torstai 12. kesäkuuta 2014

Within Temptation - Kivenlahti Rock, Espoo 6.6.2014


Hienosti sujuneen Kivenlahti Rockin perjantain päätti hollantilainen Within Temptation. Yhtye on ollut tuttu vieras Suomessa ja viimeksi tämä mainio joukko nähtiin maassamme tuoreimman Hydra-albumin tiimoilta helmikuussa. Tuolloin en paikalla ollut, joten nyt olikin hyvä tilaisuus paikkaukseen ja päästä kuulemaan livenä Hydran materiaalia. Kivenlahdessa nähtiin yhtyeen kesäfestivaalikiertueen avauskeikka.



Intronauhan jälkeen silminnähden hyväntuulinen bändi asteli tyylikkäälle lavalle ja Hydra-levyn avausraita Let Us Burn käynnisti tunnin ja vartin kestäneen hittikimaran. Sharon den Adel oli kaunis keulakuva mustassa asussaan ja kyllähän laulajattaren ääni on livetilanteessa varsin upea. Sharonilta nähtiin näyttävää ja energistä esiintymistä läpi keikan. Lavan suuri taustascreeni oli hieno ja tarjosi keikan aikana maukasta kuvitusta kappaleiden teemoihin. Iltakin hämärtyi keikan aikana juuri sopivasti, joten videot ja valotehosteet pääsivät näyttävästi esiin.



Levyllä Tarja Turusen kanssa esitetty Paradise kuultiin heti alkukeikasta ja vaikka Tarjaa ei livenä lavalla nähtykään, Sharonin ja Tarjan duetto toteutettiin taustanauhan ja videon avulla.


Illan kokonaisuudessa kappaleet keskittyivät pääosin tuoreeseen materiaaliin ja Hydralta kuultiinkin viisi esitystä. Aiemmasta tuotannosta mukaan oli poimittu valikoitu hittikimara ja varsinkin Faster, Stand My Ground ja Mother Earth kulkivat mallikkaasti. Encoreissa kuultiin upea akustinen versio The Unforgiving -albumin ”tanssihitistä” Sinéad. Sharonin herkkä ja heleä-ääninen tulkinta säväytti viilenevässä illassa. Huikea ylläri!

Hyvä keikka niitattiin päätökseen, kuten aina, Mother Earth -levyn vahvalla Ice Queen -klassikolla.




Tämä kolmas näkemäni Within Temptation -keikka oli hyvä ja tyylikäs, tarjoten onnistuneelle festivaali-illalle arvoisensa päätöksen.

 Let Us Burn
Paradise (What About Us?)
Faster
In the Middle of the Night
Fire and Ice
And We Run
Dangerous
Our Solemn Hour
Stand My Ground
Covered By Roses
Mother Earth
----
What Have You Done
Sinéad (acoustic)
Ice Queen

Ensitutustumiseni Kivenlahti Rockiin ansaitsee ainakin näin yhden päivän osalta kokonaisuudestaan kiitettävän arvosanan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti