sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Hanoi Rocks Tavastia 8.4.2009





Tänään sunnuntaina päättyy yksi aikakausi suomalaisen rockmusiikin historiassa, kun legendaarinen Hanoi Rocks on ilmoittanut soittavansa viimeisen keikkansa. Bändi on urakoinut näiden jäähyväiskeikkojen tiimoilla oikein urakalla, soittaen Helsingin Tavastialla tämän viikon tiistaista lähtien kuutena päivänä peräkkäin peräti kahdeksan loppuunmyytyä keikkaa. Tänään on siis lopullisten jäähyväisten aika, mutta itse olin paikalla keskiviikkoiltana ja hyvältähän tuo kuullosti. Bändi hoiteli n. 1t.45min. setin ammattimaisella varmuudella ja illan aikana kuultiin tietysti lähes kaikki vanhemmat klassikot, mutta myös paljon uudempaa materiaalia. (viimeisin "Street Poetry" on muuten erittäin hyvä levy). Kitaristi Andy McCoy oli lavalla terävässä kunnossa, ei merkkiäkään liiallisesta alkoholin nauttimisesta tai muusta sekoilusta. Taitaakin olla niin, että median edessä Andy on omaksunut tyylikseen tietynlaisen "sekoilun", mutta lavalle nousee aina skarppi ja taitava muusikko. Laulaja Mike Monroella riittää energiaa liikkua taukoamatta ja lauluäänikin oli hyvässä kuosissa. Koko bändin suoritus oli varsin onnistunut ja näin ollen ilta oli varsin viihdyttävä. Hanoi Rocks lopettaa hyvissä voimissa...

Illan setti:

Obscured
Hypermobile
Street Poetry
Fashion
Mystery City
Love's An Injection
Whatcha Want
Problem Child
Mental Beat
People Like Me
Power of Persuasion
A Day Late
I Can't Get It
Self Destruction Blues
Until I Get You
Beer And A Cigarette
Boulevard
Cheyenne/Don't You Ever
11th St. Kidzz
Malibu Beach
High School
Tragedy
-----------------------
Oriental Beat
Taxi Driver
Up Around The Bend

1 kommentti: