Deep Purple & Orchestra - Hartwall Areena, Helsinki 7.12.2011

Raskaan rockin pioneeriyhtye Deep Purple saapui konsertoimaan maahamme ties monennettako kertaa ja ilahduttamaan täkäläisiä faneja syksyn pimeydessä. Tällä kerralla bändi on kiertueella hieman totuttua suuremmalla joukolla, sillä yhtyeen mukana lavalla nähdään lähes 40-päinen sinfoniaorkesteri. Itselleni illan Purple-keikka oli jo kolmastoista, joten tuttua musisointia oli luvassa, toki orkesterin tuomin lisämaustein.

Lyhyen orkesteri-intron jälkeen tuttu rummutus avasi keikan ja Highway Star käynnisti liki kahden tunnin klassikkoputken.
Jatkoa seurasi painopisteen ollessa 1970-luvun materiaalissa. Tuhti Hard Lovin' Man, Maybe I'm a Leo, Strange Kind of Woman. 
Tuoreemmasta tuotannosta saatiin näyte viimeisimmän studioalbumin Rapture of the Deep (2005) nimikappaleen muodossa. Itämaishenkinen ja vahva kappale saikin mukavasti lisäväriä orkesterisovituksesta.
Woman from Tokyo-klassikon jälkeen oli vuorossa kitaristi Steve Morsen herkkä Contact Lost soolonumero, joka sai peräänsä hitaan When a Blindman Cries bluesin. Tyylikästä tulkintaa ja yksi illan helmistä.
Reippaampaan ilmaisuun palattiin Steve Morsen toisessa sooloiluhetkessä Well Dressed Guitar, jonka jälkeen oli illan yllärin vuoro. Fireball-albumilta löytyvä The Mule oli nostettu keikkasettiin vain paria keikkaa ennen tätä iltaa ja se kuultiin kokonaisuudessaan ensimmäisiä kertoja liki 40-vuoteen. Kappaleen keskelle Ian Paice takoi napakan rumpusoolon.
Lazy ja No One Came jatkoivat 70-lukuteemaa ja Don Aireyn kosketinsoolossa kuultujen Finlandia- yms. sävelten jälkeen oli vuorossa setin ainoa 1980-luvulta peräisin oleva kappale. Perfect Strangers soi orkesterisovituksena upeasti; tässä yhtyeen ja suuren orkesterin yhdistäminen onnistui aivan nappiin.
Loppu alkoi häämöttämään Space Truckin'n ja "blogin nimibiisi" Smoke on the Waterin kaikuessa Areenalla.
Encoreina tutut Hush Ja Black Night, joista kuultiin orkesterista huolimatta hieman tasapaksut versiot.

Jälleen hyvä ilta Deep Purplen musiikin parissa, lievästä tasapaksuudesta ja kokonaisuuden yllätyksettömyydestä huolimatta. Suuri orkesteri toi mukavasti lisäväriä esitykseen, joskin kevyemmät sävyt hukkuivat välillä liiaksi bändin alle. Paikoin kuitenkin yleisölle tarjottiin upeita sovituksia ja yhteistyötä.
Kokonaisuutena ei aivan parhaita näkemiäni Purple-keikkoja, mutta taas hieman erilainen ja itselleni sinfoniaorkesterin kanssa ennennäkemätön yhdistelmä.
Jään odottamaan tämän veteraanibändin seuraavaa askelta, vielä ei ole aika jäädä eläkkeelle.

Ian Gillan, laulu
Steve Morse, kitara
Roger Glover, basso
Don Airey, koskettimet
Ian Paice, rummut

Deep Purple Overture
Highway Star
Hard Lovin' Man
Maybe I'm a Leo
Strange Kind of Woman
Rapture of the Deep
Woman From Tokyo
Contact Lost
Guitar Solo
When a Blind Man Cries
The Well Dressed Guitar
The Mule (with Drum Solo)
Lazy
No One Came
Keyboard Solo
Perfect Strangers
Space Truckin'
Smoke on the Water
------------------------
Hush
Bass Solo
Black Night