maanantai 31. lokakuuta 2011

Jorn - Klubi, Tampere 27.10.2011


Norjalaislaulaja Jorn Lande saapui yhtyeensä kanssa vihdoinkin konsertoimaan myös Suomeen. Tätä oli selkeästi odotettu, sillä sateisesta ja synkästä säästä huolimatta Tampereen Klubi täyttyi varsin mukavasti.


Mutta kuka Jorn Lande?

Useissa heavy/hardrock-kokoonpanoissa vaikuttanutta Landea on kuultu muunmuassa yhtyeissä Masterplan ja Vagabond, sekä lukuisissa muissa projekteissa, joissa yhteistyökumppaneita ovat olleet esim. Yngwie Malmsteen, Uriah Heep-mies Ken Hensley, Symphony X:n Russell Allen (Allen-Lande), yms.. Jornin lauluääni on vahva ja häntä  pidetäänkin yhtenä tämän hetken parhaimmista heavylaulajista. Miehen julkaiseman Dio-tribuuttialbumin myötä norjalaiselle onkin sovitettu jopa edesmenneen Ronnie James Dion jättämiä suuria saappaita. Lisää aiheesta Wikipediassa.


Illan keikka alkoi vahvalla Road of the Cross-kappaleella ja settilista myötäili pitkälti tuoreen Live in Black CD/DVD-julkaisun materiaalia. Bändi oli hyvässä vireessä ja soundit Klubilla hyvät - kovaa mutta selkeästi. Jorn Landen ääni oli myös livetilanteessa odotetun vankka. Puolitoista tuntia kului nopeasti raskaan poljennon tärisyttäessä Klubia, eikä balladeille ollut tässä setissä tilaa.


Miinuspuolelle menee kappalemateriaalin tasapaksuus. Pieni vaihtelevuus /vivahteikkuus (pari kevyempää kappaletta) olisi varmasti piristänyt ja vielä parantanut keikkaa. Coverversioina kuultiin Thin Lizzyn reipas Are You Ready, sekä DIO:n tuotannosta poimittu, raskaasti ilman koskettimia sovitettu Rainbow in the Dark. Hieno biisi, mutta ehkä hieman outo valinta tälle kokoonpanolle.

Kokonaisuutena kuitenkin laadukas keikka, eikä sen jättämää hyvää fiilistä hälventänyt edes kotimatkan pilkkopimeä Tre - HML moottoritie ja koko ajan näkyvyyttä haitannut tihkusade.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti