keskiviikko 22. marraskuuta 2017

ISLAY 2017: Matkapäiväkirja osa 1.

Viskiblogistin tie vei yllättäen ja varsin nopealla varoitusajalla Skotlantiin ja Islayn saarelle. Seuraavissa postauksissa ajattelin käydä päiväkirjanomaisesti läpi matkalla koettua, joten pidemmittä puheitta, tervetuloa mukaan.

Sunnuntai 12.11.2017. Glasgow

Startti Hämeenlinnasta klo 7.45 kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.  Kyydissä myös Jari, Mika ja Timo. Matkan määränpää selvisi itselleni vasta tässä kohtaa, eli melkoinen yllätys oli kyseessä. Lentokentällä joukkoon liittyivät myös Misa ja Mikko.

Lento Amsterdamiin, missä oli aikaa rauhalliseen lounashetkeen terminaalissa. Seuraavana suunnaksi Glasgow, mikä toimikin majapaikkanamme seuraavaan aamuun asti.



Viskireissulla kun oltiin, niin viskiä piti saada. Hotellimme läheisyydestä löytyi maineikas The Pot Still Whisky Bar, jonka hyllystä löytyy huimat yli 700 viskiä. Myös maukkaat paikalliset oluet ja laadukas pubiruoka kuuluvat valikoimaan. Täällä Islaylle matkaava ryhmämme täydentyi vielä yhdellä jäsenellä Ollin saapuessa paikalle. Ilta kului viskien ja oluiden äärellä hauskaa pitäen, mutta ajatuksissa siinsi jo seuraavan aamun lento viskinystävien paratiisisaarelle…






Maanantai 13.11.2017 Bowmore

Aamulento Islaylle ja majoittuminen Bowmoren Lochside-hotelliin. Myöhäisen aamiaisen kautta pieni ulkoilu, lounas ja sitten suunta reissun ensimmäiselle tislaamokierrokselle. Asiaan kuuluvasti alkuun Bowmoren rannassa parit maistiaiset, eli vanhat Bowmoren 12 yo & Deluxe (kiitos Olli).



Bowmoren tislaamokierros oli pitkä ja tarjosi huikean elämyksen. Oppaamme Heather johdatti meidät läpi täydessä toiminnassa olleen tislaamon ja jokainen valmistusvaihe käytiin käsinkosketeltavasti ja yksityiskohtaisesti läpi. Kilnistä nouseva turvesavun tuoksu oli jotain upeaa ja lattialla kuivuvien maltaiden seassa olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan. Tätä tuoksua kun olisi saanut purkkiin! (vaatteisiin sitä kyllä tarttui ihan kiitettävästi). Mäskäyksen, käymissammioiden ja vierteen maistelun kautta tie vei tislauspannuille ja tuoreen tisleen pariin. Saimme maisteluun samana päivänä tislattua tavaraa ja tässä mietteet:

Bowmore New Make, distilled 13.11.2017.

Tuoksu on maltainen, pehmeän turvesavuinen ja raikkaan makean yrttinen.

Maun osalta tisle on öljyinen, ”paksu” ja jopa yllättävänkin hyvä. Turvesavu, pehmeä sitrus ja hedelmäinen makeus ovat hyvin tasapainossa.

Maukas tisle! Helposti yksi parhaimmista kohdalle osuneista new makeista.


Matka jatkui kohti ehkäpä koko Skotlannin kuuluisinta kypsytysvarastoa, sillä Bowmore No 1 Vaults on muodostunut aikojen saatossa arvostetuksi käsitteeksi. Täältä ovat lähtöisin monet upeaakin upeammat Bowmore-pullotteet.

Tynnyrijonojen välissä kävellessä aika tuntui pysähtyvän ja Bowmoren pitkä historia oli konkreettisesti juuri tässä ja nyt. Havahduin unelmistani vasta, kun oli aika avata muutama tynnyri maistelua varten. Ilolla otimme vastaan seuraavat tynnyrinäytteet:

Bowmore 1998 Cask Sample, ex- Jack Daniels cask no 514

Tuoksua hallitsevat toffee, vanilja ja puhdaspiirteinen tammi. Kuiva turpeisuus nousee hiljalleen esiin.

Maku on maukas, täyteläinen, kermatoffeinen ja runsaan vaniljainen. Kevyen tervainen turvesavu pyörii taustalla.

Jälkimaku jatkuu herkullisena ja vahvapiirteisenä. Aprikoosia, sitrusta ja kevyehkö turvesavuisuus.
Tyylikäs ja puhdaspiirteinen.

Bowmore 1998 Cask Sample. Oloroso Sherry Butt, cask no 1032

Maku on makea, raikas, kevyen sherryinen ja maltainen. Kevyt turvesavu.

Maku on voimakas, vain kevyen sherryinen ja hennon tervaisen turvesavuinen.

Jälkimaku jatkuu vahvana ja tervaisen turvesavuisena. Sherryisyys on makeaa ja kevyttä.
Hyvä, mutta ei kuitenkaan suuria tunteita herättävä.

Bowmore 2002 Cask Sample, first fill Oloroso Sherry Butt, cask no 2459

Tuoksu on pehmeän sherryinen ja miellyttävän mausteinen. Kevyt turvesavuisuus pyörii kauniisti ympärillä.

Maku on voimakas, mutta samalla miellyttävän pehmeä ja täyteläinen. Sherry tuntuu kuivahkona ja seesteisenä.

Jälkimaku on tuhti, runsaan mausteinen ja pitkähkö.

Maukas viski, mutta parempaankin on tässä ikäluokassa Bowmorelta kohdalle osunut.














Maisteluun päätyi myös vuoden 2009 Virgin Oak -tynnyri (cask no 1568) ja tästä oli mahdollista tehdä oma Bowmore "Hand Filled" pullotus. Viski oli hedelmäinen, tuoreen tamminen ja raikas, pehmeän turvesavun pyöriessä ympärillä. Kotiutin pullon numero 50.

Oma pullotus aluillaan

Etiketin liimaus oli tarkkaa puuhaa.
Valmis!


Kierroksen jälkeen tislaamon vierailijakeskuksessa laseihin eksyi vielä muutama tuote, minkä jälkeen olikin aika siirtyä iltapalalle, pubiin parille viskille ja hotellihuoneeseen valmistautumaan seuraavaan päivään. Bowmoren kierros täytti ja jopa ylitti odotukset, joten heti kättelyssä rima nostettiin tulevia tislaamokierroksia ajatellen varsin korkealle.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti