan 18 yo, distilled 1991, 43%.

Tuoksu on kevyt, sherryinen, toffeinen, pehmeä ja raikas.

Maku on pehmeän sherryinen, suutuntuman jäädessä kuitenkin yllättävän ohueksi. Puun tanniinit luovat kontrastia sherryn makeudelle.

Jälkimaku kuivuu huomattavasti ja jää odotuksiin nähden vaisuksi...

Hmm.. Ihan hyvä viski, mutta hieman tasapaksu odotuksiin nähden. Samoin viski tuntui aiempiin muistikuviin verrattuna "laimennetulle".



Sitten hyppäys 1980-luvun puolivälin tislaukseen:

The Macallan 18 yo, distilled 1985, 43%

.
Tuoksu on täyteläisen makea. Runsasta sherryisyyttä sekä hento tammen vivahde. Hyvä.

Viski on suutuntumaltaan todella täyteläinen ja pehmeä. Vahva (paksu) ja makea sherry hallitsee, mutta myös puu tuo sopivasti vivahdetta. Runsaasti hedelmää, (rusina, luumu, appelsiini...).

Mukavan pitkään jatkuvasta jälkimausta löytyy kuivahkoa sherryä ja raikasta hapokkuutta.

Kokonaisuus on samettisen pehmeä ja makea, sekä 1991:een verrattuna huomattavasti täyteläisempi. Todella hyvä.


Ja kolmantena...


The Macallan 18 yo, distilled 1980, bottled 1999, 43%.

Tuoksu on kuivan sherryinen, (dry Oloroso?) ja sopivasti maltainen. Sokeroitu appelsiini tuo vivahdetta. Tyylikäs ja tasapainoinen.

Maku on huikean pehmeä ja todella tasapainoinen. Sherry on luonnollisesti tuhtia, mutta ei hallitse niin vahvasti kuin edellisissä ja kokonaisuus on vivahteikas: Pehmeää kypsää hedelmää, tammea, suklaata, sopivasti hapokkuutta, sitrusta... Miellyttävä.

Pitkä jälkimaku kuivuu reippaasti ja marjaisuus yhdessä tammen kanssa pyrkivät nyt viimeistään syrjäyttämään sherryä.

Tyylikäs ja vivahteikas viski, joka osoittaa, että Macallan 18 yo voi tarjota parhaimmillaan vahvan sherryisyyden ohella paljon muitakin vivahteita.

"Lopputuomio": Valittaen on jälleen todettava, että uusin versio oli (jälleen) se heikoin ja "laimein"lenkki. 1985 oli loistavan makea ja täyteläinen sherrymonsteri, 1980:n tarjotessa miellyttävää vivahteikkuutta ja eniten "haastetta". Hienoja viskejä kuitenkin koko kolmikko, joiden keskinäiset erot olivat taas yllättävänkin suuria. Huomioitavaa on myös pullon ja pakkauksen ulkoasun raju muuttuminen vuosien varrella.

Bowmore 20 yo, 1965 / 1985, Intertrade

Vuosi on jo pitkällä eikä vielä ainoatakaan Bowmorejuttua blogissa tämän vuoden puolella ole ollut, huolestuttavaa... Vieroitusoireet poistetaan kuitenkin nyt hieman vanhemmalla yksilöllä:

Bowmore 20 yo, distilled February 1965, bottled November 1985, 48,5%, Intertrade, Italy. (Pullottajana ilmeisesti G&M).

Väri on kaunis, oranssin punertava.

Tuoksu on aromikas. Pehmeää ja runsasta kermatoffeeta, herukanlehteä, fariinisokeria. Savuisuutta vain aivan hennosti, lähes olemattomasti. Kypsää hedelmää, ripaus minttua.

Maku on täyteläinen, jossa alkuun hieman yllättäen hallitsee kuiva turpeisuus. Pian viski kuitenkin "aukeaa" makeampaan suuntaan ja esiin nousevat toffee, kypsät hedelmät, herukka, tumma suklaa, sekä taustalla pyörivä hienoinen suolaisuus.

Jälkimaku on todella aromaattinen, tarjoten runsaasti marjaisuutta ja kevyttä tervaisuutta. Tuoreiden yrttien vivahteita nousee esiin ja raikas herukkaisuus säilyy suussa pitkään, pitkään ja pitkään...

Jälleen yksi varsin hieno 1960-luvun Bowmore, joka yrittää vahvasti kiilata mukaan top10 listalle maistamieni Bowmore-viskien joukossa. IB-puolella arvioissani edellä taitaa olla vain paljon samoja piirteitä omaava Prestonfield 1965 cask 47.

(kuvasta kiitos: whiskysamples.eu)

Laphroaig 16 yo, Silver Seal.

Jatketaan viitisen vuotta sitten pullotetulla Laphroaigilla, ja nyt kyseessä on maultaan melko erikoinen tuote...

Laphroaig 16 yo, 46%, distilled 1987, bottled October 2004. Silver Seal.

Tuoksussa vahvaa savua ja palanutta hiiltä. Kumia & sherryistä makeutta. Outo?

Maku on myös yllättävä. Vahvasti kumimainen savu yhdistettynä sherryiseen hedelmäisyyteen on erikoinen yhdistelmä näinkin iäkkäässä viskissä. Taustalla vahvaa mausteisuutta, (kaneli, inkivääri). Viskin runko on kuitenkin varsin pehmeä ja täyteläinen.

Jälkimaku on kuivan sherryinen ja vain kevyesti savuinen. Merellistä suolaisuutta...

Olipas erilainen ja outo kokonaisuus, jonka "sielu" ei ainakaan tällä maistamisella oikein auennut. ( Ja toista kertaa tuskin tulee..)
Vesilisä parantaa hieman makujen tasapainoa ja pahin kumimaisuus häviää, mutta ei tästä kuitenkaan omalle suosikkiviskilistalle ole.

(kuva: whiskysamples.eu)

3 x Laphroaig 10 yo.

Aina välillä keskusteluissa nousee esiin se, miten jonkun tutun viskin maku on vuosien varrella muuttunut - ja vieläpä useimmiten huonompaan suuntaan. Omissa mielikuvissani Laphroaig 10yo on ollut yksi näistä isoista muuttujista, joten nyt oli aika selvittää missä mennään. "Testivälineinä" toimivat 3kpl 5cl miniatyyripulloja kolmelta eri vuosikymmeneltä. Vertailu vahvisti epäilykseni, sillä erot pullotusten väleillä olivat huikeita. Tässä arviot maistetuista: 

 Laphroaig 10 yo, 40%. 2000-luku.

Tuoksu on terävä ja vahvan savuinen. Tervaa, suolaa. 

Maku on tympeä, tunkkaisen savuinen ja kuivahko. Jälkimaku on kitkerä, lyhyt ja kuivan savuinen. 

Kokonaisuus on todella tympeä ja "likainen". Vaikea uskoa tämän olevan yksi myydyimmistä mallasviskeistä. 

  Laphroaig 10 Ans d'age, 43%, France import, pullotettu ennen vuotta 1994.

Tuoksu on pehmeä, kevyen savuinen ja suolainen. Aavistus tasapainoista makeutta nousee myös esiin.

 

Maku on pehmeän makea, mutta samalla hauskasti myös suolainen. Sopivasti savua ja merellistä raikkautta. 

Jälkimaussa esiin nousee mukava lääkemäisyys, (yskänlääke, "laastari"), sekä vahvan tamminen savuisuus. 

Tasapainoinen, vivahteikas ja hyvä kymppivuotias. Huikean paljon parempi kuin yllä oleva uusin versio. 

Laphroaig 10 yo Unblended, 43%. 1980-luku.

Tuoksu on selkeästi kolmikon paras. Tuhti, mutta pehmeä savu, tervainen makeus, (sisu-pastilli), sekä kypsät hedelmät ovat hienosti balanssissa. 

Maku on silkinpehmeä. Savuisuus on vahvaa ja tuo mieleen monet Port Ellenit. (Tämän testin jälkeen maistetut muutamat Port Ellenit vahvistivat tämän mielikuvan oikeaksi). Tammea, suolaa & tervaa. Kaunis "body".

Jälkimaku on pitkä ja pehmeän yskänlääkemäinen. Savuisuus kuivuu hiljalleen hitaasti hiipuvaan tyylikkääseen loppuun. 

Tyylikäs ja "kaunis", erittäin hieno 10yo, jossa on upea makujen tasapaino. Viski tuntuu huomattavasti iäkkäämmältä kuin 10 vuotta, sokkona oma veikkaukseni liikkuisi lähempänä 20 vuotta. Voi hyvinkin olla, että entisaikoina näihin sekoituksiin todella käytettiin osaksi hyvinkin iäkkäitä tynnyreitä, kun taas nykypäivänä moista "tuhlausta" ei enää harrasteta. Setin paras viski.

Smokehead.

Tarkastelussa nuori Islayviski, joka kantaa nimeä

Smokehead Extra Rare, 40%. Islay Single Malt. (Ei ikämainintaa).


Miltä tislaamolta Smokehead on peräisin? Siitä ei virallista tietoa löydy, mutta netissä liikkuneiden huhujen mukaan kyseessä olisi Ardbeg. Tosin tätä versiota maistettuaan eräs Ardbegviskien suuri ystävä sanoi välittömästi ettei kyseinen tuote voi olla Ardbegia. No, mene ja tiedä...


Nyt maistettu versio kantaa Lisänimeä "Extra Rare". Miksi? Erona "tavalliseen" Smokeheadiin taitaa olla vain se, että tämä "Extra Rare" on pakattu litran pulloon ja se on suunnattu Travel Retail-myyntiin.


Tuoksu: Vahvaa nuotiosavua, märkää hiiltä. Hieman raikasta hedelmää. Yksioikoinen ja nuori savujyrä.

Maku: Pehmeä ja vahvan savuinen. Viski runko jää turhan ohueksi ja savuisuuden alta on hyvin vaikea löytää mitään muita vivahteita. Nuoruus tuntuu raikkaana hedelmänä (vihreä omena). Aavistus toffeista makeutta.

Jälkimaku: Kuivaa savua ja palanutta hiiltä, muuten hieman vetinen ja mitätön.

Kokonaisuus on kyllä pehmeä ja helposti juotava, mutta perin yksioikoinen Islayn savupommi.
Aineksia kuitenkin hyväänkin viskiin on olemassa, mutta nyt lopputulos on luvattoman vaisu. Säälipiste kivasta pakkauksesta.

Crazy World plays Led Zeppelin and other love songs, Suisto-klubi 1.1.2010.

Alkeneen vuoden ensimmäiset viskit ovat vielä maistamatta, mutta rockvuosi 2010 saatiin täällä mukavasti käyntiin jo heti vuoden ensimmäisen päivän iltana, sillä Hämeenlinnan Suisto-klubin illan otsikko lupasi paljon:


Crazy World plays Led Zeppelin and other love songs.

Oikean Led Zeppelinin comeback tuntuu jälleen hautautuneen johonkin kovin syvälle, joten Mika Järvisen ja kumppaneiden projekti maistuu ainakin meikäläiselle varsin mainiosti.
Crazy World-nimen taakse kätketyy sangen kova miehistö, eli

Esa Kotilainen - koskettimet
Lauri Porra - basso
Mika Järvinen - laulu
Timo Kämäräinen - kitara
Anssi Nykänen - rummut

Mielenkiintoinen ilta oli siis luvassa, eikä bändi pettänyt odotuksia. Setti koostui Zepppelin-tuotannon lisäksi muutamista Crazy Wordin omista kappaleista ja bändi viihtyikin lavalla pitkään, liki 2,5 tuntia!
Keikan huippuhetket koettiin odotetusti hienoissa ja nostalgisissa Led Zeppelin-kappaleissa, joista erityisesti sävähdyttäviä olivat komeasti soineet Heartbreaker ja Kashmir. Muita illan aikana kuultuja LZ-kappaleita olivat ainakin Good Times Bad Times, Since I've Been Loving You, Dancing Days, Communication Breakdown, Immigrant Song, Rock And Roll, sekä Black Dog...
Monipuolista, viihdyttävää ja taitavaa musisointia 1970-luvun hengessä. Varsin hieno avaus uudelle rockvuodelle! 8 euron pääsymaksulle sai ruhtinaallisen vastineen.
Kuulopuheiden mukaan keikka myös äänitettiin, joten olisikohan herroilla livelevyn teko mielessä...?