perjantai 7. elokuuta 2009

Glendronach 1968 25 yo


Maistelussa Glendronach 1968 25 yo, 43%, bottled 1993. 100% matured in Sherry Casks.

Väri on kaunis, tumman mahongin punertava.

Tuoksu on voimakas, raskaan sherryinen ja voimakkaasti puhtaan tamminen.

Suutuntumaltaan viski on hyvin paksu ja täyteläinen.

Kuten jo väristä ja tuoksusta voi päätellä, maussa hallitsee sherry. Iän tuoma puu tuntuu sopivan kuivattavana vivahteena, ei liikana "tikkumaisuutena". Viski onkin varsin tasapainoinen ja maukas, joskin jälkimakuun kaipaisi hieman lisää pituutta ja voimaa.

Kokonaisuutena tyylikäs ja kauniisti ikääntynyt sherryviski, mutta rinnakkainmaistelussa pidin enemmän uusista 15- ja 18-vuotiaista.

maanantai 3. elokuuta 2009

4 x Bowmore 25 yo.

Monissa keskusteluissa nousee usein esiin, kuinka vaikkapa iältään saman viskin maku on muuttunut vuosien saatossa ja kuinka eri pullotusten väleillä saattaa olla suuriakin eroja. Nyt oli aika selvittää eri pullotusten välisiä eroja testaamalla neljä erilaista Bowmoren 25-vuotiasta.

Bowmore 1969 25 yo, 43%.

Tuoksu on kuivan turpeinen ja savuisuus nousee jopa yllättävänkin vahvana esiin. Taustalla raikasta mentholia ja mallasta. Ajan kanssa hedelmäisyys ja makeus lisääntyy.
Puhdas ja miellyttävä tuoksu, kuin juuri pesty sauna.

Maussa hallitsee aluksi bourbonmainen vaniljainen makeus, kunnes reipas turvesavu saa otetta ja juoma kuivuu huomattavasti. Hedelmäisyyttä löytyy hillitysti turpeen seasta ja loppupuolella mukava kirpeys nousee esiin.

Jälkimaku on pitkähkö ja tarjoaa kuivan savuisuuden lisäksi lisää kirpeitä ja hieman happamia marjaisia makuja, (punaherukka).

Kokonaisuutena ei mikään kovin monivivahteinen "makupommi", mutta tyylikkäästi selkeä, "helppo" ja tasapainoinen.



Bowmore 25 yo, 43%, "old label", pullotettu 1990-luvulla.

Tuoksussa runsaasti hedelmäistä makeutta sekä hieno ripaus raikasta herukkaa.

Maku on täyteläinen ja todella pehmeä. Kypsän hedelmäinen makeus luo herkullisen pohjan, sekoituksessa lieneekin käytetty suhteellisen paljon sherrytynnyreitä. Savuisuutta ei ole juuri nimeksikään, vaan mekeutta leikkaa vain kirpeähkö herukkaisuus ja hyvin kevyt turpeisuus.

Jälkimaku on tasapainoinen ja maukas, mutta lisää monivivahteisuutta jäin hieman kaipaamaan.

Varsin mainio ja herkullinen tuote selkeästi hyvin valituista tynnyreistä, nam.




Bowmore 25 yo, 43%, ceramic bottle. pullotettu 1990-luvun lopulla / 2000 vaihteessa.

Tuoksussa kevyttä turpeisuutta ja raikasta kuivahkoa hedelmäisyyttä.

Maku on melko vahva, kuivan turpeinen ja hedelmäinen, (hapokas omena, aprikoosi).
Keskivaiheilla viski "lässähtää" hieman ja tuntuu aavistuksen vetiselle.

Erittäin hyvässä jälkimaussa kuiva ja hento savuisuus saa seurakseen hieman raa'ahkoa herukkaa ja aavistuksen laventelia.

Pienistä puutteista huolimatta hyvä Bowmore tämäkin, etenkin kivan jälkimakunsa ansiosta.




Bowmore 25 yo, 43%, "new design", pullotettu 2007-.

Kauniin tummanpunertava väri, etiketin mukaan "deep rich mahogany", erottaa tämän viskin ulkoisesti muista kaksvitosista.

Tuoksu on makea, hedelmäisyys on todella runsasta ja jopa "ylikypsää", kuten aikoinaan oli myös Bowmore Darkestissa. Savuisuus on tässäkin hyvin hentoa ja pehmeää.

Viski on erittäin täyteläinenja vahvasti sherryinen. Pehmeä maku kantaa hyvin ja kevyt turpeisuus tuo hieman kuivaa kontrastia makealle hedelmälle.

Herkullinen jälkimaku, jossa makeus jatkuu ja hieman tervaa ja laventelia nousee esiin.

Kokonaisuutena selkeästi sherryisin näistä 25-vuotiaista. Maukas viski, mutta ei aivan niin vivahteikas kuin vanhemmat versiot, vahvan sherryisyyden ollessa ehkä aavistuksen liian hallitseva. Jos pidät Darkestista, pidät varmasti tästäkin.

Eroja siis löytyy näistä pullotuksista hyvinkin reippaasti ja onkin vain makuasia, minkälaisena 25 yo:nsa haluaa. Hyviä viskejä toki koko nelikko. Kaksi versiota jäi nyt vielä tästä vertailusta pois, eli "25yo 1968 vintage, sekä "25yo mallia 2004". Kaikkia pulloja kun ei millään viitsi kerralla avata. Loppuun vielä kiitokset parista samplesta.

lauantai 1. elokuuta 2009

Viskidrinkkejä

Itse olen aina nauttinut viskini sellaisenaan, (edes jäät eivät yleensä ole sallittuja lisukkeita), mutta kyllähän maailmalla jopa single malt-viskiä käytetään juomasekoituksissakin. Jotenkin on vain vieras ajatus lähteä itse edes kokeilemaan, mutta toisaalta pienet kokeilut voisivat olla hyvinkin mielenkiintoisia ja varmasti siitä "perus Glenfiddichistä" löytyisi tällä tavoin ihan uusia ulottuvuuksia.

Näitä uusia käyttöideoita viskilleen voi katsastaa vaikkapa täältä. Artikkelin mainiot kuvat saivat ainakin veden kielelle. Ehkä minäkin joskus...

PS. Viskidrinkkikeskustelua Suomenkielellä löytyy esim. Virtuaalisen Viskikaapin foorumilta.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Bruichladdich 2001 "The Resurrection Dram".


Testissä Bruichladdich 2001 "The Resurrection Dram", 46%, Distilled 23.10.2001, bottled 2008. 24000 bottles. Kuvassa ja maistelussa "very limited McA special edition":).

Nuori Bruicladdich ei herätä ennakkoon kovinkaan suurta innostusta, mutta katsotaan...

Tuoksu on ihan mukava ja monia ikäisiään "kehittyneempi". Kevyt turve, suolaisuus ja hedelmäisyys - varsin toimiva yhdistelmä.

Viski on erittäin pehmeä ja helposti juotava. Tässä tapauksessa onkin ollut varmaankin hyvä päätös laimentaa tämä 46%:iin, sillä vahvempana alkoholi saattaisi nousta liikaa esiin ja peittää alleen viskin suhteellisen hennot maut.

Vaikka tämä on ns. lightly peated Laddie, niin turpeisuus kuitenkin tuntuu mukavan vahvana. Hienoinen hedelmäisyys tuo makeutta muuten hyvin merellisen suolaiseen kokonaisuuteen.

Jälkimaku on nuorille viskeille tyypillisesti lyhyt, mutta monien liian nuorien viskien pistävyys onneksi puuttuu.

Kokonaisuutena positiivinen yllätys ja varsin "valmis" 7-vuotias on tässä käsillä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Judas Priest: A Touch Of Evil - Live.


Brittiläiseltä pitkän linjan heavyjyrä Judas Priestilta ilmestyi hetki sitten uusi livekokoelma nimeltään A Touch Of Evil - Live. Levyn kantavana ideana on niputtaa yhteen kappaleita, joita ei aiemmilla bändin livelevyillä olla kuultu ja näin ollen bändin suurimmat hitit on jätetty tällä kerralla sivuun.

Näissä vain yhden cd:n livejulkaisuissa on monesti hieman välityön makua ja hienoiset epäilykset tähän suuntaan olivat myös tämän Touch Of Evilin kohdalla.
Musiikki kuitenkin toimii varsin hyvin, kappaleet on pääosin hyvin raskaita ja tutut tuplakitarat jauhavat tehokkaita sooloja, sekä laulaja Rob Halfordin ääni kantaa vielä riittävän tehokkaasti. Uusimman Nostradamus-albumin kapaleet Prophecy ja Death nousevat levyn kantaviksi voimiksi, viimeksi mainitun jyrätessä jykevän raskasta ja hidasta doomia vahvasti Black Sabbathin hengessä.

