keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

The 69 Eyes - Verkatehdas, Hämeenlinna 20.4.2013



"Goottirockyhtye" The 69 Eyes on perustettu jo vuonna 1989 ja julkaisuhistoriakin kattaa jo 10 studioalbumia. Yhtye on myös keikkaillut ahkerasti niin koti- kuin ulkomaillakin. Tässä valossa olikin jopa hieman erikoista, etten tätä yhtyettä ollut aimmin livenä nähnyt.
Verkatehtaan Vanaja-saliin astelin siis odottavaisin mielin ja "kuusysien" maine hyvänä livebändinä loi jopa hieman odotuksia illalle.


Tasalattiaratkaisulla (vain seisomapaikat) oli konserttisaliin luotu klubimainen ympäristö ja yleisöäkin valui paikalle ihan kohtalaisesti. Aloitusaika klo 20 oli kyllä varsin ihanteellinen, sillä ravintoloissa keikkojen aloitukset venyvät helposti puoleenyöhön.


Keikan avauskappale "Love Runs Away" pisti homman mukavasti käyntiin ja bändi onnistui täyttämään suuren lavan ihan kivasti. Vanaja-salin lava on tehty ajatellen suuria sinfoniaorkestereita ja rockkäytössä se on perinteisiin klubeihin verrattuna pinta-alaltaan laaja kuin lentokenttä.


Illan esityksestä odotin riehakasta, hieman punkhenkistä revittelyä, mutta The 69 Eyes yllättikin tyylikkyydellään. Varmaa soitantaa, hyvät soundit ja jopa "seesteinen" esiintyminen loivat saliin varsin lämminhenkisen tunnelman.
Settilistassa keskityttiin 2000-luvun materiaaliin ja hyvältähän tuo pääosin kuulosti. Tuttuja "hittejähän" yhtyeellä on vaikka kuinka: Gothic Girl, Brandon Lee, The Chair, Tonight, Dance D'amour, Devils, Lost Boys, yms. Kuitenkin mitä pidemmälle konsertti eteni, sitä selvemmäksi kävi myös sen suurin ongelma. Monet kappaleista ovat todella samankaltaisia ja välillä ei voinut välttyä ajatukselta, että "samaa" biisiä soitetaan uudestaan ja uudestaan...  Keikka olisikin kaivannut enemmän vaihtelevuutta, sillä nyt koko setti mentiin hyvissä, mutta turhan tasapaksuissa merkeissä.

Kokonaisuutena kuitenkin plussan puolelle päästiin, sillä tämänkaltaiset illat ovat harvinaista herkkua kotikaupungissamme ja jo keikalle menemisen helppous ja verkatehtaan viihtyisät tilat ovat iso osa onnistunutta konserttia. Ja tulipa nähtyä taas yksi ennen näkemätön bändi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti