Tämän väriltään huomattavan tumman viskin tuoksussa on runsaasti kypsää hedelmää ja maitosuklaata.
Maku on todella voimakkaan sherryinen. Sherry hallitsee niin voimakkaasti, ettei muille vivahteille juurikaan jää tilaa. Aavistus suklaista täyteläisyyttä ja pitkän kypsytyksen tuomaa puuta kuitenkin taustalta löytyy.
Lyhyehkö jälkimaku jää yllättävän mitättömäksi ja latistaa kokonaiskuvaa.
Kovinkaan selkeää kuvaa ei ennen tätä Glenglassaughin viskeistä itselläni ollut, mutta eipä tämäkään yksilö juuri minkäänlaista kuvaa tästä tislaamosta antanut. Ei huonoa, mutta jotenkin diibadaaba-osastoa, eli ei suosikkilistalle.
Tuoksussa kypsää hedelmäisyyttä, makeaa toffeeta ja runsaaasti nuotiosavua.
Maku on tervaisen makea ja hedelmäinen, mutta aavistuksen liian palanut savuisuus rikkoo tasapainoa.
Vahva ja reippaasti kuivuva jälkimaku on lyhyehkö ja savun hallitsema.
Kokonaisuus on todella suoraviivainen ja jopa hieman tylsä.
Veden lisäys parantaa makujen tasapainoa, mutta korostaa samalla savuisuutta, joka ei mielestäni ole se tärkein eikä paras piirre hyvässä Bowmoressa. Perustavaraa, eli ei huono, mutta ei mitenkään säväyttäväkään.
Tuoksussa runsas hedelmäisyys, sekä toffee ja suklaa luovat herkullisen yhdistelmän.
Suutuntumaltaan viski on raskas ja täyteläinen. Huomattavan kuiva sherryisyys hallitsee makua, hedelmäisyyden ollessa kuitenkin todella runsasta. Vahvuutta tässä vsikissä riittää vaikka muille jakaa, sillä 55,5% potkii voimalla, mutta itse alkoholi peittyy sulavasti makujen alle.
Lyhyt jälkimaku on vahvan sherryinen ja kuiva.
Kokonaisuutena mainio ja hieman totutusta poikkeava sherryviski, joka on siis yllättävän kuiva, mutta kuitenkin maultaan runsas ja tasapainoinen. Tätä voisi kuvitella nauttivansa espanjalaistyyliin Fino-Sherryn tilalla tapas-lautasen kanssa.
Ian Gillanin Live In Anaheim on löytynyt cd-muodossa levyhyllystä jo pidemmän aikaa, mutta nyt tarttui käsiin myös samaisen keikan DVD-versio. Keikka on taltioitu syyskuun 14. päivänä vuonna 2006, paikkana The House Of Blues, Anaheim, California.
Tämän Deep Purple-vokalistin soolokeikan kappalelista on ennakkoon vakuuttava ja jopa mielenkiintoisempi kuin mitä Deep Purplella on viime vuosina nähty.
Mielenkiintoinen ja rennosti etenevä keikka alkaa räväkästi kappaleilla No Laughning In Heaven, jonka perään In To The Fire DP:n legendaarisalta In Rock-levyltä! Hang Me Out To Dry ja Have Love Will Travel jatkavat hyvää menoa, mutta sitten on jotain erityisen hienoa luvassa: Tällä kiertueella ensi kertaa livenä esitettävät Deep Purplen Perfect Strangers-albumilta peräisin olevat Wasted Sunsets ja Not Responsible ! Kerrassaan hienoa kuultavaa. Bluesahtava No Worries jatkaa tästä ja Gillan pääsee puhaltamaan myös huuliharppuun. Instrumentaali Rivers Of Chocolate tarjoaa hengähdystauon laulajalle, mutta sitten otetaankin taas kaikki irti: Unchain Your Brain, sekä aikoinaan "Maiden-kitaristi" Janick Gersin kanssa tehty vahva Bluesy Blue Sea. Reipas Moonshine jatkaa, hyvä biisi erinomaiselta Naked Thunder-levyltä. Texas State Of Mind, jossa Gillan tyytyy tamburiiniin basistin ja kitaristin hoitaessa laulupuolen. Tämä kappale muuten päätyi sittemmin Gillanin uusimmalle soololevylle One Eye To Morocco. Sugar Plum on hyvä perusrock ja When A Blindman Cries ehkä kaunein ja herkin Purple-biisi ikinä. Hieno veto. Rauhallisen ja tunteikkaan kappaleen jälkeen jälleen raskaampaa tavaraa, Men Of War ja varsinaisen setin päättää - mikäpä muu kuin Smoke On The Water. Encoreissa tarjotaankin taas hienoa herkkua: Erään Elviksenkin tunnetuksi tekemä Trouble on onnistunut valinta ja viimeisnä, mutta ei vähäisimpänä kappale jälleen DP:n Perfect Strangersilta, eli hienosti kulkeva Knocking At Your Backdoor. Upea Lopetus.
Tällaisen setin kuulisi mielellään varsin vakiintuneiden ja tasapaksujen Deep Purple-keikkojen sijaan Suomessakin. Nyt kiitos Gillanille ja Bändille!
1. Second Sight 2. No Laughing In Heaven 3. Into The Fire 4. Hang Me Out To Dry 5. Have Love Will Travel 6. Wasted Sunsets 7. Not Responsible 8. No Worries 9. Rivers Of Chocolate (Band Jam) 10. Unchain Your Brain 11. Bluesy Blue Sea 12. Moonshine 13. Texas State Of Mind 14. Sugar Plum 15. When A Bline Man Cries 16. Men Of War 17. Smoke On The Water 18. Trouble 19. Knocking At Your Back Door
Tältä kuullosti Wasted Sunsets samaisen kiertueen Toronton keikalla:
Tuoksu on makean viinimäinen. Hieman kirpeää raikkautta ja hentoa tervaista savua.
Maku on varsinkin alkuun makean siirappinen. Makea, mutta samalla hieman hapan viinimäisyys nousee esiin vahvana. Kypsää hedelmää, kuivahkoa savua ja hieman tervaa, toffeeta. Kaikkiaan makuprofiililtaan aikamoinen sekasotku.
Jälkimaku on terävä, loppua kohden kuivuva ja lyhyehkö.
Kypsytyksessä käytetyt tynnyrit, (etenkin viini), dominoivat tätä Bowmorea selvästi. Kokonaisuus on hieman outo ja tästä viskistä onkin vaikea löytää mitään makua tasapainoisesti eteenpäin vievää punaista lankaa. Kolmesta erilaisesta tynnyristä on nyt tarttunut mukaan vähän sitä sun tätä. Edellinen, vuoden 2008 versio oli selkeästi tasapainoisempi tuote.
Tällä kerralla tarkastelussa Bowmoren edullinen, pääasiassa tax free-myyntiin suunnattu nuori pullote, eli
Bowmore Surf 40%. (+-2005)
Tämän viskin tuoksussa on monille (liian) nuorille Islay-viskeille tyypillistä hieman tunkkaista savuisuutta, mutta myös runsaasti sitruksista raikkautta. Joku on joskus verrannut tätä jopa tiskirättiin:)
Tämän erittäin pehmeän ja helposti juotavan viskin maku jää hyvin ohueksi, vaan eipä kai tislaamon edullisimpiin kuuluvalta tuotteelta voi mitään ihmeitä odottaakaan.
Laihan ja hieman väljähtyneen oloisen pohjamaun päälle leviää aavistuksen kumimainen savu ja jälleen raikasta sitrusta , sekä suolaisuutta.
Jälkimaku on varsin lyhyt eikä tarjoa mitään lisäarvoa kokonaisuuteen.
No joo, hintaluokassaan kuitenkin ihan juotava viski "arkikäyttöön", mutta syvällisempään nautiskeluun ei tätä voi kyllä suositella.
Ola Dubh Special Reserve 18, 8%. Olut on kypsytetty tynnyreissä, joita on aiemmin käytetty Highland Parkin tislaamon 18-vuotiaan mallasviskin kypsyttämiseen.
Tuoksu on täyteläinen, tasapainoisen "pyöreä", pehmeä ja makea. Maltaisuus on samaan tyyliin makeaa kuin Ola Dubh 12- ja 30-versioissa.
Maku on samettisen pehmeä ja tässä oluessa korostuukin sen hyvin matala hiilihappoisuus. Makeus on hallitsevaa, mutta juuri sopiva. Paahtunutta mallasta löytyy tukevoittamassa runkoa ja humalointi on tässä versiossa varsin maltillista. Näin olut onkin oikein herkullinen, "yksinkertainen" ja helposti nautittava.
Melko lyhyeksi jäävä jälkimaku on alkuun samettisen makea, mutta kuivuu puun vaikutuksesta lopulta tasaisesti.
Varsin maukas olut, joka kehittyi lasissa seisoessaan mukavasti koko ajan vivahteikkaampaan suuntaan. Tasapainoinen ja pehmeä kokonaisuus nostaakin tämän 18-version aivan Ola Dubh-sarjan kärkeen yhdessä hieman monipuolisemman 30:n kanssa. Loistavia oluita toki koko viisikko.