Mutta kuitenkin tälläkin levyllä piilee se (lyhyen) livekokoelman "sudenkuoppa", eli kokonaisuus jää hajanaiseksi. Nyt levy on kuin palapeli, jossa monta hienoa palaa on löytänyt paikkansa, mutta väleistä puuttuu tärkeitä paloja, joilla kokonaisus saataisiin nidottua valmiiksi. Tämän kokoelman sijaan olisin itse toivonut täysimittaista livejulkaisua vaikkapa bändin Nostradamus-kiertueelta, jonka settilista on ollut varsin hyvä ja monipuolinen.

A Touch Of Evil, kappaleet:

1. Judas Rising
2. Hellrider
3. Between The Hammer & The Anvil
4. Riding On The Wind
5. Death
6. Beyond The Realms Of Death
7. Dissident Aggressor
8. A Touch Of Evil
9. Eat Me Alive
10. Prophecy
11. Painkiller

Ps. Judas Priestin kotisivujen lisäksi tutustumisen arvoiset ovat myös bändin kitaristi K.K. Downingin viralliset kotisivut, jotka ovat muuten aitoa Suomalaista käsityötä.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Laphroaig 1989 17 yo.


Jatketaan Laphroaigin parissa. Kaapista löytyi samplepulloon jemmattuna vielä parin vuoden takaista pullotetta, joten katsotaanpa josko saataisiin tislaamon mainetta edes vähän kohennettua eilisen pettymyksen jälkeen.

Laphroaig 1989 17 yo, 50,3%, Friends Of Laphroaig / Feis Ile 2007.

Tuoksu on täyteläinen, turpeinen, runsas, jossa reilusti raikkautta, merellistä suolaa ja ripaus salmiakkia. Hento savuisuus on miellyttävän pehmeää.

Maku on huomattavasti täyteläisempi kuin vaikkapa uudessa 12 yo Cairdeasissa, sekä riittävän makea, hyvin kevyesti tervainen ja vahvasti turpeinen. Merellistä suolaisuutta löytyy sopivana vivahteena taustalla ja kokonaisuus pysyy kautta linjan hyvin tasapainoisena. Raikkaan pirteää makua riittää mukavasti ja pehmeä, pitkähkö jälkimaku niputtaa kokonaisuuden hyvin yhteen.

Toimiva ja aivan hyvä Laphroaig, jota nauttii ihan mielellään toisin kuin eilistä Cairdeas 12 yo:ta. Kuitenkin jotain jää tästäkin uupumaan, eli klassikkotasolle on vielä tästäkin matkaa...

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Laphroaig Cairdeas 12 yo.


Pariin kertaan lasissa on pyörähtänyt uusi Laphroaig Cairdeas 12 yo, 57,5%, Friends Of Laphroaig / Feis Ile 2009.

Tässä tuntemukset:

Tuoksu on raikkaan (raa'an) hedelmäinen, jonka läpi alkoholi tuntuu vahvana. Missä on tälle perinteiselle Islay-tislaamolle tyypillinen savu? Nyt tuoksu ei ole lainkaan tunnistettavissa Laphroaigiksi. Ainoastaan hieman vettä lisäämällä savuisuutta irtoaa hento häivähdys.

Maku on korkeasta alkoholiprosentista johtuen voimakas. Kirpeä hedelmäisyys, (päärynä, vihreä raaka omena), nousee päällimmäisenä esiin, jota merellinen raikkaus täydentää. Siinäpä se sitten oikeastaan olikin... Savuisuutta / turvetta ei löydy juuri nimeksikään, samoin poissa on vanhoille hyville Lappareille tyypillinen lääkemäisyys ja suolaisuus. Niinpä tämä viski onkin Laphroaigiksi todella outo ja vaisu.

Jälkimaku on varsin lyhyt, terävän pistävä ja varsin mitätön, joka tekee viskistä selkeästi ikäistään nuoremman oloisen

Suoraan sanottuna kaiken kaikkiaan huono tuote, joka kilpaileekin vahvasti heikoimman maistamani Laphroaigin tittelistä.
Laphroaigin pullotteissa on kautta linjan tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana isoja muutoksia ja suunta on valitettavasti jyrkästi alaspäin.

Lisää ajatuksiani Laphroaigin nykytilasta täällä.