tiistai 26. lokakuuta 2010

UFO: Klubi, Tampere 25.10.2010


Brittiläisen UFO:n lyhyt suomenkiertue ei alkanut parhaissa mahdollisissa merkeissä, sillä flunssa-aalto oli iskenyt yhtyeen jäseniin ja laulaja Phill Moggin kurkkutulehduksen seurauksena sunnuntainen Helsingin konsertti jouduttiin perumaan. Itselläni oli lippu maanantain Tampereen keikalle, jonka toteutumista saikin jännittää vielä konserttipäivänä.

UFO pääsi kuin pääsikin maanantai-iltana lavalle. Jo aiemmin konsertti oli siirretty Pakkahuoneelta Klubin puolelle, joka sekin täyttyi vain korkeintaan puolilleen. Ilmeisesti perinteisen hardrockin ystävillä oli tihkuisena ja koleana maanataina jotain muuta tärkeää tekemistä?

Mutta yhtye oli kovassa vireessä. 1t 45min setti oli hienoa kuultavaa, eli mainio sekoitus uutta ja vanhaa.. Erityisen komeasti soi upea "Love To Love", joka riitti jo yksistään täyttämään onnistuneen illan "vaatimukset".
Uusimman The Visitor-levyn materiaalia olisin voinut kuulla enemmänkin kuin nyt saatiin, mutta kaikkea kun ei voi yhteen iltaan mahduttaa. Keikan loppupuolelle oli säästetty varsinainen klassikkoputki, kun esitysvuoronsa peräkkäin saivat "Too Hot To Handle", "Lights Out", pitkäksi jamitteluksi venynyt "Rock Bottom", sekä luonnollinen loppuhuipennus "Doctor Doctor".

Mainio ilta klassista hardrockia, 25 euron lipulle sai kyllä enemmän kuin hyvän vastineen.

Sami Ruokankaan arvio illasta luettavissa "Rock Around The Blogissa".

UFO:

Phil Mogg: vocals
Barry Sparks: bass
Vinnie Moore: guitar
Paul Raymond: keys & guitar
Andy Parker: drums

Kuvassa olevasta settilistasta "Hell Driver" jäi soittamatta.





2 kommenttia:

  1. Olipa tosiaan loistava keikka. Jälkeenpäin fiilisteltynä vaan paranee, ja menee ehdottomasti 2010 kärkipäähän. Hyvä etä tuli lähdettyä!

    Mogg & Sign Of Fourin levykin osoittautui varsin kelpo hankinnaksi. Nämä rauhallisemmat Dancing with StPeter ja Seems to me löysivät välittömästi paikkansa soittolistallani. Ensimmäinen muuten näyttäisi olevan UFOn versiona uuden levyn limited painoksen bonuksena.

    VastaaPoista
  2. Helsingin keikalle oli alunperin tarkoitus mennä, mutta työreissu pukkasi päälle. Miten tämän nyt muotoilisi - onni onnettomuudessa, että peruttiin. Ei harmittanut nyt niin paljon, mutta toisaalta harmitti alunperinkin, että jäi näkemättä.

    VastaaPoista