sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Skotlanti 2019: Matkapäiväkirja osa 4.

Jura Distillery

Perjantai 20.9. (osa 1, Jura)

Jälleen oli aikainen herätys, sillä tutustuminen Juran tislaamoon oli buukattu alkavaksi jo klo 10.

Islayn vieressä sijaitseva Juran saari on lähellä, mutta hankalan matkan päässä. Ainoa yhteys Islaylta on Port Askaigin satamasta kulkeva lautta, joka liikennöi saarten väliä voimakkaasta virtauksestaan tunnetun "Sound of Islayn" halki. Saarten välinen matka ei ole pitkä ja lautta kulkee välin noin viidessä minuutissa. Aikaa odotteluun on kuitenkin hyvä varata, sillä vaikka olimme hyvissä ajoin jonossa, niin ensimmäiselle lautalle otettiinkin jonon ohi tislaamon mallasrekka ja me jouduimme odottamaan seuraavaa vuoroa. Aamuviskin paikka siis. Lopulta yli kuitenkin päästiin ja Juran lauttarannasta (Feolin) tislaamolle ajomatka kestää noin 20 minuuttia. Tie on koko matkan yksikaistainen ja erittäin kapea, joten vastaantulevaa liikennettä on väistettävä tietyin välimatkoin oleville levennyksille. Saarella on asukkaita vain parisensataa, mutta kauriita löytyy tuhansia ja niitä matkan varrella runsaasti näkyikin. Saaren maamerkkinä nousevat kolmehuippuiset vuoret ”The Paps of Jura”, joiden korkein huippu nousee merenpinnasta 785 metrin korkeuteen.


Craighouse on saaren pieni keskus ja täällä sijaitsee Juran tislaamo, saaren ainoa hotelli ja pieni kauppa.

Lauttamatkan viivästymisestä huolimatta ehdimme kuin ehdimmekin tislaamolle juuri kymmeneksi ja vastaanotto oli heti ystävällinen ja lämminhenkinen. Oppaamme Fiona otti meidät huomaansa ja kierrätti läpi tislaamon. Pienehkön tislaamon kompakti paketti käytiin läpi vaihe vaiheelta ja kaikesta tekemisestä tuntui välittyvän ylpeys ja ilo saaren omaa viskiä kohtaan.














Kierroksen päätimme tislaamon uudehkoon maistelutilaan ja johan tässä taas viskiä tekikin mieli! Vuorossa oli siis tutustuminen Juran tämänhetkiseen tuotevalikoimaan. Esittelyssä olivat tislaamon perusvalikoima, Travel Retail -tuotteet, sekä erikoispullotteet.





Perusrange oli vielä hyvin muistissa viime vuoden tastingin jäljiltä, joten tällä kerralla valitsin laseihini näytteitä travel retail -osastolta ja erikoispullotteista.

Tässä mietteitä maistetuista:

Tislaamon Travel retail -valikoima käsittää viisi pullotetta, The Sound, The Bay, The Road, The Loch ja The Paps. Näiden viskien kypsytykseen on käytetty bourbontynnyreiden lisäksi eri-ikäisiä PX-Sherrytynnyreitä. Maisteluun valikoitui Aasian markkinoille tehty The Bay, sekä sille verrokiksi The Loch.



Jura The Bay 12 yo, 44%. Ex-Bourbon + 15 year old Px-Sherry casks.

Pehmeä, sherryinen ja raikkaan sitruksinen. Pitkä ja raikkaaseen merellisyyteen kuivuva loppu. Hento turpeinen häivähdys.

Jura The Loch, 44,5%. Ex-Bourbon + 30 year old PX- Sherry casks.

Kypsän luumuinen ja rusinainen. Vahva tammi nousee mukaan. Pitkä ja lämmittävä loppu.


Erikoispullotteiden valikoimasta löytyy viskejä laajalla rintamalla ja tässä poimintoja niistä.

Jura Two-One-Two, 13yo, 47,5%. Distilled 2006, bottled 2019. American White Oak ex-Bourbon barrels. Finished in Chinkapin casks. 6000 bottles.

Hedelmäinen, raikas ja kivan tamminen. Vaatii hieman aikaa avautuakseen.



Jura One And All 20yo, 51%. Bottled 2017, 5000 bottles.

Happaman marjainen, suklainen ja sopivasti likainen ja maanläheinen. Lopussa marjainen happamuus lisääntyy edelleen, mutta tasapaino säilyy hyvin. 

One And All on sekoitus lukuisista erilaisista tynnyreistä, mutta lopputuloksena kokonaisuus on maukas ja tasapainoinen.



Jura One For You 18 yo, 52,5%. Ex-bourbon barrels + virgin quarter casks. 

Pehmeä, tuoreen tamminen ja raikkaan sitruksinen. Kiva toffeinen makeus. Puhdaspiirteinen ja nätti kokonaisuus.



Jura 21 yo Tide 46,7%. Ex-bourbon barrels + virgin American oak casks. 

Pehmeä ja runsaan hedelmäinen. Vahva vaniljaisuus, banaani, valkosuklaa ja maltaisuus. 

Jura 21 yo Time, 47,2%. Ex-bourbon barrels + ex-peated malt casks.

Erittäin pehmeä, raikkaan merellinen ja kivan siirappinen. Tammi nousee vahvana esiin. Hento turpeisuus yrittää nousta esiin. Tyylikäs ja pitkä.



Jura Distillery Cask, 56,5%. Distilled 27.3.2002, bottled 31.5.2019. Cask No 2441. Heavily Peated Sherry Single Cask.

Voimakkaan sherryinen ja puusavuinen. Turpeisuus tuo tullessaan hienoisen palaneen kumin vivahteen. Kuivahko mausteisuus pyörii taustalla. Rouhea maltaisuus. Hurja kontrasti edellisiin. 

Vahva ja maukas, joskaan kaikilta osin ei ihan tasapainossa.




Porukan omiakin pulloja oli taas mukana ja lopuksi maisteltiin iäkäs Stillman’s Dram 26 yo, sekä 1980-luvulta peräisin oleva 10 yo.

Isle of Jura Stillman’s Dram 26 yo, 45% (1990’s), 1800 bottles

Tuoksu on mehukkaan hedelmäinen ja kirpakan herukkainen. Tammi tuo sopivasti kuivuutta.

Maku hallitsee hapahko herukkaisuus. Vahva tammi nousee esiin, mutta trooppinen hedelmäisyys tuo vastapainoksi mukavaa makeutta. Hento turpeisuus pyörii ympärillä.

Mehukkaan maukas ja kauniisti ikääntynyt Jura.



Isle of Jura 10 yo (1980's). Arvio täällä.



Tämä kattava maistelu osoitti, että Jurassa on kyllä potentiaalia. Valikoimasta löytyy erittäin hyviä tuotteita, mutta erilaisten pullotteiden määrä on hämmentävän suuri ja samantyyliset nimet menevät varmasti helposti kuluttajilla sekaisin. Tarkkuutta siis tämän tislaamon kohdalla ostoksilla vaaditaan.

Mukavan aamupäivän jälkeen olikin aika siirtyä tislaamolta tien toiselle puolelle tarkastamaan Jura-hotellin lounastarjonta. Päivä keitto ja täytetty leipä olivatkin oluen kera erinomaiset.






Caol Ila Juralta nähtynä. Tislaamo oli remontissa, joten sinne emme päässeet tällä reissulla käymään.


Juralla kannatti ehdottomasti käydä, mutta Islayllakin oli vielä nähtävää.

Osa 1.     Osa 5.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti