Bladnoch 1975, Gordon & MacPhail

Gordon & MacPhail -sarja jatkuu. Vuorossa viskiä Skotlannin alamailta.

Bladnoch 1975, 40%. Gordon & MacPhail Connoisseurs Choice, 75cl. Bottled +-1990

Tuoksu on runsaan kermatoffeinen. Kypsä ja pehmeä hedelmäisyys. Mukavasti makeutta, hento mausteyrttinen vivahde. Miellyttävä.

Maku on pehmeä ja kermatoffeinen. Kiva yrttisyys ja makeahko trooppinen hedelmäisyys. Kevyt yleisilme. Öljyinen suutuntuma. Taustalla jännä saippuainen vivahde.

Jälkimaku on viehättävä ja monimuotoinen. Makeaa hedelmää, karkkeja, öljyisyyttä, raikkaita yrttejä. Rasvainen toffeisuus jää pyörimään kitalakeen.

Todella kiva ja mukavan vivahteikas viski. Mielipiteitä jakava makukokonaisuus, mutta minulle tämä maistui vallan mainiosti. Positiivinen yllättäjä.

Benriach 1982/1991 Gordon & MacPhail

Hämeenlinnan tastingin toisena viskinä vuoronsa sai vuonna 1982 tislattu ja 1991 pullotettu Benriach.

Benriach 1982, 40% . Bottled 1991. Gordon & Macphail Connoisseurs Choice

Tuoksu on kypsän hedelmäinen ja kevyehkö. Rusinaa, luumua, kaakaota. Ripaus lakritsia taustalla.

Maku on pehmeä ja mukavan voimakaspiirteinen. Kypsä hedelmäisyys, makeahko maltaisuus. ”Perusmallasviski”.

Jälkimaku kuivahtaa ja maltaisuus nousee makean ja raikkaan hedelmäisyyden takaa enemmän esiin.

Tavanomainen ja ”perinteinen” mallasviski. Helposti juotavaa ja hyvää, mutta suuria makuvivahteita tästä on turha etsiä.

MacPhail's 10 yo, ceramic decanter

Reilut pari viikkoa sitten The Local Whisky Clubin tastingissa maisteltiin Gordon & MacPhailin pullottamia viskejä. Kirjataanpa nyt omat mietteet niistä tänne blogiin yksi kerrallaan.

Illan startterina toimi MacPhail’s 10 yo keraamisessa kannussa, joka on tälle viskille varsin harvinainen pakkausmuoto. Pullotusajankohta lienee jossain 1980-luvulla tai 1990-luvun alussa.

MacPhail’s 10 yo, 40%. Highland Malt Scotch Whisky, Ceramic decanter, 75cl. Gordon & MacPhail.

Tuoksu on nätti ja puhdaspiirteinen. Kevyt mallas ja raikas hedelmäisyys, taustalla suolainen vivahde. Vaniljaa ja päärynää.

Maku on miellyttävän makea. Suutuntuma on kevyt ja hieman vetinen. Kivan raikas hedelmäisyys ja hyvin kevyt maltaisuus.

Jälkimaku jatkuu kevyenä ja raikkaana. Vaniljaa, sekä kirpakkaa marjaisuutta. Raikas raa’ahko hedelmäisyys. Ripaus mentholia.

Ihan kiva ja raikas nuorukainen. Mallasviski kevyiden makujen ystäville.

Helix, Urban Tale - On The Rocks, Helsinki 21.10.2014

Kasarihevin ystäville oli tarjolla harvinaista herkkua, kun kanadalainen Helix saapui On The Rocksiin. Tämä jo 1970-luvulla perustettu bändi nousi hevipiirien tietoisuuteen viimeistään vuonna 1984, kun Gimme Gimme Good Lovin’ -kappale nousi pienoiseksi videohitiksi ja sai soittoaikaa taivaskanavien rockmusiikkilähetyksissä.

Tämän vuoden keväällä julkaisunsa sai verevää bluesrockia sisältävä Bastard of the Blues -albumi ja Helixin 1980-luvun ”kulta-aikojen” kokoonpanosta edelleen mukana ovat laulaja Brian Vollmer, Basisti Daryl Grey, sekä rumpali Greg "Fritz" Hinz. Kitaristeina nykymiehistössä nähdään Kaleb Duck ja tänä vuonna yhtyeeseen liittynyt Chris Julke.

Rocksiin oli kertynyt ihan mukava määrä nostalgiannälkäisiä hevareita, mutta toki enemmänkin olisi mahtunut. Kalsean kylmä ja pimeä tiistai-ilta ei ole helppo pala keikkajärjestäjälle, mutta hyvä ja lämmin ilta tästä kuitenkin saatiin.

Illan avauksena kuultiin kotimaisen melodisen rockin historiaa Urban Talen muodossa. Käsittääkseni viimeksi joskus +10-vuotta sitten levyttänyt ja keikkaillut bändi tarjosi ihan mukiinmenevän setin, joskin bändin Foreigner (tms.) tyylisissä kappaleissa mentiin usein liiallisen imelyyden rajoille. Laulaja Kimmo Blom oli mies paikallaan ja rumpupallilla nähtiin Stratovariuksen riveissä vaikuttava Rolf Pilve.

Urban Tale

Pilve & Blom

Helix starttasi settinsä vuoden 1983 No Rest for the Wicked -albumin nimikappaleella ja kyllähän näiltä veteraaneilta homma toimii edelleen. Illan aikana saatiin ihan kiva läpileikkaus yhtyeen tuotantoon ja mikä mukavinta, bändi ei sortunut vain nostalgiatrippailuun, vaan uudelta albumilta kuultiin myös ihan hyvät otokset. Uudet vedot toimivatkin livenä varsin tasavahvoina klassikoiden rinnalla. Yhtye esiintyi viihdyttävästi ja laulaja Brian Vollmerin ääni on säilynyt mukavan vahvana, vaikka kuuttakymmentä ikävuotta tämäkin herra jo lähestyy.

