Perjantai-iltaa vietettiin bluesin parissa. Beth Hart valloitti reilu vuosi sitten Tavastian ja viime kesän Pori Jazz -keikan peruuntuminen konserttipäivän aamuna kirpaisi kovasti. Onneksi nyt tarjoutui tilaisuus paikkaukseen ja tätä oli odotettu. Yleisö oli hereillä ja keikka oli loppuunmyyty jo hyvissä ajoin.
Savoy-teatteri toimi tyylikkäänä näyttämönä ja Hart yhtyeineen järjesti sellaisen shown että huh huh. Joe Bonamassan kanssa tehdyltä Seesaw-albumilta löytyvä Can’t Let Go toimi vahvana avauksena ja heti kävi selväksi, että nyt koetaan jotain hienoa. Soundit olivat erinomaiset, yhtye soitti laadukkaasti ja Bethin ääni oli huipputerässä. Kolmantena kuullun Delicious Surprisen aikana laulajatar hyppäsi lavalta alas saliin ja yleisön pariin.
Illan setissä mainio Bang Bang Boom Boom -albumi (2012) oli vahvasti edustettuna ja konsertin keskivaiheilla kuultu levyn avausbiisi Baddest Blues oli vaikuttavuudessaan jotain uskomatonta. Tässä oli ehkäpä paras kuulemani livekappale koko vuodelta. Värisyttävän hieno esitys. Luonnollisesti myös tuoreinta Better Than Home -levyä esiteltiin, ”uutuuksia” saatiin neljän kappaleen verran.
Savoyn ilta oli monipuolisempi ja vieläkin vaikuttavampi kuin Tavastialla kuultu, eikä moitteille jäänyt mitään sijaa. Koko yhtyeen huikeaa työskentelyä oli ilo seurata ja Bethin moniosaaminen kävi illan aikana enemmän kuin selväksi. Akustinen kitara soi Hartin käsissä maukkaasti ja herkempiä säveliä taiottiin sitten pianon koskettimista. Encoret aloittanut kaksikko We’re Still Living In This City ja As Long As I Have A Song soivat tunteellisina Hartin säestäessä itseään pianolla. Miss Lady niittasi illan vauhdikkaaseen päätökseen koko yhtyeen voimin ja puolitoista tuntia parhautta oli ohi.
Beth Hart tuli ja valloitti Helsingin toistamiseen. Sateisessa ja myrskytuulisessa illassa kuultiin konsertti, joka oli ehdottomasti yksi vuoden parhaita kokemiani. Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti