tiistai 30. lokakuuta 2012

Pain Confessor - Suistoklubi, Hämeenlinna 27.10.2012


"Pain Confessor 10th anniversary + "Incarcerated" album release party" - oli illan otsikko, kun Hämeenlinnalainen Pain Confessor juhli Suistoklubilla kymmenvuotista taivaltaan ja vastajulkaistua Incarcerated-albumiaan.



Yhtyeen musiikkia on luonnehdittu melodiseksi death metalliksi, eli rankahkot "mättöbileet" olivat luvassa. Tapahtuma kiinnosti hämäläisiä metallifaneja, joten keikka oli jo ennakkoon loppuunmyyty.

Juhlakonsertti jakautui kahteen settiin, eli Illan musiikillisen kattauksen Pain Confessor aloitti yhtyeen vanhemmalla tuotannolla ja lavalla nähtiin musisoimassa yhtyeen alkuperäisjäsenistöä. Hieno ja toimiva veto. Ykköslevyn väkevä "Lake of Regret" jyräsi edelleen vastustamattomalla voimalla.


Pienen tauon jälkeen lavalle asteli yhtyeen nykykokoonpano ja vuorossa oli tuore Incarcerated-levy. Tämä järjestyksessään neljäs Pain Confessor-albumi kuultiinkin bändin soittamana kokonaisuudessaan, levyn japsi-version bonusbiisit mukaan lukien.

Tältä live-kuuntelemalta päätellen Pain Confessor on tehnyt hyvän levyn, jossa aimpaa enemmän on annettu tilaa melodioille ja myös lauluun on sisällytetty enkä hieman aiempaa enemmän "puhdasta" tulkintaa "örinän" vastapainoksi. Täytyypä tutustua levyyn ja kuunnella kappaleiden studioversiot.
Bändin musiikki on toki edelleen raskasta ja synkkää, joten eipä tältäkään kiekolta vielä mitään radiohittejä voi odottaa. Itse enemmän hard rock- ja perinteisemmän heavyn miehenä jäinkin kaipaamaan vielä enemmän melodisuutta ja sitä "puhdasta" laulua.


Suistolle täytyy antaa jälleen kerran kiitosta todella upeista soundeista. Usein tämänkaltainen "brutaali" musiikki tuppaa menemään monissa keikkapaikoissa enemmän tai vähemmän puuroksi, mutta Suistolla kaikki on toisin. Kirkasta ja selkeää äänimaailmaa on ilo kuunella, kun jokainen soitin erottuu selkeänä.

Pain Confessor järjesti hyvät juhlat, vaikkei ihan näin raskas musiikkityyli aivan kärkipäässä omaa makuani olekaan. Hyvä ilta.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti