torstai 28. tammikuuta 2010

U.D.O. - Tavastia, Helsinki 26.1.2010


1980-luvulla yhtyeet Scorpions ja Accept muodostivat Saksalaisen heavymusiikin vankan kulmakiven. Sittemmin Acceptin hajottua bändin laulusolisti Udo Dirkschnaider perusti oman U.D.O.-yhtyeensä ja on julkaissut tällä nimellä jo tusinan verran levyjä, sekä kiertänyt ahkerasti keikkailemassa. Väliin on mahtunut myös lyhyitä Acceptin "comebackeja", mutta suurin osa ajasta miehellä on kulunut oman bändin kanssa. Yhtyeen uusin levy, Dominator julkaistiin viime vuonna ja sen tiimoilta jälleen kiertueelle lähtenyt kokoonpano saapui maahamme esiintymään Helsingissä ja Turussa.

Tavastiaklubi oli todella kylmänä tammikuun tiistai-iltana puolitäysi, tai puolityhjä, kuinka päin vain, johon Udo bändeineen tarjosi varsin hyvää lämmikettä. Setti aloitettiin parilla uuden levyn kappaleella, jonka jälkeen kuultiin "best Of"-tyyliin mukava läpileikkaus U.D.O:n tuotannosta. Luonnollisesti myöskään Acceptia ei ole missään nimessä unohdettu, vaan illan aikana vanhoja hittejä janonnut yleisö palkittiin kahdeksalla Accept-klassikolla. Itseäni ilahdutti eritoten Midnight Mover, joka kiertueen aiemmista keikoista poiketen oli nyt nostettu settiin mukaan.

Vaikka bändille tämä oli varmastikin vain rutiinikeikka muiden joukossa, niin kokonaisuus oli varsin hyvä ja tiukka, mistä huokui saksalainen täsmällisyys ja peräänantamattomuus. Yhtye oli vankassa kunnossa ja reilusti yli kaksi tuntia kului kuin siivillä. Moni bändi voisi ottaa mallia tästä vahvasta työmoraalista.

Ylimääräiset pluspisteet annetaan vielä yleensä kovin tylsistä soolo-osuuksista. Kitaristi Igor Gianola nimittäin kapusi kesken pitkän soolo-osuutensa alas lavalta yleisön joukkoon, missä kierteli ympäri salia koko ajan soittaen pitkän tovin. Hauska idea.
Rumpali Francesco Jovinon rumpusoolossa mukaan "duetoimaan" saatiin toinen kitaristeista, Stefan Kaufmann, jolle oli Jovinon patteriston viereen pystytetty oma pienempi rumpusettinsä.


Kohtuuhintaiselle pääsylipulle tarjottiin jälleen hyvää vastinetta.

1. The Bogeyman
2. Dominator
3. Independence Day
4. The Bullet and The Bomb
5. Flash Rockin´ Man
6. Thunderball
7. Vendetta
8. In The Darkness
9. Princess Of The Dawn
10.Guitar Solo
11.Midnight Mover
12.Infected
13.Living On A Frontline
14.Drum Solo
15.Man And Machine
16.Mastercutor
17.Animal House
18.Metal Heart
---------------------
19.Holy
20.Balls To The Wall
---------------------
21.Burning
22.I´m A Rebel
23.Fast As A Shark






* Udo Dirkschneider - laulu
* Stefan Kaufmann - kitara
* Igor Gianola - kitara
* Fitty Wienhold - basso
* Francesco Jovino - rummut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti