Bowmore 12 yo 2000 / 2013, Cadenhead's

Arvioitavana vaihteeksi Bowmorea. Tämän viskin maistelin "sokkona", eli maisteluhetkellä en tiennyt mitä lasissa oli.

Bowmore 12 yo, 59,6%. Distilled 2000, Bottled Feb 2013. Bourbon barrel, 216 bottles. Cadenhead's Authentic Collection.

Tuoksussa tuntuu terävää sitrusta, tammea, sekä hentoa turpeisuutta. Toffeinen makeus. Aprikoosia, päärynää, ripaus tervaa ja voita. Makea savuinen häivähdys.

Maku on voimakas ja vaatii tilkan vettä avautuakseen. Pehmeä turvesavuisuus ja raikas sitrus hallitsevat. Kevyt tammi, toffee ja vanilja. Taustalla märän pahvin vivahde.

Jälkimaku jatkuu sitruksisen kirpeänä. Hapahko hedelmäisyys ja kuiva turpeisuus. Kiva herukan vivahde häivähtää ajoittain esiin.

Tislaamon nykytyylin mukainen ja  hieman raa’ahkon makuprofiilin omaava Bowmore. Jotain jää kokonaisuudesta puuttumaan, (ikää, täyteläisyyttä..). Makuprofiilissa oli hyvin paljon yhtäläisyyksiä Bowmore Tempest -tislaamopullotteiden kanssa.

Bruichladdich 1984 Redder Still

Maistelussa viiniviimeisteltyä Bruichladdichia.

Bruichladdich 1984 Redder Still, 50,4%. Bottled 2007, 22 yo. First fill American oak / Lafleur’s French Troncais oak. 4080 bottles.

Tuoksun täyttää kypsä hedelmäisyys. Runsas viinimäinen vivahde. Hapahkoa marjaisuutta. Suklaata, tammea, kuivaa sammalta.

Maku on erikoinen makean ja happaman kaksintaistelu. Viinimäiset piirteet tuntuvat hallitsevina. Kypsää hedelmäisyyttä (ylikypsä luumu, kirsikka). Suutuntuma on erittäin pehmeä. Tummaa suklaata, kuivahkoa maltaisuutta. Happamuus nousee koko ajan enemmän esiin.

Jälkimaussa happaman hedelmäiset piirteet vahvistuvat edelleen. Joku suolainen vivahde nousee myös vahvana esiin. Runsas ja makeahkon hillomainen marjaisuus. Lopulta sitruksinen happamuus taittaa makeuden ja loppu on jopa hyvinkin kuiva.

Erikoinen ja vivahteikas Bruichladdich. Makuvivahteita löytyy laidasta laitaan, mutta tasapainoisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Ihan hauska ”sekametelisoppa”, joka haastaa maistelijan. Ei tästä kuitenkaan mukavan erilaisesta pakkauksesta huolimatta klassikoksi asti ole.

Talisker The Distiller's Edition 2002 / 2013

Lasissa Alkonkin valikoimasta löytyvä Talisker.

Talisker The Distiller's Edition 2002 / 2013, 45,8%. Double matured in Amoroso cask wood.

Tuoksu on melko terävä ja vahvapiirteinen. Kuivahko maltaisuus ja makea viinimäisyys taistelevat tilasta. Tummaa vahvaa suklaata, hennosti turvesavua. Taustalla raikas, hieman pistävä yrttinen vivahde.

Viski on suutuntumaltaan miellyttävän täyteläinen. Maku on ihan maukas, makean viinimäinen ja runsaan suklainen. Kiva turvesavu pyörii ympärillä. Hapahkoa hedelmäisyyttä (tuore aprikoosi). Suolaisuutta nousee taustalta esiin. Hieman raa’ahko yleisilme.

Jälkimaku jatkuu suklaisena. Turvesavu tuntuu nyt erittäin kuivana. Suolaisuus voimistuu lopussa liki hallitsevaksi. Kirpakka sitruksinen pistävyys rikkoo kokonaisuutta.

Ihan ok nykyajan Talisker, joskin aiemmin tislaamon viskit ovat olleet pehmeämpiä ja täyteläisempiä, (tai sitten vaan aika kultaa muistot). Tietty makuprofiilin raakuus vaivaa tätä ja monia muitakin nykyisiä Taliskereita.

Glenugie 1977, 31 yo, cask no 7. Signatory

Glenugie-tislaamon viskejä ei paljoakaan markkinoilla näy ja niinpä nyt maistelussa oleva Signatoryn pullottama yksilö on blogissani vasta toinen esimerkki tämän vuonna 1983 suljetun tislaamon tuotannosta.

Glenugie 1977 31 yo, 58,1%. Distilled 20.12.1977, bottled 14.9.2009. Hogsheads / Sherry butt, Oloroso finish 84 months. Cask No. 7. Signatory cask strength collection, 577 bottles.

Tuoksua hallitsee paksu sherryisyys. Pehmeää maltaisuutta, rusinaa, luumukiisseliä. Vahva tammen puraisu, tummaa suklaata, kahvia.

Maku on prosentteihin nähden jopa yllättävän pehmeä. Kaunis makea sherry, fariinisokeri, vanha tammi. taustalla lakritsia. Syvä, vahva ja täyteläinen.

Jälkimaku on pitkä. Sherry jyrää vahvana. Tummaa suklaata, espressoa. Kaunis makean marjainen vivahde. Lopussa yskänlääkemäistä yrttisyyttä.

Vahva ja makean maukas, sherryn hallitsema Glenugie. Hieno ja tuhti viski.

Glenfarclas 1954

Rockviikon jälkeen takaisin viskien pariin. Joku aika sitten lasissa pyörähti varsin erinomainen Glenfarclas.

Glenfarclas 1954, 43%. Dist. 16.6.1954, bott. 27.7.2000. 46 years old. 1193 bottles.

Tuoksu on upean syvä ja herkullinen. Tyylikäs sherryisyys tuntuu samettisen pehmeänä. Kauniisti tammea ja antiikkinahkaa. Taustalta nousee esiin raikasta herukkaa. Aivan huikean hieno!

Viski on todella täyteläinen ja maku voimakaspiirteinen. Herkullinen kuivahko sherryisyys hallitsee. Tammi tuntuu taustalla runsaana ja kauniina. Aavistus suolaisuutta. Marjaista hapokkuutta (herukka). Tyylikäs kokonaisuus.

Jälkimaku jatkuu suussa sulavan herkullisena. Tammi nousee sherryn takaa enemmän esiin. Ikä tuntuu hienostuneena. Kiva suolainen vivahde (lakritsi). Pituutta ja vahvuutta riittää hyvin.

Upea Glenfarclas. Klassikko!

Accept, Battle Beast, Damnations Day - Pakkahuone, Tampere 27.9.2014

Tampereella koettiin yksi kuluvan vuoden kovimmista keikoista, kun Pakkahuoneen lavan valtasivat huikeassa vedossa oleva Accept, kotimainen Battle Beast, sekä australialainen Damnations Day. Ilta oli loppuunmyyty jo ennakkoon, joten tunnelmatasokin oli sitä myötä kohdallaan.

Illan avasi Damnations Day, joka ainakin itselleni oli ennen tätä iltaa täysin tuntematon yhtye. Puolituntinen setti tarjosi ”perusheviä” pienellä grungevivahteella höystettynä. Muutamassa biisissä oli ihan kivat melodiat, mutta muuten melko mitäänsanomaton kuva tästä jäi. Yhtye kiertää Acceptin matkassa ainakin koko Euroopan kiertueen ajan.

Battle Beast kulkee kovassa nousukiidossa, eikä vähiten laulajatar Noora Louhimon ansiosta. Yhtye on noteerattu pitkin Eurooppaa ja viime vuonna julkaistu yhtyeen nimeä kantava albumi on saanut varsin hyvän vastaanoton. Mikäs siinä, perusasiat ovat BB:llä kunnossa ja homma toimii.

Pakkahuoneella nähtiin rennon oloinen ja varmaotteinen bändi, jonka keulilla näyttävän Louhimon on helppo ottaa yleisönsä. Nooran vahva lauluääni sopii varsin hyvin bändin perinteisiin heviralleihin ja kyllähän tällaista esitystä on ilo seurata. Myös yleisö otti bändin hyvin vastaan ja tunnelma oli jo tässä vaiheessa varsin korkealla.

Jos Battle Beast kulkee nousujohteisella tiellä, niin selvää jälkeä hevimaailmassa tekee myös saksalainen Accept. Vuoden 2010 Blood Of The Nations -albumista alkanut uusi tuleminen ei osoita hiipumisen merkkejä, vaan päinvastoin. Laulaja Mark Tornillo on kotiutunut bändiin paremmin kuin kukaan olisi osannut kuvitellakaan, joten Udon jättämät saappaat on täytetty enemmän kuin hyvin. Tuore Blind Rage -albumi roikkuu myyntilistojen kärkipäässä useissa maissa (Suomessakin levy käväisi jopa listaykkösenä) ja keikat ovat monissa paikoissa loppuunmyytyjä.

Näin Acceptin viimeksi pari kuukautta sitten Wackenissa, joten Pakkahuoneella tarjoiltiin pääosin melko tuttua juttua. Kun Wackenissa setin keskiössä oli vuoden 1982 Restless & Wild -albumi, niin nyt Tampereella mentiin enemmän tuoreen Blind Ragen tahdissa. Levyltä oli poimittu settiin peräti kuusi kappaletta ja tässä olikin huikeaa huomata, kuinka saumattomasti tämä uusi tuotanto sulautui vanhojen klassikoiden joukkoon.

Blind Ragen sinkkubiisi Stampede oli odotettu avaus ja kolme seuraavaakin kappaletta mentiin uudehkon materiaalin parissa. Lava oli klubiolosuhteisiin todella tyylikäs ja näyttävä. Tunnelma Pakkahuoneella oli hieno ja seuraavana kuultu klassikkotrio nostatti sitä entisestään. Losers And Winners, London Leatherboys ja Starlight kulkivat mallikkaasti. Jälleen uutta matskua peliin ja varsinkin uuden albumin Dying Breed oli komea veto. Klassikko-osastolta kuultu Ahead Of The Pack tarjosi harvinaisempaa herkkua ja loppuun oli säästetty sitten ne klassisimmat hitit. Princess Of The Dawn, Fast As A Shark, Metal Heart ja Balls To The Wall takasivat, ettei salissa päässyt pitkästymään.

Kokonaisuutena Accept tarjosi juuri sitä, mitä osasin odottaakin. Saumatonta bändin jäsenten yhteistyötä, hienoja melodioita ja hyvää tunnelmaa. Yhtye tuntuu nauttivan lavalla olosta ja se kyllä välittyy myös katsomoon. Pari tuntia kului kuin siivillä ja hymy herkässä saattoi lähteä kotimatkalle. Tällä hetkellä Accept kuuluu perinteisten heavy metal -yhtyeiden joukossa aivan terävimpään kärkeen. Mahtava suoritus.

Stampede 

Stalingrad 

Hellfire 

200 Years 

Losers and Winners 

London Leatherboys 

Starlight 

Dying Breed 

Final Journey 

Shadow Soldiers 

From the Ashes We Rise 

Restless and Wild 

Ahead of the Pack 

No Shelter 

Princess of the Dawn 

Dark Side of My Heart 

Pandemic 

Fast as a Shark

-----

Metal Heart 

Teutonic Terror 

Balls to the Wall

Timo Rautiainen & Neljäs Sektori - Suistoklubi, Hämeenlinna 26.9.2014

Timo Rautiainen & Neljäs Sektori tarjosi Suiston perjantai-illan viihteen. Neljännen Sektorin tuore albumi Toinen Varoitus ei ole aivan yltänyt yhtyeen mainion debyytin tasolle, joten odotukset illan keikkaa kohtaan olivat maltilliset.

Rautiainen joukkoineen vei kuitenkin homman ihan kivasti maaliin. Keikalla kuultiin odotetun runsaasti Toisen Varoituksen materiaalia ja vaikka mitään ihan huippufiiliksiä ei näistä irronnut, kappaleet toimivat kuitenkin livenä levyversioita paremmin.

Edesmennyttä Rautiaisen Trio Niskalaukaus -yhtyettä ei onneksi ole unohdettu, vaan tätä raskaan rockin historiaa saatiin herkuteltavaksi neljän kappaleen verran. Synkkä Elegia, hienon akustisen intron sisältänyt Lumessakahlaajat, Vahva Kova maa, sekä tunteikas Lintu soivat komeasti, mutta toisaalta kappalevalintoina ne olivat varsin yllätyksettömät. Jotain hieman vähemmän kuultua Niskis-matskua jäin kaipaamaan.

Saundeiltaan keikka oli Suistolla totuttuun tapaan erinomainen ja yhtye viihtyi lavalla mukavat 90min. Yleisöä olisi mahtunut paikalle enemmänkin, joten hieman ihmetellä taas täytyy missä on vika, kun vain harvat rockkeikat vetävät Hämeenlinnassa väkeä.

Ihan mukava ilta, vaikkei nyt tällä kerralla kappalevalintojen puolesta aivan terävintä Rautiaista tarjonnutkaan.