keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Indica - G Livelab, Tampere 19.12.2025


Legendaarinen Indica esiintyi Tampereen G Livelabin lavalla ja päätti keikkavuotensa harvinaiseen akustiseen keikkaan.

Tunnelmallisessa illassa korostuivat ainutlaatuisella tavalla todellisuuden ja fantasian rajamailla liikkuvat sanoitukset, kansanrunoudelliset ainekset sekä solisti Jonsun persoonallinen lauluääni.

Indican vuonna 2004 ilmestynyt debyyttialbumi "Ikuinen Virta" myi platinaa ja vuotta myöhemmin julkaistu "Tuuliset Tienoot" myi puolestaan kultaa. Vuonna 2023 paluun tehnyt legendaarinen yhtye oli vahvassa vedossa ja tutut hitit taipuivat hienosti akustisiin sovituksiin. 

Alla tämän tunnelmallisen illan kuvatunnelmia.
















tiistai 30. joulukuuta 2025

Bunnahabhain Moine 2016/2025 The Whisky Shop Glenkeir Treasures

Turpeista Bunnahabhainia The Whisky Shopin Glenkeir Treasures -sarjasta.

Bunnahabhain Moine 2016/2025 The Whisky Shop Glenkeir Treasures, 46%. Filled to cask: 31st May 2016, Filled to bottle: 18th Sept. 2025


Tuoksu on makeahko, vahvan turvesavuinen ja kevyen tervainen. Hiiltynyttä tammea, palanutta kumia, maukasta hedelmäisyyttä ja vahvaa kahvia. Taustalla sitruunalakritsin raikkautta ja suolaisuutta.

Maku on pehmeä ja melko täyteläinen. Tuhti turvesavu hallitsee makeahkona ja tervaisena. Runsas hedelmäisyys: Rusinaa, luumua, taatelia ja kahvia. Tammi tuntuu palaneena ja tuo sopivasti kuivuutta muuten makeaan yleisilmeeseen. Mehukasta appelsiinia ja pehmeää mallasta. Suutuntuma on öljyinen.

Jälkimaku jatkuu vahvana. Nätisti yhteen sulautuneet kypsä hedelmäisyys ja kuivahko turpeisuus hallitsevat. Puuhiiltä, kahvia, lakritsia ja aavistus tervaa. Kiva katajainen vivahde. Makujen tasapaino säilyy hienosti loppuun asti. Makua riittää pitkään. 

Vahvapiirteinen ja maukas Bunna. Erittäin hyvä tynnyri kypsän hedelmäisyyden ja tuhdin turvesavun ystäville!


maanantai 29. joulukuuta 2025

Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas - Verkatehdas, Hämeenlinna 11.12. & Tampere-talo 12.12.2025


Kitaravirtuoosi Erja Lyytinen on ilahduttanut konserttiyleisöjä jouluisella Blue Christmas – kiertueellaan jo vuodesta 2017 lähtien! Lyytinen on yksi johtavista kansainvälisillä markkinoilla operoivista blues-rock kitaristeista ja hänet onkin palkittu useasti eri kategorioissa vuosien varrella.

 Vuoden 2025 Blue Christmas -konserteissa kuultiin kattaus Lyytisen tuotannosta, tunnelmallisia sinisiä säveliä ja jouluisia rokkaavia kappaleita upeiden artistivieraiden kera, kun lavalle nousivat Lyytisen lisäksi sooloalbumeillaan kulta – ja platinarajoja rikkonut kaikkien aikojen legendaarisin Idols-voittaja, laulaja Hanna Pakarinen sekä metallia, kansanmusiikkia ja funkia yhdistelevän Waltari-yhtyeen keulakuva ja rocktähti Kärtsy Hatakka.

Linkeissä kuvatunnelmia kahdelta illalta.

Hämeenlinna:

https://www.facebook.com/share/p/1KdFGczSfn/?mibextid=wwXIfr

Tampere:

https://www.facebook.com/share/p/17eXok19np/?mibextid=wwXIfr

Settilistalta löytyi mm. Led Zeppeliniä, Ozzya & Lita Fordia ja Ramonesia.


sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Benriach 2014 10 yo, 1st Fill Oloroso Sherry Butts. Signatory 100 Proof Edition #40

Sherryinen Benriach Signatorylta

Benriach 2014 10 yo, 57,1%. 1st Fill Oloroso Sherry Butts. Signatory 100 Proof Edition #40. Bottled 23.4.2025


Tuoksu on runsaan sherryinen ja lääkemäinen. Tummaa suklaata, kahvia, rusinaa ja maustekakkua. Tammi nousee esiin paahteisena. Runsas maltaisuus. Appelsiinin raikkautta ja appelsiininkuoren katkeruutta. 

Maku on tuhdin sherryinen ja vahvapiirteinen. Kahvi, tumma suklaa, nahka ja rusinat hallitsevat. Marjaista happamuutta ja melko runsaasti tammea. Sitruksinen vivahde tuo raikkautta taustalle. Aavistus lakritsin suolaisuutta. Vesilisä nostaa makeita piirteitä pintaan.

Jälkimaku jatkuu vahvana ja maukkaana. Runsas sherry hallitsee. Tammi kuivattaa kokonaisuutta reippaasti. Lakritsia, viinikumimakeisia, lääkemäisyyttä ja ripaus mintun raikkautta. Maltaisuus pitää paketin koossa. Vahvuutta riittää hienosti, mutta veden kanssa maku latistuu herkästi.

Tyypillinen nykyajan sherrykypsytys. Hyvä viski, mutta enemmän täyteläisyyttä jäin kaipaamaan.


lauantai 27. joulukuuta 2025

Battle Beast, Dynazty - Nokia Arena, Tampere 21.11.2025

Battle Beast

Kansainvälisesti suosituimpiin kotimaisiin metalliyhtyeisiin kuuluvan ja maailmaa ahkerasti kiertävän Battle Beastin seitsemättä lokakuussa 2025 julkaistua ”Steelbound”-albumia juhlistanut massiivinen kahden kuukauden mittainen Euroopan kiertue rantautui Suomeen marraskuussa. Keikkaraporttiin linkistä:

https://metalliluola.fi/viimeisen-kerran-siivet-levallaan-yksi-aikakausi-paattyi-tunteella-battle-beast-dynazty-nokia-arena-tampere-21-11-2025/

Dynazty


torstai 25. joulukuuta 2025

Spirit of Raskasta Joulua. BlueWhite Spirit (2024)

Spirit of Raskasta Joulua on teematuote, joka lanseerattiin vuonna 2024. Toiveissa oli kevyt ja savuton viski, joten sekoitus tehtiin 100% skotlantilaisista grain-viskeistä. Perinteistä mallasviskiä ei siis tässä sekoituksessa ole mukana. Katsotaan mitä pullosta löytyy.

Spirit of Raskasta Joulua, 45%. Blended Scotch Whisky (Grain). BlueWhite Spirit (2024)



Tuoksu on kepeän viljainen, mieto ja raa’ahko. Omenaa, vaniljaa ja sitrusta. Tyypillinen hieman pistävä grain.

Maku on pehmeä, makean vaniljainen ja viljainen. Raikasta sitrusta ja hapahkoa greippiä.

Jälkimaku jatkuu jopa yllättävän vahvana. Sitrus, vanilja, kaunis viljaisuus ja kevyt tammi. Tasapaino säilyy hyvin.

Tuoksu ei vielä paljoa luvannut, mutta maku pelasti tilanteen. Kiva ja helposti nautittava grain kevyempien ja savuttominen viskien ystäville. Jouluteemaan olisin kuitenkin kaivannut täyteläisempää ja esimerkiksi sherryistä otetta.



keskiviikko 24. joulukuuta 2025

Noora Louhimon Joulun Hetki - Kangasala-talo 19.12.2025


Battle Beastin keulilta kokonaan soolouralle siirtynyt Noora Louhimo kirjasi uralleen uuden aluevaltauksen kolmella joulukonsertilla. Tunnelmat Kangasala-talosta nyt Metalliluolassa:

https://metalliluola.fi/noora-louhimo-joulun-hetki-kangasala-talo-19-12-2025/



maanantai 22. joulukuuta 2025

Raskasta Joulua - Verkatehdas, Hämeenlinna 17.12.2025


Perinteinen Raskasta Joulua -konsertti oli ohjelmassa myös tänä vuonna Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Tästä jouluisiin kuvatunnelmiin:

https://metalliluola.fi/hail-santa-osa-2-raskasta-joulua-verkatehdas-hameenlinna-17-12-2025/




sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Deanston 2001 Organic Fino Hogshead cask 59, (Cask Sample, 2022)

Testissä lisää iäkästä Deanstonia. Nyt ollaan hyvän äärellä.

Deanston 2001 Organic Fino Hogshead cask 59. 53,8%. Warehouse 4, (Cask Sample, 2022)


Tuoksu on aromikkaan sherryinen. Kypsää luumua, maitosuklaata ja kevyesti rusinaa. Vanilja, kookos ja runsas kermatoffee nousevat esiin vahvoina. Lakritsi tuo suolaisuutta taustalle. Hieno ja tasapainoinen esitys.

Maku on runsaan hedelmäinen ja vahvapiirteinen. Kaunis sherryisyys, todella öljyinen suutuntuma ja herkullinen toffeisuus nostavat hymyn huulille. Vanilja ja kookos pyörivät sherryn takana ja tyylikäs tammi nousee mukaan. Suolaisuus, raikas yrttimäisyys ja pehmeä maltaisuus täydentävät paketin.

Jälkimaku jatkaa tasapainoista linjaa ja maku säilyttää vahvuutensa upean pitkään. Kaunis sherry, aprikoosi, rusinat, maitosuklaa ja lakritsi hallitsevat. Tammi voimistuu lopussa tuoden kuivempaa ilmettä. Suutuntuma säilyy runsaan öljyisen loppuun asti. 

Wow, upean herkullinen Deanston. Kauniisti kypsynyt tynnyri.




lauantai 20. joulukuuta 2025

Deanston 27 yo Cream Sherry Cask Finish, 55% (Cask Sample, 2025)

Iäkäs tynnyrinäyte Deanstonilta.

Deanston 27 yo Cream Sherry Cask Finish, 55% (Cask Sample, 2025)


Tuoksu on pehmeä ja aromikkaan sherryinen. Rusinaa, taatelia, kermatoffeeta ja paahteista tammea. Pähkinäisyys nousee runsaana esiin. Makeahko maltaisuus, kevyt salmiakki ja kiva kahvin vivahde.

Maku on täyteläinen ja pehmeä. Sherry hallitsee herkullisena. Kuivattua luumua, kermatoffeeta ja kahvia. Yskänlääkemäinen katkeruus tuo kontrastia. Tummaa suklaata, tammea ja runsas maltaisuus.

Jälkimaku jatkuu pitkänä ja herkullisena. Tuhti sherry, lakritsin suolaisuus, hiiltynyt tammi, roteva maltaisuus ja katkera lääkemäisyys ovat hyvin tasapainossa. Maltaisuus tuntuu runsaana loppuun asti. Makua ja vahvuutta riittää todella pitkään.

Tyylikäs sherryfinistely. Kauniisti ikääntynyt ja vivahteikas viski.



tiistai 16. joulukuuta 2025

Girlschool, Alcatrazz & Wishing Well - Tavara-asema, Tampere 20.11.2025

Girlschool

Marraskuun keikkaruuhkassa saatiin nauttia myös perinteisestä vanhanajan heavy rockista, kun Girlschool, Alcatrazz sekä Wishing Well yhdistivät voimansa viisi konserttia sisältäneelle Suomen kiertueelle.

Metalliluola oli paikalla Tampereen Tavara-asemalla:

https://metalliluola.fi/vanhassa-vara-parempi-girlschool-alcatrazz-wishing-well-tavara-asema-tampere-20-11-2025/

Alcatrazz

Wishing Well


maanantai 15. joulukuuta 2025

Balvenie 12 yo Golden Cask

Rommitynnyreissä viimeistelykypsytetty Balvenie.

Balvenie 12 yo Golden Cask, 43%. Rum Cask Finish. Travel Retail (+-2024)


Tuoksu on maltainen, hunajainen ja makean rommimainen. Aprikoosia, ananasta, vaniljaa, keksiä ja sitrusten happamuutta. Kevyt tammi pyörii taustalla.

Maku on pehmeä ja maltainen. Hunajaa, toffeeta, vaniljaa, raikasta sitrusta, marie-keksejä ja hapahkoa aprikoosia. Rommin makeus pyörii taustalla. Tammi tuo sopivasti kuivuutta. Suutuntuma jää hieman ohueksi.

Jälkimaku jatkuu raikkaana ja hedelmäisenä. Sitrus, ananas, vanilja ja maltaisuus hallitsevat. Kirpakka punaherukka tuo kivan säväyksen taustalle. Tammi nousee selkeänä esiin. Maku latistuu melko pian.

Odotusten mukainen tislaamolleen tyypillinen hedelmäinen Balvenie. Jotain jää kuitenkin puuttumaan, että tällä suosikkilistoille noustaisiin.



torstai 11. joulukuuta 2025

Kiko Loureiro - Olympia-kortteli, Tampere 14.11.2025


Angran ja Megadethin riveistä tuttu harvinainen Suomen vieras, kitarataituri Kiko Loureiro avasi Euroopan kiertueensa Tampereen Olympia-korttelin lavalla.

Tässä keikan tunnelmat:

https://metalliluola.fi/kitarataidetta-olympiassa-kiko-loureiro-european-tour-2025-olympia-kortteli-tampere-14-11-2025/


tiistai 9. joulukuuta 2025

Caol Ila 2010 8 yo, Refill Hogshead DMG13319. Douglas McGibbon Clan Denny

Testissä nuorta Caol Ilaa.

Caol Ila 2010 8 yo, 48%. Distilled November 2010, bottled May 2019. Refill Hogshead DMG13319. Douglas McGibbon Clan Denny. 459 bottles



Tuoksu on vahvan turvesavuinen, vaniljainen ja palaneen tamminen. Raikasta sitrusta, pehmeää maltaisuutta ja salmiakin suolaisuutta. Varsin tyypillinen Caol Ilan tuoksu. 

Maku on tuoksun tavoin runsaan turvesavuinen, hiiltyneen tamminen, vaniljainen ja raikkaan trooppisen hedelmäinen. Suutuntuma on öljyinen. Salmiakkia, tervaa ja pehmeää maltaisuutta. Yleisilme on ikäisekseen kypsän oloinen ja tasapainoinen.

Jälkimaussa salmiakki ja terva voimistuvat. Myös turvesavu jatkuu odotetun tuhtina loppuun asti. Makea vanilja, maltaisuus, merellinen suolaisuus ja palanut tammi pyörivät taustalla. Makua riittää kivan pitkään ja tasapaino säilyy hyvin.

Erittäin hyvä kahdeksanvuotias Caol Ila, jonka sokkona voisi helposti arvioida useamman vuoden iäkkäämmäksi. Laadukas tynnyri.


maanantai 8. joulukuuta 2025

Arch Enemy, Amorphis, Eluveitie, Gatecreeper - Jäähalli, Helsinki 10.11.2025


Nykymetallin vaikutusvaltaisimpiin suunnannäyttäjiin lukeutuva Arch Enemy erikoisvieraineen palasi Suomeen marraskuussa. Illan avaajina nähtiin kova kolmikko: Amorphis, Eluveitie ja Gatecreeper.

Illan tunnelmat nyt Metalliluolassa:

https://metalliluola.fi/aikakauden-loppu-arch-enemy-amorphis-eluveitie-gatecreeper-jaahalli-helsinki-10-11-2025/

Pari viikkoa Helsingin keikan jälkeen Arch Enemy ilmoitti, että Alissa White-Gluz ei jatka enää yhtyeen laulajana. 

Tomi Joutsen - Amorphis

Fabienne Erni - Eluveitie

Gatecreeper


lauantai 6. joulukuuta 2025

Spirit of Sahti Single Cask Whisky. Cask No. 001

Itsenäisyyspäivän iltaan kotimaista viskiä.

Spirit of Sahti, Single Cask Whisky, 40%. Cask No. 001. Distilled 14.2.2014, bottled 6.3.2023. Lammin Sahti Brewery. 190 Bottles


Tuoksu on raikas, pehmeän maltainen, vaniljainen ja kevyen minttuinen. Taustalta nousee kypsää hedelmäisyyttä, suklaata ja kermatoffeeta. Tammi tuo kuivempaa ilmettä ja tasapainoa kokonaisuuteen.

Maku on pehmeä, maltainen ja kypsän hedelmäinen. Vahva pihkaisuus ja kuusenhavut tuovat raikasta vivahdetta. Tammi sulautuu kokonaisuuteen tasapainoisesti. Aprikoosia ja katkeraa yrttimäisyyttä.

Jälkimaku jatkaa viskin monivivahteista linjaa kauniisti. Makea yrttimäisyys, poltettu sokeri, pihka, tuore tammi, vanilja ja ylikypsä banaani tuntuvat selkeinä. Tasapaino säilyy hyvin.

Maukas ja persoonallisen vivahteikas, kauniisti kypsynyt esitys. Positiivinen yllätys!



perjantai 5. joulukuuta 2025

Dark River Festival 10.7.2025: Unleash The Archers, Xandria, Taneli Jarva & Dark Place, Vermilia, Crimson Sun

Vuosi lähenee loppuaan, mutta tehdään vielä hyppäys kesään ja Kotkassa järjestettyyn Dark River Festivaaliin. Kävin paikalla festarin avauspäivänä ja tuolloin kattaus oli varsin mielenkiintoinen ja laadukas. Tässä puhelimella räpsittyjä tunnelmapaloja päivän annista.

Crimson Sun kulkee omaan tietään kotimaisen melodisen metallin saralla ja mainio oli festarin avannut veto myös Dark Riverissa.

Vermilia julistaa pakanametallin nimeen ja vahvan "Karsikko"-albumin kappaleet toimivat hienosti myös livenä.

Taneli Jarva & Dark Place tarjosi illan tunnelmamusiikkiannoksen.

Xandria teki Dark Rivereillä ensiesiintymisensä Suomessa. Sinfoninen metalli kuulosti upealle Kotkan kylmässä illassa.

Illan pääesiintyjänä nähtiin kanadalainen Unleash The Archers. Vokalisti Brittney Slayes kuuluu genrensä kärkikastiin ja keikka tarjosi odotetun viihdyttävän päätöksen illalle. 





torstai 4. joulukuuta 2025

Speyside 14 (M) 2010 14 yo, Signatory Vintage Small Bach Edition #16

Sherryistä Macallania Signatoryn pullottamana.

Speyside 14 (M) 2010 14 yo, 48,2%. 1st & 2nd fill Oloroso Sherry Butts. Signatory Vintage Small Bach Edition #16



Tuoksu on mehukkaan hedelmäinen, pehmeän sherryinen ja raikkaan appelsiininen. Paahteinen tammi. Pähkinää, suklaata ja maltaisuutta. Hyvä tasapaino.

Maku on makean sherryinen, melko täyteläinen ja hapahkon marjainen. Tumma suklaa, kahvi ja suolaisuus tuntuvat taustalla.

Jälkimaku kuivuu reippaasti ja tammi ottaa tilaa. Sherry on mukana runsaana ja nyt kuivahkona. Hapahko marjaisuus jatkuu vahvana loppuun asti. Suolaisuus ja lääkemäisyys tuovat oman vivahteensa loppuun.

Tyypillinen moderni sherrykypsytetty Macallan. Ei nyt mikään suuri elämys, mutta hinta/laatu päihittää monet Macallanin tislaamopullotteet.



keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Lacuna Coil, Nonpoint -Tavara-asema, Tampere 8.11.2025

Cristina Scabbia, Lacuna Coil

Italian metalliviennin kirkkain soihdunkantaja, moderni goottimetalliyhtye Lacuna Coil saapui marraskuun hämärässä Suomeen kahdelle keikalle tuoreen ”Sleepless Empire” -albumin tiimoilta. Special guestina Lacuna Coilin kiertueella nähtiin amerikkalainen, jo 1990-luvun lopulla perustettu nu-metal -veteraani Nonpoint.

Keikkatunnelmiin tästä:

https://metalliluola.fi/lauluja-sinnikkyydesta-varjoista-ja-selviytymisesta-lacuna-coil-nonpoint-tavara-asema-tampere-8-11-2025/

Nonpoint



tiistai 2. joulukuuta 2025

Macallan The Harmony Collection - Inspired by Intense Arabica

Testissä toinen julkaisu Macallanin The Harmony Collection -sarjasta.

Macallan The Harmony Collection - Inspired by Intense Arabica, 44%. Sherry seasoned Oak Casks. (2022)



Tuoksua hallitsevat kevyt sherry, kahvi, aprikoosi ja vaniljainen tammi. Maltaisuus tuntuu makeana ja paahteisena. Hyvä tasapaino.

Maku on kevyehkö, makean sherryinen ja hapahkon aprikoosinen. Vahvan kahvin katkeruutta nousee taustalta mukaan. Tammi, vanilja ja makea maltaisuus pyörivät tasapainoisina ympärillä.

Jälkimaku jatkuu kevyen sherryn ja tuoreen tammen hallinnassa. Rusinaa, vaniljaa, kahvia ja yrttimäistä katkeruutta. Sitrus tuo happamuutta loppuun. Maku ei jaksa kantaa kovin pitkään.

Tyypillinen nykyajan Mac. Hyvä, mutta ei ikipäivänä liki 200€ hinnan arvoinen.

maanantai 1. joulukuuta 2025

Helloween, Beast In Black - Helsingin Jäähalli 6.11.2025

Helloween

Vuonna 1985 debyyttialbuminsa julkaissut ja vuonna 2017 seitsenhenkisellä superkokoonpanolla palannut saksalainen metallijätti Helloween juhlistaa neljää vuosikymmentään maailmanlaajuisella 40-vuotisjuhlakiertueella ja yhtye toi uuden show’nsa Helsingin Jäähalliin marraskuussa 2025.

Kiertue vei bändin ensin ympäri Euroopan ja mukana matkasi suomalainen, niin ikään hienoa kansainvälistä uraa tahkoava power/heavy metal -yhtye Beast In Black.

Tästä illan tunnelmiin:

https://metalliluola.fi/40-ja-10-vuotta-power-metallin-huipulla-helloween-beast-in-black-helsingin-jaahalli-6-11-2025/

Beast In Black