Keikan aikana Vollmer mainitsi Nazerethin Dan McGaffertyn yhdeksi kaikkien aikojen hienoimmista laulajista. Maukas Naz-cover Dream On soi herkkänä kunnianosoituksena tälle tänä vuonna eläkkeelle vetäytyneelle laulajalle.

Noin tunti ja vartti Helixin parissa vierähti kelloon vilkuilematta ja vaikka painetusta settilistasta bändi jättikin muutaman kappaleen soittamatta, jäi keikasta ihan hyvä maku. Hyvä ja asiaan keskittynyt esitys, ilman pitkiä soolo-osuuksia tai muuta tyhjäkäyntiä.

Ei nyt ihan vuoden kovimpia konsertteja, mutta varsin maukasta kolean tiistai-illan hardrockia. Ja vielä vinkiksi: Bastard of the Blues on tutustumisen arvoinen levy.

Painettu setti. Keikalla taisi näistä jäädä jotain soittamatta.

Bowmore 12 yo 2000 / 2013, Cadenhead's

Arvioitavana vaihteeksi Bowmorea. Tämän viskin maistelin "sokkona", eli maisteluhetkellä en tiennyt mitä lasissa oli.

Bowmore 12 yo, 59,6%. Distilled 2000, Bottled Feb 2013. Bourbon barrel, 216 bottles. Cadenhead's Authentic Collection.

Tuoksussa tuntuu terävää sitrusta, tammea, sekä hentoa turpeisuutta. Toffeinen makeus. Aprikoosia, päärynää, ripaus tervaa ja voita. Makea savuinen häivähdys.

Maku on voimakas ja vaatii tilkan vettä avautuakseen. Pehmeä turvesavuisuus ja raikas sitrus hallitsevat. Kevyt tammi, toffee ja vanilja. Taustalla märän pahvin vivahde.

Jälkimaku jatkuu sitruksisen kirpeänä. Hapahko hedelmäisyys ja kuiva turpeisuus. Kiva herukan vivahde häivähtää ajoittain esiin.

Tislaamon nykytyylin mukainen ja  hieman raa’ahkon makuprofiilin omaava Bowmore. Jotain jää kokonaisuudesta puuttumaan, (ikää, täyteläisyyttä..). Makuprofiilissa oli hyvin paljon yhtäläisyyksiä Bowmore Tempest -tislaamopullotteiden kanssa.

Bruichladdich 1984 Redder Still

Maistelussa viiniviimeisteltyä Bruichladdichia.

Bruichladdich 1984 Redder Still, 50,4%. Bottled 2007, 22 yo. First fill American oak / Lafleur’s French Troncais oak. 4080 bottles.

Tuoksun täyttää kypsä hedelmäisyys. Runsas viinimäinen vivahde. Hapahkoa marjaisuutta. Suklaata, tammea, kuivaa sammalta.

Maku on erikoinen makean ja happaman kaksintaistelu. Viinimäiset piirteet tuntuvat hallitsevina. Kypsää hedelmäisyyttä (ylikypsä luumu, kirsikka). Suutuntuma on erittäin pehmeä. Tummaa suklaata, kuivahkoa maltaisuutta. Happamuus nousee koko ajan enemmän esiin.

Jälkimaussa happaman hedelmäiset piirteet vahvistuvat edelleen. Joku suolainen vivahde nousee myös vahvana esiin. Runsas ja makeahkon hillomainen marjaisuus. Lopulta sitruksinen happamuus taittaa makeuden ja loppu on jopa hyvinkin kuiva.

Erikoinen ja vivahteikas Bruichladdich. Makuvivahteita löytyy laidasta laitaan, mutta tasapainoisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Ihan hauska ”sekametelisoppa”, joka haastaa maistelijan. Ei tästä kuitenkaan mukavan erilaisesta pakkauksesta huolimatta klassikoksi asti ole.

Talisker The Distiller's Edition 2002 / 2013

Lasissa Alkonkin valikoimasta löytyvä Talisker.

Talisker The Distiller's Edition 2002 / 2013, 45,8%. Double matured in Amoroso cask wood.

Tuoksu on melko terävä ja vahvapiirteinen. Kuivahko maltaisuus ja makea viinimäisyys taistelevat tilasta. Tummaa vahvaa suklaata, hennosti turvesavua. Taustalla raikas, hieman pistävä yrttinen vivahde.

Viski on suutuntumaltaan miellyttävän täyteläinen. Maku on ihan maukas, makean viinimäinen ja runsaan suklainen. Kiva turvesavu pyörii ympärillä. Hapahkoa hedelmäisyyttä (tuore aprikoosi). Suolaisuutta nousee taustalta esiin. Hieman raa’ahko yleisilme.

Jälkimaku jatkuu suklaisena. Turvesavu tuntuu nyt erittäin kuivana. Suolaisuus voimistuu lopussa liki hallitsevaksi. Kirpakka sitruksinen pistävyys rikkoo kokonaisuutta.

Ihan ok nykyajan Talisker, joskin aiemmin tislaamon viskit ovat olleet pehmeämpiä ja täyteläisempiä, (tai sitten vaan aika kultaa muistot). Tietty makuprofiilin raakuus vaivaa tätä ja monia muitakin nykyisiä Taliskereita.