Sedät jaksaa heilua, lauloi Lapinlahden Linnut jo aikoinaan ja tämä lausahdus kuvaa kyllä mainiosti Deep Purplea vuonna 2013.
Yhtyeen uusi albumi Now What?! julkaistiin viime viikolla ja aikaa edellisestä studiolevystä "Rapture of the Deep" ehti kulua peräti yli seitsemän pitkää vuotta.
Toimettomana Purple ei kuitenkaan tätä väliä viettänyt, vaan yhtye on keikkaillut aktiivisesti lähes koko ajan.
Uusi Purple-albumi on aina itselleni merkkitapaus ja varsinkin nyt, kun odotusaika venyi pitkäksi, mielenkiinto ja odotuksekin olivat varsin korkealla.
Deep Purple vastaa haasteeseen hienosti, sillä Now What?! on hyvillä soudeilla varustettu monipuolinen kuuntelukokemus. Levyn kappaleet ovat tunnelmiltaan vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Levyä tehdessä on selkeästi nähty vaivaa ja mietitty asioita, eikä ole menty siitä, mistä aita on matalin.
Musiikkityylillisesti tätä albumia on hankala lokeroida oikeastaan mihinkään tiettyyn kategoriaan, ja miksi pitäisikään? Tunnelmat vaihtelevat raskaasta (heavy)rockista melodiseen hardrockiin, progeen ja ajoittain jopa jatsahtaviin tunnelmiin.
Now What?! elää ja kasvaa kuuntelukertojen myötä jatkuvasti ja nykypäivänä liikaa vallalla oleva musiikin "kertakäyttöisyys" loistaa poissaolollaan. Tämän parissa viihtyy kerrasta toiseen ja levy ikäänkuin pysäyttää kuuntelemaan.
Ian Gillan laulaa edelleen hyvin, Roger Gloverin basso jyrää maukkaasti ja Ian Paicen taso rumpujen takana on säilynyt korkeana vuodesta toiseen. Monissa kappaleissa pääosaan nousevat kuitenkin kitara ja koskettimet. Jo 1990-luvun puolivälistä Purplen kitaristina toiminut Steve Morse lataa peliin tyylilleen uskollisena hienoja melodioita ja tyylikästä soitantaa. Kosketinsoittaja Don Airey on jo pitkän linjan Purplelainen hänkin ja tällä albumilla erittäin vahvassa roolissa. Mahtavaa työskentelyä.
Levyn 11 kappaletta (+ yksi bonusbiisi) muodostavat tasokkaan kokonaisuuden ja erittäin hyvää arvosanaa laskevat oikeastaan vain pari "täytebiiseiksi" kokemaani raitaa.
Albumi on omistettu viime vuonna edesmenneelle yhtyeen alkuperäiselle kosketinoittajalle Jon Lordille.
Now What?! biisi biisiltä:
Simple Song: Alkaa kuin Bananas-levyn Contact Lost, mutta pian meno on kuin In Rock-Albumilta. Tykkään.
Weirdistan: Ihan jees, perus-Purplea.
Out of Hand: Vahva ja melodinen kappale, hyvä.
Hell to Pay: Sinkkubiisi, perusrock.
Bodyline: "Täyteraita", ei mitään ihmeellistä.
Above and Beyond: Kiva melodia, tästä tulee mieleen Purpendicular-albumin The Aviator.
Blood from a Stone: Sisältää vähän liikaa "yökerhojazzia" omaan makuuni.
Uncommon Man: Monipuolinen. Alku vähän pitkitetty, mutta hyvää kannattaa tässä tapauksessa odottaa. Levyn parhaimmistoa.
Apres Vous: Perusrock. "Täytebiisi".
All the Time in The World: Tyylikäs sinkkubiisi, paranee joka kuuntelulla.
Vincent Price: Purple kohtaa Ozzyn ja Alice Cooperin. Raskas ja vahvatunnelmainen veto, yes!
It'll be Me: Kiva rock'n'roll. Gillanille sopiva biisi. Tykkään.
7" single - Hell to Pay / All the Time in the World. 1500 kpl numeroitu painos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti