Macallan 10 yo.

Vaihteeksi vahvan sherryistä viskiä Speysiden alueelta:

The Macallan 10 yo, 40%. Giovinetti & Figli Milan import, 5cl miniatyyri.

Tuoksu on mukavan makeahko, raikkaan sherryinen ja "nuorekas".

Maussa sherry hallitsee. mutta viski on myös sopivasti maltainen ja hyvin tasapainoinen. Sopiva makeus ja suutuntuman pehmeys tekee tästä viskistä erittäin helposti nautittavan.

Jälkimaku on lyhyehkö, kuivan sherryinen ja hieman toffeinen. Aivan lopussa tuntuu terävä "puraisu".

Varsin hyvä ja maukas kymppivuotias viski, mutta ei (luonnollisesti) yllä samalle tasolle kuin Macallanin upeat 18-vuotiaat. Hinta-laatusuhteeltaan kuitenkin erittäin hyvä tuote. (Toivottavasti kyseisen viskin uudemmissa pullotteissa on laatu pysynyt yhtä hyvänä).

Metallica: Francais Pour Une Nuit DVD

Metallican viime vuonna kuvattu livedvd Francais Pour Une Nuit ( "Yksi ranskalainen yö", tai jotain sinne päin) on komeaa seurattavaa. Nimesissä upeassa amphiteatteriympäristössä (Arena of Nimes) heinäkuussa 2009 taltioitu keikka vangitsee katsojan visuaalisesti. Upeaa ja historiallista konserttipaikkaa hyödynnetään kuvaukssa loistavasti ja laajat koko "stadionia" kuvaavat kohdat ovat käsittämättömän upeita. Käytännössä koko tuotantotiimi on tällä julkaisulla ranskalainen, joten loogisesti myös esim dvd:n kansi- ja lopputeksit ovat ranskaksi.

Kuvaus on siis huippuluokkaa jota on ilo seurata, mutta entäs itse musiikki?
No, eipä siitäkään voi moitteita antaa. Metallica on vuosien varrella kasvanut niin rutinoiduksi ja taitavaksi liveryhmäksi, että homma toimii vuorenvarmasti. Oman lisänsä Metallicakeikkoihin on aina tuonut settilistan jatkuva vaihtelu illasta toiseen, joka on monille bändeille tiukoissa kierturutiineissa tuntematon käsite.

Tällä DVD:llä nähtävän konsertin settilista on hyvä. Sopivasti tuttuja hittejä, bändin varhaistuotantoa, sekä luonnollisesti viimeisimmän Metallicakiekon Death Magneticin kappaleita.
Omaan korvaani suurimman vaikutuksen tekevät uudemmat kappaleet kuten Broken Beat & Scarred, All Nightmare Long tai vaikkapa The Day That Never Comes. Vanhoista tutuista hienosti onnistuvat esim vauhdikkaat Dyers Eve & Motorbreath.
Metallica on suuri bändi ja se näkyy jälleen kerran tällä julkaisulla. Mitään ei ole jätetty puolitiehen, vaan kokonaisuus on harkittu, masiivinen ja tyylikäs. Tällä pääasiassa Ranskan markkinoille suunnatulla julkaisulla tarjotaan rahalle varsin hyvä vastine.

Settilista:

1. Blackened
2. Creeping Death
3. Fuel
4. Harvester Of Sorrow
5. Fade To Black
6. Broken, Beat & Scarred
7. Cyanide
8. Sad But True
9. One
10. All Nightmare Long
11. The Day That Never Comes
12. Master Of Puppets
13. Dyers Eve
14. Nothing Else Matters
15. Enter Sandman
16. Stone Cold Crazy
17. Motorbreath
18. Seek & Destroy

Ja vertailun vuoksi noin kuukausi ennen tätä iltaa kuultiin Helsingissä tällainen setti.

St. Magdalene 1975, G&M for RMW.

Jatketaan "Rare Maltsin" perään toisella St. Magdalenalla ja nyt lasissa

St. Magdalene 1975/2006, 46%, Gordon MacPhail Connoisseurs Choice for Royal Mile Whiskies. Cask no 16, refill Sherry HHD, dist 2nd June 1975, bottled 14th August 2006. 286 bottles.

Tuoksu on kevyen kukkainen ja hennon sherryinen. Taustalla mukavaa mausteisuutta & toffeista makeutta. Tyylikäs.

Viski on suutuntumaltaan silkkisen pehmeä. Sherryisyys tuntuu mukavasti, mutta on sopivan hillittyä, joten se ei nouse dominoimaan kokonaisuutta liikaa.
Kesäinen raikas kukkaisuus, hunajainen makeus, sopiva maltaisuus ja makujen todella hyvä tasapaino luovat tähän viskiin varsin hyvän kokonaisuuden.

Jälkimaku on miellyttävä & pitkähkö, kevyen sherryisyyden kuivuessa kauniiksi lopuksi..

Todella pehmeä, maukas ja tyylikäs nautiskeluviski.
Sherry ei siis peitä tislaamon omaa luonnetta, vaan "Lowlandereille" tyypilliset keveät piirteet ovat hyvin esillä. "Kaunis" viski, joka tarjoaakin ainakin omaan makuuni herkullisemman makuelämyksen kuin eilinen Rare Malt-versio.

St. Magdalene 23 yo 1970, Rare Malts.

Siirrytäänpä vaihteeksi Skotlannin Alamaille ja napataan käsittelyyn pala Lowlandin katoavaa viskiperinnettä: St Magdalene Distillery, Linlithgow.
Tämä, kuten valitettavan moni muukin tislaamo joutui sulkemaan ovensa vuona 1983, mutta onneksi viskiä on kuitenkin vielä maisteltavaksi säilynyt.
Lowlandin viskit ovat tyypillisesti hyvin keveitä ja kukkaisia, mutta nyt tarjolla oli alamaiden mittapuun mukaan melko raskan sarjan tuote:

St. Magdalene 23 yo 1970, 58,1%. Rare Malts Selection.

Tuoksu on runsas. Hunajaa, kukkaisuutta & toffeeta. Hieman yksioikoinen, mutta alkoholiprosentin huomioiden yllättävän pehmeä.

Maku yllättää täyteläisyydellään. Toffeinen makeus, kuiva maltaisuus ja vivahteikas kukkaisuus luovat odotuksia vahvemman rungon. Tuhtia tavaraa. Sopiva tammisuus tuntuu taustalla, mutta kokonaisuudessa makeus säilyy kuitenkin päällimmäisenä.

Jälkimaku jatkuu todela vahvana, puu ottaa lisää tilaa ja makeus väistyy taustalle. Pituutta riittää mukavasti... Alkoholi muistutaa myös olemassaolostaan kurkkua lämmittävänä terävyytenä.

Kokonaisuus on ihan hyvä ja vahvoja makuja tarjoava hieman "likainen" Lowlander, mutta olen varma, että vivahteikkaampaa ja "puhtaampaa" viskiä tältä tislaamolta on löydettävissä.
Mielenkiintoinen ja historiallinen pullote maistaa, mutta koko pulloa en jää kaipaamaan.
Tässä Blogissa esitellyistä viskeistä puhdaspiirteisempää (ja parempaa) Lowland-tyyliä edustaa esim. tämä Rosebank.

(Kuva: whiskysamples.eu)

Joanne Shaw Taylor: White Sugar.

Englannin Birminghamista on aikonaan lähtenyt maailmalle muutamiakin suhteellisen tunnettuja heavybandejä, mutta nyt on bluesin vuoro.

Kitaristi / laulaja Joanne Shaw Taylorin esikoisalbumi White Sugar julkaistiin viime vuonna ja se onkin jo ehtinyt keräämään varsin hyviä arvosteluja bluesmaailmassa ja vasta 23 vuotiaasta Joannesta on kirjoitettu ylistäviä kommentteja, esim Blues Matters-lehdessä "Joanne IS the new face of the blues".

White Sugar onkin hiton hyvä levy. Perinteinen, mutta samalla kuitenkin moderni blues soi hienosti ja kappalemateriaali tarjoaa sopivan vaihtelevia sävyjä. Rockimpaa osastoa edustavat Going Home, levyn ainoa lainabiisi Bones, sekä Watch 'Em Burn, kun taas levyn päättävä Blackest Day maalailee ilmoille hitaita ja vaikuttavan tyylikkäitä sointuja.
Tunnettujen bluesmusiikin esittäjien vaikutuksen voi myös levyllä aistia, sillä kappaleet Just Another Word ja Heavy Heart voisivat löytyä vaikkapa Eric Claptonin levyltä, kun taas Stevie Ray Vaughanin henki on vahvasti läsnä kappaleessa Time Has Come, sekä levyn nimeä kantavassa instrumentaalissa White Sugar.

Jos erittäin hyvin tehty tyylikäs bluesrock tuntuu kiinnostavalta ajatukselta, niin tässä on levy, jota voi lämpimästi suositella!

Joanne Shaw Taylor / Kotisivut

Joanne Shaw Taylor / MySpace

Track List:

* Going Home
* Just Another Word
* Bones
* Who do You Want Me to Be?
* Time has Come
* White Sugar
* Kiss the Ground Goodbye
* Heavy Heart
* Watch 'Em Burn
* Blackest Day

All songs written by Joanne Shaw Taylor except Bones (Amor / Coltman / Davey / Davey).

Port Ellen 1983 26yo, Old Bothwell #220.

Port Ellen 26 yo, 1983/2009, 54.9%, Old Bothwell for Thosop bvba, Belgium, Cask #220.

Tuoksu on täyteläisen pehmeä ja herkullisen savuinen, kuin vastalämmitetty savusauna. Taustalla kevyt tervainen makeus. Upea.

Tämän suutuntumaltaan öljyisen viskin maku on pehmeä, vahvan savuinen, (grillihiiltä), turpeisuuden tuntuessa kuivahkona. Pian taustalta nousee esiin makeutta - karamellisoituja hedelmiä, sekä hieman tervaa.

Jälkimaku on keskipitkä, jossa turvesavuisuus kuivuu tasaisesti ja esiin nousee vahva suolainen salmiakkisuus.

Kokonaisuutena erittäin hyvä ja vahvanmakuinen, joskaan ei kuitenkaan kovin omaperäinen. Maistettuja IB-Elleneitä vertaillessa selkeästi "perustason" yläpuolelle nouseva yksilö.

(Kuva: whiskysamples.eu)

Caol Ila 15 yo 1969 G&M.

Pienen tauon jälkeen jälleen viskien pariin ja tarkastelussa ehkäpä täydellinen Caol Ila:

Caol Ila 15 yo, distilled April 1969, bottled November 1984, 60,4%, Gordon & MacPhail for Intertrade, celtic label.


Tuoksu on vahva. Voimakas turvesavu yhdistyy kypsään hedelmäisyyteen (banaani, aprikoosi), taustalla paahdettua kookosta. Täyteläinen ja tasapainoinen. Wow!

Suutuntuma on erittäin öljyinen ja viski "täyttää suun" upean intensiivisesti. maku on vahvan savuinen ja samalla pehmeän hedelmäinen. Raikasta merellisyyttä, merisuolaa sekä vaniljaa.

Jälkimaku on savuinen, täyteläinen ja pehmeän hunajainen. Maku jatkuu, jatkuu ja jatkuu todella pitkään...

Caol Ila ei ole koskaan ollut millään muotoa monipuolisin Islayviski, mutta tässä versiossa tuo tietty "yksinkertaisuus" on hiottu niin huippuunsa, ettei paremmasta väliä. Kokonaisuus on juuri niin tyypillinen Caol Ila kuin olla voi. Nyt vain makujen selkeys ja vahvuus on aivan eri tasolla kuin missään muissa aiemmin maistamissani pullotteissa ja tuskin missään muussa viskissä yli 60% vahvuus on tuntunut näin pehmeältä.

Hiton hyvä viski ja ehkäpä siis täydellinen Caol Ila, mutta laajemmin ajateltuna monien muiden Islayviskien monivivahteisuus tuntuu olevan tällä tislaamolla valitettavasti saavuttamattomissa.

(Kuva: whiskysamples.eu.)