lauantai 13. marraskuuta 2010

Airbourne - Pakkahuone, Tampere 12.11.2010


Austaralialaisbändi Airbourne saapui melko lyhyen ajan sisään jo toistamiseen Suomeen ja aiemmat keikat missattuani nyt olikin ilo suunnata Tampereen Pakkahuoneelle tarkastamaan yhtyeen kehuttu keikkakunto.
Airbounen musiikissa kuuluu selviä vaikutteita legendaarisilta bändeiltä kuten AC/DC tai Motörhead, mutta toteutus on toimiva ja kuitenkin riittävän omaperäinen.

Tampereen illassa yhtyeen energialataus ei jäänyt kenellekään epäselväksi avausbiisi "Raise the Flag"in tärähdettyä vauhtiin. Tästä mentiinkin voimalla eteenpäin seuraavat 80 minuuttia, eikä pitkästyttäviä suvantokohtia tarjoiltu. Tiukkaa rockia, annos rock-kliseitä esim. oluen ja viinin merkeissä, parhaat biisit bändin tähän mennessä kahdelta julkaistulta albumilta, Runnin' Wild (2007) ja No Guts, No Glory (2010). Girls In Black-kappaleen aikana laulaja-kitaristi Joel O'Keeffe suoritti myös retken yleisön sekaan, aivan kuin sen toisen isomman Aussibändin Angus Youngilla oli tapana tehdä jo yli 30-vuotta sitten.

Hyvää meininkiä siis hieman lyhyehköstä kestosta huolimatta. Toisaalta jos kaikki olennainen saadaan puristettua 80 minuuttiin, niin mitä sitä suotta pitkittämäänkään. Kokonaisuus ratkaisee. Ja loppulause tulee eräältä myöskin melko isolta bändiltä: "I know, it's only rock'n'roll, but i like it"!


Setti:

Raise The Flag
Hellfire
Chewin' The Fat
Diamond In The Rough
Blonde, Bad And Beautiful
Girls In Black
Bottom Of The Well
Cheap Wine & Cheaper Women
Born To Kill
No Way But The Hard Way
Too Much, Too Young, Too Fast
-----------------
Runnin’ Wild
Stand Up for Rock 'N' Roll


* Joel O'Keeffe – laulu, kitara
* Ryan O'Keeffe – rummut
* David Roads – kitara
* Justin Street – basso

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti